Kinnari jatkoon

Olipa hyvä että Kinnari teki valtuustokokouksesta jutun, kuultiin ketkä ovat siellä vain räpläämässä nettiä. Mm. Rautio, Filatov, Vesala & kumpp. päivittivät someen ekana heti kun joku pieraisi.
kysytäänpä keltä psykologilta tahansa mutta tälläinen on lapsen tasolle jääneen ns narsistisia piirteitä osoittavan ns. hemmotellun kakaran minällä varustettua,kaikki mulle heti kaikki käytöstä. Kokouksen ja käytössääntöjen kunnioittaminen on täysin toissijaista. Tälläistähän näkee kesätyöteiniltä, mutta harvemmin aikuiselta ihmiseltä.
Hävetkää!
Ääniä ei tulisi antaa tai jos edes harkitsette käykää eka katsomassa heidän somessa, millä tasolla edustajanne kulkee. Voin vakuuttaa että monenlaista huomiota voi löytää jo edellämainitusta kolmikosta. eivät he ainoita olleet, en vain nyt muista siitä jutusta kuin nuo.
8130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se on psykologista terroria ja sotaa. Kaupunki ei voi pärjätä ennenkuin se hankkiutuu sotapuolueista ja klaaneista eroon - ainakin näillä klaaneilla SDP/SAK, KOK ja VAS menee politiikka ja sissisodankäynti sekaisin - takaiskut kärsii kaupunkilainen.

Äänestä

Joka luokalle mahtuu myös muutama ad/hd

Äänestä
  • K.Ari puuttuu listalta mutta se onkin scc:n rötöksistä posess

    Äänestä

  • Säälittävää. Toi sun touhus

    Äänestä

  • Perziikki ei kaipaa sääliä.

    Äänestä

  • Kkdstad kirjoitti:

    Perziikki ei kaipaa sääliä.

    Kok/Dem-Trollipaske ei kaipaa sääliä.

    Kaipaa vaan järkeä mutta sitä kun enää ei voi leipoa hänen tyh(J)(m)ään aivokuoreen!

    Äänestä

Jokainen normaali ihminen ymmärtää lopettaa saman hokemisen kun tajuaa että muut ovat kyllästyneet sen jauhamiseen. Siis normaali. Ei naurata.

Äänestä

kok/dem-trolli ei ymmärrä itse lopettaaja häntä vastaan on käytävä siitä syystä armotonta sissisotaa ja ammuttava puskista aina kun hän itse avaa ensin tulen, "samalla mitalla takaisin", se on some-sodan luonne!
Tilanne muuttuisi jos hän itse lopettaisi ajojahtinsa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poiskeskenkasvuiset kirjoitti:

Olipa hyvä että Kinnari teki valtuustokokouksesta jutun, kuultiin ketkä ovat siellä vain räpläämässä nettiä. Mm. Rautio, Filatov, Vesala & kumpp. päivittivät someen ekana heti kun joku pieraisi.
kysytäänpä keltä psykologilta tahansa mutta tälläinen on lapsen tasolle jääneen ns narsistisia piirteitä osoittavan ns. hemmotellun kakaran minällä varustettua,kaikki mulle heti kaikki käytöstä. Kokouksen ja käytössääntöjen kunnioittaminen on täysin toissijaista. Tälläistähän näkee kesätyöteiniltä, mutta harvemmin aikuiselta ihmiseltä.
Hävetkää!
Ääniä ei tulisi antaa tai jos edes harkitsette käykää eka katsomassa heidän somessa, millä tasolla edustajanne kulkee. Voin vakuuttaa että monenlaista huomiota voi löytää jo edellämainitusta kolmikosta. eivät he ainoita olleet, en vain nyt muista siitä jutusta kuin nuo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu