Olen 2-tyypin diabeetikko. Viime vuoden lopulla ajattelin, että olisi hyvä tarkistuttaa taas näkö ja saada ehkä uudet lasit, olihan edellisestä kulunut jo yli 4 vuotta. Optikko ei saa määrätä diabeetikolle laseja vaan on käytävä silmälääkärillä. Kävin aivan vuoden lopulla. Maksoi 80 euroa. Tiesin, että Kelan oma taksa on pienempi ja korvaus siitä 60 %. Yllätyin kyllä aikamoisesti kun Kela korvasi tästä 16,65 euroa eli 60% 27.75 eurosta. Olisikohan aika Kelan tosiaan tarkistaa korvaussummiaan? Luulin, että se taksa olisi jotain 50 euron luokkaa, mutta noin pieni, sehän on ihan naurettavaa. Seuraavan kerran kun tarvitsen lasit, menen tuntemattomalle optikolle enkä mainitse diabeteksestä mitään!
Kelan
korvaus
1300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Diabeettinen retinopatia eli diabeteksen aiheuttamat verkkokalvomuutokset saattavat pysyvästi heikentää näköä ja siksi silmänpohjatarkastukset ovat suositeltavia. Mikäli näköä uhkaavia muutoksia näkyy, voi silmälääkäri ohjata potilaan tarvittavaan hoitoon (yleensä laserhoito) ja mikäli muutokset voidaan hoitaa ennenkuin ne ovat ehtineet näköä heikentää, voidaan näön huononemisen riskiä ja myös sokeutumisen riskiä pienentää huomattavasti!
Eli eivät ne optikot potilaita ihan syyttä suotta käännytä silmälääkärille, yleensä tähän on hyvä syy. Suomessakin liian monen diabeetikon näkö heikkenee ihan turhaan.
Ymmärrän toki, että sinua harmittaa kelan korvauksen vähyys. Mutta toisinpäin ajatellen me kaikki sinne Kelaan päin rahaa myös maksamme - eli mitä enemmän etuuksia saamme sitä enemmän myös maksamme ja valitettavasti näissä systeemeissä ei ikinä saada ihan tasapuolista tulosta aikaan, sillä sehän johtaisi siihen, että maksaisimme itse kaikki hoitomme. Sairausvakuutuksen tehtävä on tasata riskiä kaikkien kesken ja itse näen sairasvakuutuksen päätehtävänä kalliiden sairauksien riskien tasaamisessa - esim. kolarin aiheuttamat terveydenhoitokulut tai syöpään sairastuminen jne. voivat olla niin kalliita, ettei sellaisen maksuun kukaan kykenisi, pienempiä tarkastuksia jne. ainakin itse ihan mielelläni maksan itsekin, vaikka joskus kalliilta tuntuukin.