PERUSTULOLLA VOIKO

joutua kuntouttavaan joutuuko sillon luopumaan perustulosta,,,,
9204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos olet työkkärin kirjoilla niin joudut perustulolla "toimenpiteisiin" siinä missä ei-perustulolainenkin. Perustulolainen voi kuitenkin katkaista työnhakunsa tai "moitittavan menettelun" jälkeen työkkäri katkaisee, niin silloin jää sitten perustulolle.

Työkkärin ihmisillä ei ole k.o perustulorahaa mitään sananvaltaa.

Äänestä
  • Niin periaatteessa karenssista ei ole väliä paitsi joutuuko kahden vuoden jälkeen kärsimään siitä sitten.

    Äänestä

  • Se on sitten ikikarenssin arvoinen suoritus kieltäytyä toimenpiteistä.

    Äänestä

Mulla on sellainen muistikuva että lakia muutettiin niin että karenssi mikä tulee toistuvasta rikkeestä on voimassa vain koeajan loppuun perustulolaisilla ja näin ei kärsisi.

Se on selvää että jos arpa heilahtaa, niin luen lain ajatuksen kanssa. Nyt ei vielä maksa vaivaa. Vaikka kuulunkin kohderyhmään niin mahdollisuus on silti pieni.

Äänestä

Olen kuntouttavassa työtoiminnassa ja JOS arpa osuu minuun, että saan perustulokokelun "lapsilisät" kahdeksi vuodeksi niin en silloin saa työmarkkinatukea.
Sitten mennään perustulolla 2 vuotta eteenpäin ja minusta ei tilanne muutu, koska haluan olla edelleen kuntouttavassa työkokeilussa mukana.
Minusta ihan hyvä uudistus tämä perustulo kokeilu.

Äänestä
  • olen kuullut sellaista etteivät kuntsalla olleet olisi arvonnassa mukana onko näin korjatkaa jos tiädätte.

    Äänestä

  • Tietääkö kukaan tästä kuntouttavasta kuuluvatko arvontaan ollenkaan.

    Äänestä

  • Kyllä kuuluu arvontaan. Laissa oli ikää ja muita rajoituksia, joilla karsittiin arvonnan porukkaa. Kuntouttava ei ollut niiden mukana.

    Ihan noin vinkkinä että kun joku tällainen asia kiinnostaa, niin kannattaa käydä lukemassa se asia itse laista. Täällä kysymällä saat oikean tiedon tai sitten et ihan riippuen kuka vastaa.

    Äänestä

Joo, pistetään vielä täsmennys edelliseen eli pitää tietysti olla ollut peruspäivärahalla tai työmarkkinatuella marraskuussa että sai arpalipun. Kuntouttavassahan on myös porukkaa jotka tulee pelkältä toimeentulotuelta.

He tietysti eivät ole arvonnassa mukana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitensetoimii kirjoitti:

joutua kuntouttavaan joutuuko sillon luopumaan perustulosta,,,,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu