Uskaltaako TUI:lla enää lentää?

vähän.pelottavaa

11

475

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaatikaa.mitä.kuuluu

      Jos varaat ylimääräistä aikaa ja rahaa niin kyllä se matka aina loppuu. Matkan kesto voi vain kestää hieman pidempään. Vaatikaa suomalaiset Eu vakiokorvauksia, älkää hyväksykö matkatoimiston esittämää 10-15 % jos matkanne myöhästyy useamman tunnin tai päivän.
      Teidän puolesta kuluttajariitalautakunnassa on ollut useita tapauksia ja Eu tuomioistuimessa asioista on tehty ennakkoratkaisut. Ei muuta kuin tiukasti vaatimaan mitä meille Suomalaisille kuuluu. Yhtiöt yrittävät tehdä kaikkensa, jotteivat joudu korvauksiin vedoten esim. tekniseen vikaa, joka ei kelpaa oikeuden mukaan syyksi.

      1. Ensin korvausvaade lentoyhtiöön
      2. Tarvittaessa kuluttajariitalautakuntaan
      3. Kuluttajariitalautakunnan suosituksen perusteella käräjäoikeuteen

      Euroopassa mm. oikeus määräsi lentoyhtiön koneen takavarikkoon, koska ei ollut suorittanut vakiokorvausta jolloin asiakas sai yllättävän nopeasti korvauksen.
      Tutustukaan kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuihin. Eu:n tiedotuksen sivuilla on myös asiasta vinkkejä. Kuningaskuluttajan sivuilla ollut juttuja. Lentoyhtiöt ovat itse myös velvollisia kertomaan tästä, mutta he eivät sitä aktiivisesti harrasta, koska se maksaa.

      • TuiTuiJaTui

        Edellinen täyttä asiaa.

        Aloittajalle vastaus, kyllä uskaltaa lentää, mutta pitää saada ensin lentoon.

        Oma mielipiteeni kuitenkin, älkää aina ostako halvinta, vaan ostakaa sitä mitä tahdotte siltä joka tahtonne myös toteuttaa.


      • 9tuntiamyöhässä

        IATA:n vakiokorvausta kannattaa hakea. Esimerkiksi surullisenkuuluisien Thaimaan lentojen vakiokorvaus on 600 euroa per naama. Ongelma on se että esim. Thompson Airways ei maksa niitä kuin oikeuskäsittelyn kautta. Siksi korvaukset kannattaa tässä tapauksessa hakea välikäden kautta, joka menee sinun ja monen muun puolesta oikeuteen hakemaan ne korvaukset. Tälläisiä toimijoita on mm itse käyttämäni AirHelp, jossa asiointi tapahtuu selvällä Suomella. Heidän palkkionsa on 25% korvaussummasta, ei muita kuluja. Jos mitään korvauksia ei saataisi, ei mitään tarvitse maksaakaan.


    • Tuittuilija

      Lennettiin suoralla lennolla Mauritiukselle TUI:n kautta ja thompson airlinesin kone oli huippuluokkaa ja emot mukavia!

      Takaisin tullessa lento myöhästyi ja yhtiö vaihtui koska ylläri pylläri TUI:n koneessa vikaa. Takasin tultiin kämäsellä Wamos airilla jossa ei edes vettä saatavilla. Ei mitään viihde-elektroniikkaa pitkälle lennolle ja lentoemot mitä vittumaisimpia vaan olla ja voi. Myöskin etukäteen varatut paikat jäivät haaveeksi. Lentopelkoisena olin Onneissani että sentään kone pysyi ilmassa ja ei ollut puisia saunan laude penkkejä niinkuin pelättiin ;)

      Positiivisesti ajateltuna: ainakin huomaavat koneen viat ennenkuin on myöhästä.

      • AlaVamos

        Näytti olleen Vamos Airin A330-243 EC-MJS.
        FR24n mukaan TUIn (Belgia/Hollanti) kaikki 4 kpl 787 ovat olleet käytössä, joten konepula johtuu matkojen määrästä tai jonkin toisen konetyypin korvauksesta firman sisällä.


      • Wamosairnothanks
        AlaVamos kirjoitti:

        Näytti olleen Vamos Airin A330-243 EC-MJS.
        FR24n mukaan TUIn (Belgia/Hollanti) kaikki 4 kpl 787 ovat olleet käytössä, joten konepula johtuu matkojen määrästä tai jonkin toisen konetyypin korvauksesta firman sisällä.

        Ainakin tuilta saadussa viestissä kertoivat koneessa olevan vikaa ja korvaavaa konetta yrittivät saada. Tietenkin varmaan helpompi syyttää konetta kuin myöntää itse matkanjärjestäjän jotenkin kusseen asian.


    • Bellatar

      Tosiaan myöhästyneestä lennosta kannattaa hakea korvauksia. Itse lennettiin Lontoosta Malagaan helmikuussa ja saatiin 1200 euroa korvauksia reilun kolmen tunnin myöhästymisestä. Korvaukset haki korvauslennosta.com, kun ei riittänyt omat rahkeet. Hekin ottivat tuon 25% korvaussummasta.

    • Matematiikkaa

      Myöhästymisriskiä lisää se tosiasia, että mitä vähemmän yhtiöllä on koneita jossakin sen käyttämässä lentokohteessa, sitä hankalampi on saada kone rikkoutuneen koneen tilalle.

    • kitisiä

      "Hyvä" kun muillekin sattunut vastaavaa! Lennettiin 1,5v jamaicalta suomeen ja lento myöhästyi yhteensä 17h ja se peruttiin 3x ja viimeinen tapahtui kun olimme jo klo4 kentällä valmiina... sairasta. olin vielä tuolloin raskaana ja pahoinvoinnit huipussaa. oli kyllä kidutusta päästä kotiin. haimme korvauksia itse useaan kertaan emmekä saaneet koskaan mitään vastausta takaisin. ei mitään. viimein saimme viime viikolla vastauksen heiltä!! lähettämämme viestit olivat viallisia ja eivät olleet auenneet tai jotain vastaavaa. tänään laitellaan neljättä korvauslippusta menemään. jännitetään kuinka käy! saadaanko vastausta vai pitääkä itse kääntyä viimein myös perintäfirman puoleen.. sitkeästi yritetään!

      • Allekirjoittanut auttaa myös asiassa, korvausprosentti 20 saaduista korvauksista. Huom! Vain SAADUISTA korvauksista.


      • Aikamoista_kieltämättä

        Huh huh, lento myöhästyi puolitoista vuotta? Kai tuosta on oikeuskeissi jo meneillään?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      851
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      88
      804
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      60
      503
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    Aihe