Vaihdevuodet

Näin ei pitänyt käydä mutta seksi ei kiinnosta tippaakaan. Nainen 50v miten tästä eteenpäin mies on edelleen rakas ja hyvä kumppani, tämä on minulle iso ongelma miten te olette selvinneet naisen vaihdevuosista, pitääkö hakea jotain hormonihoitoa, tilanne on todella vakava en halua menettää puolisoani joskus vaan tuntuu että tähänkö se elämä nyt sitten loppuu.
20267
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Suurin osa elämästä tapahtuu sukupuolielämän ulkopuolella. Eli tuosta se elämä vasta alkaa. Taivaallinen rauha, eikä rintamalta mitään uutta.

1Äänestä

No ei todellakaan pitäisi loppua, ei ainakaan minulla päinvastoin, seksi on elämän suola, vaihdevuosien jälkeen alkaa villit vuodet, eikä loppua näy.
Kirjoitin pukille toivelistaan, jouluna toivoisin saavani, no ihan vain saavani.

Äänestä

Elämä paranee, kun aikaa ja voimia jää muullekin kuin seksille. Pian huomaat, että seksi oli oikeastaan aika ällöttävää ja yksitoikkoista verrattuna kaikkeen siihen muuhun, mille nyt voit omistautua. Voit löytää kokonaisia uusia maailmoja.

Ei ne miehenkään halut enää viississäkymmenissä saati vanhempana niin huippua ole. Viagraa ilman ei onnistu ollenkaan. Vapauttakaa toisenne seksipakosta elämään.

1Äänestä
  • Nyt kirjoitit täyttä asiaa.

    1Äänestä

Tarkoittanet eli puhut viihdevuosista. En tunne vaihdevuosia.

Äänestä

Itse käytin muutaman vuoden tabletteina korvaushoitoa ja nyt emättimeen laitettavaa salvaa. Se estää limakalvojen kuivumista.
Onko mahdotonta olla mukana miehen rakastellessa, vaikka itse ei haluakkaan, eikä orgasmit purskahtele niin kuin nuorempana? Rehellisesti vain kertoo: rakastele sinä - minä kiedon käteni ympärillesi, silitän ja olen sillä tavalla mukana. En oli ikinä teeskennellyt orgasmia.
Halut kyllä hupenee, pidän sitä luonnollisena. Keskustele asiasta. Minä otin puheeksi ja myös mies kertoi, että halut ovat vähentyneet. Lähellä ollaan, keskustellaan, hyväillään ja näin on ihan hyvä.

1Äänestä

Ei se elämä mihinkään lopu eikä se mieskään välttämättä halua lähteä. Ei tuossa iässä mietenkään ole helppoa uutta kumppania löytää.

Ihan järkyttävää ettäkö se seksihaluko vain on syy elää ja olla onnellinen, no ei todellakaan. Miksi se on niin hirveän hävettävä asiakin jo se ettei haluta kun kaikissa tiedotusvälineissä korostetaan seksiä, seksiä ja seksiä niin kuin elämässä ei olisi mitään muuta. Seksiaddiktioituneet aiheuttavat kovia paineita kaikille että ainoa elämisenehto olisi muka seksi. Muutaman seksiaddiktin tunnen ja kyllä niillä on ollut hankala elämä, vaihtuvien kumppanien lukumäärä melko korkea ja loppujenlopuksi he jäävät yksin kun suhde ei ole perustunut rakkauteen vaan seksiin.

1Äänestä
  • "Ei se elämä mihinkään lopu eikä se mieskään välttämättä halua lähteä."

    Kirjoitat asiaa mikäli on järkevät ihmiset kyseessä ja sitähän me olemme.

    Perhe ja ne yhteiset vuodet ei katoa hetkessä, minulta ei koskaan. Tänään tuli juuri 53 v aviossa ja kumpikaan ei ole "löytänyt" uutta rakkautta, vaikka olemme asuneet erillään 10-vuotta, tosin joskus tapailemme ja sitä useammin soittelemme.

    Sain iäkkäänä lapsenlapsia ja halusin heitä hoitaa, nauttia vielä kerran lapsen kehityksestä ja auttaa uupunutta äitiä.

    Kaikki on mennyt hyvin, koska ei me mieheni kanssa jatkuvasti " ole peittoja "hulmuteltu" kuin satunnaisesti tuntien vain läheisen vieressä olon ja kuinka sattuu elimet toimimaan silloin.

    Äänestä

Näidenkin asioiden suhteen yleistämättä paras. Useinkin ihmiset vähättelevät sellaisten asioiden merkitystä joista eivät itse ole kiinnostuneita.

Seksuaalisuuden suhteen mennään sitten asenteissa toisinaan äärimmäisyyksiin ja jopa halveksien kuvaillaan henkilöitä joilla libido on edelleen voimissaan tai toiseenkin suuntaan.

Osalla naisia "vaihdevuodet" seksuaalisuuden suhteen alkavat jopa jo mutaman avioliittovuoden jälkeen ja sitten ihmetellään kun mies alkaa etäänyä emotionaalisesti ja hakeutuu yhä ahkerammin erilaisiin harrastuksiin ja / tai alkaa elää seksuaalisuuttaan toisaalla johon ei saa puolisoltaan vastinetta.

Tuollaisessa tilateessa mies useinkin tuntee tulleensa 'huijatuksi' kun puoliso lakkaa kiinnostumasta seksistä ja torjuu miehen, torjuminen jota ei koeta vain fyysisenä. Useinkin sen seurauksena suhdeilmasto alkaa viiletä laajemminkin.

Tokihan torjujana voi olla mieskin ja saattaa naisen ja suhteen vaikeaan tilanteeseen. Sitten asianmukainen ja avoin puhumattomuus tekee tehokkaasti työnsä sekin.

Monet naiset, eivät kaikki, ovat varsin aktiivisia miestä seksuaalisuudestaan syyllistäjiä ja löytävät oitis lukuisat loukkavat ja vähättelevät termit tuntojaan ja asennemaailmansa kuvaamaan. Sitten ihmetellään kun suhde kaikin puolin alkaa rapautua.

Miksi miehen tai naisen tulisi elää selibaatissa ja kieltää identiteettinsä ja ihmisyytensä yksi tärkeä osa, seksuaalisuutensa, silloin kun kumppani lakkaa seksistä kiinnostumasta?

Mutta vaikeahan se on kummallekin jos parisuhteessa ei seksuaaliset tarpeet kohtaa, mutta alentava, vähättelevä ja syyllistävä asenne harvemmin saa hyvää aikaan.

Ainakin oheisella naisella vaikuttaa libidonsa olevan edelleen vahvassa kuosissa kun ei edes pysy perässä lehtiotsikoissa sen suhteen ties monesko julkinen suhde nuoreen tai hieman vähemmän nuoreen mieheen on menossa viimeisen vuoden parin aikana.

Ps. Tuosta toki tulee samalla mieleen, että miten hyvin suuren kumppanimäärän henkilöt turvaavat seksuaaliterveytensä, sillä eihän se kumikaan ole kuin yksi elementti muine puuhineen, kokonaisuudessa ...

"Sharon Stone, 58: uskomaton bikinikroppa"

- http://www.iltalehti.fi/viihde/2016080221992196_vi.shtml

Sharon Stone boyfriend: http://theboyfriend.net/sharon-stone-boyfriend/

- http://www.etonline.com/news/169989_sharon_stone_poses_naked_and_talks_stroke/

- http://www.huffingtonpost.com/news/sharon-stone-boyfriend/

Mutta kaikki ovat yksilöitä ja osalla libido säilyy varsin vahavana pitkään ja sitä vielä edesauttaa jos on läpi elämänsä omannut ravitsemuksellisestikin terveet, savuttomat, sekä liikunnalliset elintavat.

Sitten sairaudet tekevät nekin harminsa myös seksuaalisuuden alueella, niin naisille kuin miehillekin.

Jokainen joka haluaa pitää huoltaa seksuaalisesta (-kin) hyvinvoinnistaan jättää mm. tupakoinnin kokonana pois jo nuorena.

Äänestä

Kyllä lähtee akka vaihtoon heti, jos ei römpsää saa! Miehellä on miehen halut! Jos halia haluat, hommaa koira!

Äänestä

68v vaimolleni riittäisi varmaan läheisyys ja hellyys mutta minulle ei.
Kun suhteemme kaikki arkiset asiat ovat hyvällä mallilla niin vaimoltani riittää mielenkiintoa ja ymmärrystä myös minun tarpeilleni ja todella arvostan sitä.
En mahda mitään mutta useampi päivä ilman intiimiä purkautumista saa minut äreäksi.
Jotain tyydytystä tuntuu vaimonikin saavan.

Seksi ei ole elintärkeää mutta se toimii ja täydentää arkisten asioiden harmoniaa.

Äänestä

Alotuksen tekijälle,

turha pelko,
vanhemuuten miehelläki loppuu k y k y seksiin,
halut hänellä kyllä pysyy mutta se kyky onki aivan erijuttu,

juuu, on kokemusta asiasta,
mies kyllä haluaa seksiä kuten enenkin,
mutta kun se nakki lyö linkuun
seksitä ei tule kertakaikkiaan yhtää mitään,
joten hyvä vain kun naiseltaki halut loppuu,
yhteinen vanhuus on ihanaa aikaa,
elämän parasta aikaa,
vanhuus on seesteistä,
läheisyys ja lämpä vaan lisääntyy
yhteenkuuluvuus on entistäki vahvempaa,
me kyhnytämme toistemme kainalossa,
pidämme toisiamme kädestä ,
puoliso hieroo mielellään mun jalkoja,
voi kun elämä on ihanaa,
ikioma rakas aina vierellä,
näin kävi meillä,

Äänestä
  • Sinä olet onnen "tyttö"! minä tällainen sinkun ja parisuhde eläjän välimuoto jos niin voi sanoa, kunnioitan ja kadehdin (siis hyvällä tavalla kadehdin) pareja joilla on pitkä yhteinen taival ja vieläkin vain se "ikioma rakas" vierellä, ihana lukea et sitä kestävää ja oikeaa rakkautta on olemassa.

    Äänestä

"11 tieteellisesti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin"

- http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-2000004997560.html

Jos vain terveyttä piisaa, niin ei seksuaalisuuttaan kannata kavoon viskata, sillä se on fyysisellekin terveydelle hyväksi ja eihän 50 ole ikä eikä mikään, sekä apuja vaihdevuosiinkin on monenlaisia ;-)

Äänestä
  • " yksilöitä-kaikki "

    älä viitti höpistä,

    muu ei kiinosta kuin normaali seksielämä siis normaali seksi,
    niikuin sen luonto on suunitellukki,
    minkäänlainen nuoleminen ei kiinosta,
    eikä minkäänlaiset dildot siis tekopelit,
    kyllä vanhan ihmisen elämä on ihanaa kun se luonnonlakien mukaan muuttuu jokatapauksessa läheiseksi rakkaaksi
    jossa on aito toistensa kunnioittaminen lämpö ja läheisyys ,
    rakkus mausteena

    miksi nyky ihmiset ei halua hyväksyä normaalia ilmiötä jossa varsinki ensin miehellä kyky normaaliin seksiin loppuu,
    ja on normaalia myös kun vanhenevalla naisella seksihalut myös vähenee ja loppuu lopulta kokonaan,
    se on luonnonlaki,

    tietenki keinotekoisin konstein esm. hormmonein,
    voidaan jatkaa seksielämää
    mutta ketä se lopulta kiinostaa, KYSYN VAIN,

    mä rakastan NORMAALIA ELÄMÄÄ,

    Äänestä

  • tyhjänpäiväisyys-ei-hyvä kirjoitti:

    " yksilöitä-kaikki "

    älä viitti höpistä,

    muu ei kiinosta kuin normaali seksielämä siis normaali seksi,
    niikuin sen luonto on suunitellukki,
    minkäänlainen nuoleminen ei kiinosta,
    eikä minkäänlaiset dildot siis tekopelit,
    kyllä vanhan ihmisen elämä on ihanaa kun se luonnonlakien mukaan muuttuu jokatapauksessa läheiseksi rakkaaksi
    jossa on aito toistensa kunnioittaminen lämpö ja läheisyys ,
    rakkus mausteena

    miksi nyky ihmiset ei halua hyväksyä normaalia ilmiötä jossa varsinki ensin miehellä kyky normaaliin seksiin loppuu,
    ja on normaalia myös kun vanhenevalla naisella seksihalut myös vähenee ja loppuu lopulta kokonaan,
    se on luonnonlaki,

    tietenki keinotekoisin konstein esm. hormmonein,
    voidaan jatkaa seksielämää
    mutta ketä se lopulta kiinostaa, KYSYN VAIN,

    mä rakastan NORMAALIA ELÄMÄÄ,

    Normaaliuden käsityksissäsi on pitkä lista omakohtaisia kovin subjektiivisiä määritteitä, jotka sitten koetat moralisoiden extrapolata kaikkia koskemaan, hieman kuten fundamentalisti-uskovat omalla uskomuksiensa alueella.

    Ongelma on myös se, että tuon "normaaliuden" kautta vaikutat olevan kovin innokas tuomitsemaan samasta asiasta eri tavoin ajattelevia ja kokevia.

    Tässäkään asiassa ahdasmielysyys ei ole rakentava ja edistävä elementti.

    Jotkut kokevat helpotusta kun seksiä ei enää "tarvitse" harrastaa (että oiken jopa tyhjänpäiväisyyttä), josta tulee mieleen, josko se on aina ollut enempi vähempi pakkopullaa ja suorittamista. Alentava asetelma seksuaalisuutta arvostavalle kumppanille.

    Sitten toiset päinvastoin kokevat hienona asiana kun ja jos siitä edelleenkin voi nauttia ikääntyessäänkin.

    Yleensäkin seksiin avoimesti ja myöteisesti, sekä siinä uusista asioista ja nautinnoista kiinnostuneet pysyvät myös pidempään viriileinä, ellei terveys tuo rajoitteita.

    .

    "Mitä vähemmän seksiä, sitä vähemmän halua"

    - http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-2000001113907.html

    .

    " 100-vuotias seksuaaliterapeutti kertoo, miksi haluttomuus on niin yleistä: ”Tärkeysjärjestys pitäisi laittaa kokonaan uusiksi” "

    - http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-2000001948060.html

    .

    "Suomalaisten seksihalut ovat kasvaneet, mutta samanaikaisesti yhdyntöjen määrä on syöksykierteessä."

    - http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-2000001117050.html

    .

    Seksuaalisuus on yksi osa elämää ja hyväksi fyysisellekin terveydelle.

    Luonnollisestikin sen tulee olla vapaaehtoista kumppanien haluamaa yhteisyyttä. Pakkoa ei ole.

    Ongelmia kuitenkin tulee silloin kun vain toinen lakkaa haluamasta ja vielä ongelmallisemmaksi se muodostuu jos siihen liittyy toisen syyllistämistä ja väheksyntää.

    Kovin helppoja ratkaisuja ei ole silloin kunhalut eivät kohtaa.

    Äänestä

Kyllä seksi kiinnostaisi, vaan mistäpä saisi siihen miehen? Kyllästyttää se yksi ja sama hieromasauva, vaikka kieltämättä siinä on jotain samaa kuin jos olisi vakikumppani: tietää mitä saa.

Äänestä
  • Mistä ostit hieromasauvan,
    hävettikö tehdä ostosta,
    kerran kauan sitten espanjassa puolisoni kanssa, uteliaita kun olimme,
    meinattiin mennä seksilelu kauppaan,
    mutta meidän harmiksi se oliki suljettu,
    kai se oli menny konkurssiin,
    en kehtais mennä yksin seksilelu ostoksille,
    se voisi olla ehkä tarpeellinen kapistus,
    ku puoliso kutsuttiin taivaan kotiin,
    vanha ei enää osaa
    eikä jaksa seurustella kenenkää kanssa,

    Äänestä

  • Saahan noita netistäkin eikä paketeista tai lähetteistä näe sisältöä. Ei niissä mitään hävettävää ole, ihan yleisesti niitä ostetaan, naiset ja miehet.

    Tai jos haluat ostaa suoraan liikkeestä, ja olet pikkupaikkakunnalta ja ujostuttaa, käy jossain isommassa kaupungissa alan liikkeessä, eivät ne mitään likaisia puoteja ole, netistä löytyy. Niissä on asiantuntevat myyjät, jotka asiallisesti auttavat ja esittelevät valikoimaa. Kokemusta on.

    Äänestä

Minulla oli vähän samaa ongelmaa, joskaan en ole koskaan kieltäytynyt seksistä vain sen takia, ettei just ja heti kiinnosta - monta kertaa se alkaa kiinnostamaan pikku hiljaa esileikin myötä. Ja pikapanoissakaan ei ole mitään vikaa.

Jos on ilman, tottuu siihen. JOs ei ole läheisyyttä, pusuttelua, hyväilyjä, siihenkin tottuu ja kohta ei enää kaipaakaan tai osaa sitä,

Halut heräävät ajan kanssa. Mutta jos seksiä ei ole, halut hautaantuvat ikuisiksi ajoiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minnaemilias kirjoitti:

Näin ei pitänyt käydä mutta seksi ei kiinnosta tippaakaan. Nainen 50v miten tästä eteenpäin mies on edelleen rakas ja hyvä kumppani, tämä on minulle iso ongelma miten te olette selvinneet naisen vaihdevuosista, pitääkö hakea jotain hormonihoitoa, tilanne on todella vakava en halua menettää puolisoani joskus vaan tuntuu että tähänkö se elämä nyt sitten loppuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu