Kurssien mainoksia ja seurojen kotisivuja lukiessa huomaa - seurat lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kovaa juttua jos tuut meille. Yks juttu millä markkinoidaan budokursseja, esimerkisi karatea on henkinen kehitys. Jos harjoittelet, niin tulet tasapainoiseksi,opit ymmärtämään toisia ja itseä ym. Karatea mainostetaan pitkänä tai muuna tienä hyvinvointiin ja kehitykseen.
Jotkut seurat jopa erottelee itsensä muista seuroista kehumalla että heidän karate on zen-karatea.
Mun kaveri, joka käy zen-henkisesssä seurassa, sanoo että mustissä vöissä ei näy mitään henkistä kehitystä. Tai jos kahelius, vainoharhaisuus, kilpaurheiluun vihamielinen suhtautuminen ym. on kehitystä, niin noi ton seuran mustatvyöt on tosi korkealle valaistuneita.
Kertokaas omia kokemuksia. Ootteko omassa seurassa törmännyt tuohon zen-karate ym. zen-touhuun. Ons siinä jotain mieltä. Eiks kunnon fyysiset treenit ole the best, miks siihen sekottaa kaikenlaista filosofiaa.
Jotkut seurat jopa erottelee itsensä muista seuroista kehumalla että heidän karate on zen-karatea.
Mun kaveri, joka käy zen-henkisesssä seurassa, sanoo että mustissä vöissä ei näy mitään henkistä kehitystä. Tai jos kahelius, vainoharhaisuus, kilpaurheiluun vihamielinen suhtautuminen ym. on kehitystä, niin noi ton seuran mustatvyöt on tosi korkealle valaistuneita.
Kertokaas omia kokemuksia. Ootteko omassa seurassa törmännyt tuohon zen-karate ym. zen-touhuun. Ons siinä jotain mieltä. Eiks kunnon fyysiset treenit ole the best, miks siihen sekottaa kaikenlaista filosofiaa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
budo budona
karate karatena
kunnnon ruumiillinen treeni yes.
pois turhat huuhaa hörhöilyt zenistä ym valaistumisesta.
Jos jotain treenaa keskittyen vain tekemäänsä, niin se on zen. Ei zenissä ole kyse mistään höpinästä tai huuhaa -meiningistä, vaan siitä, että keskittyy kokonaisvaltaisesti tekemiseen, kokemiseen ja havaintoon. Zen kamppailulajeissa saattaa ilmetä esim. loistavana, refleksinomaisena suorituksena, jonka keho tekee ottelussa ilman mielen tietoista käskyä oikean paikan tullessa. Kova fyysinen ja tekninen treeni ja zen-meininki siis kulkevat käsi kädessä. Kannatta lukea esim. Joe Hyamsin "Zen in Martial Arts", ennen kuin lähtee nimittelemään zeniä klamppailulajeihin kuulumattomaksi hörhöilyksi.
"Kova fyysinen ja tekninen treeni ja zen-meininki siis kulkevat käsi kädessä."
Näin minäkin sen näen. Kova fyysinen treeni _on_ kovaa henkistä treeniä.
Juuri näin minäkin asian näkisin. Meillä länsimaisilla zen on juuri tuota ankaraa keskittymistä tekemiseensä ja kenties vielä onnistuneen suorituksen jälkeisen hyvän olon tunteen voi laskea mukaan. Zen-jututhan ovat itämaisia ja esimerkiksi kiinalaisilla on treenaamiseenkin jokseenkin erilainen asenne kuin vaikkapa suomalaisilla. Treenaaminen on heille kovasti paljon filosofisempaa ja henkisempää kuin meille. He varmaan hakevatkin zenillä henkistä kasvua. Meille suomalaisille sellainen ei välttämättä ole kamppailulajien treenaamisessa kovinkaan tärkeää.
En tiedä jutustelenko nyt aivan mitä sattuu. Kerroinpa vain omia mietteitäni.
Olipa kerran karatea harrastava zen-hörhöilijä, joka kovasti jaksoi jauhaa henkisestä kehityksestä, paremmaksi ihmiseksi tulemisesta ynnä muusta vastaavasta. Kerran eräs toinen karateka kyllästyi zen-hörhöilijän höpinöihin ja päätti ottaa selville osaako zen-hörhöilijä tehdä muutakin kuin puhua, eli osaako zen-hörhöilijä karatea. Eräällä leirillä tämä toinen karateka meni sparraamaan kovempaa zen-hörhöilijän kanssa. Lopputuloksena oli se, että zen-hörhöilijä sai selkäänsä. Tapahtuneen jälkeen zen-hörhöilijä todisti oman henkisen kehityksensä kun hän kirjoitti tapahtumasta alan lehtiin. Zen-hörhöilijä mustamaalasi toisen karatekan väkivaltaiseksi sekopääksi, jonka ei tulisi opettaa karatea, ja samalla syytti häntä pahoinpitelystä.
Mitä me tästä tarinasta opimme? Emme ehkä mitään, varsinkaan jos olemme zen-hörhöilijöitä.
Jos joku jaksaa jauhaa jotain zen höpinöitä niin ei sen pitäisi ketään niin paljon ottaa päähän (etenkään opettaja tasoista) että rupeaisi tarkoituksella pieksämään heikompitasoista harjoittelijaa. Höpinän vaimentamiseen on muitakin keinoja. Siinä tuli malliesimerkki henkisestä kypsymättömyydestä.
Onneksi tuollaista ei varmaan todellisuudessa tapahdu.
Tämä on kyllä ihan tosi juttu ja tapahtunut tuossa 80-luvun lopulla. Tämän "zen-hörhöilijän" kirjoitukset löytää, kun lukee sen aikaisia kamppailulajilehtiä.
oppii juuri sen, ettei karate ole pelkkää fyysistä eikä pelkkää henkistä vaan ne kulkevat käsikädessä. Jos uppoutuu pelkkään zeniin niin hoh hoijaa...varmasti kehittyy henkinen puoli, mutta fyysinen ei ja toisinpäin. Itse pidän molempia siis fyysistä ja henkistä kehitystä tärkeänä. Kun molemmat on tärkeitä tulee OIKEAKSI karatekaksi. Niin monet vaan hakee niitä tappelutaitoja... :( Kun pitäisi myös ymmärtää, että karateka kunnioittaa kaikkea elollista eikä pyri vahingoittamaan sitä kuin pakon tullen. Samat säännöt, kuin dojolla pitäisi toimia myös sen ulkopuolella. Onneksi meidän seurassa tällaisia karatekoja on paljon. Tämä minun mielipide.
Nuoria ihmisiähän tämä aihe koskee lähinnä. Monille budo on uskonto, kun ollaan päästy rippikoululeiri vaiheesta ohitse tarttumatta siihen mahdollisuuteen. Ihminen on uskonnollinen aina jollain tapaa lähes poikkeuksetta. Henkinen "tuonpuoleinen" on samaa asiaa..
Eli toisaalta budohörhöily on luonnollista, mutta samalla melkein myös aina ohimenevää ennemmin tai myöhemmin. Elämän realitettit on ne jotka tuelvat vastaan ennemmin tai myöhemmin.
nim.merk. "budoilua reilu toistakymmentä vuotta seuranneena"
Treenan yhdessä budoseurassa, jonne menin ihan vain oppiakseni karatea. Tämä seura on rakentanut itselleeen mainetta, että ovat jotenkin parempia kuin muut koska heillä on zen-näkökulma.
Mulle zen on keskittymistä tähän ja nyt, mutta moni on tullut seuraan suurin odotuksin että täällä olisi jotenkin henkisempää. Kun sitä spesiaalihenkisyyttä ei sitten ole, niin ovat pettyneet ja lähteneet pois. Meditaation ja henkisyyden korostus on myös vetänyt paikalle sekopäitä, jotka kuulus muualle kuin budosalille.
Jos zenistä puhutaan niin voisi korostaa että se ei ole mitää erillistä juttuua vaan tavallista treeniä jossa keskitytään.
sieltä. Älypäitä koko sakki. Ainakin isoimmissa kaupungeissa on mistä valita. Jos seurassa on tuollainen asenne, on hyvin todennäköistä, että mitään tietoa zen-ideasta ei ole koko porukalla. Kirjoja on luettu ja luullaan, että se valaistumien tulee sieltä kun odottaa ja jaksaa mietiskellä sekä lukea kirjoja. Muutamia kirjoja olen lukenut itsekkin, kun aloitin karaten, juuri noista zen-asioista ja muusta maailmankaikkeuden voimista, vaikka omissa seuroissa pelattiin vain fyysistenvoimien kanssa. Kiinnosti alkuun kovasti, mutta mitä enemmän mä hikoilin ja treenasin, niin sen "valaistuneemmaksi" tulin ja huomasin, mitä ajan tuhlausta tuo zen-homma on. Eräs Suomalainen taichi:täkin harjoittava karateka on kirjoittanut kirjoja aiheesta jo nuoruusvuosinaan. Se on yksi varma todiste, ettei ole ymmärtänyt ollenkaan mistä on kysymys ja nöyryysasenne on aivan hukassa. Kehtaa vielä omalla nimellään julkaista ko. kirjaa. Ladellaan jotain vanhojen mestareiden latteuksia ja sananparsia ja luullaan tosissaan, että se johtaa johonkin. Itse en pidä ollenkaan mahdottomina noita zen-juttuja, mutta esim. töissä kulkeva ihminen tai opiskelija ei tule koskaan saavuttamaan tätä valaistumisentilaa, mistä noissa kirjoissa kerrotaan, koska ei ehdi rääkkäämään niin paljon ruumiillisesti ja vielä mietiskelyt siihen päälle. Moni on sitten valinnut tuon pelkän mietiskelyn ja se ei minusta johda mihinkään. Enemmän nämä koulukunnat on häpeäksi lajilleen. Sen sijaan kun treenaa äärirajoilla voi silloin tällöin ehkä saada asiasta aavistuksen. Sillä hetkellä kun fyysiset voimat loppuu, niin henkisetvoimat tulee peliin, jos niitä on. Myös esim. Finlandiahiihdossa tai Paavo Nurmi-maratonilla voi kokeilla, onko niitä henkisiä voimavaroja. Kyokushinkai-tyylin mustanvyönkokeen matsiosuus mittaa juuri henkistenvoimien tasoa. Useita vastustajia vastaan ei kukaan jaksa pitempään pelkällä fyysisillävoimilla. Se on zeniä minun mielestäni. Nuo on nimenomaan sekopäitä, kuten sanoit. Suomessa on harrastettu zen-nimessä jo useita kymmeniä vuosia. Nyt joku voisi tulla näyttämään jossain näytösessä tms. mitä se on se zen. Minusta hyvä suomennus sanalle zen olisi esim. paskanjauhaminen. Sitä se on ollut ainakin käytännössä ja se on pilannut monen karatesta innostuneen ihmisen innostuksen.
"Minusta hyvä suomennus sanalle zen olisi esim. paskanjauhaminen." Zen valaistuminenhan tulee juuri mainitsemasi kovan ja keskittyneen treenin kautta, joten turha mollata itse termiä, vaikka jotkut hörhöt sen olisivatkin käsittäneet väärin.
Pointtini oli se, että tämä zen saattaa olla arkipäiväisempi asia, kuin moni luulee. Tai itse uskon niin. Kyse kait on jostain, ilman pakkoa, rennolla mielellä tehdyistä suoritteista. Ehkä se tulee kovassa treenissä esiin sitten, kun ei enää jaksa yrittää pakolla. Saattaa olla että se tulee sieltä sitten vahingossa. Se on varmaan hieno juttu heille, joilla se toimii silloin, kun itse haluavat ja saavat nämä voimat tarpeen tullen käyttöön. Mutta en ole Suomessa tavannut yhtään, jolla olisi homma hallussa, niin kuin he itse asian antavat ymmärtää. Luulen että muutaman kerran on omassa lyönnissä ollut jotain mystisempää mukana, kun rennosti olen vetänyt ja kaveri tipahtaa lattiaan ähisemään. Jälkeen päin mietin, että olipa rento, helppo ja täydelliseltä tuntuva isku. Toista kertaa peräkkäin ei tule samalta tuntuvaa iskua vaikka kuinka yrittäisi. Varmaan sen takia, kun se menee jo yrittämiseksi. Zen:iä on varmaankin myös kun kävelet omalle autolle avaimet kourassa, niin se avain putkahtaa siihen reikään just samalla hetkellä, kun saavut auton viereen ilman mitään sen kummempia ajattelematta. Kun alat tarkoituksella yrittämään siihen reikään ja tehdä saman, minkä aina teet kun saavut autolle, niin auton ovi on täynnä naarmuja. Paljon on muita vastaavia "zen" asioita päivittäin, mutta niitä ei silleen ajattele. Jos nämä nyt on zeniä.
...Zen on just noita asioita.
Meillä seurassa tuo zen näkyy siten että treenien alussa ja lopussa istutaan polvi-istunnassa ja keskitytään hengitykseen. Istuntokerran aika vaihtelee 2-5 minuuttia. Eli treenien alussa ja lopussa hiljentymistuokio. Vasta tuon tuokion jälkeen on loppukumarrukset ensin istualtaan ja sitten seisten.
Alussa tuo tuntui omituiselta ja otti jalkoihin, mutta nyt siihen on tottunut ja jos treenit lopetetaan vain loppukumarrukseen, tuntuu että
lopusta jäi jotain pois.
Entä muilla onko teillä tällaisia rituaaleja treeneissä?
Mun huomio on että tuo henkisyyden, zenin tai muun mainostaminen tuo salille välillä sekopäitä.
Ihmiset kun on rikki niin ne luulee että saa itsensä ehjiksi salilla.
Voi olla että onnistuu, mutta voi olla että ei.
Mä näin kerran pelottavan esimerkin. Yks sekopää tuli salille oppimaan karatea ja aiheutti salilla vähän väliä vaaratilanteita. Matseissa se tyyppi erityisesti sekos kävi toisten kimppuun kuin raivoisa härkä ennenkuin matsi oli vihelletty alkamaan. Toi raivopää kerkis oleen salilla monta kuukautta eikä senseit sanonut mitään. Oottivat että tyyppi ite lähtee pois. Seuraus oli että ainakin naisista osa lähti käveleen treeneistä. Tarvittiin yks selväpäinen tyyppi joka suorin sanoin ohjas ton häirikön pois.
Olen harrastanut budolajeja monta vuotta ja harjoittelu on opettanut kärsivällisyyttä. Tekniikat vaikeita niitä ei opi nopeasti, pitää nähdä vuosien vaiva ennenkuin osaa kunnolla esim. karaten katoja. Olen oppinut myös kärsivällisyyttä kun joutuu erilaisten ihmisten kanssa parityöskentelemään.
voitteks te kertoa mitä toi henkinen on?
mä kun on ihan pihalla ton sanan suhteen.
mun mielestä zen on tässä hetkessä olemista.
kun istun niin se on zeniä, kun kävelen se on zeniä .... ei mitään mystiikkaa vaan tavallista arkipäiväistä elämää jossa on tietoisesti mukana.
Siis todellista Zeniä löytyy, mistä tahansa ammunnan lajista. Perinteisissä ei osu kymppiin , kiekkoon tai toimintalajissa ei ehdi tykittään tuplia alle 0.15 sek ilman, ettei kyseessä ole TIEDOSTAMATON TILA. Tämä tila saavutetaan vain kymmenillä ja kymmenillätuhansilla toistoilla.
Tai vastaavasti kamppailumatsissa onnistuu suorituksessaan ilman, että pystyy jälkeenpäin tarkkaan analysoimaan tilannetta.
Zeniin liittyy paljon lähes mielenvikaisten höpinää, jotka eivät treenaa kunnolla!
luin kerran kirjan zen-karate ja en saanut siitä selvää että mitä se zen on.
Itse en ole sekaantunut mihinkään zen-höpötyksiin, mutta voin 100% varmuudella väittää, että karate on kehittänyt minua henkisesti. Ennen karaten aloittamista olin todella lyhytpinnainen ja suutuin todella nopeasti.
Karatessa käymisen jälkeen itsehillintäni parani harppauksen verran. Nykyään minua ei saa hermostumaan millään. Tuo väite, että opit ymmärtämään toisia ja itsea pitää kyllä ainakin osittain paikkaansa. Ainakin siinä seurassa, jossa minä harjoittelin oppi vähintäänkin ymmärtämään tekojensa seuraukset.
Jos karate ei kehitä harjoittajaansa henkisesti, niin siinä tapauksessa valmentaja on kykenemätön. Karate ei todellakaan ole hyvä laji, jos haluaa fyysistä mättöä. Karaten vahvuus on siinä, että siinä henkinen ja fyysinen puoli kohtaavat.
Jos haluaa harrastaa "tappelu" lajia, niin sitten kannattaa kyllä mennä shootfighting, kickboxing tai thaiboxing treeneihin. Niissä oppii sitä oikeata tappelemista. Niistä taas puuttuu tämä henkinen puoli. Eli loppukaneettina voisin sanoa, että kaikkien pitää valita lajinsa sen mukaan mitä haluaa harjoitella. On ihan turha mennä karateen jos ei ole tippaakaan kiinnostunut lajin henkisestä puolesta.