EHDOTUS UUDEKSI ASELAIKSI

Nythän saamme päivittäin lukea metsästäjien mielipuolisista ammuskeluista ympäriinsä välittämättä yhtään siitä, mihin osuvat, taikka sitten tarkoituksella osuvat vaikkapa toiseen ihmiseen, usein omaan perheenjäseneen. Siksipä esitänkin sen verran vahvoja lääkkeitä tähän hulluuteen, jotta touhuun saataisiin jotain järkeä. Olkaapa hyvät, seuraavat ehdottamani määräykset koskevat siviilejä, jotka omistavat ja käyttävät ampuma-aseita. Väitän, että näillä tomenpiteillä turha ihmisteurastus saadaan loppumaan tästä valtakunnasta:

1) Aseita saa säilyttää ainoastaan poliisiviranomainen.

2) Jos metsästäjä taikka ampuma-aseharrastaja aikoo käyttää omistamaansa asetta, hänen on haettava ase poliisilaitokselta ja palautettava se sinne käytön jälkeen.

3) Asettava käyttävän on käytävä vuosittain psykologisissa testeissä.

4) Joka kerta kun asetta käytetään, koko aseenkäyttöajan paikalla on oltava jokaista asetta kohti luotiliiveillä varustettu virallinen valvoja, joka pitää huolta kansalaisten turvallisuudesta.

5) Ennen kuin ase luovutetaan käyttäjälle, on suoritettava puhallustesti. Nolla promillea on tietysti ehdoton vaatimus.

6) Lisäksi on suoritettava ruumiintarkastus, jotta asetta käyttävä ei ole piilottanut tamineisiinsa viinapulloja, joista hän sitten mahdollisesti ammuntatapahtuman aikana voisi nautiskella alkoholia.

7) Näistä toimenpiteistä aiheutuvat kulut maksavat aseitten käyttäjät.

8) Lisäksi vielä määrättävä raskas lisävero aseen omistajalle.

9) Jos joku jää kiinni laittoman aseen käyttämisestä taikka omistamisesta, hänet tuomittava ensimmäisestä kerrasta 3 vuoden vankeuteen. Toisesta kerrasta elinikäinen ilman armahdusoikeutta.

10) Jotta ammuskelija erottuisi ympäristöstään hyvin, hänen on pukeuduttava ammuntatapahtuman ajaksi mahdollisimman värikkäisiin pelletamineisiin.

82

3261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huuhaalyytikko

      Ei sullakaan reppanalla ole elämää kun moista paskaa ehdit miettiä ja kirjoitella. Kun sulla on tuota ylimääräistä aikaa miettiä kaikenlaista, niin mietippä miten meinasit noilta terroristelta kieltää aseet, ne kun ovat tulevaisuutta luultavasti suomessakin?

      • Anonyymi

        Tuollaisia ihmisiä oikeasti on ? Yleensä diktatuuri alkaa sillä että yksityisiltä halutaan kerätä aseet pois? Hankalaa se on alistaa ihmisiä joilla on aseet ?

    • Höh, mikä tollo. Terroristiongelma on tässä maassa ihan marginaalinen verrattuna metsästäjien ja aseharrastajien aiheuttamaan jatkuvaan uhkaan. Nämä taukit kun tappavat taikka haavoittavat ihmisiä lähes päivittäin. Näitä tapauksiahan lööpit ovat pullollaan. Varsinkin metsästäjät ovat vielä lähes aina päissään tehdessään näitä veritekoja. Pitäisi melkein lisätä noihin lakipykäliin, jotta metsästysaseen omistajan olisi käytävä säännöllisesti AA-kerhon kokouksissa.

      • Enpä_tänäänkään

        huomannut yhtään lööppiä tapahtuneesta. Laitahan nyt linkkejä niihin lööppeihisi, vai ovatko ne vain oman pääsi sisällä?

      • huuhaalyytikko

        Reppana lukee samoja vanhoja lööppejä päivästä toiseen, lue nyt jotain uusiakin juttuja. Esim tuolla on pajon hyviä totuuden puuhuvia uutisia.

        http://mvlehti.net/

      • piereskelijä
        huuhaalyytikko kirjoitti:

        Reppana lukee samoja vanhoja lööppejä päivästä toiseen, lue nyt jotain uusiakin juttuja. Esim tuolla on pajon hyviä totuuden puuhuvia uutisia.

        http://mvlehti.net/

        Kehtaako täälläkään enään joku vieläkin mainita tahi mainostaa tuota Putinin pierunhajua?

      • Ajk1

        Mites sitten auton omistaminen? Noin 200 ihmistä kuolee vuosittain autoilun seurauksena?

      • Ajk1 kirjoitti:

        Mites sitten auton omistaminen? Noin 200 ihmistä kuolee vuosittain autoilun seurauksena?

        Hei tyhmä apina! Sulle on vissiin turha selittää, kuinka monta ihmistä kuolee vuosittain malariaan taikka mahdollisesti kaikki kuolevat esim. jättiasteroidin törmättyä maahan. Niin tyhmä olet, heh heh.

        Nythän ei oleellista näissä keskusteluissa ole mahdollisten ihmiskuolemien lukumäärä, vaan pointti se kuinka hysteerikot hallitsevat joiltain osin valtakunnanpolitiikkaa. Nämä märisijät osaavat ruikuttaa ja tuskin et niin tyhmä apina kuiteskaan ole, ettet ymmärtäisi mitä näillä housuun paskojilla tarkoitan, heh heh. Mutta saatat siltikin olla ymmärtänyksesi apinalerppahuulet törröllään, hi hi hi....

      • nikkiErkki

        Avausviestissäsipä se ainoa pointti on nimenomaan mahdollisten ihmiskuolemien määrä, käy tarkastamassa ja totea tuotoksesi. Eli Mölyapinan lerppahuulet mölyttämisen hetkellä saattavat jopa resonoidessaan mölyn tuulessa räpsyttää.

      • nikkiErkki kirjoitti:

        Avausviestissäsipä se ainoa pointti on nimenomaan mahdollisten ihmiskuolemien määrä, käy tarkastamassa ja totea tuotoksesi. Eli Mölyapinan lerppahuulet mölyttämisen hetkellä saattavat jopa resonoidessaan mölyn tuulessa räpsyttää.

        Onhan siinä eroa millä tavalla kuolee. Ei tässä ole tarkoitus miettiä mikä tappaa eniten. Ajatellaanpa, jotta lapsesi kuolisi, kun sinä känninen metsästäjä ammut sitä luullen teereksi. Tällaisia tapauksiahan sattuu jatkuvasti. Niin onhan siinä valtava ero verrattuna vaikkapa siihen, että hän kuolisi johonkin parantumattomaan sairauteen. Mutta tuommonen apina ei sitä välttämättä ymmärrä, kun hän vaan ajattelee jotta ase oli luvallinen ja metsästystutkinto suoritettu ja sillä kuittaa tapahtuneen.

      • Anonyymi
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Töissäkin aina heitetään vitsiä siitä kun joku VPK käy sammuttamassa tulipalon ihan väärin. Ammattipalokunta olisi sammuttanut laatujärjestelmän mukaisilla proseduureilla. Joskus käydään oikein katsomassa jonkun väärinsammutetun mummonmökin raunioita ja voivotellaan.

    • parempi.ehdotus

      Kielletään huviveneily ja alennetaan nopeusrajoituksia 10km per h, tällä säästetään ihmishenkiä 5000 prosenttia verrattuna siviiliasekuolemiin.
      Kiellettäessä tulipalot, teräaseet, huumeet ja viina, prosentit pompsahtavat viiteenkymmeneentuhanteen.
      Pistäpä paremmaksi.

      • Juu_ja_myös

        laittomat aseet tulee kieltää!

    • ammuskelija

      On aika karkeaa yleistystä väittää metsästäjien päivittäin ammuskelevan holtittomasti ympäristöönsä ja surmaavan joukoittain perheenjäseniä. Suomessa on yli 600 000 aseluvan haltijaa ja jos tuon määrän suhteuttaa laillisilla aseilla tehtyihin eikoksiin, niin määrä on aivan häviävän pieni. Aseluvan haltijat ovat tutkimustenkin mukaan kaikkein eniten lakeja kunnioittavia kansalaisia.

      1. Poliisiviranomaisilla ei ole resursseja eikä tiloja aseden säilyttämiseen. Lisäksi monia poliisilaitoksia on lopetettu, joten tasa-arvoinen kohtelu eri puolilla suomea ei toteudu.

      2. Aseen hakeminen poliisilaitokselta ei ole järjestettävissä ellei poliisilaitoksi saada joka kylään ja kaupunkiin. Lisäksi miten ajattelit asian onnistuvat suurkaupungeissa, joissa aseita haettaisiin ja palautettaisiin säilytykseen kauden ollessa kiivaimmillaan tuhansin kertoja päivässä. Kukaan ei ehdi käsitellä ja rekisteröidä tapahtumia.

      3. Terveyden huollon resurssit ovat muutoinkin rajalliset ja jos 600 000 psukologista testiä tehtäisiin vuosittain, niin sairaiden ihmisten hoitaminen loppuisi siihen paikkaan. Lisäksi psykologinen testi ei ole mikään verikoe, joka voidaan nopeasti suorittaa ja saadaan tarkka koetulos. Korkealaatuinen psykologinen testi käsittää useita erilaisia koetilanteita haastatteluineen, joten aikaa jokaiseen arviointiin jouduttaisiin käyttämään kymmeniä tunteja.

      4. Mitä luotiliiveillä varustettu valvoja pystyisi tekemään? Aseen haltija pystyy halutessaan poistumaan valvojan ulottumattomiin taikka sitten ensimmäiseksi eliminoimaan valvojan.

      5. Et taida tietää, että esim. monissa metsästystahtumissa kaikki osallistujat puhallutetaan. Toisaalta mikä estäisi alkoholin käyttöä puhallustestin jälkeen kun ase on saatu jo haltuun.

      6. Miksi viinapulloa kantaisi mukana, sillä asetta haettaessa poliisilaitokselta, niin todennäköisesti kuljettaisiin autolla. Vinapullo voi olla autossa, kaverilla ym.

      7.Aseiden käyttäjät maksavat kulut verorahoina, jotka pitää voida korvamerkitä haluamaansa tarkoitukseen. Veroja maksetaan sen takia, että yhteiskunta järjestää kansalaisille heidän haluamat palvelut.

      8. Kaikilla veroilla täytyy olla kustannusvastaavuus ja määritelty syy. Veroja ei voida kohdentaa mielivaltaisesti.

      9. Tämävoisi olla ainoa kannatettava asia. Tosin laittomia aseita omistavat pääasiassa kansalliset vähemmistöt, joten saataisimme syyllistyä pienen etnisen kansanryhmän vainoamiseen.

      10. Et ole ilmeisesti kuullut ampuja/metsästysliivistä, joka on käytössä esim. hirven ajometsästyksessä.

      Suosittelen "Susianalyytikolle" hieman analyyttisempää lähestymistapaa. Asioista kannattaisi ottaa ensin hieman selvää, sitten lähestyä ongelmakohtia objektiivisesti ja lopulta tehdä faktoihin perustuvat johtopäätökset.

      Valitettavasti nykylainsäädäntö noudattaa pääosin samallaista huonoa huonoa hallintotapaa. Päätökset tehdää hutiloiden, perehtymättä asiaan ja kuulematta sidosryhmiä.

      Tuloksena on lakeja, jotka ovat susia.

      • Heh heh, vuodatuksestasi huomaa, jotta et älyä Susialyysista yhtään mitään. Taitaa pojulle olla liian vaativaa tekstiä.

        Luuletko pöljä, että aseitten käyttäjiä olisi vielä mainitsemasi lukumäärä lakipykälien astuttua voimaan ja siten niin kallista. Ja mitä sillä on merkitystäkään, paukuttelijathan maksavat kaikki kulut. Siinä sitten katsotaan kuka on tosi harrastaja kun käy raskaasti lompsan päälle. Ja virallinen valvoja on koko ajan metrin etäisyydellä valvomassa aseen käyttöä ja viinan juontia. Ei siinä apina autossa voi juopotella. Ja pelletamineet sopivat metästäjän imagoon paljon paremmin kuin maastopuku ja huomioliivit.

      • Susianalyytikko kirjoitti:

        Heh heh, vuodatuksestasi huomaa, jotta et älyä Susialyysista yhtään mitään. Taitaa pojulle olla liian vaativaa tekstiä.

        Luuletko pöljä, että aseitten käyttäjiä olisi vielä mainitsemasi lukumäärä lakipykälien astuttua voimaan ja siten niin kallista. Ja mitä sillä on merkitystäkään, paukuttelijathan maksavat kaikki kulut. Siinä sitten katsotaan kuka on tosi harrastaja kun käy raskaasti lompsan päälle. Ja virallinen valvoja on koko ajan metrin etäisyydellä valvomassa aseen käyttöä ja viinan juontia. Ei siinä apina autossa voi juopotella. Ja pelletamineet sopivat metästäjän imagoon paljon paremmin kuin maastopuku ja huomioliivit.

        Heh heh, ja maaseutejen tollukat kyllä joutavat hakemaan pyssynsä kaupungista.

    • anoano

      Pataansa täydellisesti anoneen öykkärin primitiivireaktiot esillä huntsab. fb.

    • kuinmyös

      Pienten lasten ainekirjoitusten töherryksissä on joskus nähnyt tämän tapaista tökerrystä reppanoiden yrittäessä keksiä tyhjästä tarinaa.
      jos tämä kaveri ei ole pieni lapsi niin sitten jollain tapaa henkisesti vajaa, kiusattu, hyväksikäytetty, sorrettu, hylätty, unohdettu, halveksittu, vihattu, inhottu, kammottu jonkun luotaantyöntävän ominaisuuden takia...

      • Mutta_se

        anaalimaisterihan oli lapsuudessaan kovin suosittu eläimien parissa!
        Ainakin perheen koirat leikkivät innolla hänen kanssaan. Tosin vasta sitten, kun äiti oli ripustanut hänelle kyljyksen narulla kaulaan.

      • Jahas, apina sortuu heti alatyylin tekstiin, kun aivokapasiteetti ei riitä älylliseen pohdiskeluun lakipykälistä. Heh heh....haistan heti, jotta sinäkin olet sutta pelkäävä märisijä, oikea pallinaama ja vieläpä pallonaama läskeinesi.

      • Vaan_kukahan-sen

        alatyylin aloitti? Vaikka et vajakki taida tajuta sitäkään.

    • uusi_ajoneuvolaki
    • namnamnam

      He he he..tuolla asepalstalla (lait ja asetukset) Analyytikko kyykyttää apinaa.....

    • 17219

      Susianalyytikko on narsisti, joka hakee huomiota päästäkseen ärsyttämään muita kirjoitelmillaan. Parempi jättää hänet kokonaan huomiotta, jotta päästään taas yhdestä kiusaajasta eroon.

    • hänmiespelastaa

      Joko susianalyysit 1-3 on julkaistu.? mistä voi lukea?

      • Eipä_tosiaan

        ole sinua ihmisten ilmoilla näkynyt. Ja hyvä niin. Kirjoittele tänne vaan, niin olosi helpottuu.
        Ja analyysi... No tottakai.. Sehän se on hienoa. Muista lukea välillä Aku Ankkasi, ettei aivot rasitu liikaa.

      • Eiieieieiii

        Eiei, Aku Ankassakin on Sepe Susi ja kolme pientä betoniporsasta.
        Vaarallista tekstiä anallystin silmille.

      • Eiieieieiii kirjoitti:

        Eiei, Aku Ankassakin on Sepe Susi ja kolme pientä betoniporsasta.
        Vaarallista tekstiä anallystin silmille.

        Heh heh...eikös nämä kyseiset porsaat olekin aika tarkalleen samanlaisia pallinaamoja kuin Susianalyysissa määrittelemäni tyhmät, sutta pelkäävät maalaisapinat. Susihan on yhtä vaaraton ihmiselle kuin Sepe Susi, mutta nämä raukkapossut vaan vinkuvat susien kaameutta. Ja näitä possuja siis oikeasti on olemassa Suomessa. Se ei ole Aku Ankkaa, heh heh....kun taas oivalsin...hi hi hih

      • hänmiespelastaa2

        Siis et ole vieläkään julkaissut mitään vaikka jo 2010 lupasit julkaista.... Olet pettänyt minut.... NOUP AHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAH. Vitut sinä mitään julkaise. Olet pelkkä suihkurunkkari.

      • Kålleanka
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Heh heh...eikös nämä kyseiset porsaat olekin aika tarkalleen samanlaisia pallinaamoja kuin Susianalyysissa määrittelemäni tyhmät, sutta pelkäävät maalaisapinat. Susihan on yhtä vaaraton ihmiselle kuin Sepe Susi, mutta nämä raukkapossut vaan vinkuvat susien kaameutta. Ja näitä possuja siis oikeasti on olemassa Suomessa. Se ei ole Aku Ankkaa, heh heh....kun taas oivalsin...hi hi hih

        Psykiatriaopintojen aikaan keskustelin Walt Disneyn kanssa ja mm. kysyin, miksi Sepe-Susi ei koskaan syö. Walt kertoi, että silloin myynti vähenisi, jos suden ruokailu näytettäisiin.
        Kertoi myös, että kolmella pienellä porsaalla itse asiassa kuvaillaan taajamiin paenneita susipelkureita, heillä on ympärillään vahva taajama, he ovat ryhmänä Sepesutta vastaan ja näennäisellä neuvokkuudellaan he aina tekevät tyhjiksi Sepesuden metkut.
        Siinä sivussa sarjakuvalla vaalitaan perinteitä, sekä hienovaraisesti ja huomaamatta muistutetaan ja iskostetaan taajamien pikkubetoniporsaiden mieliin susipelkuruutta, sen historiaa, sekä myös verhoten muistutetaan, missä oikeat betopelkurit asuvat.

      • jijipö
        Kålleanka kirjoitti:

        Jaa Minä vuonna nämä keskustelut käytiin jos saa kysyä?

    • 4jolukenut

      Mestari, muista kyykyttää apinoita. Koska suurteoksen viidesosa onkaan tulossa?

      • Viimeinenkommenttiloppu

        4jolukenut... analyytikko itse kirjoittanut itselleen.. Säälittävää. Sitä se on kun elää yksin mielikuvitusmaailmassa. Kerro keinulle terveisiä

      • AnalyytikonYstävä

        No homma meni niin, että minä rekisteröin sudenkaverin nimimerkin itselleni ja se pölli sitten tuon minun nimimerkkini. Ei tämä ihan noin vakavaa ole, mitä te luulette..

    • No niin. Nyt kun Joulu ja Uusi vuosi ovat takana päin, on aika jälleen pohtia asettamiani lakipykäliä ja niiden tarpeellisuutta. Todetaan ensiksi, jotta apinoilla meni jälleen kerran överiksi. Metsästysaseilla ja aseharrastajien aseilla vammautettiin ja surmattiin reilun viikon aikana lukuisia viattomia ihmisiä, jopa omia peheenjäseniä. Myöskin sutta pelkäävät hysteerikot ja juoppohullut metsästäjät yrittäkööt nyt pohtia rauhallisesti tätä asiaa ja pyydän asiallista keskustelua tärkeästä aiheesta.

      • No_laitahan_nyt

        ne "lukuisat" tapaukset linkkeinä tänne.
        Vaikka eipä ne ole tapahtuneet kun oman pääsi sisällä.

      • No_laitahan_nyt kirjoitti:

        ne "lukuisat" tapaukset linkkeinä tänne.
        Vaikka eipä ne ole tapahtuneet kun oman pääsi sisällä.

        Heh heh, luuletkos pallinaama minulla olevan aikaa olevan minään linkkiautomaattina? Kait nyt tuommonenkin tollo ainakin jonkin verran osaa itsekin etsiä tietoa taikka paikallislehteä lukea?

      • Onpa_sinulla_aikaa

        hillua täällä yötä päivää, joten ei luulisi muutaman linkin laittaminen sinua rasittavan.
        Totuus vaan on se, että niitä linkkejä ei ole.
        Siksi et pysty niitä laittamaan.
        Ja jos niitä on, niin laita.
        Helppoa ?

    • tragoleta

      Maanpuolustuksen kannalta ajatellen pyssymiehtet, siis metsästäjät ynnä reserviläis, ja muutkin aseiden kanssa puuhaavat ovat merkittävässä asemassa kun maatamme uhataan. Eurooppalaista järkivaltiota Sveitsiä kosiskellaan EU:n jäseneksi, siinä maassa tietääkseni valtion pyssyt lienee osittain reserviläisten kotona - aina valmiudessa. Pitäisikö sielläkin, niin missä pitäisi säilyttää?

      Nyky-langattomuuden aikakautena rikolliset saisivat merkittävän määrän aseita kerralla poliisiasemilta - poliisin tietämättä hävinneistä aseista mitään ennen ns. näköhavaintojaan.

      Sotilaslentokenttien läheisyydessä varsinkin - minkä seutunnan ihmiset ovat asuttaneet tietäen kentän olemassaolon valittavat lentomelusta.
      Ilmeisesti heidän mielestään stimulaattoriharjoitusten jälkeen lentäjät olisivat valmiita taivaalle puolustamamaan maatamme tai tunnistustehtäviin!

      Maasa on aina armeija, jos ei oma niin vieras sitten. Oman kanssa on helpompi neuvotella. On ainakin sama kieli.

      • Heh heh, tässä maassa aseita omistavat pääasiassa juoppohullut, pikku sutta pelkäävät hysteeriset maalaisapinat. Noista velliperseistäkö oikeasti olisi jotain hyötyä sotatilaneessa? hi hi hih....

      • jägarna_mestarskjutarna

        Niinpä niin, taas meni Susialyytikon kirjoitukset Mölyapinan öykkäröinniksi.

      • Etpätaida

        apina paljon susianalyysista ymmärtää mitään. Siinä pysytään aina asialinjalla. Sehän jo kuuluu yleensäkin analyysin luonteeseen, syvällinen ja teoreettinen pohdiskelu. Lisäksi luovuus ja kielikuvat tekevät Susianalyysista erityisen hienon teoksen.

      • Oletko_katkeroitunut
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Heh heh, tässä maassa aseita omistavat pääasiassa juoppohullut, pikku sutta pelkäävät hysteeriset maalaisapinat. Noista velliperseistäkö oikeasti olisi jotain hyötyä sotatilaneessa? hi hi hih....

        kun sinulle ei elämäntapojesi vuoksi myönnettykään aselupaa ? Ja siksi mellastat täällä?

      • Anonyymi
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Heh heh, tässä maassa aseita omistavat pääasiassa juoppohullut, pikku sutta pelkäävät hysteeriset maalaisapinat. Noista velliperseistäkö oikeasti olisi jotain hyötyä sotatilaneessa? hi hi hih....

        On se vain komeaa menoa kun kolme plot-koiraa jahtaa :sutta. Saa kiinni sen ja pistää turkikseksi!
        Analyytikot, hallelujaa!

    • hyvähyvähyvä

      He hee....mahtavaa tekstiä Analyytikolta

    • niinpäniin2

      Et edelleenkään vastannut miksi et ole julkaissut analyysejä aiemmin, vaikka olet niin kehunut tekeväsi jo v2010 (vanhoissa kirjoituksissasi).- Vastaus koska mitään vitun analyysejä ei ole.. ja jos on niin kukaan terve ei niitä julkaise. Jos taas julkaiset "omakustanteen niin kukaan ei niitä lue saati maksa siitä. Kirjoitusmäärästä päätellen sinulla ei muuta tekemistä olekkaan, kuin hillua täällä palstalla ja olisit kyllä ne ammuskelulinkit kerennyt kysyjälle laittaa jos sellaisia olisi olemassa.

      Kiitos ja Hei Hei. (Get a Life)

    • Kohtatuleekonkurssi

      Kyllä se on kuulkaas sellanen juttu, että täällä meidän lintukodossamme tapetaan ihan keittiöveitsellä enemmän ihmisiä vuodessa, kuin ikinä ruutiaseilla!

      Ja noistakin ampuma aseilla tehdyistä tapoista, suurin osa on sellaisia että ne on joko varastettu tai otettu luvatta omistajan kaapaista.......

      toki mukaan mahtuu ihan aseen oikeita omistajiakin,mutta aika pienessä määrin!

    • Heehehee

      He he heh...

    • muistalääkkeet

      Kohta pääset hoitoon. Näköjään lääkkeet ottamatta?

    • hirvenmetsästäjät

      Tässä oiva esimerkki peräkammarinpojasta joka ei itse saa aselupia saatika metsästyskorttia koska perkeleen kunnanlääkäri kirjoitti B:n paperit ja laittoi lataukseen väkisin. Nyt katkeruus kumpuaa yli kaikessa komeudessaan aseita ja metsästystä vastaan periaatteella että jos en minä niin ei muutkaan.
      RATKAISU
      Ota kaikki määrätyt lääkkeet niin pääset useammin pois pehmeästä kopista ja irti pakkopaidasta jotta voisit taas kirjoitella.
      Pikaista paranemista.
      Metsästäjä

    • voi_kamala

      Onko maassamme niin kehno laki, että aloittajalla on äänioikeus. Ei uskois.

      • Joissakin_asioissa

        ns. "tasa-arvo" menee liiankin pitkälle... Mutta eiköhän tuo liene vajaavaltainen ja holhouksen alla.
        Toivottavasti.

    • On taas aika muistella ja pohtia asettamieni lakipykäläehdotusten hienoutta.

      • Koitahan

        ruikulipoika nukkua yösi, niin ajatuskin kulkee sitten päivällä paremmin.

    • On aika jälleen muistuttaa tästä hienosta avauksestani. Niin paljon on umpihullut jälleen tolskannut paukkurautojensa kanssa viime aikoina.

    • Heh heh.....tuosta kohdasta 10 tuli mieleen, että punainen pellenokkahan juopolla on jo luonnostaan. Sitä ei tarvi pilailukaupasta ostaa.

    • 1) Aseita saa säilyttää ainoastaan poliisiviranomainen.
      Mistä saat rahan moisen poliisiiorganisaatio pyörittämiseksi? Kenen kustannuksella hankitaan nuo tarvittavat lain mukaiset asekaapit?
      Sen jo tiesit kirjoittaessa, että poliisilla on enään harvoissa toimipaikoissaan asevastaava.

      2) Jos metsästäjä taikka ampuma-aseharrastaja aikoo käyttää omistamaansa asetta, hänen on haettava ase poliisilaitokselta ja palautettava se sinne käytön jälkeen.
      Laitetaanko sitten nämä perustettavat virat 2 vai 3 vuoroon töihin?

      3) Asettava käyttävän on käytävä vuosittain psykologisissa testeissä.
      Nythän juuri nauretaan tälle koulujen psykologien tarpeelle. Heitä ei yksinkertaisesti ole nytkään tarpeeksi saati sitten kouluuudistuksen jälkeen tuplasti. Oletko katsellut Virosta vai Venäjältä tekijöitä tälle hankkeellesi?

      4) Joka kerta kun asetta käytetään, koko aseenkäyttöajan paikalla on oltava jokaista asetta kohti luotiliiveillä varustettu virallinen valvoja, joka pitää huolta kansalaisten turvallisuudesta.
      Nyt saadaan sitten n. 350 000 työtöntä töihin. Vihreä liitto maksaa palkat?

      5) Ennen kuin ase luovutetaan käyttäjälle, on suoritettava puhallustesti. Nolla promillea on tietysti ehdoton vaatimus.
      No broblem kun ne haetaan kuitenkin autolla. Saisit tuolla sitten loppumaan ne jatkuvat ja toistuvat poliisiasemien edessä ampuma-aseilla tehdyt henkirikokset.

      6) Lisäksi on suoritettava ruumiintarkastus, jotta asetta käyttävä ei ole piilottanut tamineisiinsa viinapulloja, joista hän sitten mahdollisesti ammuntatapahtuman aikana voisi nautiskella alkoholia.
      Tuo on ihan totta. Useimmat poliisiasemalla asioitaan hoitavat kätkevät vaatteisiinsa viinapulloja. Eihän ampuma-aseen omistaja ole niin fiksu, että jättäisi pullonsa autoon.
      Rikoksissa kuitenkin isompi riski on 2019 tilastojen mukaan huumepäissään hölmöily. Olisiko tämä huumetsekkaus ollut asia joka saattaa Sinulla kolahtaa omaan nilkkaasi etkä tätä tärkeämpää tarkastusta siksi ehdottanut?

      7) Näistä toimenpiteistä aiheutuvat kulut maksavat aseitten käyttäjät.
      Juu veronmaksajina ollaan totuttu hoitamaan näitä hommia.

      8) Lisäksi vielä määrättävä raskas lisävero aseen omistajalle.
      Totta mooses. Voidaanko kuitenkin tehdä hallituksen esimerkin mukaan ja laittaa se lasten ja lastenlasten maksettavaksi.

      9) Jos joku jää kiinni laittoman aseen käyttämisestä taikka omistamisesta, hänet tuomittava ensimmäisestä kerrasta 3 vuoden vankeuteen. Toisesta kerrasta elinikäinen ilman armahdusoikeutta.
      Tämähän on jo maan tapa aseellisissa henkirikoksissa. Niistähän vain murto-osa tehdään laillisilla aseilla. Sopii minulle, että laitetaan jokunen vuosi lisää kakkua kun jäävät kiinni. Toivoisin kuitenkin, että tuomitut voitaisiin lähettää kotimaihinsa suorittamaan nuo rangaistukset sen sijaan, että jäävät meidän eläteiksi.

      10) Jotta ammuskelija erottuisi ympäristöstään hyvin, hänen on pukeuduttava ammuntatapahtuman ajaksi mahdollisimman värikkäisiin pelletamineisiin
      Olet myöhässä tämän kanssa. Tuo on ollut laissa jo kauan. Viimeisin muutos oli se kun punainen muuttui oranssiksi.

      Kannattaisiko perehtyä aiheeseen ennen kun siitä alkaa jakamaan neuvoja muille?

      • Äläpäs apina yritä esittää fiksua, kun märinäsi paljastaa sinut vajakiksi.

        Niin nollatieteellisiä kaikki höpinäsi oli kauttaaltaan, että ei jaksa, ei nyt kerta kaikkiaan jaksa umpitollolle yrittää vääntää rautalangasta.

        Jotain jäi mieleeni surinastasi kohdasta 10. "Punainen muuttui oranssiksi"

        Siinähän pelle pätee tietämyksellään. Meinaatko, jotta naamataulusi muuttui punaisesta pikkusen oranssisemmaksi peiliin katsoessasi, kun kun rapulapäissään yrität selitellä, mitä taas tuli jahtireissulla tolskattua?

        Sulla totisesti on se kaikkein punaisin nokka kun, heh heh, jahtilahtiin lähdet.

      • Susianalyytikko kirjoitti:

        Äläpäs apina yritä esittää fiksua, kun märinäsi paljastaa sinut vajakiksi.

        Niin nollatieteellisiä kaikki höpinäsi oli kauttaaltaan, että ei jaksa, ei nyt kerta kaikkiaan jaksa umpitollolle yrittää vääntää rautalangasta.

        Jotain jäi mieleeni surinastasi kohdasta 10. "Punainen muuttui oranssiksi"

        Siinähän pelle pätee tietämyksellään. Meinaatko, jotta naamataulusi muuttui punaisesta pikkusen oranssisemmaksi peiliin katsoessasi, kun kun rapulapäissään yrität selitellä, mitä taas tuli jahtireissulla tolskattua?

        Sulla totisesti on se kaikkein punaisin nokka kun, heh heh, jahtilahtiin lähdet.

        Ja "jahtilahdilla" tarkoitan sitä, kun nykypäivän "metsästys" on simppeliä lahtaamista. Punanokat lahtaavat helppoa lihaa, esim. hirvestäjähomoeinarit ylivertaisine aseineen ampuvat nautoja pellon laidalle. Sorsa ei saa armoa, kun juoppohullu roiskii sinne sun tänne, välillä kaverin anukseen.

      • Anonyymi
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Ja "jahtilahdilla" tarkoitan sitä, kun nykypäivän "metsästys" on simppeliä lahtaamista. Punanokat lahtaavat helppoa lihaa, esim. hirvestäjähomoeinarit ylivertaisine aseineen ampuvat nautoja pellon laidalle. Sorsa ei saa armoa, kun juoppohullu roiskii sinne sun tänne, välillä kaverin anukseen.

        Halkipeppu pääsi vauhtiin. Eikö siellä Luonto-tapiossa ole enää tarpeeksi tekemistä?

      • Anonyymi
        Susianalyytikko kirjoitti:

        Ja "jahtilahdilla" tarkoitan sitä, kun nykypäivän "metsästys" on simppeliä lahtaamista. Punanokat lahtaavat helppoa lihaa, esim. hirvestäjähomoeinarit ylivertaisine aseineen ampuvat nautoja pellon laidalle. Sorsa ei saa armoa, kun juoppohullu roiskii sinne sun tänne, välillä kaverin anukseen.

        Olisiko Sinulla Susianalyytikko vaikkapa joku ystävä joka kävisi tekstisi läpi ennen julkaisua. Hän voisi tehdä kielikorjaukset ja hieman korjata tekstisisältöä ymmärrettävämpään muotoon.
        Jos taas olet maahanmuuttaja etkä vain koulupudokas, niin arvostan suuresti paneutumistasi ja vaivannäköäsi kielemme oppimiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimiehensä voinee tehdä ministeritason tarkastuksen, samalla myös tarkastelu työsuhteen jatkumisesta / potkuista.

    • Anonyymi

      Heh heh....järeitä pykäliä!

    • Aika jälleen pohtia näitten lakipykäläehdotusten tarpeellisuutta. Niin paljon sattuu ja tapahtuu jatkuvalla syötöllä heikkopäisten turhaa haulien ja luotien roiskintaa sinne sun tänne. Lööppitila ei kohta riitä näihin otsikoihin.

      • Anonyymi

        No laitahan taas linkkejä muualtakin kuin omista sepustuksistasi. Olet vain turhanpäiväinen suunpieksijä. Joko on "metsästystamineet" päällä ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        No laitahan taas linkkejä muualtakin kuin omista sepustuksistasi. Olet vain turhanpäiväinen suunpieksijä. Joko on "metsästystamineet" päällä ?

        Tässä hyeenalle vähän alkupalaa:

        https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/hirvenmetsästykseen-osallistunut-mies-kuoli-ähtärissäajoin-passipaikalle-ja-siellä-oli-auto-takaperin-ojassa-ja-etuovi-avoinna

      • Anonyymi
        SudenYstävä kirjoitti:

        Tässä hyeenalle vähän alkupalaa:

        https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/hirvenmetsästykseen-osallistunut-mies-kuoli-ähtärissäajoin-passipaikalle-ja-siellä-oli-auto-takaperin-ojassa-ja-etuovi-avoinna

        Miten tuossa on mukana luodit ja haulit? Tuohan on jonkinlainen liikenneonnettomuus jos auto tulee päälle?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten tuossa on mukana luodit ja haulit? Tuohan on jonkinlainen liikenneonnettomuus jos auto tulee päälle?

        Noh, päissäänhän siinä on tolskattu metsästystamineet yllä. Sitä aina sattuu vahinkoja noissa touhuissa.

      • Anonyymi
        SudenYstävä kirjoitti:

        Noh, päissäänhän siinä on tolskattu metsästystamineet yllä. Sitä aina sattuu vahinkoja noissa touhuissa.

        Olitko mukana ja paikalla, kun noin tarkkaan tiedät ?

      • Anonyymi
        SudenYstävä kirjoitti:

        Noh, päissäänhän siinä on tolskattu metsästystamineet yllä. Sitä aina sattuu vahinkoja noissa touhuissa.

        Ja pääsit niihin rakastamiisi "metsästystamineisiin".

    • Palaan tähän hienoon avaukseeni. Tosi tärkeään koko yhteiskunnan kannalta. Haluan korostaa kohtien 6) ja 10) tärkeyttä.

      Tamineet pitää tosiaan tutkia huolellisesti.
      Metsästäjäjuopolla voi olla pullopiiloja mitä ovelimmissa paikoissa. Rutiinia on kun on tottunut akaltaan piilotteleen.

      Pelleille vielä lisäpunaa apinalerppahuuliinsa, jotta erottuvat vielä selvemmin. Lisäksi vaikkapa jouluvaloja tamineisiinsa. Tässähän on kyllä semmonen vaara, että kovin värikästä luullaan noissa piireissä vaikkapa metsoksi ja ammutaan heti päin näköä naama murskaksi. Mutta minkäs teet. Fiksulla on hyvä havaita tuommoset pellet ajoisssa. Siksi nämä pelletamineet.

      Nyt annetaan apinalle pikku tehtävä. Yritä pohtia,
      mitä viisasta sanomaa varsinkin tässä pelleosiossa on? Saattaa vaikuttaa vähän sekavalta, mutta juju on. Löydätkö sen?

      • Anonyymi

        Hellanduudelis sentään, kun PAHA METSÄSTÄJÄSETÄ kirjoittaa, niin susilyytiltä pääsee parku ja pisu housuun !!!

    • Anonyymi

      Joo kyllä se on ihme että tuollaisia idiootteja on. Miten meinaat rikollisilta viedä aseet, noudattaako lakeja. Iso-britanniassa on aselliset ryöstöt lisääntyneen 10 vuodessa 70% , mutta miten se voi olla totta kun aseet on käytännössä kielletty. Kielletäänkö autot kun kolareissa kuolee ihmisiä? Pitäisi kieltää idiootit, mutta ei taida onnistua.

      • Anonyymi

        Mutta kyllä sillä nyt ottaa koville, kun kaikki muiden viestit pitää poistaa.
        Siitä huolimatta:

        Mutta HÄHÄHÄHÄ... Sudennussijan nikki on bännätty... HÄHÄHÄHÄ !!!!

      • Anonyymi

        Onnistuu.
        Edellytetään, että kaikki vihervassarit käyttävät kaikissa yhdynnöissään kondomia.

      • Anonyymi

        Eivät aseet Englannissa kiellettyjä ole. Käykää katsomassa sikäläisten aseliikeiten sivuilta. Aseluvan saa itsepuolustuksen kun mikä Suomessa ei onnistu.

    • Anonyymi

      No poista nyt tämäkin sitten, kun vain SINÄ saat tänne kirjoittaa!!!!

      • Anonyymi

        Toistavuotta etten ole käynyt analyytikön sivulla. Oletko nähnyt vihreitä miehiä. Liittynyt reserviläisiin ja harrastamaan jaloa ammunta urheilua. Raja railona itään aukee jne. 😆😆😆Enkä tarkoita pientä vihreää miestä O. Soininvaara.

        Orpo Purran fasisti hallitus aikoo rakennuttaa satoja uusia ampumaratoja, hirmuista sanoisi Paasikivi. Saksassa susi on murhannut EU pomorouvan Ursula Von Der Leyensin lemmikiponin, kyllä hallavaturkit tulevat kohtaamaan lopullisen ratkaisun. Kuis panee Suden Ystävä, käytätkö donitseja.🌚🌚🌚

    Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6826
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4430
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2863
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2111
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1465
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1144
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe