Miksi kaikki opettajat

läheskaikkisamanlaisia

sysää omat ongelmat ja osaamattomuuden oppilaiden ja heidän vanhempien niskaan? Monissa lehdissä on jttuja joissa opet syyttää lapsia ja vanhempia siitä että lapset eivät opi? Eikö se kuulu opettajien tehtäviin että lapset oppivat? Kaikki ei opi samalla kaavalla ja siksi on erityisopetusta ja lisäopetusta jos oepttajan omat taidot eivät ole ajantasalla tai hänen taitonsa ei vaan riitä.
Katkerasti syytellään vaan muita eikä ymmäretä että vika on hänessä itsessään.

Eihän kaupan kassakaan syytä asiakasta jos on lynyt väärän hinnan koneeseen vaan korjaa sen itse ja ottaa syyt niskoilleen.
Tai jääkaapinkorjaana on tehdyt virheen eikä kaappitoimi niin ei hän syytä kaapin omistajaa omista virhiestä.
Opettajat ovat vaan niin katkeria että eivät ota ikinä mitään syytä itselleen vaan kaikki on muiden vika.
Sellaiset opettajat voisi mennä lisäkursseille opettelemaan itsetuntoa myös negatiiviseen puoleen eikä kehua itseään asioita jotka ovat häne oma vika. Liian suuri palkka on houkutin ylimielisyyteen ja s toisten syyllistämiseen. Kanntattaa pitää opettajia silmällä, he usein pilaavat sen lapsen ja riitauttavat vanhemmat koska eivät osaa myöntää virheitään. Outoja ihmisiä, väärällä alalla olevia puskajusseja.

17

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äiteemiäki

      Näkyy olevan vanhempiakin, jotka eivät muuta osaa tai viitsi kuin syyttää omista ongelmistaan ja puutteistaan opettajia.

      • rahakelpaaheillemutta

        Kaikenlaisia ihmisiä on, mutta kun nuo opettajat järestään ovat kaikki samanlaisia vierittää syyt muiden niskoille. Eivät osaa myöntää virheitään.

      • niinainaki
        rahakelpaaheillemutta kirjoitti:

        Kaikenlaisia ihmisiä on, mutta kun nuo opettajat järestään ovat kaikki samanlaisia vierittää syyt muiden niskoille. Eivät osaa myöntää virheitään.

        No ei hyvältä näytä sinunkaan näkötornistasi.

      • GeenitJaKasvatusVanhemm
        rahakelpaaheillemutta kirjoitti:

        Kaikenlaisia ihmisiä on, mutta kun nuo opettajat järestään ovat kaikki samanlaisia vierittää syyt muiden niskoille. Eivät osaa myöntää virheitään.

        Tekisitkö puuroa vai paistia opettajan virheistä, jos sattuisit joskus niitä löytämään?

      • tekisin
        GeenitJaKasvatusVanhemm kirjoitti:

        Tekisitkö puuroa vai paistia opettajan virheistä, jos sattuisit joskus niitä löytämään?

        muusihakkelista

    • fjjdjfljsdölf

      Asiaa!!! Heidät on koulutettu haukkumaan lapset ja heidän vanhemmat, eivät muuten kaikki olisi samanlaisia.

    • KenkkuOpe

      Pakko kysyä taas avaajalta: oletko oikeasti noin tyhmä vai luuletko olevasi hauska ja olet siksi tyhmä?

      • KenkkuOpe

        Pakko kysyä; koska Raiison kaupungin friisilän, vaisaaren koulut ja Raision lukio lopettaa pelleilynsä, lainvastaisen menettelynsä lapsen koulunkäyntiä koskevassa asiassa
        ja noudattaa Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätöstä valvovana viranomaisena lapsen koulutietojen välittämisestä suoraan koulusta lapsen isälle <äidin sosiaalitoimen järjestämästä tarkoitushakuisesta "yksinhuollosta"> huolimatta, kun yhteydenpito ei normaalilla tavoin "äidin, huoltajan", Raision kaupungin toimesta lapsen isälle lapsen kouluasioissa välity???

      • KenkkuOpe
        KenkkuOpe kirjoitti:

        Hoitoako ei ollut saatavilla?

      • KenkkuOpe
        KenkkuOpe kirjoitti:

        Hoitoako ei ollut saatavilla?

        Tarkoititko Raision kaupungin "lastensuojelu viranomaisia"- ja lapsen äitiä perättömin "viranomais" lausumin, selvityksin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista; vieraannuttaessaan, manipuloidessaan lapset tarkoitushakuisesti omasta isästään, isovanhemmistaan ym. suvustaan Raiison kaupungin "viranomaisten", Raision kaupungin koulujen, lukion
        ja lapsen ädin tarkoitushakuisena yhteistyönä..

        Älä käytä nikkiäni, vaan vastaa kysymykseni. Vai oletko jo maanisessa vaiheessa?

      • KenkkuOpe
        KenkkuOpe kirjoitti:

        Älä käytä nikkiäni, vaan vastaa kysymykseni. Vai oletko jo maanisessa vaiheessa?

        Älä ITSE käytä nikkiäni, vaan vastaa kysymykseni.
        Vai oletko jo ITSE maanisessa vaiheessa Raision kaupungin "viranomaisten", Raision kaupungin
        koulujen, lukion ja lapsen äidin kanssa tarkoitus hakuisena "yksinhuoltajana" perättömin "viran
        omais" selvityksin, lausumin mm. tuomioistuimessa lapsen olosuhteista.

        En ole maanisessa vaiheessa Raision enkä muunkaan paikkakunnan suhteen. En ole työssä lastensuohjelussa siellä enkä muualla.

        Nyt sait vastaukseni. Olisiko mahdollista, että sinä ottaisit nyt vaihteeksi huomioon toisten mielipiteet tai edes osoittaisit kykeneväsi niitä käsittelemään?

        Olisiko mahdollista, että sinäkin ottaisit nyt vaihteeksi huomioon toisten mielipiteet tai edes osoittaisit kykeneväsi niitä käsittelemään?
        Ottaisit huomioon, ettei kaikista äideistä ole äideiksi ja
        erityisesti ei kaikista viranomaisista ole oikeasti sosiaali toimessa/ lastensuojelussa lastensuojeluviranomaisiksi ja toimimaan koulussa lapsen parhaaksi Raision kaupungin perättömin "viranomais" lausumin, selvityksin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista vieraannuttaes saan, manipuloidessaan lapset tarkoitushakuisesti omas ta isästään, isovanhemmistaan, suvustaan, isän huollosta , lapsen asumisesta/ tapaamisoikeudesta oikeudetta, perusteetta. Itse en ole maanisessa vaiheessa, enkä
        edes hoitosuhteessa vaikka Raision "viranomaiset" yrittivätkin yhteistyössä äidin kanssa ajaa perusteetta hulluuden partaalle perättömin "viranomais" lausumin, selvityksin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista vaatiessani lastenkin toivomana tasavertaista vanhem-muutta, huoltajuutta, lapsen oikeuksia- ja luonapitoa tasavertaisesti äidillä/ isällä.

    • kallllekin

      Mistä sinä tunnet kaikki opettajat?

    • Ridderbonder

      Mistä sä tunnet kaikki opettajat?

    • jfkdjfajö

      Koska opettajakoulutus on niin huonolla tolalla ja sinne valikoituu ne ihmiset, joista ei muuhun ole, kuin lomailuun ja ylisuurten palkkojen nostamiseen.
      Joka koulussa onopettajia jotka eivät sovellu alalle, sanoisin että roskaväki muuten työttömäksi joutuneet ovat yleensä opettajia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1238
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      566
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe