4-vuotiaan lapsen käyttäytyminen

Olen ollut vähän ihmeissäni lapseni suhtautumisesta asioihin ja joskus olen miettinyt että ovatko ne normaaleja, esimerkki: lapsi on menossa ulos isänsä kanssa. Yhtäkkiä lapsi näyttää vakavalta ja sanoo 'joku syö äitiä'. Kysyn että mitä niin tiuskaisee vielä kovempaa saman jutun. Kysyn että miten niin... että mikä syö äitiä. Vastaus on 'kuusi'. Oletin että tarkoitti meidän joulukuusta ja hämmennyksen sekaisena naurahdan asialle. Lapsi istuu sohvalla kädet puuskassa otsa kurtussa kuinka 'häntä ei naurata mikään, KOSKAAN!' tämän jälkeen olen enemmän kuin hämmentynyt kuinka tyhjästä nyt noin kiukustuu. Kun yritän selvittää asiaa että miksi on noin pahalla päällä niin vastaa siihen että 'älä kutsu minua kiukkuiseksi', vastaan että no en kutsu mutta että miksi on noin pahalla tuulella. Vastaa siihen ettei häntä kiinnosta puhua asiasta. Silti istuu sohvalla jalkaa kiukkuisesti heilutellen. Onneksi sentään lähti isänsä kanssa mutta edelleen vakavana... Siis mitä ihmettä? Eikä ole ensimmäinen kerta kun näin suhtautuu ja sitä itse ajattelee että miten voikin olla noin herkkähipiäinen ja se että suuttuu vielä ihan tyhjästä! Sellainen kuva ainakin tulee kun ei osaa kertoa mistä kiikastaa.

Raskasta ajoittain olla tuollaisen helposti suuttuvan lapsen kanssa kun ei aina edes löydä sitä langan päätä mistä kaikki saa alkunsa. Lapsella on vilkas mielikuvitus ja joskus vähän liikaakin uppoutuu satujen maailmaan, esimerkiksi leikin lopettaminen voi olla vaikeaa ja se jää ikäänkuin 'päälle'. Vähän aikaa sitten lähti juoksemaan autotielle vaikka olin läsnä niin ei pysähtynyt vaikka huusin että pysähtyy, ei ottanut kuuleviin korviinsa. Onneksi autoja ei tullut siinä kohtaa mutta pidin puhuttelun ettei tuolla lailla yhtäkkiä juosta kun voi jäädä vielä auton alle. Miten voi olla niin paljon pokkaa käyttäytyä noin, usein tulee tunne että miksei se voi olla niinkuin muutkin.

En ymmärrä miksi hän höpisee kummallisia juttuja, onko se hänen tapansa päästä eroon arjesta vai mitä... Ihankuin hänellä ei ole mitään tietoa siitä että hänen sanoillaan on seurauksensa, aina pitäisi olla joku hänen asiantuntijana joka tietää tarkalleen mitä hänen päässään liikkuu, vaikka se useimmiten on sula mahdottomuus kun hän tuo ne esillekin niin erikoisella tavalla. Onko tämä vain joku vaihe vai löytääkö hän ajan kanssa keinot tuohon tunteittensa säätelyyn ja itsensä ilmaisemiseen?