Eli siis minulla on jo aika kauan ollut jatkuvaa vessahätää ja joudun koko ajan ramppaamaan vessassa, yleensä enemmän iltaisin.
Minulle tulee siis vessahätä, mutta kun käyn vessassa sieltä tulee vain pari tippaa ja yleensä aika kirkasta nestettä. Ja tuntuu, etten edes saa kaikkea ulos, vaikka mitä tekisin. Joskus siis olen pöntöllä, pyyhin ja taas tulee pieni hätä.
Pahimmillaan olen käynyt 5 minuutin aikana 7 kertaa vessassa!
Kun olen liikkeessä, tätä ei tapahdu melkein ikinä.
Limakalvoni ovat aika limaiset ja tulee aika paljon valkovuotoa pikkuhousuihin.
Onko muillakin näitä ongelmia? Auttakaa, mistä voi olla kyse?
Jatkuva vessahätä
12
326
Vastaukset
- O0O
Virtsatietulehdus?
- jompsikumpsi
Yliaktiivinen rakko tai virtsatietulehdus. Mene lääkäriin.
Sulla on suurentunut eturauhanen.
- Lue_järkeä_käyttäen
Heh-heh! Valkovuotoako eturauhasesta.
- vessassaramppaaja
Mutta ongelmanani on se, etten uskalla mennä lääkäriin. Varsinkin, kun olen alaikäinen ja täytyy kertoa vanhemmille :(
- Pelkäät_turhia
Vanhemmille kannatta ehdottomasti kertoa. Äitisi olisi osannut antaa neuvot jo paljon aikaisemmin eikä tilanne olisi päässyt näin pahaksi.
Eihän virtsatietulehduksesta kertomisessa ole mitään pelkäämistä. Se ei edes aiheudu mistään seksuaalijutusta. Väi pelkäätkö äidin puhuttelua vähissä vaatteissa kulkemisesta ja itsensä kylmettämisestä?
Tässä vaiheessa on ehdottomasti mentävä lääkäriin, joko koululääkärille tai terveyskeskukseen. Vaiva paranee vain reseptilääkkeillä.
- vessassaramppaaja
Ja olen siis nainen!
- ookkkooo
Oletko varma?
- nytlääkäriin
Terveydenhoitajat ja lääkärit ovat tottuneet kohtaamaan nuoria ihmisiä. Esimerkiksi virtsanäytteen ottamiseen saat ohjeet ja sen saat antaa ihan rauhassa vessassa, ei ole kukaan kyttäämässä vieressä.
Ei lääkärillä käynti voi olla pahempaa kuin jatkuva vessassa ravaaminen. Eikä tuolla ongelmalla ole mitään tekemistä seksin kanssa. - Tirlittandei
Kannattaa juoda paljon vettä, niin on jotain pissattavaa. Rakko huuhtoutuu myös paremmin, jos on jotain tulehduksenpoikasta.
- haidi84
Inyerstitielli kystiitti on yksi vaihtoehto. Minä epäilen sitä omalla kohdallani mutta mulla jatkuva paineen tunne rakossa. Juon paljon että huuhtoutuisi. Rahaa vessassa. Liikkuminen helpottaa kipua. Epäilen jihtuvaksi yhdestä lääkeaineallergiasta tai yksi lääkkeeni kuivattaa limakalvot. Tutkimukset vasta tulossa. Interstitielliä kystiittiä hoidetaan sairaaloissa eri tavoin mm. Rakkohuuhteluin jolloin lääkettä katetroidaan rakkoon. Toivottavasti sinulla ei ok kyseinen vaiva. Se ontosi inhottava.
- haidi84
Siis interstitielli kystiitti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2212926Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1732556Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1071189Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321102- 681048
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831045Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2791002Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka338989Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20929Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22788