Kuka päättäjistä on ihan oikeasti onnistunut?

JuhakaiihanTopissa

Vaaleilla valituista päättäjistä on moni vetänyt kyllä koko "virassaolo-ajan" täysin ihan vihkoon. Onko Hämeenlinnassa todellakaan ketään josta voisi sanoa, että on onnistunut tehtävissään hyvin. Palkannauttijoista ei viitsi edes ketään mainita, niin heikkoja ovat olleet näytöt ihan ylimmältä tasolta lähtien.

26

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KuraValuuYlhäältäAlas

      Niin, näin kentältä katsoen on tai olisi helpompi nimetä kuitenkin vain EPÄONNISTUJAT !

      Kaupungin ylimmästä johdosta aina alaspäin tullessa nimeäisin alkuun:

      -Kenakkala, mies voi olla hyväkin hallintojohtaja mutta tuo piileskely ja julkisuuden pakoilu on silmiinpistävää ja ei ole sopivaa kaupungin "ylimmälle isälle"!
      Hän voisi ryhdistäytyä ja astua esiin muinakin päivinä kuin palkkapäivinä, mies vaikuttaa hissukalta tällä hallintotyylillä!

      -Isosuo, mies jonka olisi aika jo jäädä sivuun, eläke odottaa, uskaltaako tai olisiko syytä edes sanoa, (hyvin) tehdystä työstä kaupungin hyväksi!
      Ehkä hänelle voisi jo maksaa palkan suoraan kotiin ettei tarvisi enää vaivautua työpaikalle, voisi hyvinkin olla edullisin ratkaisu kuntalaisille!

      -Kiemunki, suurin epäonnistuja ikinä, aluksi Demarien kellokas joka sittemmin pelasi valtuustokautensa täysin Kokoomuksen pussiin.
      Joku sanoisi "takinkääntäjäksi", joku taas "luopioksi", itse sanon kuitenkin vaan, kallein sooloilija ikinä kaupunkihallinnossa veronmaksajain kannalta nähtynä!



      Jos sanoisin lopuksi kuka on ehkä hiljaisin ja vähäpuheisin, ei suinkaan kuitenkaan vähälahjaisin edustajamme, se olisi Juha Tuomi.
      Puheenlahjoja ei tokikaan ole kaikille suotu jos puolueen ryhmäkurin myötä selviää vain napinpainoilla!



      No, tästä saa jatkaa jos joku haluaa, Kok/Dem-trollin ei kuitenkaan tarvitse vaivautua!

    • MikäOnEpäonnistumista

      Vaikea sanoa, sillä muutama päättäjä on vienyt kaiken huomion. Saattaa jopa olla niin että nämä vähemmän esillä olevat on käsketty pysymään taka-alalla ja tekemään äänestyksissä siten kuten "isommat" päättää.

      Suurin pettymys on mielestäni ollut Rautio. Sari ei välttämättä ole epäonnistuja mutta hän on kuitenkin jotain muuta kuin ennen valtuustopestiä hänen kuvittelin olevan.

    • Näin_on_joo

      Iisakki Kiemunki. Muuta ei tarvitse sanoa.

    • OnnistumisettäysiNOLLA

      Kiemunki ja Rautio. Jos noista alemmaksi vielä joku pääsee niin se on jo lahjakkuus.

    • TyhmyydenDiktatuuri

      Kylliäisen Kylli on onnistunut siinä missä voi. Varoitteli jo SCC:stä höpöhöpöjuttuna ja nyt varoitukset Toriparkista kaikuvat taas kuuroille korville. Aina ei fiksuinta kuunnella ja minkäs teet?

    • PäivänHelpoin

      Eikös tämä hyllykaksikko ole aika ylivoimainen voittaja äänestäjiensä pettämisessä. Hoitivat hommansa niin päin persettä, että saivat potkut!

      • MiekkalinnanSankarit

        Lululle ja Karille ei edes kilpailijaa rötöstelyssä.


      • IdiotisminSankarit
        MiekkalinnanSankarit kirjoitti:

        Lululle ja Karille ei edes kilpailijaa rötöstelyssä.

        Kok/Dem-Trollipaskelle ei edes kilpailijaa idiotismissa .
        Hän on täysin ylivertainen muihin vajukkeihin nähden!


      • LässyttäjäSankari

        Äitis oli.


    • peili.peilaa.vinoa.naa

      Muutama ihminen ei voi kokonaan olla vastuussa muutamien kymmenien tuhansien ihmisten pahoinvoinnista. On luonteen heikkoutta etsiä syyllisiä muista silloinkin kun syytä olisi.

      Kiemunki, ritva, sari, juha ja joku muu kortteliliigalainen eivät ole vastuussa paikallisesta heikosta aloitekyvystä tai kyvyttömyydestä organisoitua muutoin kuin paskapuolueiden tai paskaliittojen kautta - aina tarvitaan joku "isoveli" tai "isosisko" tai muuten ei vaan pärjää.

      En halua kuulostaa kovin arvostelevalta mutta tokihan meininki on kuin suoraan kopioitu banaanivaltiosta - sekä hallinnon että alamaisten osalta.

      Jos naama on vino, peili ei ole syyllinen.

    • ReviSiitä

      Kiemungin kaupunginhallituksen aikana on kasvanut hirmuinen velka.

      • Iueeszg

        Ajatella yksi ihminen asialla et silti tiedä velan kasvun suuruutta.


      • Perzuikkisarkastelija
        Iueeszg kirjoitti:

        Ajatella yksi ihminen asialla et silti tiedä velan kasvun suuruutta.

        Kaupungin velat on aika hyvin piilotettu rahvaalta. Suuri osa vielä kaupungin yhtiöiden velkaa joihin ei pääse millään käsiksi. Eihän me tiedetä kaupungin omistuksiakaan, vai missä väität sähkölaitoksen myyntirahojen olevan? Sanotaan vaan että ne on hyvin sijoitettu.


      • Hyvin sijoitettu=käytetty.


    • velkarahan.syväkuvio.HNL

      > Kiemungin kaupunginhallituksen aikana on kasvanut hirmuinen velka.

      Tietääkseni kukaan ei ole vielä palauttanut kaupungille kiemungin jakelemaa pankkilainaa. Hyvin on kelvannut kaikille.

      Löytyykö halukkaita makselemaan takaisin korkoineen? Ai ei vai. No arvatkaa mistä ne rahat velanmaksuun otetaan - selkänahasta.

      Ja aivan kirjaimellisesti. Siksi se kiemunki on nyt siellä missä on.

    • enemmän.velkaa.vähemm

      > Kaupungin velat on aika hyvin piilotettu rahvaalta.

      Rahvas saa luvan ruveta kyselemään rahojen perään. Ylösalaisin oleva väestöpyramidi ei kestä velkaantumista.

      Enemmän velkaa vähemmillä maksajilla ei vaan toimi.

    • kuneioikeinonnistumikään

      Mutta ollaanhan sentään kuvitteellisen HHT-kasvukäytävän keskipisteessä. Hattula ja Turenki vain hieman nyt jarruttelevat Hämeenlinnan huikeaa nousua vetovoimaiseksi kohteeksi. Hienosti meidän johtajat vetää...

    • johtajakupla.HML

      > Hienosti meidän johtajat vetää...

      Johtajat ovat johtajakuplassa. Sellaisessa tilanteessa vastuu on kansalaisilla - keskeinen kysymys on: löytyykö paikkakunnalta nk. "reservieliitti" eli toisin sanoen johtamaan ja vastuuseen kykeneviä henkilöitä, jotka juuri tällä hetkellä eivät ole johtavassa asemassa syystä taikka toisesta.

      Pahan johtajakuplan vallitessa vastuu tulevaisuudesta jää kansan keskuudessa vaikuttavalle reservieliitille. Kukaan muu ei kykene ohjaamaan johtajia ulos johtajakuplasta ja toteuttamaan vaihtoehtoista toimintasuunnitelmaa.

      Termin olen ihan itse kehitellyt. Kirjaa pukkaa, jos pukkaa.

      • patsastorille

        välillisesti valittu ritaluoma teki n.3miljoonan tilin.


      • Jotainmullekkin

        K.Ari miettii tiliä posess


      • Jotainhällekkin
        Jotainmullekkin kirjoitti:

        K.Ari miettii tiliä posess

        Kok/Dem-Trollipaske miettii tiliä, kuka nyt hälle tilit maksaa kun Iisukkikin on jo kusess ja posess


      • vaaliavustustako

        iisakki tekee tiliä kun siirsi perheensä toimeen tulo luukulle. mitähän tukia uus akka nauttiikaan


    • ideaa.pukkaa.HML

      Haastan kaupunkilaiset sävikseen oman kaupungin velkaosuuden hinnalla. Kerätyt tuotot käytetään kaupungin velan lyhennykseen. Jokainen oman velkaosuutensa korkoineen takaisin kaupungille maksanut saa nimensä torille pystytettävään kivestä veistettyyn patsaaseen.

      Tälle keräykselle ei ole haettu rahankeräyslupaa, koska sitä tuskin tarvitaan (vitsi).

      Myöskään torille pystytettävän monumentin suunnittelijaa ei ole vielä valittu.

      Jos kyse olisi oikeasta elämästä, miten monta arvelette tarttuvan haasteeseen?

      • Hullunpuhetta

        Mikä on sävis?


      • give.it.back.HML

        Älähän nimittele ketään. Ja kun ennätät niin ryhtyisitkö maksamaan takaisin omaa velkaosuuttasi. Etenkin hyvätuloisten kaupungin työntekijöiden odotan ottavan haasteen vastaan - hehän ovat saaneet kaupungilta käytännössä kaiken.

        Eikö olisi aika antaa hieman takaisin?


      • ei.kiitos.velkaa.HML

        Oman velkaosuutensa saa maksaa kaupungille myös osissa. Voidaan laatia maksusuunnitelma.

        Ja kerronpa tässä samalla, että en tarvitse jatkossa kaupungin velkaa omiin tarpeisiini - osuuteni velasta saa käyttää köyhien ja heikko-osaisten avustamiseen.

        Terveet työkykyiset ihmiset eivät tarvitse velkaa elämiseen, eikä sellainen kaupunki tarvitse velkaa elämiseen missä on terveitä työkykyisiä ihmisiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      202
      3866
    2. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      28
      2338
    3. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      18
      1865
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      43
      1740
    5. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      446
      1706
    6. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      84
      1572
    7. Kohuotsikoihin nousseet Aku Hirviniemi ja Mikko Leppilampi jouluna tv:ssä!

      Täydellinen joulu -leffassa on iso kaarti suomalaisia näyttelijöitä. Mukana mm. Elena Leeve, Antti Luusuaniemi sekä koh
      Kotimainen elokuva
      20
      1149
    8. Ex-Puoli seitsemän juontaja Anniina Valtonen yllättää - Uudessa roolissa tv:ssä!

      Monen suosikki Anniina Valtonen tv:ssä! Valtonen on tuttu Ylen meteorologina, mutta hän juonsi myös Puoli seiskaa. Nyt A
      Suomalaiset julkkikset
      31
      965
    9. Mitä metsaman tuottaa

      Törkypuhetta, ahdistusta, pahaa mieltä, riitaa, eripuraa, köyhien menestymättömien ja maattomien kurjien vähättelyä. Sit
      Tuusniemi
      104
      893
    10. Korvasiko kaupunki Morkon talon?

      Tän missä oli joku vesivuoto talon ulkopuolella? Vai miten saaga päättyi?
      Kuhmo
      7
      847
    Aihe