SE PITUUDESTA

Nyt on miesten pituuskin tutkittu ainakin joillain palstoilla.
Onhan ollut tiedossa, että omat lapsemmekin ovat isiään ja äitejään keskimäärin pidempiä.
Millaisia huomioita olet tehnyt lähipiirissäsi?
Onko iso mies hurstin haaska?
44406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Joiltakin on aiheet lopussa.

1Äänestä

Pitkät miehet pärjäävät lyhyitä paremmin länsimaissa, tutkittua tietoa.

Äänestä
  • Pitkille miehille maksetaan suurempaa palkkaa kuin lyhyille. Tämä nyt on ainakin tutkittu jo kauan sitten.
    "Kun saa jouten olla ja hyvää syödä, niin kasvaa pitkä ja veltto" sanoi muuan Heljä jo monta kymmentä vuotta sitten.

    1Äänestä

NAPOLEON-KOMPLEKSI

Äänestä

Tuli tuossa lähteneen varkain kun olin vasta aloittamassa vastaamista
eikä edes ollut lopulliseksi suunniteltu. Kansanviisaus on ollut jo
lapsena mieluisaa luettavaa kun siinä on usein yllättäviä TOTUUKSIA
meidänkin aikanamme. Vitsinäkin kerrotut saattavat sisältää yllättävää visautta.

Äänestä

Lähellä syntiä
ollaan vanhassa elokuvassa, joka paraikaa näkyy.
Oletteko joskus sortuneet synnin houkutuksiin?

Äänestä

P ikkusyntinnen on eräs nikkikin, johon olen tutustunut jossain.
Mitenkähän nykyisin käydään edes ripittäytymässä?
Tuon elokuvan katsoin ja herätti ajatuksia, joista olen jo aiemminkin kertonut.

Äänestä
  • Pikku syntinen käy vanhojen ihmisten chatissa. Pikku syntinen on myös typerä biisi katunaisesta.

    Äänestä

Onko ruune riittävän pitkä -sirkulle?

Äänestä

Pitkät karjut kärsii tässä iässä valtavista kivuista, ainakin selässä..

Äänestä

Pitkä matka alkaa sekin yhdellä askeleella.
Mikä estää ottamasta ensimmäistä askelta ystävyyteen?

1Äänestä
  • Kysy Pilmarilta! Ei takuulla tiedä.

    Äänestä

Hursti on aluspaita, haaska on raato.
Kysymys outo.

1Äänestä

HURSTIT toisessa polvessa jatkaa ja ilmeisesti hyvää joulumieltäö jakaen.

Äänestä

Se siitä ja sen pituudesta.
Mimmonen on kyllin pitkä panna koko kyrsä pilluun.

Äänestä

RUUNEN höpöt ovat pisimmät oikeitten keskustelujen HÄIRIKÖINNISSÄ!!
. . .
Ruuneman
17.12.2016 9:46
Olen aidosti pahoillani. Minulla on oma tapani leikkiä sanoilla. Jos ne jotenkin loukkaavat on minun ainakin pyrittävä muuttumaan paremmaksi.
Kommentoi1
. . .

Äänestä

Viikko jouluun ja ysi tosikko puhuu sanalrikkiä harrastvansa.

Äänestä

Su nnuntai-aamua jumalanpaovelus telkkarissa aamukahvin jälkeen.

Äänestä

Usko on luja luottamus RUUNELLLA!

Äänestä

Mihin palsta menee, on kuitenkin hällä suuuri suru joulun allakin!

Äänestä

Mihin ruune erkkeineen on viemässä palstan keskusteluja?ruunen.kummit

Äänestä

Mihin menee ruunemanni sinne laukkaa vaalierkki.

Äänestä

Pilmarin kintereillä kumpikin vanhasta muistista.

1Äänestä

LYHYT KUIN LAPSELLA PAITA!!
itä tuo sanonta kertoo teille tänään?

Äänestä

PITUUTTA MONENLAISTA
ja mittauksiakin esitetään eri tavin.
Täällä palstoilla varsinkin KAHVIPIRTISSÄ ovat puheenvuorotkin niin
mittavia kun ketjullekin kertyy mittaa..hmm!!
Viisitoista kaksikerroksista vaunua menossa Lappiin.

Äänestä
  • Hyvä että triplapyhiltä selvittihin tällä kertaa. Tarpeen nää vapaat tuunarille ovat. Ruokaa riittäis viikonpäiviksi kaupassa käymättä.

    Äänestä

Ruune hajupommeineen
kävi 80 palstallakin ja sieltä poimin näytteeksi:
ruunanperille

- - -
9.11.2015 15:24
hajupommi kirjoitti:
Olet tosiaankin puuhastellut ja karkoittanut yksinpuheilluillasi kaikki toiset keskustelijat. luuletko sinä että kukaan uskoo yksinpuheluistasi kehittyneen palstan "hyvähenki".
Näytä lisää
Hajupommihan ruuneperin "tipunen" täällä melskasi kadoten taivaan tuuliin tihutyönsä tehtyään.
Milloin ruunaperi hajupommeineen avaa ensimmäisen hyvän keskustelun?
- - -

Äänestä

Hajupommeja ei ole nyt edes ALE-markkinoila.
Kukaan ei halua luopua omista hajuistaan vaan syyttää HAJUPOIKAA.

Äänestä
  • Ruunen ystis tuo HAJUPOMMI oli 80 pastalla, jonne ei ruunemanni yllä kun iän tuomat kusivaivat estää`

    Äänestä

SEN PITUUDESTA
käydään jatkuvasti sanailua eikä tarvitse mainita mistä on kysymys?
Jotkut kysyvät kuitenkin:
- Onko koolla väliä?

Äänestä

Vielä apinan vuotena sen kirjoituksia luulisi 70 olisi aivot.

Äänestä

Mistä pituudesta nyt halutaan tietoa?

Äänestä

ITKU PITKÄSTÄ ILOSTA
-pieru kauan naurattaa.
mutta LYHYESTÄ VIRSI KAUNIS!!

1Äänestä

Uusii vuosi tuonee uusia tuulia ja luutiakin mukaan.
Tuolta 60 palstalta kerrottiin olevan tulossa innokkaita keskustelijoita, jotkaa tietysti toivotamme lämpimäääästi tervetulleiksi.uusin.kujein

1Äänestä

Ruunen ruikutus on kestänyt jo liian pitkään.
Voiisi ees yrittää vaihtaa levyä grammarissaan

1Äänestä

Ruune ei omasta mielestään ruikuta, valehtele eikä kirjoittele muutenkaan asiattomia keskustelupalstoilla.
Miten asian kokee pilmari?

Äänestä

ERKKI ruikuttaa RUUNE vastaaja kumpikaan ei ymmärräruikuttavansa-

1Äänestä

Eki pyrkii ruikuttajain kunkuksi vaikka ruuneperi jo aikoinaan omi tittelin itselleen sheriffinäkin räksyttäessään.

Äänestä

LYHYESTÄ VIRSI KAUNIS,
mutta tämä Wirnin Uudenvuoden konsertti on pidempi kuin aiemmin
ja vain kuuluu edelleen suosikkeihini.

Äänestä

Pitkä kuin nälkävuosi ekillä.

Äänestä

EKITTÄ paras keskustelu - pysyus vain poissa!!

Äänestä
  • Tee sama ehdotus pilmarille!

    Äänestä

Pituus on joillekin ongelma ja muutamille täällä keskusteluissa
halu venyttää sanottavaansa monen liuskan mittaiseksi puhumatta
ASIAA!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hurstin.haaska kirjoitti:

Nyt on miesten pituuskin tutkittu ainakin joillain palstoilla.
Onhan ollut tiedossa, että omat lapsemmekin ovat isiään ja äitejään keskimäärin pidempiä.
Millaisia huomioita olet tehnyt lähipiirissäsi?
Onko iso mies hurstin haaska?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu