Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Nettituttu

Näissä tarinoissa on usein todella ainutlaatuisia kokemuksia, mutta kerron mitä todellisuus itselläni on ollut.
Laitoin joskus netti-ilmoituksia alle kolmekymppisenä oikein urakalla ja vastauksia ei tullut. Olin jo unohtanut koko jutun, kun sähköpostissa oli joku parin rivin vastaus. Vastaaja oli samalta paikkakunnalta, mutta vastasin silti melko pitkäsanaisesti ja kerroin jopa työpaikkani. Heti seuraavana päivänä työpaikalleni tuli tuntematon nelikymppinen nainen ja kertoi olevansa viestin lähettäjä. Nainen oli pienikokoinen ja eronnut aikoja sitten. Asuimme myös melko lähekkäin, mutta en muistanut nähneeni häntä aikaisemmin.

Aikaa kului taas pari viikkoa, kun tapasimme sattumalta kaupungilla. Siinä välissä olimme myös vaihtaneet muutaman sähköpostin. Sähköpostissa nainen oli kertonut olleensa pitkään eronneena ja ilman seksiä. Menimme kahville asunnolleni ja joimme todella vain kahvia. Mitään sähköä ei ilmassa ollut, kun ikäeroakin oli melko paljon. Vihjasin jotain hänen sähköpostiensa panohaluista, ja yllätykseksi nainen myönsi haluavansa naida kanssani.

Suutelimme melkein välinpitämättömästi ja nainen (en todellakaan muista nimeä) nousi nojaamaan pöytään. Menin hänen taakseen ja avasin hänen housunsa ja laskin housut nilkkoihin. Avasin vyöni ja housuni ja painoin kullini hänen selkäänsä vasten. Kulli kovettui ja sovittelin sitä hänen sisäänsä takaapäin. Nainen oli tosi pienikokoinen ja sain notkistaa polvia todella paljon, jotta sain kullini hänen pillunsa kohdalle. Muutama työntö (kyrpäni luiskahti tosi helposti sisään) ja asento alkoi tuntumaan vaikealta. Otimme housut kokonaan pois ja siirryimme sängylle. Nainen levitti reitensä ja ohjasi kullini sisäänsä. Nussin hitaasti ja välillä nopeasti, mutta ei oikein tuntunut miltään. Kullini on melko hoikka ja nainen todella liukas, joten kovin ihmeelliseltä se ei tuntunut.

Aloin ajattelemaan erästä ex-tyttöystävääni, joka ei koskaan antanut naida paljaalla. Ajattelin roiskuttavani spermat hänen pilluunsa, vaikka todellisuudessa käytimme aina kondomia. Sain siemensyöksyn alle kymmenen minuutin töntelyn jälkeen. Nussin vielä hetken spermaista pillua, koska erektio ei tuntunut katoavan.

Kovin tyytyväinen nainen oli, koska edellisestä panosta oli kai vuosia. Sain kehuja hyvästä panosta ja kovasta kyrvästä, vaikka kullini on keskimääräistä hoikempi käyttämieni kondomien perusteella. Jotenkin hyvä mielihän naimisesta jäi, mutta enimmäkseen niiden kehujen takia. En edelleenkään ymmärrä, miksi nuoret miehet intoilevat vanhemmista naisista. Omasta mielestäni itseäni nuoremmat naiset ovat parhaita ja kiihottavimpia.
0543
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Teemu28vee kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu