MTV3 kertoo Putinin johtaneen hakkerointia

Suoraa lainausta MTV3 uutisista:

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/nbc-usa-n-tiedusteluviranomaiset-uskovat-putinin-itse-ohjailleen-vaalihakkerointia/6213756

"Yhdysvalloissa tiedusteluviranomaiset uskovat Venäjän presidentin Vladimir Putinin olleen itse mukana Yhdysvaltojen presidentinvaalien hakkeroinnissa, kertoo NBC."

Tämä uutinen kertookin sen olennaisen mitä valta-/valhemediat haluavat kansalaisten uskovan. Venäjä on paha, Hyi Putin ja Venäjä.

Presidentti Obama on toppuutellut tällaisten uutisten levittämistä ja kertoo että hän ja senaatin puheenjohtajat saavat päivittäin raportin sekä CIA:lta, NSA:lta, FBI:ltä ja että tarvittaessa muutkin tiedustelu-organisaatiot raportoivat heille.
Mitään tällaista hakkerointia ei ole kukaan näistä raportoinut vaalikampanjan aikana eikä sen jälkeenkään, Obama vakuuttaa.

Ainoa asia mistä Obama kritisoi Trumppia tässä hakkerointi-vale uutisointiin johtaneessa syyttelyssä on se että Trump kertoi haluavansa venäläisten hakkeroivan demokraattien tietokoneita.

Jokainen joka vähänkään tietää USA:n tiedustelusta ei voi uskoa sitä että CIA tai NSA julkaisee hakkerointi-tietoja monen kuukauden tai melkein vuoden kuluttua siitä kun se havaitsee epäilyttävää hakkerointiin viittaavaa venäläistä aktiviteettia.

MTV3 kertoo NBC:n suulla että tuntemattomina pysyttelevät kaksi CIA:n viranomaista "EPÄILEE" Putinin olleen Primus-moottori ja päättäneen mitä hakkeroituja tietoja julkaistaan. Aikamoista fuulausta niin NBC:ltä kuin valhetta levittävältä MTV3:ltä.

Tiedustelu-yhteisön puheenjohtaja Devin Nunes toteaa mm. näin: "On naurettavaa väittää etteivät tiedustelusta vastaavien organisaatioiden johtajat tiedottaisi congressia havaitessaan viitteitä Venäjän yrityksistä vaikuttaa USA:n vaalitukokseen"

“It is unacceptable that the Intelligence Community directors would not fulfill the House Intelligence Committee’s request to be briefed tomorrow on the cyber-attacks that occurred during the presidential campaign,” Nunes said in a statement.

"Olisi anteeksiantamatonta jos tiedustelu-yhteisöt raportoisi asianmukaisesti myös House Intelligence Komiteaa (aamu palaverissa) mikäli havaitsevat kyber-hyökkäyksen presidentti-vaalikamppanjan aikana," Nunes kertoo vastineessaan.

Nunes indicated that Congress was deeply interested in the CIA intelligence leaked to the Washington Post claiming Russians hacked Democrats specifically so that Donald Trump would win the election.

Nunes kertoo että kongressi on erittäin kiinnostunut CIA:n Washington Postille vuotaneesta tiedustelulähteestä joka on kertonut kehdelle Venäläisten hakkeroineen demokraateja sillä tarkoituksella että Trump voittaisi vaalit.

Devin Nunes on tänään vaatinut näitä salaisia tiedotteita tiedustelu päällikkö James Clapper'ilta, FBI:n johtajalta James Comey'lta ja CIA:n kohtajalta John Brennan'ilta.

Nunes toteaa lopuksi että nämä henkilöt joilla on aikaa tehdä hakkerointi-tutkimuksia mutta joilla ei ole aikaa raportointiin, niin heidät tullaan lähipäivinä kaivamaan koloistaan.

Ja loppukaneetti: Olisi perin outoa tiedustelu-organisaatiot syyllistyisivät tällaiseen false flag-operaatioon ja disinformaatioon. Kuka luottaisi tällaisen poliittisen salaliiton jälkeen tiedusteluun?
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Täytyy korjailla vähän kun tuo Obama on muuttanut mieltään. Obama kertoikin eilen asettuneensa tukemaan huhua ja kahden CIA-virkailijan väitettä että Venäjä Putinin johdoööa olisi hakkeroinut demarien tiedostoja. Huhua tukemaan on asettunut myös Valkoinen Talo.

Toistaiseksi kukaan ei ole esittänyt minkäänlaista todistetta huhun puolesta.
Luotetaan Devin Nunesiin, hän on luvannut selvittää huhun alkuperän.
Todisteiden puuttuessa New York Times'n ja Wash Postin uutisointi asettuu hyvin epämääräiseen valoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SirSmokeaLot kirjoitti:

Suoraa lainausta MTV3 uutisista:

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/nbc-usa-n-tiedusteluviranomaiset-uskovat-putinin-itse-ohjailleen-vaalihakkerointia/6213756

"Yhdysvalloissa tiedusteluviranomaiset uskovat Venäjän presidentin Vladimir Putinin olleen itse mukana Yhdysvaltojen presidentinvaalien hakkeroinnissa, kertoo NBC."

Tämä uutinen kertookin sen olennaisen mitä valta-/valhemediat haluavat kansalaisten uskovan. Venäjä on paha, Hyi Putin ja Venäjä.

Presidentti Obama on toppuutellut tällaisten uutisten levittämistä ja kertoo että hän ja senaatin puheenjohtajat saavat päivittäin raportin sekä CIA:lta, NSA:lta, FBI:ltä ja että tarvittaessa muutkin tiedustelu-organisaatiot raportoivat heille.
Mitään tällaista hakkerointia ei ole kukaan näistä raportoinut vaalikampanjan aikana eikä sen jälkeenkään, Obama vakuuttaa.

Ainoa asia mistä Obama kritisoi Trumppia tässä hakkerointi-vale uutisointiin johtaneessa syyttelyssä on se että Trump kertoi haluavansa venäläisten hakkeroivan demokraattien tietokoneita.

Jokainen joka vähänkään tietää USA:n tiedustelusta ei voi uskoa sitä että CIA tai NSA julkaisee hakkerointi-tietoja monen kuukauden tai melkein vuoden kuluttua siitä kun se havaitsee epäilyttävää hakkerointiin viittaavaa venäläistä aktiviteettia.

MTV3 kertoo NBC:n suulla että tuntemattomina pysyttelevät kaksi CIA:n viranomaista "EPÄILEE" Putinin olleen Primus-moottori ja päättäneen mitä hakkeroituja tietoja julkaistaan. Aikamoista fuulausta niin NBC:ltä kuin valhetta levittävältä MTV3:ltä.

Tiedustelu-yhteisön puheenjohtaja Devin Nunes toteaa mm. näin: "On naurettavaa väittää etteivät tiedustelusta vastaavien organisaatioiden johtajat tiedottaisi congressia havaitessaan viitteitä Venäjän yrityksistä vaikuttaa USA:n vaalitukokseen"

“It is unacceptable that the Intelligence Community directors would not fulfill the House Intelligence Committee’s request to be briefed tomorrow on the cyber-attacks that occurred during the presidential campaign,” Nunes said in a statement.

"Olisi anteeksiantamatonta jos tiedustelu-yhteisöt raportoisi asianmukaisesti myös House Intelligence Komiteaa (aamu palaverissa) mikäli havaitsevat kyber-hyökkäyksen presidentti-vaalikamppanjan aikana," Nunes kertoo vastineessaan.

Nunes indicated that Congress was deeply interested in the CIA intelligence leaked to the Washington Post claiming Russians hacked Democrats specifically so that Donald Trump would win the election.

Nunes kertoo että kongressi on erittäin kiinnostunut CIA:n Washington Postille vuotaneesta tiedustelulähteestä joka on kertonut kehdelle Venäläisten hakkeroineen demokraateja sillä tarkoituksella että Trump voittaisi vaalit.

Devin Nunes on tänään vaatinut näitä salaisia tiedotteita tiedustelu päällikkö James Clapper'ilta, FBI:n johtajalta James Comey'lta ja CIA:n kohtajalta John Brennan'ilta.

Nunes toteaa lopuksi että nämä henkilöt joilla on aikaa tehdä hakkerointi-tutkimuksia mutta joilla ei ole aikaa raportointiin, niin heidät tullaan lähipäivinä kaivamaan koloistaan.

Ja loppukaneetti: Olisi perin outoa tiedustelu-organisaatiot syyllistyisivät tällaiseen false flag-operaatioon ja disinformaatioon. Kuka luottaisi tällaisen poliittisen salaliiton jälkeen tiedusteluun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu