Noniin aloitanpa tästä nyt näin että olen 20 vuotias nuori mies ja voisin sanoa että olen aina pitänyt itseäni heterona mutta nyt olen vain aivan tajuttoman hämmentynyt =/
Ensimmäisen tyttöystäväni hankein aika myöhään.... viime vuonna kun olin vielä 19 vuotias ja seurustelimme parisen kuukautta mutta suhde loppui vähän aikaa sitten... no joka tapauksessa asia on niin että minä en ole koskaan ennen haaveillut saati sitten kuvitellut olevani miehen kanssa mutta kerran kuin olimme tyttöystävän kanssa peuhailtiin vähän niin yhtäkkiä tuli mielikuva päähän että hän olisi ollut mies?? Hirveä paniikki iski ja siitä asti minulla on ollut ajatuksia mielessäni että olenko bi tai homo...
Aina ennen olen pitänyt asiaa itsestäänselvänä että olen hetero mutta tuo yksi ajatus aloitti ketjun lisää ajatuksia jotka vain sekoittavat päätä enemmän ja enemmän... ja nyt on pieni paniikki että olisi pakko saada tietää mikä seksuaalinen suuntautumiseni on... En voisi sanoa että fantisoin olemisesta miehen kanssa.. se tuntuu jotenkin oudolta mutta en tajua miksi sitten piinaan itseäni näillä ajatuksilla...
sen voin sanoa että luonteeltani olen hieman pakkoneuroottinen eli jos joku asia vaivaa niin pohdin sitä niin kauan että hirveä ahdistus nousee päälle =/ ja en todellakaan pidä miehen kroppaa mitenkään vetävänä.... ainakaan alastomana yök... tietenkin voin sanoa miehenä että joku toinen mies on hyvännäköinen mutta haluaisinko suudella häntä tai jotain vastaavaa sitä en usko.... mutta kuitenkin päässäni pyörivät sellaiset ajatukset että olisinko sittenkin homo tai bi??
Minulla on aikaisemmin ollut toisenlaisia ahdistavia pakkoajatuksia mutta en tiedä ovatko nämä pakkoajatuksia tai olenko huomannut jotain itsestäni mitä en tiennyt?? Välillä kuin olen tyyni niin pystyn nauramaan asialle ja jopa ajattelemaan että aika cool juttu jos ois bi, heh... mut taas yleensä on hirvee ahdistus päällä ku ei oikein tiedä mitä ajattelee tai tuntee.... En tiedä miksi mutta en haluaisi olla homo... en todellakaan tunne että haluaisin olla sitä... ja kysymys ei ole siitä että pelkäisin muiden tuomiota, en ainakaan usko että se johtuu siitä... tiedän että vanhemillani ei olisi mitään ongelmaa asian kanssa että en usko että siitä on kyse.... yksinkertaisesti ajattelen että haluan olla naisten kanssa.... mutta miksi sitten nämä ajatukset piinaavat minua?? =/ Tyttöystäväni kanssa kuin olimme ja peuhailimme niin oli kyllä aina seisokki päällä että kyllä tiedän että ainakin hän kiihotti minua.... ja olen ollut saunassa miesystävien kanssa mutta silloin en ole tuntenut mitään... eli voisin päätellä että olen hetero?? jo se kuin makoilin vain tyttöystäväni vieressä niin alkoi seisomaan... niin eikö tämä ole aika selvä juttu?? no miksi sitten olen niin äärimmäisen ahdistunut kuin nämä ajatukset joita en halua piinaavat mieltäni??
Eli kysyn nyt onko tällainen identiteettikriisi normaalia??? Olen koko viime vuodesta saakka ollut äärimmäisen ahdistunut erilaisita pakkoajatuksista ja niistä olen päässyt yli mutta tämä homo/bi-pelko on vaivannut nyt parisen kuukautta.... eli onko tällainen kriisi normaalia tässä iässä vai mitä minun pitäisi tästä päätellä??? ahdistuneisuushäiriö vai onko jotain oikeasti tapahtumassa?? tiedän ettei kukaan voi sitä tietää mutta voiko joku jakaa kokemuksia jos on samanlaista hämmentymistä ollut??
Ensimmäisen tyttöystäväni hankein aika myöhään.... viime vuonna kun olin vielä 19 vuotias ja seurustelimme parisen kuukautta mutta suhde loppui vähän aikaa sitten... no joka tapauksessa asia on niin että minä en ole koskaan ennen haaveillut saati sitten kuvitellut olevani miehen kanssa mutta kerran kuin olimme tyttöystävän kanssa peuhailtiin vähän niin yhtäkkiä tuli mielikuva päähän että hän olisi ollut mies?? Hirveä paniikki iski ja siitä asti minulla on ollut ajatuksia mielessäni että olenko bi tai homo...
Aina ennen olen pitänyt asiaa itsestäänselvänä että olen hetero mutta tuo yksi ajatus aloitti ketjun lisää ajatuksia jotka vain sekoittavat päätä enemmän ja enemmän... ja nyt on pieni paniikki että olisi pakko saada tietää mikä seksuaalinen suuntautumiseni on... En voisi sanoa että fantisoin olemisesta miehen kanssa.. se tuntuu jotenkin oudolta mutta en tajua miksi sitten piinaan itseäni näillä ajatuksilla...
sen voin sanoa että luonteeltani olen hieman pakkoneuroottinen eli jos joku asia vaivaa niin pohdin sitä niin kauan että hirveä ahdistus nousee päälle =/ ja en todellakaan pidä miehen kroppaa mitenkään vetävänä.... ainakaan alastomana yök... tietenkin voin sanoa miehenä että joku toinen mies on hyvännäköinen mutta haluaisinko suudella häntä tai jotain vastaavaa sitä en usko.... mutta kuitenkin päässäni pyörivät sellaiset ajatukset että olisinko sittenkin homo tai bi??
Minulla on aikaisemmin ollut toisenlaisia ahdistavia pakkoajatuksia mutta en tiedä ovatko nämä pakkoajatuksia tai olenko huomannut jotain itsestäni mitä en tiennyt?? Välillä kuin olen tyyni niin pystyn nauramaan asialle ja jopa ajattelemaan että aika cool juttu jos ois bi, heh... mut taas yleensä on hirvee ahdistus päällä ku ei oikein tiedä mitä ajattelee tai tuntee.... En tiedä miksi mutta en haluaisi olla homo... en todellakaan tunne että haluaisin olla sitä... ja kysymys ei ole siitä että pelkäisin muiden tuomiota, en ainakaan usko että se johtuu siitä... tiedän että vanhemillani ei olisi mitään ongelmaa asian kanssa että en usko että siitä on kyse.... yksinkertaisesti ajattelen että haluan olla naisten kanssa.... mutta miksi sitten nämä ajatukset piinaavat minua?? =/ Tyttöystäväni kanssa kuin olimme ja peuhailimme niin oli kyllä aina seisokki päällä että kyllä tiedän että ainakin hän kiihotti minua.... ja olen ollut saunassa miesystävien kanssa mutta silloin en ole tuntenut mitään... eli voisin päätellä että olen hetero?? jo se kuin makoilin vain tyttöystäväni vieressä niin alkoi seisomaan... niin eikö tämä ole aika selvä juttu?? no miksi sitten olen niin äärimmäisen ahdistunut kuin nämä ajatukset joita en halua piinaavat mieltäni??
Eli kysyn nyt onko tällainen identiteettikriisi normaalia??? Olen koko viime vuodesta saakka ollut äärimmäisen ahdistunut erilaisita pakkoajatuksista ja niistä olen päässyt yli mutta tämä homo/bi-pelko on vaivannut nyt parisen kuukautta.... eli onko tällainen kriisi normaalia tässä iässä vai mitä minun pitäisi tästä päätellä??? ahdistuneisuushäiriö vai onko jotain oikeasti tapahtumassa?? tiedän ettei kukaan voi sitä tietää mutta voiko joku jakaa kokemuksia jos on samanlaista hämmentymistä ollut??
Vastaukset 20
Vanhimmat
pyytäisin että esittäisitte ystävällisiä ja asiallisia vastauksia kiitos =)
niin että sen lisään että minulla on muutenkin vähän vaikea olo koska tulevaisuus on niin iso kysymysmerkki kuin ajatellaan mitä opiskella ja miten se onnistuu ja yksineläminen jne... suuria muutoksia elämässä on pistänyt pään aivan sekaisin... ja se on jatkunut siitä asti kuin lukio loppui viime vuonna niin olen ollut eri tavoin aika hämmentynyt.... jos joku pystyisi edes vähän valaisemaan tilannetta niin olisin kiitollinen =)
Tunnut olevan kovasti ahdistunut tilanteestasi. Kun katsoin näitä kolme kirjettäsi, huomaan, että Sinua taitaa yleensäkin elämä pelottaa. Eikä se ole mikään ihme, kyllä sellainen asia mietityttää kovasti, kun elämässä pitäisi jotain tehdä, eikä tiedä mitä. Luulen, että ahdistuksesi on enemmän ns. yleisahdistusta, joka ilmenee sellaisena ettet pysty sanomaan mikä on vaikeinta.
Ihminen käy läpi ns. kehityskriisejä, joiden aikana on tyypillistä, että kaikki uusi ahdistaa eikä tiedä mitä tehdä. Luulen keskustelematta kanssasi enemmän, Sinulla olevan tällainen normaaliin nuoren elämään kuuluva kehityskriisi, joka menee ohi aikanaan.
Samalla sanoisin, etten ainakaan vielä olisi huolissani seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.
Minusta Sinä itse kerroit tuossa omassa viestissä, ettet ainakaan homo ole, uskon myös ettet ole oikein bikään.
Sanoisin tilanteesi olevan nuoruuteen ja siihen pelkoon mitä tehdä tulevaisuudessa, liittyvä normaali kehityskriisi. Jos Sinua oikein nämä asiat ahdistavat, voisit mennä esim. ammatinvalinnan ohjaajan puheille juttelemaan, mitä isona tekisit. Pääsisit asiassa vähän eteen päin.
Onnea matkaan, uskon kaiken selviävän!
Se on aivan varma juttu että tämä "kehityskriisi" vaivaa ja ahdistaa mutta siitä tiedän selviäväni mutta tämä homouden pelko on niin suuri.... en tiedä miksi.... voisin kuvitella kertovani tutuilleni jos olisin että en usko että tosiaan kyse on siitä että pelkään tuomiota tai hyljeksintää...olen aina pystynyt olemaan oma itseni välittämättä siitä mitä muut ajattelevat minusta.... mutta se on niin outo juttu miten enemmän uppoudun näihin ajatuksiin niin sitä enemmän pelkään sitä... eli en tiedä pelkäänkö turhaan vai yritänkö kieltää että todella olisin homo/bi?? Minulla ei ole mitään homoja vastaan mutta en tiedä miksi mutta haluan välttämättä olla hetero... yritän epätoivoisesti vakuutta itselleni miksi olisin hetero ja sitä enemmän tämä ahdistuneisuus yrittää väittää toisin... tyyliin käyn keskustelua päässäni missä yksi "ääni" sanoo että "älä ole naurettava ei sun tarvi tommosta pohtia" sit taas se toinen sanoo et "älä ole tyhmä, hyväksy homoitsesi" tai jotain vastaavaa.... vähän niinkuin ajattelee että se enkeli ja piru istuu olkapäillä ja yrittävät vakuuttaa jostain.... En uskoisi että koskaan olisin ollut ihastunut tai tuntenut seksuaalista vetovoimaa miehiä kohtaan mutta nämä ajatuskset saavat minua pelkäämään että mitä jos pystyisin siihen?? Ja sitten nyt olen aina hiukkasen epävarman oloinen kuin näen miehiä esimerkiksi kavereitani koska miehen näkeminen voi herättää kysymyksen "olenko homo" esille ihan tuosta noin vain... ei tarkoita että tuntisin mitään heitä kohtaan vain se riittää että he ovat miespuolisia ja se herättää sen kammottavan ajatuksen että "olenko homo" pintaan.... Sehän on selvää että kehityskriisi on tässä elämänvaiheessa yleistä... ja olet oikeassa elämä pelottaa... mutta onko seksuaalinen identiteettikriisi myös tavallista?? En olisi ennen koskaan voinut kuvitella edes että minun tarvisi koskaan pohtia tätä..... Jos tietäisin että haluaisin olla homo niin tämä olisi pienempi ongelma mutta olen niin hämmentynyt juuri nyt.... en tiedä enään mitään tunnen olen niin sekaisin.... =/ viimeksi kuin yhden kaverini näin niin heräsi ajatus ja sitten yritin kuvitella miltä se oikeasti tuntui ja se aiheutti minulle niin oudon olon että tunsin hyvin suurta ahdistusta että minun oli pakko lähteä kotiin koska pelkäsin että nämä ajatukset tarkottaisivat jotain.... =/
sellainen kiinnostava pointti tuli mieleen että mielummin hyväksyisin olevani lesbo eli homoseksuaalinen nainen kuin että olisin homoseksuaalinen mies =/ en tiedä miksi.... en todellakaan tiedä mitä olen... luulen olevani hetero... haluan olla hetero...mutta miksi helvetissä nämä ajatukset sitten vaivaavat mieltä?? =/
Miksi homot tuntevat usein miten häpeää olotilastaan ja eivät ole täysin sinut itsensä kanssa?
Miksi tunnetut julkkishomot varjelevat homouttaan? Miksi homoilla on erittäin usein mielenterveysongelmia ja erittäin vaikea tai tramaattinen lapsuus?
Onko homous sairaus, jonka jäljet johtavat lapsuuden ajan traumoihin? .. Miettikääpä sitä!
Mulla on ollut mahtava lapsuus että en tiedä mikä sinun viestisi merkitys oikein on =/ Totta on että minulla on jonkilainen ahdistuneisuushäiriö juuri nyt menossa mutta se vasta alkoi tässä noin vähän alle vuosi sitten... ennen sitä elämäni oli mahtavaa kuin kaikki oli selvää... nyt kaiken näen vain suurena kysymysmerkkinä =/ tämä elämäntilanne on vähän hankala ja herättää minussa kuten useimmissa nuorissa jonkulaista ahdistusta... joillakin enemmän joillakin vähemmän....
Oletko miettinyt, miksi homojen elämä on vaikeaa ja aina ei olla sinut itsensä kanssa? Mieti vähän minkälainen tilanne on, kun itse huomaat olevasi homo. Iskeekö pakokauhu, ahdistaako, uskallatko ilmoittaa työpaikallasi, koulussa tai missä tahansa julkisesti " olen homo", veikkaan että ei.
Tämä maailma on sellainen, jossa vallitsee hetero-olettamus ja se koetaan ainakin vallitsevaksi tilanteeksi.
Ennenkuin homoseksuaalit pystyvät hyväksymään oman identiteettinsä, joka on rakennettava pikkuhiljaa, siihen on mennyt jo pitkä aika.
Mieti, miten vanhemmat ottavat lapseltaan vastaan ilmoituksen "olen homo". Vanhemmat odottavat lapsenlapsia ja eivätkä ole edes pystyneet ajattelemaan, että lapsi voisi olla homo.
Eikä homoilla ole sen vaikeampaa tai traumaattisempaa lapsuutta kuin muillakaan. Vähemmistöryhmien asioita vain aina paisutellaan ja yleistetään.
Homot ja bit, joista minulla on kokemusta, ovat todella hienoja ihmisiä, koulutettuja ja yhteiskunnassamme menestyneitä, siinä kuin heterotkin.
Hyvää jatkoa homotutkimuksillesi, mutta ole rehellinen mielipiteissäsi.
Niin kyllä ne ajatukset siitä vielä selviää.. Mäkin olen kamppaillut oman seksuaalisuuteni kanssa vaikka kuinka ja kamppailen vieläkin. Itsekin huomaan, että tollaset ahdistukset on liityneet uuteen elämäntilanteeseen: oon muuttanut toiseen kaupunkiin lukion jälkeen opiskelemaan, ja sekin on pannut nykyisen parisuhteen tosi koetukselle.
Huomasin, että tykkään naisistakin joskus vuosi sitten, ja se oli mullekin tosi kova pala. Sitä ennen oon lähinnä ihaillut homo- ja bi-seksuaaleja. Nyt olin ihan hukassa: mitä jos oon pettänyt itseäni seurustelemalla poikien kanssa jo vuosia, miten kaverit suhtautuu, osaanko enää halailla ja kokea kaverillista läheisyyttä tyttöjen kanssa niinkun aina ennen, miten mä ikinä voisin löytää itselleni tyttöystävän ja pitäisikö edes...?? niin paljon helpompi olis vaan olla puhtaasti hetero ja seurustella vaan poikien kanssa!
Kuitenkin kaikista sun kirjotuksista saa sen käsityksen, että olet jossain siinä heteron ja bissen rajamailla.. Ei se ole niin iso juttu, oikeastaan harvapa meistä asettuu 100-prosenttisesti johonkin kategoriaa. Ehkä et ole puhtaasti hetero, homo tai bi, vaan poika joka pitää paljon tytöistä, mutta kokee kiintyvänsä helposti myös poikiin... (tai mikä mä olen sun seksuaalisuuttasi määrittelemään..) mutta mikäs siinä? =)
kommentistasi päätellen et ole homo. onko mahdollista että muijasi kanssa peuhatessasi olisit assosioinut asian kenties lapsuudessa koettuun hyväksikäyttöön? tässä tapauksessa miespuolisen toimesta.
Eli tämähän tapahtui vain kerran kuin peuhailimme... Ei minua ole koskaan hyväksikäytetty millään tavoin... tämä on niinkuin heteromiehen pahin painajainen.... homouden pelko... eikö se vähän niin ole =) Juuri nyt en ole ahdistunut mutta kuitenkin se ajatus voi pyöriä siellä päässä... ihan niinkuin aivoni yrittäisivät tahalteen ärsyttää minua =/ Jos sitä on homo niin tietääkö siitä?? En tunne olevani homo mutta se pelko on että mitä jos olisin?? ja se pelko ruokkii itseään koko ajan... kenties pelko syntyi siksi koska pelkäsin menettäväni tyttöystäväni?? jos olisin homo niin silloinhan en olisi pystynyt olemaan hänen kanssaan... ja olin niin tajuttoman rakastunut häneen että joka ikinen ajatus joka johti siihen etten olisi voinut olla hänen kanssaan söi minut elävältä.... kuitenkin aina vaan keksein uusia asioita mistä huolestua... ja nyt se levy on vähän niinkuin jäänyt päälle =/ en ole enään hänen kanssaan mutta vieläkin nuo ajatukset häiritsevät....
oletan kuitenkin että kaikki joskus pohtivat minkälaista olisi jos olisi homo?? Vai olenko ihan väärässä?? ihminenhän on utelias luonteeltaan... siksihän monet experimentoivat... mutta minä en sitä haluaisi tehdä koska en haluaisi saada sitä tietoa että mitä jos pitäisinkin siitä =/ Eikä nyt muutenkaan kiinnosta oikeastaan... ei oikein mikään kiinnosta tällä hetkellä.... vain se pakkomiele että olisi pakko saada vastaus tähän kysymykseen... tuntuu niinkuin en saisi mielenrauhaa ennen sitä =/
Älä hoppuile. Voin sanoa että koko elämä on jonkinlaista kriisiä monen kohdalla, niinkuin minunkin. Olin omasta mielestäni nuorena poikana homo, mutta menin naimisiin ja olen ollut onnellinen kymmeniä vuosia liitossa, mutta tunnen itsessäni olevan osan minuutta homo tai bi, vai miksi kukin sitä voisi kutsua.
Ota iisisti jos vain pystyt, nauti niistä hetkistä tyttöystäväsi kanssa, ja älä liikkaa pohdi itseäsi ja tulevaisuutta, vaan elä tätä päivää.
Se ei ole niin kammottava asia, vaikka tuntee viehtymystä miehiin, sillä ihminen voi tuntea kiinnostusta samaan sukupuoleen niin monista motiivista ja vaikea on niitä edes itse nimetä.
tällaista rohkaisua tarvitsen juuri! =) Eikä tämä nyt tarkoita että hätä on ohi mutta ainakin joksenkin helpottaa kuulla ihmisten kokemuksista... ja oletan että menit naimisiin naisen kanssa =) heh oletan näin =P uskoakseni ei voi olla 100% varma seksuaalisuudestaan... näin sanovat seksiteraputitkin... uskon että kaikilla on varmaan jonkinlainen taipumus edes kuvittelemaan millaista se olisi.... tietenkin sitä kallistuu enemmän jommallekummalle puolelle mutta uskoisin että kaikilta voi löytyä kiinnostusta molemmille sukupuolille... toistaiseksi pidän itseäni täysin heterona! mutta eihän sitä koskaan tiedä...
älä välitä, oon n. saman ikäinen kun sä, ja mulla oli toi sama juttu jonkin aikaa sitten... joku 20 kriisi tms vaikka siitä ei paljon puhutakkaan tiedotusvälineissä.
pusipusi=)
Homot ja Lesbot eivät kykene asialliseen keskusteluun tai kritiikkiin. Häpeä näyttää olevan niin suuri, että kaikki asialliset kritisoinnit poistetaan heti kuten tämäkin kirjoitus. Minun mielestäni homous,Lesbous johtuu lapsuuden traumoista, jossa isä/äiti suhde ei ole ollut tasapainoinen ja lapselle rakentava normaali olotila ja tästä johtuen myöhemmässä elämänvaiheessa tulee vääristymiä, jota kutsumme homoudeksi tai lesboudeksi.
Tästä asiasta on paljon tutkimusta ja maailman johtavat psykoterapeutit/psykologit ovat todenneet, että homous/lesbous johtaa juurensa varhaislapsuuteen ja siellä tapahtuneisiin "ikäviin" kokemuksiin..
Kaikkihan johtuu kaiksesta. Kumma vaan että kaksosista toinen voi olla homo ja toinen ei.
Kummastippa annoit lohtua ja valaistusta asioihin, mutta onneksi homot eivät ole mitään reppanoita, mitä itse heitä tunnen, suuremmosia empaattisia ihmisiä, sekä ihottavia itseesä tuijottajia, niikuin me kaikki.
mitä tekemistä tällä on tämän keskustelun kanssa tekemistä?
Omien erehtymättömien empiiristen tutkimusteni mukaan homoissa ja lesboissa on keskimäärin yhtä paljon asiallisia keskustelijoita kuin yltiöheterossa verrokkipopulaatiossa. Biseksuaalina minua kiinnostaisi tietää, miten Sinun maailmasi johtavat kallonkutistajat selittävät biseksuaalisuuden. Millaisia varhaislapsuuden traumoja tiedät minun minun kokeneen, että minusta kasvoi tällainen häpeämättömän itsevarma kaksineuvoinen?
Tais Ritul mennä jauhot suuhun. Miksi sitten kaikki ketkä ovat lapsuudessa kokeneet vastaavia traumoja, eivät ole lesboja? Ja miksi on lesboja joilla on ollut tasapainoinen traumaton lapsuus? Mimmostenhan puoskarien stooreja Ritu on lukenut?
käsittääkseni tuo on tosi normaalia.. harvat ihmiset kai on ihan 10% homoja/lesboja/heteroita/bissejä, joten suurin osa ihmisistä kai ainakin joskus tulee vähän miettineeksi tätä asiaa.. Ei kai sillä ole niin suurta merkitystä. Itse olen bi-seksuaali, mutta häkellystä mulle aiheuttaa se, etten tiedä, kummasta sukupuolesta pidän enemmän. Seurustelen ihanan pojan kanssa, enkä ole koskaan kokeillut naista (muuta kun humalassa suudellut), ja pelkään, että jos tää suhde (kestänyt 2vuotta ja hyvin menee) jatkuu vaikka vielä 10 vuotta, ja löydän itseni haaveilemasta naisista päivät pitkät.
Juttelin just mun poikaystävän kanssa puhelimessa. Se on niin ihana, että en kyllä anna tollasten ajatusten pilata meidän suhdetta nyt... itkettää, nyt herkistyin =(