Tapsalta terveiset

vaatteetjaaatteet

Kotisivuilleen on näemmä kirjoittanut seuraavanlaisen viestin :

Joulukuinen tervehdys!

Loppusyksy on sujunut Finnhittien Kuninkaiden kanssa mallikkaasti. Meininki on ollut kaikkialla mahtava, yleisö on ollut suorstaan ylenpalttisen vastaanottavainen. Kansa on laulanut innoissaan, välillä kuin harjoitettu kuoro. Olemme saaneet kerrassaan tyrmistyttävän hyvän ja kiitollisen palautteen kaikkialla. No, harvoinhan tällaista tapahtuu, että jonkin maan kolme viisikymmentä vuotta huipulla pysynyttä laulajaa vetää verevän yhteisen show-ja konserttikiertueen. Vähintäänkin toinen jalka on jo tässä vaiheessa useimmilla haudassa, niin kova ammatti tämä free-lange laulajan työ on tässä pitkässä ja laajassa, mutta vaatimattomassa maassa. No, Luojan kiitos, että voimia ja intoa riittää.

Paljon on kyselty miten tulemme keskenämme toimeen. Siitä on lähdetty, että hyvällä huumorilla liikutaan ja jokainen hoitaa tonttinsa. Hyvin on sujunut, mitä nyt välillä vähän kyllästyttää kuunnella noita Reetun alatyylisiä pikkuhousujuttuja ja muuta epäselvää muminaa. Näyttelee kovista ja pelkää mummojen suosiota kuollakseen 72-vuotiaana. Hän ei sanojensa mukaan edes omista yhtään pukua ja vetää konsertitkin matkafarkuissaan, ettei tule turhaa ylimääräitä puuhaa. Kun sovimme esiintyvämme konserttisaleissa juhlavasti tummissa puvuissa, kaivoi Reetu naftaliinista jonkin punaisen ”pelletakin”joka päällä hän kanssamme esiintyy, erottuen joukosta kuin mikäkin shapliini. No, hän on hyvä omissa hommissaan Tsingis-kaani kurittaa ja Volga vuolaana virtaa. Danny on miellyttävä ja varma yhteistyökumppani. 74 vuotiaanakin hänen äänessään on vielä sointia jäljellä ja hän taitaa korkeatasoisen viihdyttämisen estraadeilla kuin kotonaan. Ehkä nuori 23v. Erika, hänestä hellästi hyvää huolta pitävä, tossut jalkaan tuova tyttöystävä, on antanut Ilkalle uutta virtaa.

Vaikka alkuun vähän jännitti, lähinnä valvomisten ja pitkien matkojen suhteen, hyvin on sujunut homma minultakin. On ollut todella suuri ilo laulaa taas välillä isoillekin yleisöille, ( kesän alusta asti yli sadalle tuhannelle). Voi sanoa, että ääni on soinut, olen ollut hyvällä tuulella ja hyvin voinut. Ensi vuodeksi on jo sovittu kymmeniä ”Kunkkujen” keikkoja ja konsertteja lisää, mutta niistä lähemmin sitten kun paikat ja päivämäärät tarkentuvat.

Olen myös syksyn mitaan kirjoitellut uusia lauluja ja ehkä uutta musiikianikin lähitulevaisuudessa kuullaan.

Mutta hyvää yötä,sano mummo kun silmä puhkes. Kello tuli juuri viisi aamulla, joten taidan painua vielä joksikin aikaa takaisin pehkuihin. (Lue moottoroituun valio sänkyyni)

Yst Terv, Tapani Kansa

PS. On kovasti kyselty onko minulla jossain joulukonsetti. Kyllä, Munkkiniemen kirkossa aatonaattona 23.12 klo 19.00. Sydämellisesti tervetuloa!

12

259

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kitkaako

      Aika suorasukaisesti Tapsa tuota Frederikin pukeutumistaarvostelee.

    • OHHOHpaljastus

      Skuuppi taitaa olla se, että tituleeraa kiertelemättä Erikaa Dannyn tyttöystäväksi. Tiedossahan tämä on ollut, mutta asianosaiset kiistäneet.

      "Ehkä nuori 23v. Erika, hänestä hellästi hyvää huolta pitävä, tossut jalkaan tuova tyttöystävä"

    • Keskustellaan

      Kyllä keskustelua piisaa... :D :D :D Ei se väliä mitä puhutaan kunhan puhutaan. :D :D :D

    • jotainrajaaa

      Onko kyllä jo vähän liian härskiä pilaa tommonen. Kirjoittaa nyt jostain nyrkkipanoista, käteenvetämisistä, suihinotoista ,perseenphkeamisista ja dildosängyistä.joillekkin ehkä tollanenkin "huumori" menee läpi, muttei minulle vaikken tosikko olekkaan.

      • eimitäänrajaa

        Helvetin hauska pläjäys ja sinä OLET tosikko.


      • ruotiukko

        Poliisin pitäis puuttua tällaisiin härskeihin kirjoituksiin ja laittaa vastuuseen tällaiset sonnan levittäjät.Eikö nämä kirjoittajat ymmärrä,että nämä kirjoitukset jää tänne.Täytyy olla ymmärrystä vailla ,jotka pitävät näitä roskajuttuja huumorina.


      • hupi-ukko1

        "ruotiukko" ottaa nyt ne lääkkeensä, vain otettu auttaa.
        Yhtä lailla voin väittää, että "Täytyy olla ymmärrystä vailla ,jotka pitävät Tapani Kansasta".


      • ruotiukko
        hupi-ukko1 kirjoitti:

        "ruotiukko" ottaa nyt ne lääkkeensä, vain otettu auttaa.
        Yhtä lailla voin väittää, että "Täytyy olla ymmärrystä vailla ,jotka pitävät Tapani Kansasta".

        Ei tässä ole kysymys,siitä kenestä pitää ja kenestä ei.Kommentit täällä alkaa olla sitä luokkaa,että kysymyksessä on kohta poliisille kuuluva asia.Käsittääkseni Suomessa on sellainen kuin intimiteettilaki ja täällä sitä rikotaan todella törkeästi.Nämä ns. huumorikomentit lähestyvät rasismia.Siis henkilöön kohdistuvia törkypuheita ja vääräntiedon levittämisiä.Muistakaa törkytiedon levittäjät,vielä tulee aika ,jolloin pikkupoikain perseet tervataan.


    • gillas

      Ette te antifanit pysty tuolaisilla sepustuksillanne Tapsaa nolaamaan, vaikka kova on yritys. Tapsa on noiden pano- ja homo-juttujenne yläpuolella.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe