Ollaan tammikuun lopussa lähdössä Goalle ja aiemmilla Thaimaan matkoilla sain kehitettyä itselleni meduusakammon. 10 vuotta sitten olin Goalla ja silloin ei törmätty meduusoihin siellä. Onko tilanne muuttunut?
Onko meduusoja näkynyt Goan rannoilla tänä talvena
8
297
Vastaukset
- gogogoa
kyllä siellä olen nähnyt 2 medusaa joskus, että niitä on olemassa, mutta yksittäisä. ei missään tapauksessa sellaisia määriä kun thaimaassa . olen siis lomaillut 7 kertaa viimeisen 10 vuoden sisällä goalla. eli aika harvinaista. vesi ei ole niin lämmintä kuin thaimaassa ja se kuulemma on lisännyt niitä thaimaassa.
enkä joka lomalla ole niitä nähnyt .
yleensä laskuveden aikaan on turvallisempaa mennä kun meedusat menee merivirtojen mukaan.
thaimaassa tulee meduusa kammo siellä niitä on nykyään hirveesti. ei ole tiedossa, että goalla olisi niitä tappavia meduusoita mitkä thaimaassa ovat lisääntyneet paljon.
toissa talvena en nähnyt yhtään medusaa goalla. - Titinalle12
On inhottavaa, kun ei pysty nauttimaan meressä olemisesta, kun pelkää vaan koska meduusa polttaa taas. Thaimassa pystyi sentään uimaan isoissa uima-altaissakin, mutta Goalla allaskin niin pieni, että jos uida haluaa niin meri on ainoa vaihtoehto.
Millaisia kokemuksia muilla on Goalla? Oletteko törmänneet meduusoihin? - NaikaVaddo
Vuodesta 1996 alkaen joka talvi täällä olleena en ole tavannut meduusoja. Enkä ole kuullut muiltakaan. Niitä kuitenkin voi joskus harvoin olla koska rantaravintola neuvoi että jos meduusa polttaa niin ravintolaan ja hoitavat sitruunalla tai etikalla?
- NäkyväMeduusa
Joo niihin törmäilee ja sit kans näkyy.
Parempi jäädä kyröön. - Taastulikäytyä
Minä olen käynyt yli 20 kertaa kertaa Goalla ja nyt marraskuussa oli ensimmäinen kerta, kun näin meduusoja Calanguten rannalla. Muutaman uhrin nähtyäni jätin suosiolla meressä uimisen väliin.
- Meneva
Tänävuonna on näkynyt.
- MAN163911
Vagatorilla meduusa poltti ikävästi rouvaa käsivarteen ja parin rannan hiekalla nähtiin meduusa marraskuulla. Ikävä kun niitä alkaa olla tuollakin
- Yök
Bagan/Calanguten rannalla näin lukuisia isoja violettiin vivahtavia meduusoja. Ei niistä kukaan näyttänyt välittävän. Olin siellä 3.-17.1.2019.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532325Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖271354Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut871106Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt551062Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me1741026Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.12941- 88914
- 68903
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22843Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10833