Sandkulla tidningar

Mystinen numeromies(?), hanuristilerppa, onkopoika, otahanuriinpoju,numerolerppa.... multipersoona, "superlahjakkuus" on nykyään myös matkailuyrittäjä. Nykyään hän toimii aktiivisesti kotimaanmatkailun parissa, unohtamatta päänsisäistä googlen avulla suoritettua thaimaan matkailua.

Lerppa-travels on erikoistunut järjestämään varsinkin kesäaikaan kiertoajeluita hiekkaharjussa, matkustaminen tapahtuu Lerppa-travelsin perustajan hanuristilerpan ideologian mukaan pummilla paikallisbusseilla. Kiertoajelun jälkeen seurue kokoontuu boccicseen, jossa kerätään kolehti, jolla ostetaan mahdollisimman monta keskioluttuoppia, piipahdetaan googlen avulla numeromiehen selostamalla kiertoajelulla Pattayalla, (kiitos valkokankaan keksijälle, kaikki mahtuu mukaan!!!),suunnitelmissa on laajentaa googlematkat myös hua hiniin, ongelmaksi on muodostunut kohtee surkeuden vuoksi melko niukka videomateriaali, iltaa jatketaan hanuristilerpan mittavaa ladyboi katalogikokoelmaa selaillen ja lämminhenkisillä kimpparunkuilla seurusteluravintolan wc-tiloissa, josta siirrytään luontevasti häiriköimään muita (mahdollisia) asiakkaita perinteisellä "tarjoo kalja" fraasilla, sekä hörpitään olutta muiden asiakkaiden tuopeista heti, kun siihen mahdollisuus aukenee. Ohjelmistoon kuuluu myös illan isännän, hanuristilerpan epävireisen kitaransoiton ja kotikutoisen ladyboi-asusteen säestämä nuotin vierestä esittämä "aikuinen nainen", Illan isäntä myös pitää kuvitteellisen esitelmän "NASAn" lukuun muka tekemistään töistä (tämä aiheuttaa tahattomia naurunhörähdyksiä keskiolutpöhnäisessä kuulijakunnassa), josta luontevasti siirtyy kehuskelemaan olevansa sotilasarvoltaan peräti majuri oikein insinööri sellainen (tässä kohtaa, niilä jotka olivat lerpan kanssa samaan aikaan kutsunnoissa, ja jotka tietävät että lääkäri passitti lerpan kotiin jo ovelta c-papereiden kera, karkaa huutonaurun ohella pikkuisen kitkerää yrjöä suuhun), unohtamatta väliin kertoilla "asiantuntevasti" (siis tietämättä hevonvittua) Pattayan ostos- ja majoituspaikoista. Illan viimeisenä ohjelmanumerona, valomerkin jälkeen on riidanhaasto hiekkaharjulaisittain nakkikopin jonossa, josta poikkeuksetta on seurauksena nolo selkäsauna, tähän ohjelmanumeroon osallistuu yleensä vain lerppa itse, sillä muilla googlematkaajilla on edes saman verran älliä päässään kuin hevosella ja he tajuavat hipsiä vähin äänin kotiin yörunkulle.

Joskus verinenäistä samkariamme lohduttaa toinen kokenut mielikuvitus/google-matkailija, "lievästi" ylipainoinen yksinhuoltajaäiti (gambialaisen ylikonemestarin jäljiltä) Sika-Amalia.

https://www.nauris.fi/l/11288.jpg
6121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Resuperse vaihdahan taas hieman paremmin pehmustettuun huoneeseen, reppana.

Äänestä
  • Pääsitkö taas suljetulta Jouluvapaalle, kun jatkuvasti älyttömyyksiäsi, lerppa riepu, kirjoittelet palstoille?

    Äänestä

  • Tuohon sinun itse tietää vastaus, resuperse...

    Äänestä

  • Ettekö nyt ymmärrä. 1600€ lentokapteenin eläke ei riitä harrastuksiin, siksi vietän aikani suomi24 palstalla. Olen köyhä taloudellisesti että älykkyydeltä. Asun hua hinissä köyhänä siksi solvaan menestyneitä Thaimaan kävijöitä ja asukkeja, itselläni kun ei ole mitään muuta kuin aikaa.

    Äänestä

  • Lerppa vastasi jälleen kerran kutsuun

    Äänestä

Joulu lähestyy ja Lerppa-Amalialla alkaa mennä paniikin puolelle yksinäisyys. Ei ole lapsia, ei vaimoa eikä kavereita. On vain mielikuvitus, katetri ja lääkkeet. Merry Christmas vaan kaikille, toivottaa Lerppa-Amalia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näyttöruutukuljettaa kirjoitti:

Mystinen numeromies(?), hanuristilerppa, onkopoika, otahanuriinpoju,numerolerppa.... multipersoona, "superlahjakkuus" on nykyään myös matkailuyrittäjä. Nykyään hän toimii aktiivisesti kotimaanmatkailun parissa, unohtamatta päänsisäistä googlen avulla suoritettua thaimaan matkailua.

Lerppa-travels on erikoistunut järjestämään varsinkin kesäaikaan kiertoajeluita hiekkaharjussa, matkustaminen tapahtuu Lerppa-travelsin perustajan hanuristilerpan ideologian mukaan pummilla paikallisbusseilla. Kiertoajelun jälkeen seurue kokoontuu boccicseen, jossa kerätään kolehti, jolla ostetaan mahdollisimman monta keskioluttuoppia, piipahdetaan googlen avulla numeromiehen selostamalla kiertoajelulla Pattayalla, (kiitos valkokankaan keksijälle, kaikki mahtuu mukaan!!!),suunnitelmissa on laajentaa googlematkat myös hua hiniin, ongelmaksi on muodostunut kohtee surkeuden vuoksi melko niukka videomateriaali, iltaa jatketaan hanuristilerpan mittavaa ladyboi katalogikokoelmaa selaillen ja lämminhenkisillä kimpparunkuilla seurusteluravintolan wc-tiloissa, josta siirrytään luontevasti häiriköimään muita (mahdollisia) asiakkaita perinteisellä "tarjoo kalja" fraasilla, sekä hörpitään olutta muiden asiakkaiden tuopeista heti, kun siihen mahdollisuus aukenee. Ohjelmistoon kuuluu myös illan isännän, hanuristilerpan epävireisen kitaransoiton ja kotikutoisen ladyboi-asusteen säestämä nuotin vierestä esittämä "aikuinen nainen", Illan isäntä myös pitää kuvitteellisen esitelmän "NASAn" lukuun muka tekemistään töistä (tämä aiheuttaa tahattomia naurunhörähdyksiä keskiolutpöhnäisessä kuulijakunnassa), josta luontevasti siirtyy kehuskelemaan olevansa sotilasarvoltaan peräti majuri oikein insinööri sellainen (tässä kohtaa, niilä jotka olivat lerpan kanssa samaan aikaan kutsunnoissa, ja jotka tietävät että lääkäri passitti lerpan kotiin jo ovelta c-papereiden kera, karkaa huutonaurun ohella pikkuisen kitkerää yrjöä suuhun), unohtamatta väliin kertoilla "asiantuntevasti" (siis tietämättä hevonvittua) Pattayan ostos- ja majoituspaikoista. Illan viimeisenä ohjelmanumerona, valomerkin jälkeen on riidanhaasto hiekkaharjulaisittain nakkikopin jonossa, josta poikkeuksetta on seurauksena nolo selkäsauna, tähän ohjelmanumeroon osallistuu yleensä vain lerppa itse, sillä muilla googlematkaajilla on edes saman verran älliä päässään kuin hevosella ja he tajuavat hipsiä vähin äänin kotiin yörunkulle.

Joskus verinenäistä samkariamme lohduttaa toinen kokenut mielikuvitus/google-matkailija, "lievästi" ylipainoinen yksinhuoltajaäiti (gambialaisen ylikonemestarin jäljiltä) Sika-Amalia.

https://www.nauris.fi/l/11288.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu