Saara Aalto

Selekärangaron

Olen hetero mies,haluaisin tietä miksi lesbot/homot tuovat julki sekauaalisuuttaan ?
Me heterot emme allituiseen kehuskele millaisia olemme ja mitä tehtiin makkarissa. Eikö se ole kahden ihmisen välinen asia pitääkö lesbon tidottaa koko maailmalle seksistään.
Ihastuin Saaran ääneen ja esiintymiseen mutta hänen selvityksensä alkaa riittää kohta entinen fani .

15

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aaltovoipainuakuuseen

      Moneen Saara Aaltoon olet törmännyt? Se että osa lesboista/homoista näkee tarpeelliseksi juosta tissit paljaana kadulla ja heiluttaa sateenkaarilippua, ei tarkoita että kaikki näin tekisivät. Suurinosa jää sinulta (ja monelta muultakin) täysin huomaamatta. Sitten on näitä Aaltoja, jotka puolisoineen ovat mm minusta aika ärsyttävän oloinen parivaljakko, ja ovat käsittääkseni onnistuneet luomaan närää ihan lesbopiireissäkin kun "suomen eka julkilesbo" -fiasko ilmestyi. Henk.koht en pidä edes näistä ihan tavis äärilesboista, joiden miesviha on täysin epäloogista ja lähinnä oman itsetunnon pönkitystä.

      Että niin.. Miksi te kaikki heterot olette ihan Timo Soineja? Ja heteroista miehistäkin löytyy tämä oma ryhmänsä, joka mielellään kehuskelee naisseikkailuillaa (ja näin korostaa miten mahtava hetero onkaan kun saa naista), osoittelee muijien tissejä ja heittää huonoa flirttiä, että höhöhöööh "mä ooon niin hetero et huomaan et sul on tissit" Sama pätee näihin peppunsa täyteen pumpanneisiin, jotka ovat niin yliseksualisoituja kaikessa heteroudessaan, ihan on pakko viellä hinkata sitä jättipersettään jotain atleettia vasten joka julisteessa ja musiikkivideossa että heterous ihan varmasti käy ilmi.

      • levelNickiMinajihetero

        Yläpeukut tälle kommentille vaikka mulla ei tunnuksia olekaan! Juuri näin, hiljainen, maltillinen enemmistö jää näkymättömäksi asiassa kuin asiassa (juuri siksi kun se on hiljainen, maltillinen).


    • TavisHetero

      Remu Aaltonen sanoi ihan asiaa, joskin omanlaisellaan tyylillään, eräässä haastattelussa.
      Eli hinureita on aina ollut mutta aikanaan he eivät pitäneet tehneet numeroa itsestään.
      Ehkä vähän tökerösti ilmaistu, mutta asiaa kyllä.
      Eli ei tarvitse tosiaankaan hävetä omaa suuntautumistaan, mutta ei sitä nyt tosiaan tarvitse joka tuutissa myöskään mainostaa.
      Itseäkin välillä vain yksinkertaisesti tympii ja melkeinpä jo yököttääkin, kun joka asian tiimoilta vedetään homot sitä ja lepakot tätä jne jne.
      Eikä tämä minun vastenmielisyys ole todellakaan kohdistettu kenenkään suuntautumiseen, se ei todellakaan merkkaa mulle mitään, mistä kukakin tykkää. Vaan se tässä kismittää, kun asiasta on nykyään tehty niin järjettömän iso haloo.

      • levelNickiMinajihetero

        Niin, aikoinaan tosiaan "ei pidetty meteliä", kun käytännössä asiaa ei hyväksytty ja jouduit perheesi hylkäämäksi tai pahempaakin. Mielestäni nykyaikana ollaan menty parempaan suuntaan siinä, että ei tarvitse varoa, vaikka oma seksuaalinen orientaatio tulisikin julki. Toki se tuo lieveilmiönä suureen ääneen huutavat "julkihomot/lesbot", mutta tämä on mielestäni pienempi paha kuin se että jonkun tarvitsee piilotella ja pelätä oman hyvinvointinsa puolesta.


      • TavisHetero
        levelNickiMinajihetero kirjoitti:

        Niin, aikoinaan tosiaan "ei pidetty meteliä", kun käytännössä asiaa ei hyväksytty ja jouduit perheesi hylkäämäksi tai pahempaakin. Mielestäni nykyaikana ollaan menty parempaan suuntaan siinä, että ei tarvitse varoa, vaikka oma seksuaalinen orientaatio tulisikin julki. Toki se tuo lieveilmiönä suureen ääneen huutavat "julkihomot/lesbot", mutta tämä on mielestäni pienempi paha kuin se että jonkun tarvitsee piilotella ja pelätä oman hyvinvointinsa puolesta.

        Joo, tiedän kyllä, että homoseksuaalisuus oli laitonta 70-luvun alkuun asti ja pitkään vielä senkin jälkeen luokiteltiin mielisairaudeksi. Ja se ei ollut todellakaan oikein eikä asiallista.
        Ja kyllähän tietysti vielä tänäkin päivänä on nuoremmissakin sukupolvissa näitä, ketä voivat vetää toista huoletta turpiin vain sen vuoksi, että toinen on gay. Tuomittavaa myöskin.
        Enkä nyt tosiaankaan tarkoita, että pitäisi palata vanhaan noilta osin, ettei ko suuntautumisesta saisi edes puhua.
        Mutta mutta..Mielestäni nyt vaan on jotenkin outoa huomionhakuisuutta mekkaloida ko taipumuksella. Voi sanoa, että on gay ja näin, vastata kun kysytään, mutta tuo palstoilla huutelu yms "Elämästä tuli ihkua, kun päätin tulla kaapista pois!!!!!!!!"-mekkalointi mielestäni on vain ihan turhaa. Ym numeron tekeminen.
        Ja kun eihän tuo nyt asiana ole edes mitenkään ihmeellinen, gay vaan haluaa kumppaninsa omasta sukupuolensa edustajasta, that's it. Miksi meluta "tyhjästä"??
        Ja tuohon alempaan kirjoitukseen sen verran, itse en ainakaan "kuule" enkä "kuuntele" musaa sillä periaatteella, et kuuluko siitä toisen seksuaalisuus tai et se olisi muuten erilaista, jos laulaja on gay.
        Pidän todella paljon Queenin musiikista, todella hyvä bändi ja todella loistava laulaja heillä oli. Ja tiesin Freddie Mercuryn homoudesta jo siinä vaiheessa, kun vasta tutustuin heidän musiikkiinsa.
        Joten en oikein tajua tuota kirjoitusta, miten "homomusiikkia voi kuunnella sujuvasti niin kauan, kun kuuntelija ei tiedä taustavoimien seksuaalisesta suuntautumisesta mitään"???
        Ja näihin muihin kirjoituksiin..Kyllä perheasioista voi mun puolesta ainakin puhua ihan vapaasti. On se sit heteroperhe tai homoperhe jne.
        Mut turha mekkala vain pitäisi homoseksuaalisuuden tiimoilta saada pois.


    • hteysu

      Se on aika monipiippuinen juttu mielestäni. Se miksi tuovat julki seksuaalisuuttaan, johtuu varmasti siitä ettei nämä ihmiset halua olla kaapissa. Se jos jotkut ikään kuin ratsastavat mediassa omalla suuntautumisellaan on sitten toinen asia. Toisaalta tähän "isoon haloon" on vaikuttanu myös Haaviston pressaksi pyrkiminen ja tasa-arvoinen avioliittojutut. Se on tietysti saanut osan ihmisistä aika nyrpeeksi kun asiat/ihmiset ovat nii paljon esillä. Sekin on ymmärrettävää. Siinä on oma ristiirita.

    • the.winner.takes.it.all

      Sinua häiritsee siis se, että joku julistaa seksuaalisuutensa ja sen laadun ja aloitat itse oikein korostaen: "olen hetero..."

      Huokaus.

      Jos tykkäät artistista ja laulusta, niin silloin tykkäät artistista ja laulusta. Tässä tapauksessa Saarasta. Ei hän voi laulaa eri nuotilla "heterommin" vain sinulle tai ne vanhat biisit muuttua sillä hetkellä, kun artisti tulee kaapista, jotenkin "lesbommiksi."

      Kyse on sinun asenteestasi, ei artistin, koska ei se artisti voi tietää levyttäessään, että vaihdat kanavaa tai saat jonkun heteroäijä-hepulin, kun artistin biisi soi. Kun kuitenkin tykkäsit aiemmin, niin paljastat vain oman asenteellisuutesi. Eikä artistin velvollisuus ole tehdä itsestään sellaista, joka kelpaa vain sinulle ja vain tietynlaisena, vaikka se kaupallisesti olisikin kannattavaa tai levy-yhtiön idea.

      Parempi vain artistin kannalta, ettei juuri kun on kaapista päässyt, niin sinne on joku pakko mennä takaisin vain, että levy-yhtiö käskee niin.

      Ja kauhistus sentään, todennäköisesti artistin/bändin lisäksi, suurimmasta osasta kuuntelemaasi maailman musiikkia löytyy säveltäjänä/sanoittajana/tuottajana eli taustalta joku homo tai lesbo tai bi. Sä vaan pystyt kuuntelemaan ihan sujuvasti, niin kauan kun et tiedä ja kaikki musiikki on mielestäsi "heteroa."

      Miettimisen aihetta ja oman ajattelun avartamista ?

    • järkikäteen

      Miksi heterot aina tuovat esille omaa heterouttaan?
      -tuovat työpaikoilleen puolisonsa/perheensä kuvia
      -puhuvat lomistaan perheen kanssa jna
      -pitävät vihkisormusta
      -liikkuvat puolisonsa kanssa julkisilla paikoissa
      -suutelevat/pitävät kädestä kiinni muiden nähden
      -osallistuvat tv-ohjelmiin ja puoliso on aina katsomossa
      -menevät naimisiin
      jne jne jne

      Kun homo/lesbo tekee näitä asioita, se on seksuaalisuuden julkituomista.
      Kun hetero tekee näitä asioita, se on vain normaalia elämää.

      Tuplastandardi?

      • Voi-Ihmishölmöjä

        Hyvin arvioitu Järkikäteen!

        Ennen homo eli yksikseen hiljaisuudessa ja yritti kaikin konstein pysyä paljastumattomana. Siinä lipui elämä ohi tyhjää täynnä. Lopulta homo huoli ja kuopattiin. Jos kaikkein ahdasmielisimpiä uskoi niin päättyi helluntailaisten Tulihelvettiin ikiajoiksi – mitäs oli homo.


      • Anonyymi
        Voi-Ihmishölmöjä kirjoitti:

        Hyvin arvioitu Järkikäteen!

        Ennen homo eli yksikseen hiljaisuudessa ja yritti kaikin konstein pysyä paljastumattomana. Siinä lipui elämä ohi tyhjää täynnä. Lopulta homo huoli ja kuopattiin. Jos kaikkein ahdasmielisimpiä uskoi niin päättyi helluntailaisten Tulihelvettiin ikiajoiksi – mitäs oli homo.

        On oma valinta tekeekö syntiä vai ei, jokaisella on taipumusta johonkin "helmasyntiin".
        Taipumus johonkin syntiin ei anna oikeutusta sen tekemiseen.
        Oli hyvä ennen kun homouden levittäminen ja siihen yllyttäminen oli kielletty, se esti pahimmat pervovillitsemiset.
        Jokainen päättää itse omasta elämästään mutta minkään pahan levittäminen ei pitäisi olla sallittua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On oma valinta tekeekö syntiä vai ei, jokaisella on taipumusta johonkin "helmasyntiin".
        Taipumus johonkin syntiin ei anna oikeutusta sen tekemiseen.
        Oli hyvä ennen kun homouden levittäminen ja siihen yllyttäminen oli kielletty, se esti pahimmat pervovillitsemiset.
        Jokainen päättää itse omasta elämästään mutta minkään pahan levittäminen ei pitäisi olla sallittua.

        Pelkäätkö että villiydyt pervouteen jos törmäät muhun ja tyttöystävääni tai toisiaan kädestä pitävään homopariin kadulla?


    • ruska78dd

      Ruskea reikä on muotia.

    • Aseksuaalinen443

      Lesbot ja homot vielä ymmärtää koska ovat olleet pitkään sorrettuja kansanryhmiä. Muutoin olen samaa mieltä. Seksuaalisuudesta jankkaavat vain nuoret(ymmärrettävästi) ja pervot mutta ei sitä monikaan aikuinen ihminen jaksa kuunnella.

    • Itse en ole koskaan ollut liput liehuen ja torvet soiden -ihminen, mutta en myöskään ihan aina ymmärrä, että suututaan siitä, jos joku kertoo olevansa homoseksuaali tai bi tai vaikka trans. Ihmisten olisi hyvä yrittää tulla toimeen toinen toistemme kanssa. Liika korostaminen asiassa kuin asiassa, että mennään turuilla ja toreilla ja ikään kuin neonvalotkin jo välkkyisivät pään päällä ja fanfaarit soi on itselleni jo liikaa, mutta tyylinsä kullakin. Joku toinen kulkee torvet soiden, itse kuljen ilman.

      • Anonyymi

        Tässä on maanläheinen suhtautuminen asiaan mielestäni. En itsekään kaipaa suuria fanfaareja tai muita merkkejä julkisesti julkisuudessa. Omassa privaatissa elämässäni haluan toki omaa elämääni arjessa elää ja nauttia, siellä ne parhaat fanfaarit oman kullan kanssa kahdestaan jaetaan.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      373
      3325
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      161
      1345
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1198
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      142
      1055
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      764
    7. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      747
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      114
      733
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      719
    Aihe