Kohtuutonko?

Pitkään kestäneiden tuloksettomien lapsettomuushoitojen jälkeen hedelmöityinkin luomusti. Raskaus ikävä kyllä todettiin kohdunulkoiseksi ja jouduttiin keskeyttämään viikolla 10. Lapsen isä, miesystäväni, petti minut tuollon kaikin mahdollisin tavoin. Hän ei halunnut kuulla asiasta, ei tukea minua, siitä ei saanut tehdä hänelle mitään ongelmaa. Hänen mielestään oli vain hyvä, että raskaus meni kesken, sillä jotain vikaahan lapsessa täytyi olla. Pari vuotta tapahtuman jälkeen kehtasi ripittää vielä minua ja ystävääni, jonka lapsi kuoli kohtuun ja joutui sen synnyttämään viikolla 22, kuinka onnettomia me olemme kun itkeskelemme näitä menetettyjä mahdollisuuksia, suremme enkelilapsia emmekä kuulemma pääse asiasta yli kuten pitäisi.


Kaikki tämä ravisteli kovasti suhdettamme ja kaiken kukkuraksi miesystäväni vielä meni ja petti minua ex-vaimonsa kanssa, jonka kanssa hänellä on kaksi aikuista lasta.

En tiedä, rakkausko voitti, vai usko ja toivo parempaan , mutta kivusta ja tuskasta huolimatta annoin vuosien myötä kaiken anteeksi ja olemme yrittäneet luoda näistä raunioista parempaa parisuhdetta.

Nyt kuitenkin tuntui taas siltä, että puukkoa tulee selkään eikä mies kykene kunnioittamaan tunteitani yhtään. Hän haluaa jouluna katsella aikuisten (25v) lastensa kanssa yhdessä vanhoja perhejouluvideoita ajalta kun oli vielä tämän exänsä kanssa naimisissa ja lapset olivat pieniä. Kaipaa kuulemma niin kovasti aikaa kun lapset olivat pieniä eikä ikinä enää tule niin hauskoja hetkiä elämässä, joten haluaisi niitä menneitä jouluja muistella lastensa kanssa.

Minä voin kuulemma tehdä muita asioita sillä aikaa, mennä vaikka lenkille. Olen yrittänyt kaikin keinoin selittää, miten minun joulufiilis ja fiilis ylipäätään on pilalla, jos hän näin haluaa toimia. Olen yrittänyt puhua siitä, miten haluaisin, että loisimme yhdessä uusia perinteitä, sen sijaan että velloo vanhoissa muistoissa lastensa kanssa katsellen kotivideoita , joissa tämä ex kenen kanssa minua petti, esiintyy. Hän kuulemma voisi luoda tästä perinteen , että aina jouluna katselisi jouluvideoita lasten kanssa ja muita videoita sitten muulloin.


Yritin selittää, että tuntuu kuin mikään ei riittäisi hälle. Että hänellä on kaksi tervettä lasta, iloitsisi siitä ja eläisi nykyhetkeä, mutta ei , hänen pitää muistella menneitä koska kaipaa niin sitä aikaa kun lapset olivat pieniä. Sanoin, että hän kääntää puukkoa haavassani, eikä kykene lainkaan asettumaan lapsettoman asemaan, mutta ei vaan ymmärrys riitä. Olen kuulemma hullu ja koko perheeni on hullu, jos minun tunteitani ymmärtää.


Olenko todella? Onko minun todella kaiken tapahtuneen jälkeen mahdotonta pyytää, että kunnioittaisi minua sen verran ja luopuisi omasta itsekkyydestään minun tunteideni takia ja antaisi videot lapsilleen katseltaviksi keskenään.