Onko ongelmia varkaista Prahassa?

Pelle Pelokas

Olen varannut matkan Prahaan, ja nyt olen kuullut että monet ovat siellä tulleet ryöstetyiksi, ihan yleisessä bussissa ihmisjoukon läsnäollessa keskellä kirkasta päivää. Uskaltaako siellä pistää nenäänsä hotellin ovesta ulos ja käykö niinkuini Italiassa meille kerran, että siivooja tyhjensi hotellihuoneenkin.

3

1118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiina

      Itse olen viettänyt Prahassa monta monituista kesää, ja vaikka kesäisin on joka paikka turisteja täynnä ja ruuhkat julkisissa on normaaliakin pahemmat, niin koskaan en ole tullut ryöstetyksi. Sama mikä pätee muihin suurkaupunkeihin, pätee myös Prahaan. Eli taskuvarkaita on kyllä liikkeellä, varsinkin suurimpien turistinähtävyyksien luona. Kun pitää käsilaukkuaan silmällä, eikä roikuta sitä huolettomasti olallaan, niin riski on pieni. Rahapussia ei tietenkään kannata pitää takataskussa, eikä reppua selässä metrolla tai ratikalla matkustaessa. Vilkkaissa ravintoloissa ei käsilaukkua myöskään kannata ripustaa tuolin selkänojalle roikkumaan.
      Hotellien turvallisuudesta en osaa sanoa, mutta jos tilanne huolestuttaa, niin yleensähän hotelleissa on tallelokerot johon arvokkaimmat tavarat voi jättää. Ulkona liikkuessa kannattaa siis taskuvarasriski tiedostaa, muttei kannata pilata lomaansa liialla vainoharhaisuudella. Mukavaa lomaa Prahassa, se on todella mahtava kaupunki!

      • Pelle ei enää NIIN Pelokas

        Kiva kuulla, kyllähän tietty varovaisuus aina kuuluu matkalle, ja joka paikassahan jonkin verran on rikollisuutta. Nyt vaan kuulin juttuja, että samalla reissullakin olisi jo moneen kertaan käyty taskuilla ja harmitti jo, että koko loma menee pilalle, jos koko ajan täytyy hätistellä rosmoja etäämmälle.


      • rms
        Pelle ei enää NIIN Pelokas kirjoitti:

        Kiva kuulla, kyllähän tietty varovaisuus aina kuuluu matkalle, ja joka paikassahan jonkin verran on rikollisuutta. Nyt vaan kuulin juttuja, että samalla reissullakin olisi jo moneen kertaan käyty taskuilla ja harmitti jo, että koko loma menee pilalle, jos koko ajan täytyy hätistellä rosmoja etäämmälle.

        Mielestäni voit olla huoletta kunhan käytätä tiettyä maalaisjärkeä. Varsinkin näin talviaikaan on helppoa kun rahapussin saa vaikka vetoketjulliseen povitaskuun, kameralaukun takin alle jne. Kesällä rahoja/kameraa on hankalampi piilottaa vaatteisiin. Päiväsaikaan kun liikkuu ja kattelee vähän ympärilleen, ei pitäisi tulla mitään ongelmia. Meillä esimerkiksi kävi niin, että oltiin katsomassa sitä astronomista kelloa ja kameran kanssa heiluttiin siinä, kun ympärille alkoi kerääntyä romaanipoikia. Sitten vaan lyötiin kamera takas laukkuun ja luikittiin väljemmille vesille siitä turistien keskeltä. En tiedä olisko ne sitä kameraa olleet varastamassa, mutta parempi olla yli varovainen kuin ilman kameraa. Ei nyt tarvi ruveta kyttäämään jokaista vastaantulijaa, mutta vähän seurailee ympäristöä, niin sillä pärjää! Hauskaa Prahan reissua, se on upea kaupunki!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      42
      2770
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe