Pakko ottaa vähän kantaa ja näkökulmaa tähän keskusteluun noin niin kuin yleisellä tasolla.
Fakta1: Me tarvitaan lisää suomalaisia.
Fakta2: Lapsista pitää huolehtia.
Nyt moni haluaa arvioida ja arvostella millanen koti lapsilla on. Se on kuulkaa ihan oikea huoli ja arvioinnin kohde. MUTTA!
Sen pitäisi tehdä joku viranomainen. Ja sellanen tarkastus sopisi ihan jokaiseen suomalaisperheeseen. Mutta ennen kaikkea yhteiskunnan tukia saaviin perheisiin.
Eli lapsen pitäisi edes lähes keskiverrosti kehittyä, oppia lukemaan, käyttäyä. Jos näyttää, että näistä jäädään jälkeen KOTIOLOJEN (terveyssyyt ovat asia erikseen) takia, niin tukia voisi muuttaa vaikka ruokalipuiksi ja jopa vähentää sitten. Huostaanotto myös kyseeseen.
Mutta pointtina, että samanlaista tarkastelua myös ns. kunnon veronmaksajien perheisiin. Sielläkin lapsilla pitää olla hyvät olot. Ei saa syödä karkkia päivittäin, ei saa pilata terveyttä ja kuntoa istumalla pelikonsolin ääressä, ei saa pitää wlania öisin päällä lähellä lapsen sänkyä jne. Lisäksi koulun pitää sujua ja käytöstapojen tarttua.
Mutta kun lapsen olot taataan perheessä hyviksi, niin tämä maa voi paljon paremmin. Ja silloin mielestäni köyhätkin ovat tukensa ansainneet. Eikö niin?
Tiukempaa otetta niihin perheisiin, jotka laiminlyövät lapsen asiat. Mutta myös minä myönnän, että vieläkin tiukempaa tarkastelua, jos perhe on yhteiskunnan tukien varassa. Mutta jos lapset hoitaa hyvin, niin olkoon sitten.
Koska tärkeintä on, että syrjäytyminen (lusmuilu) ei periydy. Jos lusmu saa lapsestaan kunnon veronmaksajan, niin hän on rästinsä maksanut. Ja moitteet toki kaikille, joiden lapset sitten tukien varassa elelevät. Eikö niin?
Ja enemmän tarkastelua perheisiin! Vaikka tää holhoavalta kuulostaakin, niin ettekö mieluummin anna veroeurojanne perheeseen, jossa lapsilla on hyvä olla kuin perheeseen, jossa äiti juo ja isä lyö ja rahat ei riitä kuin euroshoppersiin ja läpyskäpizzaan. Anteeksi pitkä ja jopa itseään toistava teksti, mutta asia on tärkeä.
P.S Ketään en henkilönä enkä vanhempana halua moitttia. Haluan moittia kaikkia, jotka lapsiaan kaltoin kohtelee, YHTÄ PALJON!

Vastaukset 23
Vanhimmat
Hyvin pitkälti oot oikeessa. Liian haastava aloitus vaan perjantaille monellekin. Voitas sopia jatkossa, että aletaan arvioimaan vanhempien onnistumista enemmän sen mukaan millasia mukuloita heillä on. Ei vielä ihan 6 ja 8 vuotiaina, mutta 10 vuodesta eteenpäin, niin silloin ne alkaa olla vanhempiensa luomuksia. Hyvässä ja pahassa.
KANNATETAAN.+Nimittäin+90%+sossupummien+lapsista+reputtais+sun+kokeet.+Ne+10%+jotka+onnistuu+kasvatuksessaan+sais+jatkaa.+Kyllä+käy.+Löytyykö+näin+kuntavaalien+alla+tällaseen+kannatusta?+Myös+iso+osa+kansasta+olisi+valmis+jaotteleen+tukiluuserivanhemmat+selvästi+tolla+tavalla,+että+ovatko+hyviä+vain+huonoja+vanhempia.+Lapsia+ei+huonoihin+koteihin+saisi+tehdä.+Ja+jos+erehdytään+tekeen,+niin+tapojen+kotona+pitää+muuttua+tai+tuet+alas.+Ja+jos+sittenkään+ei+tavat+muutu,+niin+hyvin+nopeesti+lapset+muualle.+Ei+ole+lapsille+hyväksi+sekään,+mutta+uskon+että+vanhemmat+muuttaa+tapojaan,+kun+uhataan+tukien+alentamisella,+jolloin+lapsien+sijoittamista+ei+niin+paljon+tarvittaisikaan.
jaa että omat säännöt rikkaille ja köyhille. *itun natsi!
Ei vaan sen mukaan miten pystyy itsensä/ perheensä elättämään OMILLA rahoillaan eikä toisten kustannuksilla. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä rikkauden kanssa vaan sen että yrittää ja viitsii tehdä tämän asian eteen jotain ansaitakseen elättämisen. Tiedän jokilaaksosta monta perhettä mitkä esittää että pystyy omavaraisesti elättämään perheensä mutta todellisuus on pelkkää tukien lutkuttamista ja valehtelua viranomaisille. Nämä ihmiset ovat todellista pohjasakkaa jota säälin ja halveksin... oikealta nimeltään luusereita joista ei koskaan tule mitään ja opettavat jälkikasvulleen väärät opit.
Ei siinä lapsilla ole suurta mahdollisuutta, jos ei kotonaan näe mitään muuta kuin kaljan kittaamista ja tupakan pöllyytystä. Koulunsa kesken jättäneet vanhemmat eivät ole lukeneet kirjan kirjaa, eivätkä opasta lukemisen pariin lapsiaankaan. Kyllä siinä tyhmyys tiivistyy ja laiskuutta oppii arvostamaan. Syy kehnoon elintasoon on tietysti yhteiskunnan, porvarien, matujen, poliitikkojen, median ja kyllähän noita syyllisiä löytyy aina kulloisenkin tarpeen mukaan.
Vastauksista saa kuvan, että yhteiskunnan tukien varassa elävät eivät saa kasvatettua kunnon kansalaisia? No, näin voi ollakin. Entä se pieni joukko heistä, jotka pystyvät, niin saavatko jatkaa nykyisillä tuilla vai pitääkö heiltäkin leikata? Se kiinnostaa. Että ollaanko aloituksen kanssa aidosti samaa mieltä vai ei?
Tällä hetkellähän leikata pystyy vain kursseista ja työstä kieltäytymisen vuoksi. Mutta pitäisikö voida leikata, jos lapsi ei pärjää koulussa, lihoo ylipainoiseksi eikä osaa käyttäytyä. Tai joutuu elämään tupakansavussa ja kännisten kanssa. Pitääkö silloin saada leikata? Ja vastaaasti lopetatteko haukkumisen ja annatte synninpäästön tukien saamiseen, jos löytyisikin niin hypoteettinen perhe, että pystyvät hoitamaan lapsensa hyvin eivätkä käytä tukirahoja ryyppäämisen?
Ilman muuta synninpäästö, jos semmoinen perhe löytyy. Aika harvassa vaan taitaa olla. Valitettavasti.
Tositapaus kaupan kassalla: Äiti iski tiskille pitkän mäyräkoiran ja kessutopan. Lapsi toi hihnalle jonkin pienen suklaapatukan tms. Vie heti pois, ei meillä ole varaa ostella tuommoisia, kuului äreällä äänellä annettu komento.
Sellainen on ajatusmaailma taantuvalla pienellä teollisuuspaikkakunnalla. Työttömyys ja sen tuomat ongelmat kasvavat. Siihen reagoidaan kaikenlaisella populismilla. Tässä ketjussa saamme lukea oikeistopopulistien meuhkaamista. Oikeistopulismin kannattaja meuhkaa, kunnes itse löytää itsensä te-toimiston luukulta.
Mitä oikeistopopulismia se on, jos vaatii, että lapsella on hyvät olot?
Olet väärässä, ei kaikkien työt ole täällä pienellä paikkakunnalla. Kyllä työtä tekevälle riittää vähintään niin paljon, että itsensä pystyy elättämään ja perheensä.
No ap:n esittämä idea, että kaikkiin koteihin pitäisi tehdä jokin pakollinen tarkastus, on ihan älyvapaata meuhkaamista moraalipaniikin vallassa. Ei tästä maasta tarvitse tehdä yhtään itäsaksalaisempaa kuin se jo on. Alkoholinkäyttö on ollut laskusuunnassa on jo pitkään ja Suomen nuorison on raittiimpaa kuin vanhempansa. Kaikenlaiset muutkin sosiaaliset patologiat, kuten rikollisuus, ovat olleet vähenemässä.
Täs oon alkanu pohtii, että lasten oloja ku miettii, ni ei se rahan alkuperä ole niin olellista. Kunhan ei rikoksella tuu. Jos sekään lapsen elämässä näkyy. Eli jos pystyy toimeentulotuella tekeen kunno immeisiä niin siitä vaan, ei käy kateeks.
Mutta kun kattoo tota väkee tuolla, niin ei ne lapset kovin usein hyviä oloja saa, jos saa työssäkäyvässäkään köyhässä perheessä. Vanhemmilla ei oo kykyä sivistää lapsia ja niin kovin usein myös ne alkoholiongelmat ovat läsnä mitä köyhempiä ollaan.
Minä olen kanssa sitä mieltä että vähävaraisiin lapsiperheisiin enemmän seurantaa ja valvontaa. Ja rahat tosiaan vaikka ruokalappuina, ettei mee kaljaan. Jos yhteiskunnan varoilla elää niin silloin ensin lasten etu ja vasta sitten vanhempien viihde.
Näin on, jotkut yh-äidit saavat lapsiensa kanssa lomamatkoja. Ok, mutta kun nämä äidit nauttivat tupakkaa ja viinaa, mutta kait se kuuluu rentoutumiseen. Jotkut perheet sinnittelevät vähillä rahoilla, huh, huh, ei ole enään sanoja!
Meitä on monta jotka sanovat EI lapsille, koska NE VOIDAAN VIEDÄ, LUKITA&SIJOITTAA tuntemattomille, PERHEET RAISKATAAN NÄIN....
Se on ihan oikein, jos lapset joutuvat elämään oloissa joissa ei voi kasvaa kunnolliseksi ja terveenä!
Saanko kertoa pienen faktan? Jos on perhe, jossa ollaan molempien vanhempien toimesta pitkäaikaistyöttömiä enemmän tai vähemmänn omaa laiskuuttaan ja niin ettei edes lähihoitajakouluun viitsitä mennä, niin ei ole YHTÄÄN perhettä, jossa useampi lapsi kuin korkeintaan yksi suorittaa peruskoulun yli kasin keskiarvolla.
Eli silloin tällöin yksi yksittäinen lapsi voi olla niin lahjakas ja kasvaa omatoimiseksi, että yli kasin keskiarvo onnistuu, mutta samasta perheestä ei kahta lasta tähän ole pystynyt!
Tää kertonee kaiken siitä kuin paljon tukea näiden perheiden LAPSET tarvitsee. Perheille vähemmän rahaa ja enempi ruokatikettejä sekä konkreettista kotiapua/ -tarkastelua.
Ehdottaisin näin. Aluksi kun tällainen perhe saa lapsen tai lapsia niin aloitetaan tiukka tarkastelu. Rahan sijaan ruokatikettejä ja tuet nykyistä pienemmät muutenkin. Ekan korotuksen voisi saada 2v. neuvolassa vaikka 50e/kk kohti nykyistä.
Toinen korotus kun eka lapsi aloittaa koulun 50e/kk. Jos kaikki on mennyt hyvin, niin nyt voidaan ruokatiketit muuttaa rahaksi. Seuraava, viimeinen ja suurin porras tulisi, jos 7. luokkalaisen esikoisen koulu sujuu hyvin eikä rikoksia ole tullut tehtyä. Ja tämä korotus olisi 50e/kk nykyiselle ja sanotaan, että siihen vielä 50/kk päälle, koska tunnetusti meidän perusturva ei ole kovin korkealla tasolla.
Ja tämä tulisi yhteiskunnalle luultavasti nykyistä halvemmaksikin, koska aika moni porras jäisi kiipeämättä. JA JOS EI TULISKAAN HALVEMMAKSI, NIIN HYVÄ SEKIN. SEHÄN OLISI MERKKI, ETTÄ LAPSISTA PIDETÄÄN HYVÄ HUOLI JA ME MAKSAMME MIELELLÄMME.
Näillä näkemyksillä on veroja maksavassa kansanosassa iso kannatus!
Eli jos tukirahat vaan ryypätään ja lapsista ei pidetä huolta, niin halu maksaa ei ole niin iso kuin se ois, jos rahoja ei ryypättäis ja lapsista pidettäis huoli!
Ideaa tuossa jutussa on, mutta kuinkas selität tarkkailuluokkalaiselle asian jolla peruskuolun matematiikka on jäänyt kesken? Jos useammassa polvessa kohdassa koulutus lukee Avitus tai sossun maksamat kesken jääneet kurssit, niin ei voi vaatia monimutkaista ajattelua.
Kannatan yhden lapsen politiikkaa, ehkä Jämsässä jokainen pystysi huolehtimaan edes yhdestä lapsestaan, ilman sosiaalisia tukia.
MITÄ ERIKOISTA mukulois on ???? Kulueriä yhteiskunnalle . Vaikka vastuuhan kuuluisi tekiöille .
Mihin nämä ilmaiseksi haetutteje myyntivoitto menee?
Paljonko olet vetänyt viinaa?
Maatalous tuilla elättäs jo monet lapsetkin ja jokainen jos pystyy ajattelemaan ymmärtää..ettei se sossu tuki ole se joka valtion fyrkat vie kyllä se on ihan muualla..
suomessa on julkisen hallinon palkkalistoilla n. 750.000 tyhjän toimitajaa joka määrältään kansaan suhtetettuna on aivan järjetön kuorma.