Kylläpä palvelu on tippunut kauppiaan vaihdoksen myötä kovasti alas.
Siellä joku eesti keeles töissä eikä tajuu mistää mitää ja postissa ihan ulapalla.
Siellä joku eesti keeles töissä eikä tajuu mistää mitää ja postissa ihan ulapalla.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Joo... postiasiakkaat joutuvat odottelemaan kun vain toiselta tiskiltä palvellaan ja siinä käydään perheasiat ym juorut vähääkään välittämättä jonon pitenemisestä.
Ongelma räikeimmillään siihen aikaan kun paketit ovat tulleet noudettaviksi eikä ole kuin yksi tiskin takana palvelemassa asiakkaita vaikka paikalla usein toinenkin henkilö.
Työvuorojen suunnitelussa osaamisen puute tai sitten ei postiasiakaat ole heille muuta kuin rasite.
Uusi R-kauppias, lähde kun vielä voit. Sinulle ei tule jäämään mitään muuta kun henkilöstökulut Postin yms palveluiden hoitamisesta. Suosittelen sydämestäni että olet yhteydessä entiseen kauppiaaseen ja lähialueesi entisiin kauppiaisiin ennen kun sinulta on mennyt kaikki omat rahat ja lainatut. R-kioskilla ei ole tulevaisuutta. Posti kun avaa vielä muutaman pakettiautomaatin lisää niin ne vähätkin R-asiakkaat oli sit siinä. Jos sinulle on uskoteltu että Postiasiakkaat tuovat sinulle lisää euroja, niin eivät tuo. Veikkaus on netissä, postipaketit automaateissa ja kukaan ei halua käyttää vapaa-aikaansa Ärrällä jonottamiseen. Ärrän aika oli kauan sitten kun muut kaupat oli illalla ja viikonloppuna kiinni. Ärrällä ei ole kun muutama kanta-asiakas ja he eivät käytä rahaa vaan käyvät tekemässä sen 0,50 Kenon joka jaetaan kymmeneen osaan. Pärjäile.
Enpä muista milloin siellä olisi ollut toinen kassa käytössä.
Lotot teen nykyään muualla kun en viitsi kadulla jonottaa, mutta paketit sieltä kuitenkin pitää hakea kaikesta huolimatta.
Itse otan paketit aina Siwaan tai matkahuoltoon niin ei tarvitse käydä kyseisellä kioskilla ollenkaan
Joo...+tuo+on+toimiva+systeemi+ja+jos+vielä+saataisiin+paketttiautomaatit+niin+postipalvelut+pakettien+osalta+toimisi+ainakin+periaatteessa+100%+teholla+saa+R-kiska+jatkaa+sitten+vähemmällä+jonolla+palvelemaan+niitä+loppuasiakkaitaan,+voi+olla+sen+flakkan+lopun+alkua
Joo kannatetaan tuota paketti automaattia kai tuo S-markettiin tai k- kauppaan mahtuisi? Täältä postille asiasta palautetta lähti. En asioi kun pakon edessä r-kiskassa.
R-kioskilta saa aina juontikylmää kaljaa. Tosin on kallimpaa kuin markettien tarjouskaljat.
Ja että se yks myyjä jaksaa lässyttää niistä veikkauksista ja tyrkyttää, no tiedetään että tavoitteet on myyjillä. Silti kun jonoa on niin voisi käyttää harkintaa milloin tarjoaa.
Harmi kun Asemakatu ärrä loppui, loppupelissä kun Elli sitä pyöritti se oli kiva mesta.
Aina olen pakettini kyseisestä paikasta saanut, hatun nosto siitä kioskin ahkeralle henkilökunnalle! Miksiköhän kyseinen ketju haalii kaikki mahdolliset palvelut noin pieniin tiloihin, se ei ole minusta henkilökunnan vika! 80 prossaa asiakkaista on veikkauksen Ja postin asiakkaita, ja itse asiakkaita voi myös syyttää siitä, että he jäävät kertoilemaan omia kuulumisiaan henkilökunnalle. Kiitos kioskin henkilökunnalle ahkeruudesta ja kärsivällisyydestä, Itse en pärjäis päivääkään noin stressaavassa, vaativassa ja kiireisessä työssä. Kauppiaan paikka näyttää olevan vielä avoinna, mikäli joku haluaa näyttää kuinka homma hoidetaan.. Mut totta kyllä on, ettei postin paikka ole mikään pieni kioski, ja tuo paketti-automaatti olisi kyllä hyvä lisä.
Jos mahdollinen uusi kauppias ottaa yhtään selvää edelliseltä kauppiaalta tai lähiseudun muilta lopettaneilta kauppiailta niin ei missään nimessä ryhdy R-kauppiaaksi. R-kioski on historiaa. Veikkaus on netissä ja järkevät postiasiakkaat tilaavat pakettinsa pakettiautomaatteihin. Ärrälle kun saa mennä moneen kertaan jonottamaan josko se paketti olisi löytynyt ja saatu minimihenkilökunnalla hyllyyn samalla kun henkilökunta purkaa asiakasjonoja. Voimia työntekijöille ja rajansa kaikella, Pami on teitä varten.
Åina olen paketin saanut. Kiitos!
Kyllä ihan totta, näin on. Kioskilla vakituisena työskentelevä ns, Piitu on erittäin pätevä, nopea ja ystävällinen kaikille asiakkaille.Häneltä hommat hoituu. Mutta se toinen laiha pieni nainen on kireä ja koppava, sanoo vastaan eikä tiedä mitään.
Piitu on kyllä huippu!!!
Kyllä se on ihan toisin päin,yrittää olevasa tehokas,rykkii ku sika tiskin takana ja on niin epäystävällinen kun olla ja voi.On saanut kerran suullisen varotuksen käytöksestään,et silleen....
Kylläpä kannattaisi käydä kokeilemassa muutama päivä postinhommia tiskin takana ja sen ohella muita kioskin tehtäviä, saattaisi suurimmalta osalta mennä peukalo suuhun ett mitä pitikään tehdä ja miten... Helppo parjata tiskin toiselta puolelta. Tsemmpiä ärrän työmyyrille vuoteen 2017👍.
Niin.... ei se ole kokonaan myyjän syy tuo palvelun hitaus. Kauppias haalii kaikemaailman palveluja ym. paljon työtä ja palvelua tarvitsevia asioita palveluvalikoimiinsa mutta unohtaa että siihen tarvitan paljon henkilökuntaa ja tuloja palkan maksuun mitä ei niistä kuitenkaan kerry ja siksi kuluja pienentääkseen henkilöitä ei voi palkata tarvittavaa määrää. Oravanpyörä on valmis.
Posti pois ja jäljellejääville palveluille, veikkaus, karkinmyynti jne... ei sitten tarvitakkaan kuin ehkä se Piitu. Eläkeläiset ja muut joilla ei nykyinen kiireinen elämänrytmi aiheuta jonottamisessa pitkästymistä saavat palvelunsa.
Minua ainakin vithuttaa kun joku eläkeläinen/tms. tarkastuttaa ison nipun vanhoja lottokuponkeja, jonota siinä sitten, näkeehän ne numerot telkkarista ja lehdestä jos ei ole hölmöyksissään tajunnut veikkauskorttia hommata, silloin rahat menee suoraan tilille.
Tämä on yleinen riesa ihan joka paikassa jossa on veikkauksen toimipiste.
HÖLMÖKÖ OOT.......!!!!!!!!
Ei kaikilla ole telkkaria tai ei tule kotiin lehtiä. Tiedätkö kuinka paljon köyhillä ja pieneläkeläisillä jää rahaa lehtien tilaamiseen esim. Sen pienen säästön mitä elläkkeestä jäisi he sijoittavat veikkaukseen toivoen että joskus pamahtaa voitto. ;)
Helppoa elämää rakastavat laiskimukset käyvät myös tarkistuttamassa kuponkinsa.
R-kiskat ovat oivallisia paikkoja juuri tuollaille toiminnoille, postiasiat hoituisivat jos olisi henkilökuntaa ja/tai postiasiakkaat koettaisiin tasavertaisina asiakkaina jolloin työvuorojärjestelyt vaativat ammattitaitoa/tahtoa. Suurin paine postiasiakkaista on yleensä silloin kun paketit saapuvat/on kirjattu noudettaviksi ja siihen aikaan pitäisi olla myyjiä, muina aikoina riittää yksikin hoitamaan ne muut asiakkaat ja harvalla niistä kuponkeja tarkastamaan tuovilla eläkelläisillä on kiirje mielellään jonottavat kun saavat palvelöua.
Kyllä niillä rahaa on...ja televisio. Mikään ei ole sen nerokkaampi keksintö kuin veikkauskortti
miljoonat suoraan tilille, ihan siltäkin varalta jos kuponki häviää.
Kyllä niitä nuoremmatkin vatkaa ees taas, jonotetaanhan sitä kaupassakin...
Meillä Eesti perätön puhuja mennä sauna taakse! Lopeta nettivalitus ja tule tehdä työ!
Olen tyytyväinen asiakas ja aion asioida jatkossakin.
Pidä kiirettä. Pian on ovi säpissä.
Juhannuksena tullaan taas mökille ja ehdottomasti käydään Suonenjoen ärrällä.
Äippä & lapset
Missä Suonenjoella on juhannuksena ärrä ?
Yksityinen kioski menestyisi taloudellisesti huomattavasti paremmin.
R kioskit maksaa turhaan norjalaiselle firmalle joka ottaa välistä.
Yksityiset kioskit ja kyläkaupat ovat pikkuhiljaa pala historiaa uudistuvassa mualimmassa.
Eipä ole enää tuotakaan ongelmaa.
Jooo