Kuinkahan hyvin kolme vuotiaan pitäisi osata puhua? Lapsi puhuu 2-3 sanan helppoja lauseita esim. Missä äiti? Suurin osa puheesta on "omaa kieltä", jota ei ymmärrä. Lisäksi kirjaimia puuttuu (esim. r,l,t,j) ja vaihtavat sanoissa paikkaansa. Olisi kiva jo jutella lapsen kanssa siten, että hänkin vastaisi ja kertoisi asioitansa.
3 vuotiaan puhe
65
26784
Vastaukset
- minä
3-vuotias poika ei puhu lauseita, osaa sanoa muutaman sanan (auto, mopo, auta) nekin ovat epäselviä.
Meillä alkaa viikon päästä puheterapia.
Näin ymmärsin, että jos puhe on hyvin epäselvää, eikä lauseita muodostu silloin tutkitaan. Totta tietenkin on että jos 3-vuotias lapsi ei vanhempien mielestä puhu tarpeeksi hyvin, tutkimusta saa tietenkin vaatia.
Ei neuvolassa saada lapsesta niin paljon tietoa, että he voisivat sanoa varmuudella onko lapsen puheenkehitys normaalia. Jos kovasti huolestuttaa niin kannattaa kysellä puheterapiaa.
2-3 sanan lauseet ovat kuitenkin aika hyvä tuon ikäiselle. Meillä kun ei lauseita ole tullut yhtään. =) - tarja
luulisin että kun on kyseessä "jo" kolmevuotias niin olisi hyvä ottaa puheeksi lääkärillä tai neuvolassa.
Meidän 2v3kk juttelee jo lauseita,mutta sanoissa on mukana vielä paljon vauvasanoja muurahainen>maumau,hämähäkki>mähämäkki jne.
Ärrä on kurkkuärrä ollut jo miltei yksivuotiaasta.
Jossain vaiheessa rupesi h tulemaan sanojen alkuun huu hie hänne>tuu sie tänne...
Kysele vaikka ekana neuvolasta että pääsette ajoissa hoitamaan asiaa jos on tarvetta... - aatu
Kyllä 3- vuotiaan pitäisi jo puhua selviä lauseita! Nyt äkkiä lähimmän HYVÄN puheterapeutin luo, sillä on tutkittu tosiasia, että äännehäiriöt ovat yhteydessä myöhempiin oppimisvaikeuksiin. Eli jos haluat helpottaa lapsesi myöhempää kehitystä, viet hänet nyt tutkimuksiin.
- faija
Jos lapsi ymmärtää puhetta, oppii asioita ja on muutenkin taidollisesti ikätovereidensa tasolla ei ole varsinaista _hätää_.
Totta kai asioista kannattaa ottaa selvää ja käydä tutkimuksissa, mutta en lähtisi sentään maalailemaan uhkakuvia myöhempien aikojen oppimisvaikeuksista!
- kunnolla
itse en tunne yhtään 3v lasta ketä ei puhuisi kunnolla!oma lapseni alkoi puhumaan sanoja vasta 1v6kk,(kaverini lapsi jo 9kk) lauseita 2v3kk ja sillon jo tuntui että muut saman ikäiset puhui paljon paremmin kun oma lapseni!olin tosi huolissani puheen kehityksestä.nyt lapseni 3v4kk ja osaa kaikki perus sanat ja välillä tuntuu että liikaakin... r-kirjainta puhe terapeutti opettaa tarhassa,(palautteena kotiin tuli että pojallani on hyvin laaja sana varasto).jos et itse ole vielä saanut opetettua lastasi puhumaan,ota yhteyttä puhe terapeuttiin pikaisesti! mutta kaikki kehittyy omia aikojaan..
- Kaikki aikanaan
Minun 3,5-vuotiaani púhui ennen kuin oppi kävelemään (1v ja 5pv) yli 10 selvää sanaa. Opittuaan kävelemään sanat unohtuivat ja tilalle tuli erilaiset pärinät, jokaiselle koneelle ja laitteelle löytyi tunnistettava ääni. Vähän alle 3-vuotiaana oltiin erityislastentarhanopettajan puheilla ja nyt poika on päiväkodissa kahdenpaikkainen. Puheterapiaan ei alle 4-vuotiasta meilläpäin laiteta koska harvalla 3-vuotiaalla on puhe niin kehittynyt että se olisi täydellistä ja koska kielellinen kehitys on niin alkutekijöissä. Poika täytti kesälomalla 3 ja saman loman aikana hän alkoi puhua papattaa niin paljon, että välillä tekisi mieli käskeä olemaan hiljaa vähänaikaa. Meiltäkin puuttuu vielä kirjaimia. Usein käy niin että loman aikana lapsi kehittyy nopeasti ja tieto ja taito alkaa purkautua sieltä pienestä pääkopasta. Jos kuitenkaan teillä ei näin käy, niin tarhassa ja neuvolassa kyllä huomioidaan tilanne ja ohjataan eteenpäin. Onneksi missään ei sanota että kaikki lapset kehittyisivät saman kaavan mukaan, olkaamme kaikki omia persooniamme. Minäkin tiedän perheen jossa 5kk kävelee kävelytuen avulla ja 4v veli ei puhu selvää sanaa. Joten kaikki aikanaan ja aika kaikkeen.
- inkeri
Minulla on kokemusta tällaisesta ongelmasta n.25 vuoden takaa.Jos lapsi on muuten ikäisekseen normaalisti kehittynyt,voi olla jopa ikä tovereitaan edellä,puhetta kyllä vielä tulee ja paljon.Ei kaikki lapset kehity yhtäaikaa,pois kaiken maailman mittarit.Lapsi kyllä puhuu sitten kun on aika.Missään tapausessa ei pidä huomautella tai väkisin puhuttaa.Tietenkin kannattaa käyttää lasta lastenlääkärillä,että voidaan sulkea pois sairaudet.Kyllä ne puuttuvat konsonantitkin vielä löytyvät.Kyllä lapsesi kertoo ja juttelee vielä Sinun kanssasi.tsemppiä
- Ellen
Meillä ei poika puhunut kunnolla vielä neljä vuotiaanakaan. Neuvolassa sanottiin, että koska lapsi on muuten hyvin kehittynyt ja YMMÄRTÄÄ puheen, niin mitään hätää ei ole. Viisi vuotiaana aloitimme puheterapian ja nyt kuuden vanhana lapsi puhuu hyvin. Hän osaa sanoa kaikki kirjaimet. Tärkeintä on se, että ymmärtääkö lapsi toisten puheen. Silloin voi olla kyse muusta, esim. dysfasiasta.
Niistä oppimisvaikeuksista sanoisin, että höpö höpö. Meidän poika osaa jo lukea. Ei viivästynyt puhe siihen vaikuta. - kohta 4
Ellen kirjoitti:
Meillä ei poika puhunut kunnolla vielä neljä vuotiaanakaan. Neuvolassa sanottiin, että koska lapsi on muuten hyvin kehittynyt ja YMMÄRTÄÄ puheen, niin mitään hätää ei ole. Viisi vuotiaana aloitimme puheterapian ja nyt kuuden vanhana lapsi puhuu hyvin. Hän osaa sanoa kaikki kirjaimet. Tärkeintä on se, että ymmärtääkö lapsi toisten puheen. Silloin voi olla kyse muusta, esim. dysfasiasta.
Niistä oppimisvaikeuksista sanoisin, että höpö höpö. Meidän poika osaa jo lukea. Ei viivästynyt puhe siihen vaikuta.Kyllä se puhe sieltä tulee, en vain ymmärrä miksi kaikkien pitää oppia puhumaan kävelemään jne. lähes saman ikäisinä.
- aikaisuuden
kohta 4 kirjoitti:
Kyllä se puhe sieltä tulee, en vain ymmärrä miksi kaikkien pitää oppia puhumaan kävelemään jne. lähes saman ikäisinä.
ajatus perustuu siihen, että ihminen kehittyy keskivertoisesti samojen lainalaisuuksien mukaan. Tietysti keskiverto- ajatteluun sisältyy se, että ääret voi olla todella kaukana toisistaan, mutta periaatteessa kehitys kulkee tiettyjen kaavojen mukaan. Ei kaikkien "pidä" oppia lähes samanikäisenä, vaikka toivottavaa se olisikin.
- äiskä86
Ellen kirjoitti:
Meillä ei poika puhunut kunnolla vielä neljä vuotiaanakaan. Neuvolassa sanottiin, että koska lapsi on muuten hyvin kehittynyt ja YMMÄRTÄÄ puheen, niin mitään hätää ei ole. Viisi vuotiaana aloitimme puheterapian ja nyt kuuden vanhana lapsi puhuu hyvin. Hän osaa sanoa kaikki kirjaimet. Tärkeintä on se, että ymmärtääkö lapsi toisten puheen. Silloin voi olla kyse muusta, esim. dysfasiasta.
Niistä oppimisvaikeuksista sanoisin, että höpö höpö. Meidän poika osaa jo lukea. Ei viivästynyt puhe siihen vaikuta.Meilläkään ei 2,5vuotias poika juuri puhu..noin 10 kunta sanaa on nyt käytössä..neuvolassa sanottiin että jos ei 3-vuotis neuvolassa vielä osaa kunnolla puhu niin kirjoittavat läheetteen tutkimuksiin ja puheterapiaan..Kaiken poika ymmärtää kun sille puhuu ja jotain pyytää tekemään!!!
- Äiti
...poikamme täytti juuri 2.v. Sanoja tulee muutamia ja pari kahden sanan lausetta.Terkka laittoi lähetteen puheterapeutille, en kyllä tajua minkähän takia, koska poika kyllä ymmärtää IHAN kaiken, mitä sille puhuu. Itse en ole yhtään huolissani, mutta tottakai menemme sinne, jos kerran aihetta. Sitä en kyllä ymmärrä, että puhutaan miten vaikeaa päästä p.terapeutille, ja sitten laitetaan joku 2.v sinne, mikä saattaa viedä paikan joltain enemmän tarvitsevalta...
- anya
En kyllä ymmärrä todellakaan, miksi lapsenne lähetetään puheterapiaan. Meillä oli viime kesänä samanlainen 2-vuotias eli sanoja vain muutamia. Parin sanan lauseita alkoi tulla juuri 2-vuotissyntymäpäivän aikoihin ja pian alkoi puhetta pulputa. Aika aiheettomalta tuntuu puheterapeutilla käynti teidän kohdallanne. Eikö terkka sanonut, miksi poikanne pitäisi käydä puheterapeutilla? Ihan normaalilta 2-vuotiaalta hän vaikuttaa.
- jope
Oma tyttäremme oli 3v vähän samassa tilanteessa.
Neuvolan kautta mentiin puheterapiaan ja päiväkodissa sai vielä puhetta tukevaa harjoitusta. Tulostakin alkoi tulla varsin nopeasti. Nyt 7 v hän puhuu hyvin ja "osaa" korjata muidenkin puhevirheitä. Lisäksi hänellä oli suurehkot kitarisat jotka muussa yhteydessä leikattiin (tulehtuivat usein)ja jotka ehkä vaikuttivat niin, että kuulo ei ollut aivan normaali, jolloin ei siis opi normaalia ääntämistäkään.
Kokonaisuutena sanoisin, että asialla on turha vaivata päätään sen enempää kuin että mahdollisimman pian lähete puheterapiaan. Jos lapsi sitten oppii puhumaan "muutenkin", niin terapian voi nopeasti lopettaakin. Mutta jos ei mene terapiaan eikä kehitystä tapahdu, niin asia vaivaa niin lasta kuin vanhempiakin.- ansku vm.81
minun poika täyttää 2vko:n päästä 3.v ei hänkään puhu kuin muutamii sanoja kävelee poika lähti 1.v9kk mutta ymmärtää kaikki mitä puhuu pojalle puheterapeutille mennään yli huomenna me käytiin jo puheterapeutilla noin 1.v sitten ja nyt uudestaan katotaan mitä puheterapeutti on mieltä pojasta nyt 2vkon:n aikana on tullut muuta uus sana esim:ukko,hyvää pika oli noin 1.v kun poika sano ekat sanat pappa.äiti mutta nyt odotellaan kun rupeis puhumaan oikein kunnolla kyllä se puhe tulee sieltä aikanaan puheterapeutit vertaavat noin:300 eri lapseen poikani puhetta näin se sanoi viimeksi mutta jokainen on oma yksilö
- pojat 2v3kk ja 1v1kk
olen samaa mieltä, että puheterapeutilla käynti keventää vanhempien mieltä lapsen puhumattomuudesta. Itse käytin vanhempaa poikaani teraputilla koska sanoja ei tule. Tosin noin puolitoista vuotiaana sanoi selvästi isi ja pallo ja heppa oli pa.mutta ne jäi. Terapeutilta sai hyviä neuvoja ja opastusta siihen miten kieltä voi kotona kehittää.ja selvennystä siihen mistä puheen viivästyminen voi johtua, esim.imeekö tuttia. molemmat poikani ovat aikaisin oppineet kävelemään ja nuorempikaan ei sano vielä sanoja. nyt paneudumme enemmän vanhempina puhetta edistäviin leikkeihin lasten kanssa
- kokemusta on
Hei!
Kolmevuotiaan pitäisi osata vuorovaikutustaitoja eli vastata lyhyesti kysymykseen.. Onko hän muuten edistynyt normaalisti? Motoriikka, sosiaaliset taidotyms.- huolissaan olen
Mun siskontyttö on täyttäny viime lokakuussa kolme eli on nyt 3 v ja 7 kk. Eikä se puhu yhtään selvästi vieläkään!! Kirjaimia mitä en ole ikinä kuullut hänen suustaan on V, S, R ...
Esimerkkejä hänen sanoistaan: Sydän = Sulan, Veli = Heli, Isi = Iti jne. Lauseista saa joskus selvää mutta vain lyhyistä ja helpoista, esim. "Minna ottaa taman lelun". "Taanko ottaa". Pitemmät lauseet ovat yleensä tytön omaa höpötystä.
Neuvolassa on sanottu tuhat kertaa että lapsi pitäisi viedä puheterapeutille mutta siskoni vaan sanoo että "kyllä se oppii sitten kun on sen aika ja tyttö on muutenkin vähän hitaammin kehittynyt!!" Koko suku on kyllä toista mieltä ja huolissaan... lasta pidetään vauvana ja jos kysyn siltä jotain, äiti ennättää vastaamaan lapsen puolesta ja toimii koko ajan tulkkina. Ahistavaa!
- zek
meiän poika joka juuri täytti 3v osaa puhua ihan niinkuin aikuisetkin,pitkiä lauseita ja kaiki ärrät sun muut tulee hyvin.on kiva jutella pojan kanssa...toivottavasti toinenkin poika oppii yhtä nuorena puhumaan ja yhtä hyvin,nyt 1v 1kk ja tulee muutama sana
- äitee-----
Älykkäät lapset oppivat puhumaan usein pikkusen myöhemmin koska ajattelet enemmän kun höhlemmät lapset. Mitä hölmömpi tenava sitä nuorempana se päästää suustaan mitä sattuu ja puhuu ku mikäkin ääliö. Einstein oppi muuten puhumaan myös 4 vuotiaana!
- minkähän
äitee----- kirjoitti:

ikäisenä rouva itse oppi puhumaan? * LOL*
- Mitä höpöä
äitee----- kirjoitti:
Älykkäät lapset oppivat puhumaan usein pikkusen myöhemmin koska ajattelet enemmän kun höhlemmät lapset. Mitä hölmömpi tenava sitä nuorempana se päästää suustaan mitä sattuu ja puhuu ku mikäkin ääliö. Einstein oppi muuten puhumaan myös 4 vuotiaana!
Meidän poikamme puhui 1,5v täydellisesti ja nyt 3v juuri täyttäneenä tuntee jo kirjaimia ja numeroita ja päiväkodissakin ihmetellään älykkyyttä, esim on kiinnostusta lukemaan oppimiseen jne ja osaa yksinkertaisia laskuja. Älykkyydellä ja puheen kehityksellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ja kyllä kaikki lapset oppivat puhumaan, toiset myöhemmin ja toiset aiemmin, kuten muutkin taidot. Kannustusta vain eikä turhaa hoppua ja paniikkia!!
- sender75
Mitä höpöä kirjoitti:

Pakko kommentoida tähän sen verran että lahjakkaat ja älykkäät lapset ovat yleensä aina joko edelle tai jäljessä kehityksessä. Normaalisti 1,5 vuotias ei puhu täydellisesti eikä 3 vuotias tunne kirjaimia, saati laske yksinkertaisia laskuja. Jos päiväkodissakin on ihmetelty älykkyyttä niin se kertoo yleensä epänormaalista älykkyydestä lapsella eli esim.aspergerista tai muusta autismin kirjoon kuuluvasta oireyhtymästä. Aspergerithan ovat älykkäitä ja erityislahjakkaita. Yläasteella näille lahjakkailleja kehityksessä edellä oleville tulee yleensä taantuminen ja päästötodituksessa on alle 6 keskiarvo!
- Oletpa tyhmä
sender75 kirjoitti:

Ja autistiset lapsethan ovatkin sosiaalisia ja puhuvat paljon.....:) Ei poikamme ole ollenkaan epänormaalin älykäs, fiksu vain ja erittäin utelias. 'Aspergerin oireyhtymään voi liittyä haastavaa käyttäytymistä, sisäänpäinkääntyneisyyttä tai yksin viihtymistä'...Poikamme on erittäin sosiaalinen ja empaattinen eli se tuosta sun teoriasta....:))
- sender75
Oletpa tyhmä kirjoitti:

Kuten itsekin asian kirjotit aspergerin oireyhtymään VOI liittyä haastavaa käyttäytymistä, sisäänpäinkääntyneisyyttä tai yksin viihtymistä, ei kuitenkaan aina. Olen tavannut useita asperger lapsia niin työni kautta kuin tuttavaperheissä ja sosiaalinen kyvyttömyys ei tarkoita vain eristyneisyyttä ja arkaa tai outoa käytöstä vaan sitä että ei ymmärrä eikä osaa lukea ihmisiä eleistä tai ilmeistä ja ja voi olla hyvin ssiaalinen ja paljon ystäviä mutta kun ikää tulee alkaa huomaamaan sen että ei ole sosiaalisesti kovin älykäs. Tuossa iässä kuin 3 vee huomataan vasta tuo ertyinen lahjaakkuus ja ala-astellakin voi olle luokan lahjakkain, iloinen, reipas, sosiaalinen yms. ei tuossa iässä tule ilmi vielä monestikaan se sosiaalinen älykkyys joka on yksi aspergern tunnusmerkki.
- Mutta kun

Meidän poikamme on erittäin huumorintajuinen, on todellakin heti mukana kaikessa ja osaa pienestäkin ilmeestä ja eleestä lukea ihmisiä. Koittakaa nyt vain ymmärtää, että hän on lahjakas ja älykäs ilman mitään ihmeellistä.
- MassaÄiti
Mutta kun kirjoitti:
Meidän poikamme on erittäin huumorintajuinen, on todellakin heti mukana kaikessa ja osaa pienestäkin ilmeestä ja eleestä lukea ihmisiä. Koittakaa nyt vain ymmärtää, että hän on lahjakas ja älykäs ilman mitään ihmeellistä.
No ei varmasti ole normaalia että 3 vuotias osaa laskea tai lukea. Joku autismin kirjoon viittaava siellä ontakana, usko pois. No noin älykäs hän on ja voi olla vielä n. 10 vuotiaaksi saakka joilloin alkaa paha taantuminen.
- Usko nyt
MassaÄiti kirjoitti:

EI OLE mitään autismiin eikä muuhunkaan viittaavaa!!!! Ei osaa lukea en niin sanonut,vaan on kiinnsostunut oppimaan lukemaan ja laskee sormilla laskettavia laskuja, 1 3,2 4 jne...Ihan tavallinen,iloinen,sosiaalinen ja kavereiden tykkäämä poika jolla vain on motivaatiota oppimiseen !!Ei kait se minun vika ole jos äo on norm korkeampi, eikä se hänestä mitään friikkiä tee !!! Todella surullista, että väkisin yritetään keksiä kaikenmaailman diagnooseja, jos lapsi on vain saanut enemmän älliä kuin keskimääräisesti!!Itse olen kyllä Mensan jäsen ja minäkin aivan tavallinen ihminen eikä mitään sosiaalisia ongelmia ole koskaan ollut.
- Ajatuksellinen-----
Usko nyt kirjoitti:

3 vuotiaana vaikka on kehityksessä ns. edellä niin ei kerro mitään äo:n korkudesta, ikävä kyllä. Monta jotka oppivat aikaisin asioita kuten kävelemään 7 kuukautisena tai puhumaan sujuvasti jo esim. 1 vuotiaana on monesti äo tasoltaan eli loogiselta ajatuskyvyltään hieman keskivertoa heikompi tasoisia. Heikkous todella näkyy vasta kouluiässä ja voi näkyvä jopa yläasteella vasta kuten joku tuolla aiemmin kirjoittikin.
- Älykäs
Ajatuksellinen----- kirjoitti:

Looginen päättelykyky on hänellä huippuluokkaa, ei se älykkyys mihinkään koulussa katoa ja jos syntymälahjana sitä ei saa, ei se koulussakaan taivaasta tipu...Kyllä on kummallisen kateellista porukkaa täällä!! Ihminen on joko älykäs tai ei, niin se vain menee.
- sama asia kuin..
Älykäs kirjoitti:
Looginen päättelykyky on hänellä huippuluokkaa, ei se älykkyys mihinkään koulussa katoa ja jos syntymälahjana sitä ei saa, ei se koulussakaan taivaasta tipu...Kyllä on kummallisen kateellista porukkaa täällä!! Ihminen on joko älykäs tai ei, niin se vain menee.
matematiikassa pärjääminen. Matemaattisesti lahjakkailla puhkeaa murrosiässä useasti pakko-oireinen ahdistuneisuushäiriö yms... aspergerin oireyhtymässä älykkyys on nimeomaan alle kouluiässä ja pitkälti vielä koulussakin mutta työelämässä he eivät tule pärjäämään ilman tukea.
Ole onnellinen lapsesi älykkyydestä koska sitä ei loputtomiin kestä. Minun tyttäreni osasi laskea ja lukea ennen kouluun menoa ja vielä kuudennella luokalla sai kymppejä kokeista, kunnes yläasteella tuli tämä taantuminen josta edelle jo joku kirjoittikin ja yläasteen päättätodistuksessa oli keskiarvo 6.4 ja sekin kovalla työllä saavutettu.
Heille tulee yläasteella ihan oppimisvaikeuksia vaikka ala-asteella ovat luokan parhaita. Samoin hygieenian kanssa tulee taantuminen ja itsenäistymisestä ei tule kuulemma mitään, siitä on minullekin sanottu. - EiEi
sama asia kuin.. kirjoitti:
matematiikassa pärjääminen. Matemaattisesti lahjakkailla puhkeaa murrosiässä useasti pakko-oireinen ahdistuneisuushäiriö yms... aspergerin oireyhtymässä älykkyys on nimeomaan alle kouluiässä ja pitkälti vielä koulussakin mutta työelämässä he eivät tule pärjäämään ilman tukea.
Ole onnellinen lapsesi älykkyydestä koska sitä ei loputtomiin kestä. Minun tyttäreni osasi laskea ja lukea ennen kouluun menoa ja vielä kuudennella luokalla sai kymppejä kokeista, kunnes yläasteella tuli tämä taantuminen josta edelle jo joku kirjoittikin ja yläasteen päättätodistuksessa oli keskiarvo 6.4 ja sekin kovalla työllä saavutettu.
Heille tulee yläasteella ihan oppimisvaikeuksia vaikka ala-asteella ovat luokan parhaita. Samoin hygieenian kanssa tulee taantuminen ja itsenäistymisestä ei tule kuulemma mitään, siitä on minullekin sanottu.Onneksi tuo ei päde meidän poikaan !!Ihan hullua,että kaikki älykkäät lapset menettävät älykkyytensä koulussa...ei tod mitään järkeä ! Eri asia jos on joku sairaus, meidän lapsella ei ole,piste. Itse olen matemaattisesti lahjakas ja älykäs ja kirjoitin aikanaan laudaturin paperit ja keskiarvo oli 9.2 lukion päättötodistuksessa. Ihan turha yrittää, ei ole mitään Aspergeria minulla, eikä pojallani.
- voi sentään
MassaÄiti kirjoitti:
No ei varmasti ole normaalia että 3 vuotias osaa laskea tai lukea. Joku autismin kirjoon viittaava siellä ontakana, usko pois. No noin älykäs hän on ja voi olla vielä n. 10 vuotiaaksi saakka joilloin alkaa paha taantuminen.
Uskomatonta mitä soopaa. Itse opin 3-vuotiaana lukemaan enkä todellakaan ole autistinen, olen vieläpä ihmissuhdetyössä :) Kaikkea höpöhöpöä ihmiset kirjoittavat kateuksissaan.
- Hyi s*tana
voi sentään kirjoitti:
Uskomatonta mitä soopaa. Itse opin 3-vuotiaana lukemaan enkä todellakaan ole autistinen, olen vieläpä ihmissuhdetyössä :) Kaikkea höpöhöpöä ihmiset kirjoittavat kateuksissaan.
Täällä todella näkee kaikkea laidasta laitaan. Joillain ihmisillä ei selvästikään ole elämässään mitään vastuuvelvollisuutta tekemisistään, kun voivat tänne kirjoitella ihan mitä vain. On se kumma miten eri tavalla ihmiset elävät. Jos voisin, sanoisin tosi pahasti.
- werewer
Hyi s*tana kirjoitti:
Täällä todella näkee kaikkea laidasta laitaan. Joillain ihmisillä ei selvästikään ole elämässään mitään vastuuvelvollisuutta tekemisistään, kun voivat tänne kirjoitella ihan mitä vain. On se kumma miten eri tavalla ihmiset elävät. Jos voisin, sanoisin tosi pahasti.
Kerronpa minäkin tänne mielipiteeni.
Jos olet 3 vuotiaana oppinut lukemaan niin se ei ole normaalia ja vaikka sinulla ei ole autismia niin autismin kirjoon kuuluvia diagnooseja on pilvin pimein. Ja se että olet ihmissihdetyössä ei kerro ainakaan puolestasi. Mielenterveysongelmaiset hakeutuvat mielenterveysaloille ihan samoin kuin ihmissuhdeongelmaiset hakeutuvat ihmissuhdealoille. Ethän sinä sitä itse huomaa että ole ehkä surkea ihmissuhdeasioissa ja kuvittelet olevasi todella hyvä. Minä tunnen eräänkin joka haluaa terapeutiksi ja kuvittelee sen olevan kuin hänelle tehty koska on niin hyvä lukemaan ihmisiä ja kun asia ei todellakaan niin ole. Hän jos kuka ei yhtään osaa lukea ihmisiä ja on niin asperger kuin olla ja voi ja aina ymmärtää väärin ja tulee itsekin väärin ymmärretyksi.
3 vuotias ei todellakaan voi osata vielä lukea ei sitten millään ilman että hänellä on autismin kirjoon kuuluva diagnoosi!!! - no huh
EiEi kirjoitti:
Onneksi tuo ei päde meidän poikaan !!Ihan hullua,että kaikki älykkäät lapset menettävät älykkyytensä koulussa...ei tod mitään järkeä ! Eri asia jos on joku sairaus, meidän lapsella ei ole,piste. Itse olen matemaattisesti lahjakas ja älykäs ja kirjoitin aikanaan laudaturin paperit ja keskiarvo oli 9.2 lukion päättötodistuksessa. Ihan turha yrittää, ei ole mitään Aspergeria minulla, eikä pojallani.
Sulla on näköjään pakkomielle hokea, että sun lapsi on ihan varmasti terve. piste. Mistä sä sen voit tietää?? Ei kukaan voi tietää tuollasia asioita. Mitä autistikammosta sivistymätöntä idioottiporukkaa täällä oikeen pyörii!? Ei autistit oo mitään friikkejä! Ihmiset jotka pelkää tälläsiä oireyhtymiä on niin paljon lähempänä varsinaista "friikki-määritelmää" Ei näköjään kulje sosiaalinen älykkyys ja laudaturit tässä tapauksessa käsi kädessä. Oo oikeasti hiljaa ja unoha koko juttu. Liian vakavaa luettavaa sun matemaattiselle pääkopalles.
- Eräs lukija
no huh kirjoitti:

... vaikuttaa että eräillä on pakkomielle diagnosoida toisen ihmisen lapsi mikäli tämä on heistä "epänormaalilla" tasolla kehityksessä (totta kai heidän omaan nuppuunsa verrattuna) ja hampaita kiristellen kirjoitetaan "odotas vain, kyllä se kuule sunkin muksu tuosta taantuu eikä takuulla tule menestymään yhtä hyin kuin omani, ties mitä autismia taustalla ja/tai kohta varmasti pukkaa pakko-oireitakin päälle" näin hieman kärjistettynä.
En ole lukenut mistään että nopea puheenkehitys korreloisi heikon äo:n kanssa, ei sillä että hidaskaan välttämättä, mutta jos lapsi ei ymmärrä puhetta niin näkyy se toki niinkin ettei hän sitä sitten myöskään tuota... Useimmat kuitenkin oppivat puhumaan normaalisti, omaan tahtiinsa. - Eräs lukija
werewer kirjoitti:
Kerronpa minäkin tänne mielipiteeni.
Jos olet 3 vuotiaana oppinut lukemaan niin se ei ole normaalia ja vaikka sinulla ei ole autismia niin autismin kirjoon kuuluvia diagnooseja on pilvin pimein. Ja se että olet ihmissihdetyössä ei kerro ainakaan puolestasi. Mielenterveysongelmaiset hakeutuvat mielenterveysaloille ihan samoin kuin ihmissuhdeongelmaiset hakeutuvat ihmissuhdealoille. Ethän sinä sitä itse huomaa että ole ehkä surkea ihmissuhdeasioissa ja kuvittelet olevasi todella hyvä. Minä tunnen eräänkin joka haluaa terapeutiksi ja kuvittelee sen olevan kuin hänelle tehty koska on niin hyvä lukemaan ihmisiä ja kun asia ei todellakaan niin ole. Hän jos kuka ei yhtään osaa lukea ihmisiä ja on niin asperger kuin olla ja voi ja aina ymmärtää väärin ja tulee itsekin väärin ymmärretyksi.
3 vuotias ei todellakaan voi osata vielä lukea ei sitten millään ilman että hänellä on autismin kirjoon kuuluva diagnoosi!!!Aspergerit eivät yleensä jaksa olla ns. normaalissa sosiaalisessa kanssakäymisessä yhtä paljon kuin non-aspergerit, joten en ihan äkkiä usko että henkilö joka on hyvin ihmisläheiselle ja sosiaaliselle alalle hakeutumassa on autisti/aspergerin omaava. 3-vuotiaskin voi hyvin oppia lukemaan, vaikka äärimmäisen harvinaista tuo onkin. Jospa eräät täällä käsittelisivät katkeruutensa/kateutensa jotenkin muuten kuin keittiöpsykologian kautta. Kaikki ihmiset joista te ette pidä tai jotka ovat poikkeuksellisen lahjakkaita teihin/jälkikasvuunne verrattuna eivät ole autisteja tms. vaikka se egoa ilmeisesti kiillottaisikin.
- just joo
Ajatuksellinen----- kirjoitti:
3 vuotiaana vaikka on kehityksessä ns. edellä niin ei kerro mitään äo:n korkudesta, ikävä kyllä. Monta jotka oppivat aikaisin asioita kuten kävelemään 7 kuukautisena tai puhumaan sujuvasti jo esim. 1 vuotiaana on monesti äo tasoltaan eli loogiselta ajatuskyvyltään hieman keskivertoa heikompi tasoisia. Heikkous todella näkyy vasta kouluiässä ja voi näkyvä jopa yläasteella vasta kuten joku tuolla aiemmin kirjoittikin.
Onpas kiva täällä pelotella muita, että kyllä se taantuma sitten viimeistään yläasteella iskee... Ikävää, jos sun tyttäresi ei ole yläasteella enää pysynyt kelkassa mukana, mutta ei niin kaikille käy.
Itse opin lukemaan 4-vuotiaana ja samanikäisenä rupesin myös kirjoittelemaan lyhyitä sanoja. En kyllä sovi teoriaasi, sillä keskiarvo on aina ollut yli ysin ja numerot itse asiassa vain nousivat yläasteella ja lukiossa (lukion päättötodistuksen keskiarvo 9,8 ja 6 laudaturia). Ei siis ole iskenyt minulle vielä taantumaa :) Nyt opiskelen yliopistolla toista vuotta.
Ja siitä sosiaalisuudesta... Kavereita kyllä löytyy ja elän avoliitossa, olen seurustellut mieheni kanssa useamman vuoden. Olen asiakaspalvelutyössä koulun ohella ja on minua kehuttu mukavaksikin! ;)
Terveisin Asperger-lapsi, jota ilmeisesti ei vaan vielä ole diagnosoitu oikein... ;) - hgfgfghfddadadfh
Eräs lukija kirjoitti:
Aspergerit eivät yleensä jaksa olla ns. normaalissa sosiaalisessa kanssakäymisessä yhtä paljon kuin non-aspergerit, joten en ihan äkkiä usko että henkilö joka on hyvin ihmisläheiselle ja sosiaaliselle alalle hakeutumassa on autisti/aspergerin omaava. 3-vuotiaskin voi hyvin oppia lukemaan, vaikka äärimmäisen harvinaista tuo onkin. Jospa eräät täällä käsittelisivät katkeruutensa/kateutensa jotenkin muuten kuin keittiöpsykologian kautta. Kaikki ihmiset joista te ette pidä tai jotka ovat poikkeuksellisen lahjakkaita teihin/jälkikasvuunne verrattuna eivät ole autisteja tms. vaikka se egoa ilmeisesti kiillottaisikin.
Aspergerit sitä ja Non-Aspergerit tätä?
Kukahan tässä nyt keittiöpsykologi? - älytönälykkö
Mitä höpöä kirjoitti:
Meidän poikamme puhui 1,5v täydellisesti ja nyt 3v juuri täyttäneenä tuntee jo kirjaimia ja numeroita ja päiväkodissakin ihmetellään älykkyyttä, esim on kiinnostusta lukemaan oppimiseen jne ja osaa yksinkertaisia laskuja. Älykkyydellä ja puheen kehityksellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ja kyllä kaikki lapset oppivat puhumaan, toiset myöhemmin ja toiset aiemmin, kuten muutkin taidot. Kannustusta vain eikä turhaa hoppua ja paniikkia!!
Tässä sinulle jotain osviittaa tuosta älykkyydestä ja muusta:
- Minä itse opin vuoden iässä puhumaan ja kävelemään. Olin vilkas ja taitava lapsi. Koulussa en menestynyt eikä minulla ole mitään hienoa koulutusta. Aikuisiällä minulle on diagnosoitu adhd. Varmistaakseni sen, etten ole idiootti, kävin tekemässä mensan testin. 151 pistettä. Matemaattisesti ja taiteellisesti olen lahjakas, sosiaalisesti en ja siksipä nk. älykkyytenikin on jäänyt hyödyntämättä.
- Murrosikäinen tyttäreni oppi hyvin nuorena kävelemään, puhumaan ja myöskin lukemaan ja kirjoittamaankin. Hän on taiteellinen ja mm. kuvataiteissa ollut aina paljon ikäisiään edellä. Matemaattisesti hän on totaalinen katastrofi, luultavasti ei tajuaisi mitään jostain mensan testistä, mutta sosiaalisesti hän on lahjakas, empaattinen ja pidetty tyttö.
- Nuorin on nyt kolmen (tytär) ja hän oppi kävelemään varmaan ihan normaalissa iässä reilun vuoden ikäisenä. Puhetta ei tule vieläkään, vaikka on jo kauan ymmärtänyt puheen täysin. Pari sanaa sanoo ja siinäpä se. Näppärä sormistaan, taitava monissa teknisissä asioissa, esim. osasi jo alle 2 vuotiaana laittaa itselleen Dvd:n näkymään jne. Hänessä on paljon samoja piirteitä kuin minussa lapsena ja hän vaikuttaa sellaiselta vilkkaalta älyköltä, jollainen itsekin olin, siis sillä erotuksella, että itse puhuin, hän ei.
Eli minä en usko, että sillä puheen kehityksellä olisi mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Poikkeuksena Einsteinit ja muut erityistapaukset. Heillähän tuo älykkyys ja tiettyjen, matemaattista älyä käyttävien/ tuottavien aivon osien tiedetään olleen normaalia suuremmat, mistä syystä puhetta säätelevät aivojen etuosassa olevat lohkot jäivät pieneksi ja siksi hän oppi puhumaan hyvin myöhään ja ilmeisesti oli koko elämänsä verbaalisesti melko lahjaton :) - Maiju1000
sender75 kirjoitti:
Pakko kommentoida tähän sen verran että lahjakkaat ja älykkäät lapset ovat yleensä aina joko edelle tai jäljessä kehityksessä. Normaalisti 1,5 vuotias ei puhu täydellisesti eikä 3 vuotias tunne kirjaimia, saati laske yksinkertaisia laskuja. Jos päiväkodissakin on ihmetelty älykkyyttä niin se kertoo yleensä epänormaalista älykkyydestä lapsella eli esim.aspergerista tai muusta autismin kirjoon kuuluvasta oireyhtymästä. Aspergerithan ovat älykkäitä ja erityislahjakkaita. Yläasteella näille lahjakkailleja kehityksessä edellä oleville tulee yleensä taantuminen ja päästötodituksessa on alle 6 keskiarvo!
Hahhahhaa! Tän oli pakko olla vitsi.
- aikuinen ja äiti
Meidän suvussa ei yksikään lapsi (minä mukaan lukien) ole ruvennut puhumaan kuin vasta kolmen ikävuoden jälkeen. Yksin nukkumaan mennessä kuulemma kaikki ovat tapailleet sanoja, mutta puhetta... Näin ollen emme ole huolissamme vaikka suvun nuorimmat ei puhu kovinkaan aikaisin ja mitään myöhempiä kehitys/oppimisvaikeuksia ei ole ollut kenelläkään. Kaikki pärjänneet koulussa ja elämässä oikein hyvin.
Lapsen lapseni pakolla vietiin neuvolasta lääkärille, kun ei puhunut ollessaan 3 v ja 2kk. Olin mukana siellä ja koitimme selittää lääkärille, että lapsi ymmärtää ja puhuu kun on sen aika. Rupesi teettämään kaksi vuotias tarkastukseen kuuluvia hommia. Lapsi katsoi lääkäriä eikä meinannutkaan tehdä tehtäviä. Lääkäri jo huolestui... Istuimme siinä ja lapsi tuijotti palikoita. Vihdoin hän katsoi äitiään ja kysyi ihan selvästi; "Onko tuo lääkäri hieman hassu vai outo vai miksi olettaan minun tekevän hommia?" Lopputulos oli; tyyppivika, suvussa puhutaan vasta, kun tiedetään puheem menenvän oikein. Siihen asti kuunnellaan ja harjoitellaan yksin.- Marjaana7677
Meillä hieman sama kuin "aikuinen ja äiti" kirjoitti. Poikani on kohta 3 vuotta ja sanoo vain muutamia sanoja. Viime aikoina on alkanut yhdistää esim. mummo, kauppa ei (mennään mummolle, mutta ei kauppaan). Mielestäni poikani on erittäin terävä ja fiksu. Eli ymmärtää kaiken ja toimiikin pyydettäessä oikein. Meillä on viikon päästä eka aika puheterapiaan. En silti ole huolissani sillä olen huomannu, että sanoo uusia sanoja vasta sitten kun omasta mielestään osaa sanoa sen tarpeeksi hyvin. Luulen että puheterapeutti on samaa mieltä, mutta mielenkiinnolla odotan, että mitä mahdollisia ohjeita hän antaa. Jos kysyn pojaltani että osaatko sano tämän sanan, niin vastaus on joo. kun sanon, että sanoppa se sana, niin vastaus on: en.. Niinhän sitä sanotaan, että jos lapsi ymmärtää ja puhuu omaa kieltään niin ei ole syytä huoleen.
Odotan innolla sitä hetkeä kun poika puhua päpättää koko ajan
- 24
Ennen kuin joku alkaa ehdottelemaan erityispäiväkotia tai erityisluokkaa, lukekaa tämä:
http://users.jyu.fi/~saloviit/tutkimus/inclusion.html- verbaalinen äiti
Esikoinen 1,5v tytär ja poika 1,7v. Molemmat erittäin terävä-älyisiä. Einstein kärsi lukihäiriöstä , jolla ei ole itsellään mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Tämä mainitaan kyseisen herran osalla siksi , että hän kehitti suhteellisuusteorian eli oli objektiivisestikin tarkastellen älykäs. Voit auttaa lastasi tehostamalla harjoitusta. Hidastavia tekijöitä voi olla kielellinen sekamelska esim. monta kieltä yhtäaikaa , vanhempien , lähipiirin puhetapaa. Usein lapset käyttäytyvät samankaltaisesti koska oppivat matkimalla. Laiskuus jos esim. isompi sisarus aina tulkkaa ,miksi vaivautua jne. Nappurin poika ei puhunut 3 vuotiaana oikeastaan mitään selvää ja nyt 4v puhuu ihan mukavasti...
- verbaalinen äiti
verbaalinen äiti kirjoitti:

Itse opin lukemaan alle 4 -vuotiaana ja mieheni 3 -vuotiaana lapset siinä 3,5v iässä. Ihan tavallisten ihmisten kirjoissa ollaan. Ei myöskään olla yhden asian ihmisiä:) Minkäänlaista tunne-elämänhäiriötä tai skitsofrenian ala-lajia en tällä palstalla kehenkään tuossa yhteydessä liittäisi. Suomalainen kateus on toki sinällään katala ja kalvava tauti:) Lähinnä ekalla luokalla tarvitaan tarpeeksi lisätehtäviä, jotta lahjakaskin lapsi saadaan opetuksessa mukaan eikä esim. turhautumisestaan/tylsistymistään pura kiusaamiseksi. Itse ratkaisimme asian lisäkieli höysteellä. Sopi perheeseemme erinomaisesti.
- mie vaan
Uskomatonta minkälaista vanhempien pätemistä tämä palsta on! Itselläni on sekä aikuisia että pieniä lapsia. Se kuinka nopeasti oppii puhumaan tai kävelemään ei kerro mitään siitä, minkälainen ihminen lapsesta aikuisena tulee. Ei se tee vanhemmista sen parempaa tai huonompaa kuinka nopeasti lapsi kehittyy. Jokainen lapsi on yksilö ja kehityy omaan tahtiinsa. Vanhemmat ovat kuitenkin aina huolissaan oman lapsensa kehityksestä, eikä paljon auta se että joku kehuu kuinka meidän lapsi on jo nolla vuotiaana oppinut puhumaan ja kävelemään jne. asiallista tietoa tarvitseville kiitos!
- Taigaliiini
mulla on lapsi joka on jo yli neljä vuositis eikä kunnolla puhu. Nyt on alkanut tulemaan ihan hyvin puhetta.. käydään puheterapeutilla ja harjoitellaan viittomista! kävelemään oppi 1 vuotiaana. ymmärtää kaiken mitä puhutaan ja tekee asioita mitä kaikki 4 vuotiaat ei edes osaisi. mulla on erittäin järkevä tyttö ja olen sitä mieltä et tuskin koulussa mitään ongelmia tulee. Ja ajattelen et kyllä se kunnon puhe tulee kunhan on tullakseen, koska on jo hyvin kehittynyt siinä asiassa. Ollaan käyty lääkärit yms.. ja niistä ei ollut mitään hyötyä koska ei ole mitäään vikaa! se puhe on vain viivästynyt kun on kehittynyt niin nopeasti muissa asioissa.
- Epäuskoinen
Meillä on kolme tytärtä, jotka ovat oppineet kävelemään 10 kk - 1 vuoden iässä ja puhumaan 1v3kk - 1v 6kk iässä, joten enpä usko puheen viivästyvän siksi, että lapsi kehittyy niin nopeasti "muissa asioissa".
- Kysyn vaan
Laitoin ensin väärään ketjuun tämän viestin, mutta siis.. Onko normaalia kun meidän pian kolme vuotias sanoo J:t H:na? Siis esim. Jukka on hukka ja juures on huues(r:kään ei tule). Puhuu kyllä lauseita ja osaa jutella, mutta vähän epäselvästi.. Pitäisikö siis lausumisesta olla huolissaan vai kehiittyykö aikanaan
- harva 3v lukee
Minä opin lukemaan 3 vuotiaana.. Olen käynyt nyt aikuisena neuropsykologisissa tutkimuksissa, omasta alotteestani, lähinnä juuri asperger-epäilyn vuoksi. Ei täyttynyt diagnostiset kriteerit, vaikka joitain aspergerpiirteitä itsestäni tunnistankin. Olen siis virallisesti pelkästään älykäs :D
- runkkureino
Puhuu riittävän hyvin, jos osaa luetella kaikki suomen kielen kirosanat. Muuten on aihetta huoleen!
- kilka
Minä opin kävelemään 6 kk ikäisenä ja lukemaan 4-vuotiaana, eikä Aspergerista tietoakaan. Nyt ikää yli 30
- Sorry, en usko
Kävelemään oppimisella tarkoitetaan sitä, että kävelee tuetta.
Minunkin lapseni nousivat ylös latttialta tukea vasten "kävelemään" 6-7kk:n iässä, mutta se ei ole kävelemään oppimista siinä merkityksessä kuin sillä tarkoitetaan.
- hiljas2
Anteeksi mutta ei ole uskon asia tämä. Täälä myös yksi tyttönen joka on todistetusti kävellyt pikkusen päälle 6kk ihan ilman tukea =) Olin niin pienikin,että mahduin kävelemään pöytien alta,ja kuulemma todella holtiton. Ja mitä videoilta olen katsonut ni onhan se aikamoista menoa!
- kolmastulossa
vou! aika paljon immeiset oppinu lukemaan 3-4 vuotiaina! :D:D eiköhän jollakin ole vähän venytetty totuutta.... meillä 4.v poika (puhuu muuten hyvin ja paljon), osaa kirjoittaa oman nimensä ja siinä se :D
Ja eikös sitä 7-vuotiaana ekalla opeteta sitten lukemaan? huimaa jos jotkut on jo puolet iästään kerenny lukemaan, niin eikö niiden kannattaisi hypätä suoraan toiselle luokalle? :D - Kolme aina menossa
Juu, ei meillä ainakaan ole opittu lukemaan kuin vasta koulussa - siis muksut.
Itse osasin kyllä lukea jo 5-vuotiaana. Meillä lapset ovat kyllä osanneet kirjoittaa nimensä jo 3-vuotiaina, vaikka eihän se nyt kummonen taito ole, jos kynä pysyy kädessä. :) - piipi2
Nyt te sekoitatte PUHEEN kehityksen ja KIELEN kehityksen. On paljon lapsia, joilla on erinomaiset kielelliset taidot (hyvä sanavarasto, muodostavat pitkiä lauseita), mutta ongelmaa esim. puhemotoriikassa, jolloin puheentuotto saattaa olla epäselvää, niukkaa ja viiveistä. Erotusdiagnostisesti tärkeää onkin näillä pienillä se, miten he ymmärtävät puhetta. Toki kanssakäymisessä tärkeitä ovat myös sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot, jotka esim. autismikirjon pulmissa ongelmana.
Eli KIELEN kehitys on vahvasti yhteydessä älykkyyteen ja ajatteluun, ei niinkään puheen kehitys. - Seksi-Seppo.
Anna lapselle pårnålehti luettavaksi niin kyllä alkaa kieli kehittyä ;D
- öööhmm
Tuttavani 3,5 vuotias lapsi toistelee vain muutamaa sanaa. Äiti, iti, mummi, silloinkin kun vain yksi tästä kolmikosta on paikalla. Hän myös ääntelee ja mumisee kuin vuoden ikäinen. Äitinsä ei halua puhua asiasta joten mitä mieltä olette onko lapsi pahastikin jälkeenjäänyt?
- vanhaäiti
Ja mitähän sinä sillä tiedolla tekisit?
- Aikanäyttää
No enpä tiedä onko "jälkeenjäänyt", mutta dysfasia hänellä mitä ilmeisemmin taitaa olla.
Toki voi olla jokin vakavampikin neurologinen sairaus, kuten autismi, joille tuollaiset hokemat ovat tyypillisiä.
Äiti ehkä tietää lapsensa olevan sairas, mutta ei ole vielä niin sinut asian kanssa, että haluaisi siitä jokaisen tuttavansa kanssa keskustella.
- Asiantuntijoita_riittää
Voisi olla parempi, jos osa tänne kirjoittajista pitäytyisivät vain omissa asioissaan, jollei alkuperäiseen ketjun aloittajan kysymykseen ole mitään annettavaa. Sinänsä hauskaa lukea joidenkin kommentteja siitä miten he itse oppivat kävelemään jo about 2 kk ikäisenä ja täyttämään sanaristikoita 1 v 3 kk ikäisenä, mutta sehän ei liity tähän viestiketjuun millään tavalla. Osa vielä kehtaa kysellä jonkun lapsen mahdollisesta jälkeenjäämisestä ja joku toinen kokee asiakseen vieläpä vastata noinkin jälkeenjääneeseen kysymykseen. Ihmiset todellakin kehittyvät eri tahtiin, kuten tämäkin palsta osoittaa.
Sanovat tämän palstan asiantuntijat mitä tahansa, niin lapset todellakin kehittyvät eri tahtiin. Jos 3-vuotias ei vielä puhu yksittäisiä sanoja enempää, mutta ymmärtää kaiken, niin ei mitään huolta. Kyllä se puhe sieltä vielä tulee. - Jukka844444
Lapsesi vanmainen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391