Silmissä vikaa?

Mikä se on kun näkyy kirkasta taustaa vasten ihan kuin pieniä saippuakuplarykelmiä ja ne siirtyvät sitä mukaan kun silmä siirtyy. Esim jos katsoo taivaalle niin ne näkyy, välillä erilaisissa muodostelmissa jne. Ja vilahtekee kuin tähdenlentoja välillä silmissä. Ja joskus näkyy viivoja, läpinäkyviä kaikki yleensä mutta jossain vaiheessa näkyi erivärisiä, haha aika monenlaista totta tosiaan. Mutta se ei todellakaan tunnu isolta ongelmalta, mietin vaan onko se iso ongelma kuitenkin. Voiko näkö huonontua tai jotain, onko se jonkun taudin oire?

Olen todella paljon koneella, onko sillä jotain tekemistä tämän kanssa?
3764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samat kupat ne munkin silmissä vilistää, joskus enemmän, joskus vähemmän. Ne ovat silmän pinnalla, uusiutuvan pintakerroksen päällä seikkailevia mikroskooppisia "ilmakuplia" ja pölyhiukkasia ja häipyvät aikanaan ja viimeistään sitten kun pintakerros taas uudistuu.
Silmän pintahan on aina kostea ja geelimäinen, joten siihen tarttuu kaikenlaista.
Räpyttele kovasti, pyörittele silmiä (auki ja suljettuna) ja pidä taukoja näytön tuijottamisessa, kyllä se näkymä siitä taas selkenee. ; )

Äänestä
  • eli kyllä oireet tuntuvat sopivan lasiaissamentumiin kuten nimim. "Tarja" jo mainitsi.

    Äänestä

Kuulostavat nuo saippuakuplarykelmät lasiaissamentumilta, joista on tässä ryhmässä kirjoitettu aiemmin useaan otteeseen. Niillä ei ole mitään tekemistä koneella työskentelyn kanssa, eivätkä tavallisesti ole vaarallisia, jos kohta välillä ärsyttäviä.
Valonvälähtelyt kannattaisi kaiken varalta ehkä tarkastuttaa silmälääkärillä (ei optikolla). Välähtelyihinkin voi olla useita eri syitä, joista yksi lasiaisen irtauma. Samentumien lisääntyminen voi olla merkki tällaisesta irtaumasta, joka sekään ei sinällään ole välttämättä vaarallinen. Toisinaan lasiaisenirtauma saattaa tosin aiheuttaa verkkokalvolle vaurioita, mikä on taas kokonaan toinen, ja vakavampi juttu.
Tuskin sinun kannattaa paniikkiin joutua, mutta oman mielenrauhan takia käynti silmälääkärillä voisi olla paikallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mattijuhani kirjoitti:

Mikä se on kun näkyy kirkasta taustaa vasten ihan kuin pieniä saippuakuplarykelmiä ja ne siirtyvät sitä mukaan kun silmä siirtyy. Esim jos katsoo taivaalle niin ne näkyy, välillä erilaisissa muodostelmissa jne. Ja vilahtekee kuin tähdenlentoja välillä silmissä. Ja joskus näkyy viivoja, läpinäkyviä kaikki yleensä mutta jossain vaiheessa näkyi erivärisiä, haha aika monenlaista totta tosiaan. Mutta se ei todellakaan tunnu isolta ongelmalta, mietin vaan onko se iso ongelma kuitenkin. Voiko näkö huonontua tai jotain, onko se jonkun taudin oire?

Olen todella paljon koneella, onko sillä jotain tekemistä tämän kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu