Kela informoi toimeentulotuen myöntämistään käsittämättömällä tavalla. Mihin on tuettavista lääkkeistä unohtuneet potenssilääkkeet (esimerkiksi Viagra ja Cialis)? Kela ilmoittaa infossaan myöntävänsä toimeentulotukea seuraaviin lääkeryhmiin:
" - ehkäisyvalmisteet
- rajoitetusti peruskorvattavat ja rajoitetusti erityiskorvattavat valmisteet, jos sinulla on niihin erityiskorvausoikeus
- itsehoitolääkkeet ja -valmisteet, jos lääkäri on määrännyt ne sairauden hoitoon
- perusvoiteita, jos kyseessä on korvattava perusvoide ja se on määrätty reseptillä pitkäaikaisen ihotaudin hoitoon. " (Kela info)
Tässä infossa ei selkeästi mainita erikseen potenssilääkkeitä, kuten useimpien kuntien toimeentulotuki-infoissa lääkkeiden osalta. Noin 10 vuotta sitten asiasta riideltiin eräässä kunnassa aina Hallinto-oikeudessa asti ja Hallinto-oikeus kumosikin sosiaalilautakunnan päätöksen siitä, että potenssilääkkeeseen ei annettu lainkaan toimeentulotukea. Hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen mukaisesti standardiksi muodostui 6 annosta/kk. Hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen melkein kaikkien kuntien toimeentulotuen myöntämistä koskevissa ohjeissa olikin erillinen maininta potenssilääkkeestä.
Infon mukaan Kela näyttää suosivan kovasti naisten seksiä, koska ehkäisyvalmisteisiin kyllä saa toimeentulotukea!
Onkohan tuossa infossa tapahtunut nyt jokin kömmähdys, vai eikö kela tosiaankaan enää hyväksy kuutta kunnon panoa kuukaudessa?
Oikeudellisesti kelan infon mukainen toiminta saattaa olla myös tasa-arvokysymys: Miksi naisille ilmoitetaan myönnettävän toimeentulotukea ehkäisyvalmisteisiin? Herranen aika sentään! Voihan sitä nainen elää ilman seksiäkin! Eikö se ole juolahtanut kelan mieleen?
KELA ja potenssilääkkeet
23
867
Vastaukset
- Petu_67
Täyttä asiaa tuo kirjoituksesi!
- veronmaksajat
Yhteiskunnantukea potenssilääkkeisiin, hahhahhah. Suomi on holhousyhteiskunta. Ei ihme että verot on tapissa ja silti maa velkaantuu.
- listoista
Toimeentulotuen infoissa puhutaan siitä, mihin "muun muassa" tukea voi saada. Tukea voi saada listoilla mainitsemattomiinkin asioihin. Kaiken kattava ohjelista olisi mahdottoman pitkä, koska monet menot ovat tapauskohtaisia. Toimeentulotuella korvataan "välttämättömät" menot. Se vaihtelee, mikä on kellekin välttämätöntä. Jos on lääkärin lausunto jonkun lääkkeen välttämättömyydestä vaikka mielenterveyden säilymiseksi, niin kai Kela sitten sen herkemmin korvaa sellaiselle yksilölle. Mutta sama asia voi olla toisen yksilön kannalta vähemmän välttämätön.
e-pillerit lienevät siis naisille välttämättömiä esim. mielenterveyden kannalta, jos nainen niihin tukea saa?
- Loogikko70
ju-hani_67 kirjoitti:
e-pillerit lienevät siis naisille välttämättömiä esim. mielenterveyden kannalta, jos nainen niihin tukea saa?
Toimeentulotukeen liittyy aina tarveharkintaa. Naisille raskaus ja uusi lapsi on aina niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin suurempi ongelma kuin miehelle, joten siksi naisten ehkäisyvälineitä tuetaan toimeentulotukena. Tulottomalle/vähätuloiselle miehelle ruokkoja ei määrätä, joten ei niin väliä vaikka mies saisikin lapsia ja miehelle aiheutuneet fyysiset haitat yhdestä lapsesta ovat minimaaliset.
- näinpäin
ju-hani_67 kirjoitti:
e-pillerit lienevät siis naisille välttämättömiä esim. mielenterveyden kannalta, jos nainen niihin tukea saa?
E-pillerit tai muu tehokas ja varma ehkäisy on naiselle tarpeellinen siitä syystä, ettei köyhät lisäänny hillittömästi. Miesten e-pillereitä ei valitettavasti ole. On täysin loogista, ettei heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien miesten ei-toivottua lisääntymistoimintaa tueta. Köyhiä elätettäviä on liikaa muutenkin.
Tässä siis katsotaan sekä yksilön että yhteiskunnan etua eli ei lapsia niille, jotka eivät pysty huolehtimaan itse edes itsestään.
Muuten meille naisille kyllä sopisi erinomaisesti että ehkäisy määrätään (ja maksetaan) miehelle ja meidät naiset vapautetaan e-pillereistä ym. ehkäisystä. Milloin mies suostuu kehittämään e-pillerin itselleen ja vielä käyttämään sitä joka päivä vuosikymmenet? - veera1973
Onko semies joka tarvii sosiaaliapua saadakseen stondiksen.
- tylytuomio
veera1973 kirjoitti:
Onko semies joka tarvii sosiaaliapua saadakseen stondiksen.
Ei ole. Se ei ole mikään mies vaan vetelys. En huolisi vaikka minulle maksettaisi.
- potenssikuukautissuoja
"Infon mukaan Kela näyttää suosivan kovasti naisten seksiä, koska ehkäisyvalmisteisiin kyllä saa toimeentulotukea!"
Nainen voi harrastaa seksiä ilman miestäkin, jolloin ei tarvita ehkäisyä.
Samoin mies voi harrastaa seksiä ilman naista.
Näin ollen Kelan ohjeistuksessa ei ole otettu muuta kantaa kuin se, että yhteiskunta ei enää myönnä erillistä taloudellista lisätukea köyhälle miehelle.
Kelan kannanotto on mielestäni kohtuullinen.
Jos miehellä ei seiso ilman lääkettä, voi mies maksaa seisontalääkkeensä toimeentulotuen perusosastaan. Aivan samoin kuin minkä tahansa muunkin vähäisen terveydenhuollon menonsa.
Huomauttaisin tässä yhteydessä, että naiset eivät saa erillistä lisätukea kuukautissuojiinsa, vaan naiset maksavat ne toimeentulotuen perusosastaan. Kuukautissuojat ovat aika kalliita ja naisen hedelmällisen iän aikana niihin kuluu jokaiselta naiselta suuret määrät rahaa. - 5473847
On siinä tainnut tulla useampikin ajatuskatkos, jos potenssilääke rinnastetaan kakistelematta naisten ehkäisyvalmisteisiin, sillä eiköhän se oikeampi ole naisten kohdalla hormonikorvaushoito.
- hjhjhjhjhjhjhjhjhjhj
Siinäkin ajatus, jos toinen pätkii. Potenssilla ja hormonikorvaushoidolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa ja hormonikorvaushoito aivan varmasti kuuluu korvattaviin lääkkeisiin.
- 5473847
hjhjhjhjhjhjhjhjhjhj kirjoitti:
Siinäkin ajatus, jos toinen pätkii. Potenssilla ja hormonikorvaushoidolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa ja hormonikorvaushoito aivan varmasti kuuluu korvattaviin lääkkeisiin.
se yhteinen nimittäjä niillä on seksuaalinen kyvykkyys
- kova.laki
5473847 kirjoitti:
se yhteinen nimittäjä niillä on seksuaalinen kyvykkyys
Ei köyhä loinen tarvitse seksuaalista kyvykkyyttä. Kuolkoot sukupuuttoon köyhyysgeenejään levittämästä!
- käsittämätöntä
5473847 kirjoitti:
se yhteinen nimittäjä niillä on seksuaalinen kyvykkyys
Niin ja seksuaalisella kyvykkyydellä ei ole mitään tekemistä hormonikorvaushoidon kanssa. Perehtykää asiaan, jos siitä haluatte kirjoittaa.
- 5473847
käsittämätöntä kirjoitti:
Niin ja seksuaalisella kyvykkyydellä ei ole mitään tekemistä hormonikorvaushoidon kanssa. Perehtykää asiaan, jos siitä haluatte kirjoittaa.
nainen tarvitsee estrogeenia siinä missä mies testosteronia, niin yksinkertaisia nämä totuudet
- Hhhhääääähh
Mutta eihän cialis tai viagra vaikuta testostronin tasoon yhtään
- tajutonta
5473847 kirjoitti:
nainen tarvitsee estrogeenia siinä missä mies testosteronia, niin yksinkertaisia nämä totuudet
Ihan pakko väittää, vaikka et asiasta ymmärrä yhtään mitään. Jos sulla on kumppani, on sillä varmaan tosi haastavaa olla sun kanssasi. Sanoin jo kerran, että asian kiinnostaessa tai halutessasi kirjoittaa siitä perehdy siihen.
En kommentoi tätä enempää, sanon vain, että lue asioista ja perehdy niihin ennen, kuin mitään niistä kirjoitat.
PS. Lue mitä aikaisempi kirjoittaja sulle kirjoitti. Ja nyt takas koulun penkille.
- maksaja
Voi vittu! Pitäisköhän lopettaa työnteko, jos palkastani perittävillä veroilla tosiaan kustannetaan velttomunaisten loisien seksielämä. Ihan uutta oli tämäkin tieto. Vanhuksilta säästetään vaipoissa, että velttomuna pääsee panemaan.
- adafadsfdasdfee
Sun vaimos ja tyttäresi harrastaa kimppakivaa meidän loisten kanssa...
- maksaja
Olen kylläkin nainen. Miehelläni vehkeet toimii ihan luomumenetelmillä ja sitten kun ei toimi, on aika lopettaa ne hommat.
- adafadsdasfee
Sun miehesi hrastaraaa kimppakivaa meidän loisten kanssa...
- eikait
adafadsdasfee kirjoitti:
Sun miehesi hrastaraaa kimppakivaa meidän loisten kanssa...
Teidän loisten kanssa ei ole olemassa kimppakivaa. Paskan kanssa nimittäin ei kivaa ole.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.813888Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j963275Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1172554Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.201734Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.1441657Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m761570Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä901503- 1041436
- 551113
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä591111