Naapurien kissat tappaa pikkulinnut pihassani

Moikka,

Minulla on vuosien perinne pikkulintujen ruokintaan omalla pihallani talvisin. Löytyy pähkinöitä, jyviä, rasvaa ja kaikenlaista jotta selviävät helpommin paukkupakkasten yli.

Syöttöpisteeni on ollut huippusuosittu kunnes kaksi viikkoa sitten ei ole näkynyt linnun lintua. Siirsin sitten elisa vahdin kuvaamaan syöttöaluetta jotta näkisin käykö sielä ketään edes päivisin. No kyllä käy, mutta ei lintuja. Kaksi kissaa ovat ottaneet omalla tontillani sijaitsevan ruokintapisteen vaanimispaikakseen. Läskit istuvat puskassa piilossa ja nappaavat pikkulintuja. Sain videolle jopa kaksi onnistunutta hyökkäystä. Tästä syystä linnut eivät enää ruokintapisteelle tule.

Vihaan kissoja, mutta enemmän vihaan vastuuttomia kissanomistajia. Minulle ei ole ongelma myrkyttää kissoja, koska saan myrkyttää omalla tontillani "rottia" aivan niin paljon kuin haluan. Tämä ei kuitenkaan ole kissojen syy, joten onko muuta vinkkiä kissojen hävittämiseen?

Toisen kissan omistaja sanoi jo että hän ei tule oman kissan kulkua rajoittamaan koska kissa ei hänen mielestään kuulu seinien sisälle. Mielestäni kissat kuuluvat juuri sinne eikä Suomen luontoon. Linnut tulevat olemaan minulle aina etusijalla, joten rotanmyrkytys on pian pakollinen toimenpide jos ei ole muuta keinoa. Täällä on paljon myös oravia joita kissat tappavat.

Voisihan ne kissat helposti loukuttaakin ja viedä vaikka eläintaloon, mutta kuten naapuri sanoi niin takaisin pihallemme ne tulisi muutenkin. Toisaalta onkohan sielä joku lunastusmaksu? Jos rupeaisi miettimään neljännellä kerralla että alkaa ottaa kukkaron päälle?

Ei ole minun tehtäväni omassa pihassani huolehtia kukkapenkkien ja hiekkalaatikon hygieniasta, saati sitten pikkulintujen turvallisuudesta....
3282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lähdin katsomaan täältä palstalta kohtalotovereitani - ja löytyihän niitä. Minulla on sama ongelman naapurin kissojen kanssa. Puhe ei auta naapurin kanssa eikä naapuriakaan tappaa saa, kissan syyhän se ei ole. Mikä sitten auttaa. Ehkä tuo loukuttaminen ja löytöeläintarhaan vieminen auttaisi ajan mittaan. En ymmärrä, että koiralla on kiinnipitoajat, mutta kissalla ei. Ja kissa on huomattavasti pahempi tappaja kuin koira,. Voisiko lainsäätäjään vaikuttaa? Korkealla oleva lintulauta ei auta, koska aina siitä tippuu jyviä maahan, josta iso parvi lintuja käy niitä syömässä.

Äänestä

Täällä naapurin linnut tappavat pikkukisut pihastani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KokkolanKarpaasi kirjoitti:

Moikka,

Minulla on vuosien perinne pikkulintujen ruokintaan omalla pihallani talvisin. Löytyy pähkinöitä, jyviä, rasvaa ja kaikenlaista jotta selviävät helpommin paukkupakkasten yli.

Syöttöpisteeni on ollut huippusuosittu kunnes kaksi viikkoa sitten ei ole näkynyt linnun lintua. Siirsin sitten elisa vahdin kuvaamaan syöttöaluetta jotta näkisin käykö sielä ketään edes päivisin. No kyllä käy, mutta ei lintuja. Kaksi kissaa ovat ottaneet omalla tontillani sijaitsevan ruokintapisteen vaanimispaikakseen. Läskit istuvat puskassa piilossa ja nappaavat pikkulintuja. Sain videolle jopa kaksi onnistunutta hyökkäystä. Tästä syystä linnut eivät enää ruokintapisteelle tule.

Vihaan kissoja, mutta enemmän vihaan vastuuttomia kissanomistajia. Minulle ei ole ongelma myrkyttää kissoja, koska saan myrkyttää omalla tontillani "rottia" aivan niin paljon kuin haluan. Tämä ei kuitenkaan ole kissojen syy, joten onko muuta vinkkiä kissojen hävittämiseen?

Toisen kissan omistaja sanoi jo että hän ei tule oman kissan kulkua rajoittamaan koska kissa ei hänen mielestään kuulu seinien sisälle. Mielestäni kissat kuuluvat juuri sinne eikä Suomen luontoon. Linnut tulevat olemaan minulle aina etusijalla, joten rotanmyrkytys on pian pakollinen toimenpide jos ei ole muuta keinoa. Täällä on paljon myös oravia joita kissat tappavat.

Voisihan ne kissat helposti loukuttaakin ja viedä vaikka eläintaloon, mutta kuten naapuri sanoi niin takaisin pihallemme ne tulisi muutenkin. Toisaalta onkohan sielä joku lunastusmaksu? Jos rupeaisi miettimään neljännellä kerralla että alkaa ottaa kukkaron päälle?

Ei ole minun tehtäväni omassa pihassani huolehtia kukkapenkkien ja hiekkalaatikon hygieniasta, saati sitten pikkulintujen turvallisuudesta....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu