Synnyin tytöksi. Lapsena olin hyvin poikamainen ( lyhyt tukka, kaverit poikia, en halunnut pitää mekkoja jne. ). Kuitenkin pienenä identifioin itseni tytöksi. Ajattelin tulevaisuudessa meneväni naimisiin miehen kanssa ja perustavani ''normaalin'' perheen. En oikeastaan ajatellut sukupuoliidentiteettiäni tarkemmin.
Koulun alettua huomasin, että minut ''luokiteltiin'' eri tavalla kavereistani, koska olin tyttö. En saanut osallistua kaikkiin samoihin harrastuksiin. Osa pojista ei halunnut olla kaverini sukupuoleni takia. Leikeissä kuten esim. pusuhipassa tunsin oloni ulkopuoliseksi. Muistan piirtäneeni kuvan luokkalaisistani. Piirtämässämäni kuvassa olin poika. Mietin myös minkä niminen poika olisin.
Ensimmäiset ihastukseni koulussa olivat kaikki poikia. En olisi voinut kuvitella itseäni ihastumaan tyttöön. Tätä jatkui alaasteelta yläasteelle.
Yläaste-aikana näin unta olevani poika ja seurustelevani erään koululaiseni tytön kanssa. Tämän jälkeen aloin mielikuvitusmaailmassa ''luomaan'' tarkemmin itseäni poikana ( nimi, ulkonäkö jne. )
Seuraavana kesänä aloin seurustelemaan ensimmäisen kerran. Olin hyvin ihastunut kyseiseen poikaan, ja muistan ajatelleeni olevani tyytyväinen että kelpaan sellaisena kuin oikeasti olen. ( Minun ei tarvinnut elää mielikuvitusmaailmassani. )
Kaikki oli hyvin. Olin onnellinen.
Seuraavana vuonna kaikki muuttui. Katsoin sattumalta tv-ohjelman, joka kertoi transsukupuolisuudesta. Ohjelmassa haastateltiin tyttöä, joka oli korjauttamassa sukupuoltaan pojaksi. Samaistuin hyvin vahvasti häneen. Aloin uskomaan olevani transsukupuolinen.
Seurusteluni loppui, ja olin hyvin ahdistunut ja peloissani tilanteestani. Itkin monena yönä itseni uneen, enkä ymmärtänyt miksi minun piti kokea mitä koin. Olisin halunnut puhua asiasta jonkun kanssa, mutta en koskaan löytänyt oikeita sanoja ja uskallusta. Sulkeuduin.
Lukioaikana ihastuin ensimmäisen kerran tyttöön. En enää kuvitellut itseäni pojaksi.
Aloin mieltämään itseni biseksuaaliksi tai lesboksi. Pikkuhiljaa sain rakennettua identiteettiäni uudelleen tyttönä. Kuitenkin aina välillä transsukupuolisuus nousi uudelleen mieleeni ja aiheutti masennusta ja ahdistusta.
En ole ikinä varsinaisesti''tullut ulos kaapista''. Edes parhaat kaverini ja perheeni eivät tiedä. En tiedä miksi, mutta häpeän paljon sekä seksuaali- että sukupuoliidentiteettiäni.
Viimeisen vuoden aikana tapasin toisen tytön, johon ihastuin kunnolla. Aloin miettimään seurustelua hänen kanssaan. Tunsin vihdoin palasten loksahtelevan paikoilleen elämässäni. Olin pitkästä aikaa tyytyväinen elämääni. Ajattelin, että olin vihdoin päässyt yli transsukupuolisuudesta. Identifioin itseni tytöksi. Tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta. Tätä tunnetta jatkui yli vuoden.
Kuitenkin viimeisen kuukauden aikana olen alkanut taas kokemaan, että minussa elää myös poika.
Minuun sattuu ajatus, että en koskaan voi saada biologisia lapsia tytön kanssa, enkä olla isä lapsille. Olen tästä hirmu kateellinen biologisesti miehiksi syntyneille. Minusta tuntuu, että minussa on jotain vikana. Että kahden tytön suhde ei ole yhteiskunnallisesti yhtä hyväksyttävä kuin heterosuhde. Haluaisin normaalin suhteen ja perheen. Koen, että lesbo suhteessa ei voi elää yhtä vapaasti. Joutuu kerta toisensa jälkeen tulemaan ulos kaapista ja kohtaamaan ennakkoluuloja. Samoin esim. työpaikoilla joutuu salaamaan seksuaalista suuntautumistaan. Minusta tuntuu,että miehenä kaikki olisi helpompaa ja ''oikeampaa''.
Olen alkanut taas fantasioimaan millaista elämä olisi miehenä.
Olen ahdistunut. Minusta tuntuu kuin minussa olisi kaksi puolta: tyttö ja poika. En kuitenkaan haluaisi korjata sukupuoltani, koska en ole varma olisiko se oikea ratkaisu. Minusta tuntuu kuin tuhoaisin osan itseäni sukupuolenkorjauksella. En ole varma onko miesidentiteetti osa minua vai vain mieleni luoma fantasia, millä pakenen asioita minkä kanssa en ole sinut ( Seksuaalinen suuntautuminen ). En ole edelleenkään tullut kaapista.
Haluaisin elää tytön kehossa, mutta pelkään etten tule koskaan olemaan täysin onnellinen näinkään. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat jollain tapaa vääriltä. Haluaisin vain olla onnellinen.
Kellään muulla vastaavia tuntemuksia? Vinkkejä, mitä voisin tehdä asialle?
Oli pakko purkaa ajatuksia jonnekkin.
Kiitos kaikille, jotka lukivat.
Koulun alettua huomasin, että minut ''luokiteltiin'' eri tavalla kavereistani, koska olin tyttö. En saanut osallistua kaikkiin samoihin harrastuksiin. Osa pojista ei halunnut olla kaverini sukupuoleni takia. Leikeissä kuten esim. pusuhipassa tunsin oloni ulkopuoliseksi. Muistan piirtäneeni kuvan luokkalaisistani. Piirtämässämäni kuvassa olin poika. Mietin myös minkä niminen poika olisin.
Ensimmäiset ihastukseni koulussa olivat kaikki poikia. En olisi voinut kuvitella itseäni ihastumaan tyttöön. Tätä jatkui alaasteelta yläasteelle.
Yläaste-aikana näin unta olevani poika ja seurustelevani erään koululaiseni tytön kanssa. Tämän jälkeen aloin mielikuvitusmaailmassa ''luomaan'' tarkemmin itseäni poikana ( nimi, ulkonäkö jne. )
Seuraavana kesänä aloin seurustelemaan ensimmäisen kerran. Olin hyvin ihastunut kyseiseen poikaan, ja muistan ajatelleeni olevani tyytyväinen että kelpaan sellaisena kuin oikeasti olen. ( Minun ei tarvinnut elää mielikuvitusmaailmassani. )
Kaikki oli hyvin. Olin onnellinen.
Seuraavana vuonna kaikki muuttui. Katsoin sattumalta tv-ohjelman, joka kertoi transsukupuolisuudesta. Ohjelmassa haastateltiin tyttöä, joka oli korjauttamassa sukupuoltaan pojaksi. Samaistuin hyvin vahvasti häneen. Aloin uskomaan olevani transsukupuolinen.
Seurusteluni loppui, ja olin hyvin ahdistunut ja peloissani tilanteestani. Itkin monena yönä itseni uneen, enkä ymmärtänyt miksi minun piti kokea mitä koin. Olisin halunnut puhua asiasta jonkun kanssa, mutta en koskaan löytänyt oikeita sanoja ja uskallusta. Sulkeuduin.
Lukioaikana ihastuin ensimmäisen kerran tyttöön. En enää kuvitellut itseäni pojaksi.
Aloin mieltämään itseni biseksuaaliksi tai lesboksi. Pikkuhiljaa sain rakennettua identiteettiäni uudelleen tyttönä. Kuitenkin aina välillä transsukupuolisuus nousi uudelleen mieleeni ja aiheutti masennusta ja ahdistusta.
En ole ikinä varsinaisesti''tullut ulos kaapista''. Edes parhaat kaverini ja perheeni eivät tiedä. En tiedä miksi, mutta häpeän paljon sekä seksuaali- että sukupuoliidentiteettiäni.
Viimeisen vuoden aikana tapasin toisen tytön, johon ihastuin kunnolla. Aloin miettimään seurustelua hänen kanssaan. Tunsin vihdoin palasten loksahtelevan paikoilleen elämässäni. Olin pitkästä aikaa tyytyväinen elämääni. Ajattelin, että olin vihdoin päässyt yli transsukupuolisuudesta. Identifioin itseni tytöksi. Tulevaisuus alkoi näyttää valoisammalta. Tätä tunnetta jatkui yli vuoden.
Kuitenkin viimeisen kuukauden aikana olen alkanut taas kokemaan, että minussa elää myös poika.
Minuun sattuu ajatus, että en koskaan voi saada biologisia lapsia tytön kanssa, enkä olla isä lapsille. Olen tästä hirmu kateellinen biologisesti miehiksi syntyneille. Minusta tuntuu, että minussa on jotain vikana. Että kahden tytön suhde ei ole yhteiskunnallisesti yhtä hyväksyttävä kuin heterosuhde. Haluaisin normaalin suhteen ja perheen. Koen, että lesbo suhteessa ei voi elää yhtä vapaasti. Joutuu kerta toisensa jälkeen tulemaan ulos kaapista ja kohtaamaan ennakkoluuloja. Samoin esim. työpaikoilla joutuu salaamaan seksuaalista suuntautumistaan. Minusta tuntuu,että miehenä kaikki olisi helpompaa ja ''oikeampaa''.
Olen alkanut taas fantasioimaan millaista elämä olisi miehenä.
Olen ahdistunut. Minusta tuntuu kuin minussa olisi kaksi puolta: tyttö ja poika. En kuitenkaan haluaisi korjata sukupuoltani, koska en ole varma olisiko se oikea ratkaisu. Minusta tuntuu kuin tuhoaisin osan itseäni sukupuolenkorjauksella. En ole varma onko miesidentiteetti osa minua vai vain mieleni luoma fantasia, millä pakenen asioita minkä kanssa en ole sinut ( Seksuaalinen suuntautuminen ). En ole edelleenkään tullut kaapista.
Haluaisin elää tytön kehossa, mutta pelkään etten tule koskaan olemaan täysin onnellinen näinkään. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat jollain tapaa vääriltä. Haluaisin vain olla onnellinen.
Kellään muulla vastaavia tuntemuksia? Vinkkejä, mitä voisin tehdä asialle?
Oli pakko purkaa ajatuksia jonnekkin.
Kiitos kaikille, jotka lukivat.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oman sukupuoli-identiteetin kanssa painiminen voi olla vaikea (ja pitkä) prosessi. Kuitenkin ehkä tärkeintä on löytää se rauha ja sisäistää se, että tärkeintä on lopulta se kun tuntee pystyvänsä olla oma itsensä ja onnellinen. Vaikka olisit transmies, sinun ei ole pakko mennä hoitoihin tai leikkauksiin. Vaikka olisit "vain" nainen, olet ensisijaisesti oma ainutlaatuinen itsesi, yksilö, jonka ei tarvitse osua yhteen nihkeeän naisen malliin. Lisäksi on tietysti genderfluid ja vastaavat mahdollisuudet, jossa ihminen kokee olevansa molempia sukupuolia samanaikaisesti (tai vaihtelevasti) tai ei kumpaakaan sukupuolta kuten agender.
Mikään "titteli" ei tietenkään tee ihmistä sellaisenaan onnelliseksi, mutta joillekin se tuo mielenrauhan, kun löytyy oma nimike sille mitä edustaa ja tavallaan sen takaa ne kaikki muut samanlaiset, jolloin ei tule niin armottoman poikkeava olo.
Omaan prosessiin mm. kuului pitkään omassa sukupuoliroolissa eläminen, vaikken tuntenut sitä lainkaan omakseni, mutta kuvittelin että vuosien myötä joskus vaan taikaiskusta tulisi se päivä kun saisin ajatuksesta kiinni ja olisin nainen. Sitä päivää ei koskaan tullut ja pohdin tätä genderfluidiutta.... sekään ei tuonut minulle rauhaa. Nykyäänkin olen vakaasti tietoinen omasta "kategoriastani", mutta on niitäkin hetkiä kun mietin pysähtymään, onko todella näin? On. Joka päivä vastaus tulee kuitenkin jämerämmin ja hymyillen.
(Ja teoriassa munasolun voi hedelmöittää myös naisen kantasolulla, joten tulevaisuudessa transtaustaiset ja ihan tavalliset lesboparitkin voivat ehkä saada sen ihan oman näköisensä lapsen)
Olet nainen ja naisena aina pysyt. Vaikka tekopippeli sulle rakennettaisiin. Koskaanhan normimiestä susta ei tule, miksi itseään outolinnuksi muuttaa. Saisit vielä fyysiset ongelmat nykyisten henkisten lisäksi.
Liikaa kun näistä sukupuolihömpötyksistä puhutaan nousevat ne vaihtoehtona monien mieleen. Niinkuin itsekin kerroit käyneen. Ihmisillä on myös taipumusta samaistua ja matkia, etsiä ratkaisuja joskus umpikujista niinkuin sukupuolen " muutos".
Mene sinä siitä naapurin lapsille pätemään, että sisällä ei pidetä pipoa xDD
Jos aloittaja on viellä paikalla, niin tommosia ihme tattiaisia kuten tämä "nykyaikaa", ei kannata ollenkaan kuunnella. Saisi palata omaan trollipalstaansa selittelemään näistä outolinnuistaan.
Kiitos vastauksesta.
Hyvä, että olet löytänyt oman ''kategoriasi''.
Itselle suurin ongelma on se, että välillä tunnen oloni hyväksi tyttönä. Tykkään meikata ja laittautua ( tiedän ettei suoranaisesti vaikuta sukupuoleen ). Muutenkin käytökseni ja olemukseni on aika tyttömäinen. En haluaisi luopua tästä osasta itseäni.
Kuitenkin välillä ajatukset transsukupuolisuudesta heräävät ja alan miettiä elämää poikana. Joskus minusta tuntuu kuin minulla olisi kaksi eri ''persoonaa''. Oikeastaan haluaisin ''sulkea'' poikapuolen kokonaan itsestäni, mutta luulen ettei se tule koskaan täysin onnistumaan.
Mulla on ollut samoin kanssa koko iän ja nyt olen osa-aika transu ja tyttöilen lähinnä kotona. Tietynlainen maanis-depressio. Mä myös mietin, että eikö tätä päätä saa parannettua jotenkin? Toivon monesti lottovoittoa, niin sillon sais kerralla kropan kuntoon, eikä tarttis miettiä muiden mielipiteistä. Mulla on vielä se ongelma, että pidän naisista ja tämän pikku salaisuuden julkituominen ahistaa, kun melkeinpä se vastapuolen on oltava bi. Lesbolle olen mies ja heterolle nainen. Sukupuolikateus on vahva itsellä myös.
Suomessa riittää pienikin lottovoitto tuohon korjaushommaan (yleensä selviää ilman lottovoittoakin). Mutta jos haluaa missitulosta, sitten tarvitaankin jo iso lottovoitto.
0letko koskaan tuntenut olevasi tyytyväinen pelkästään poikana olemiseen, vai aina tiennyt olevasi myös tyttö? ( oletan tekstisi perusteella, että olet syntynyt pojaksi )... Minkä ikäisenä ensimmäisen kerran tajusit asian?
Koita unohtaa ne trans- ajatukset. Sanoit että tunnet olosi hyväksi tyttönä, tykkäät laittautua ja muuta.
Tietysti koska olet tyttö! Niin sen pitää ollakin.
Minusta olet nyt transhypetyksen uhri, olet alkanut pohtimaan sitä kun olet kuullut siitä.
Jos olisit elänyt itsenäsi 100 vuotta sitten, olisit ollut tyytyväinen etkä edes tiennyt mistään trans- jutuista.
Joskus jos ihmisellä on jostain muusta syystä masennusta tms, hulluudet voivat tarttua. Esim. Itse ryhdyin teininä viiltelemään kuultuani että niinkin voisi tehdä ja että joitakin se auttaa hetkellisesti.
Syömishäiriöklinikoilla syömishäiriöiset ottavat toisiltaan mallia oksentamisessa ja muussa. Siksipä anorektikot sanoivat Lapinlahden syömishäiriöpolia " anoreksian korkeakouluksi".
Selvisin itse noista vähällä ja pääsin kuiville kiville. Toivon sinulle onnellista elämää naisena, naiseus on hieno asia! Nauti siitä!
100 vuotta sitten ja jopa tuhansia vuosia sittenkin on ollut transsukupuolisia. Silloin aikanaan heidät jopa hyväksyttiin paremmin kuin nykyisin vaikka ei pystytty mitään hoitoja antamaankaan. Jos poika/mies koki olevansa nainen, hän vain alkoi elämään naisena ja siinä se. Myös moni tunnettukin nainen on elänyt miehenä koko elämänsä. Parhaimmillaan tila on paljastunut vasta kun tällainen henkilö on kuollut ja vasta silloin on paljastunut fyysinen ulkomuoto.
Tämä lipstain on "nykyaikaa" uuden nimen turvin... varmaan kato näyttää vakuuttavammalta kun on "useampi" samaa mieltä. Transsukupuolisuus on vaan muotijuttu, ja viel semmonen et me transsukupuoliset ite pidämme yllä ja oikein aivopesemme ihmisiä luulemaan et ne on muuta sukupuolta. Kaikki oli heteroita ja normaaleja ennen tv:tä ja nettiä.. jopa jokainen roomalainen ruukkujen maalaja.
Diih. Ennen oli siis helpompaa, koska ihmiset hyväksyivät itsensä ja alkoivat toteuttamaan heti itseänsä ilman sen kummempia ongelmia.
Nykyään se ongelma on henkilön itsensä korvien välissä ja on kaikenlaisia mt-ongelmia, itsetunto-ongelmia ja loput ongelmat laitetaan muiden piikkiin.
Mulla on myös tuttavia, jotka "alkoivat syömishäiriöisiksi" kuultuaan jonkun toisen olevan syömishäiriöinen. Se oli mukamas niin cool olla bulimiaa ja anoreksiaa sairastava.
Vielä sairaampaa on jotenkin kuvitella, että jos tuo henkilö x on syömishäiriöinen, kaikki sen tuttavatkin ovat syömishäiriöisiä tai jos henkilö y käyttäytyy tietyllä tavalla niin kaikki hänen ympärillään olevat käyttäytyvät samalla tavoin. Noot!
Entäs henkilöt, joilla on vaan yksinkertaisesti liikaa aikaa miettiä ja pyöritellä asioita päässään tai henkilöt, jotka kehittävät itselleen ongelmia ja hakemalla hakevat itselleen ongelmia ja diagnooseja tai lukevat jostain netistä itselleen mahdollisia diagnooseja.
Jos tuntuu siltä, että on tyttö niin sitten vaan lähtee elämää elämään sillä tavoin ja siinä se. Jos tulee toisiin aatoksiin niin sitten taas elää sen mukaan.