Onko muilla fiestalaisilla ollut sellaista ongelmaa että kun akku alkaa olla vähissä, kaasu tuntuu hirttävän kiinni? Eli ajaessa jos laitat kytkimen pohjaan, kierrokset nousevat 3-4 tonniin. Tilanteen saa tasaantumaan ainoastaan laittamalla vaihteen silmään ja nostamalla kytkintä, eli laittamalla vedon päälle.
Ongelmaahan etsii helposti juuri kaasarista, minäkin suihkuttelein palautusjouseen crc:tä ja luulin sitten että kaasari on rikki kun ei auttanut. Lopulta kuitenkin paljastui että kyseessä on loppuun palanut akku jonka voima ei riitä enää elektroniseen moottorinkierrosten säätelyyn ajaesakaan.
Toinen ongelma on kuljettajan oven lukko joka aukeaa ainoastaan samaan aikaan avaimella vääntämällä ja nostamalla kahvasta. Ärsyttävä vika kun tulet autolle kauppakassi toisessä kädessä. Tosin tämäkin on siis osittain luonnollista kulumaa. Epäilen kyllä että joku on joskus yrittänyt mennä autoon omilla avaimilla väkisin vääntämällä ja siten rikkonut lukon. Tiedä häntä.
Muuten kyllä fiesta on hyvä auto, kulkee aivan suoraan edelleenkin ja alustassa on isomman auton jäykkyyttä. Mitään muita oleellisia vikoja ei ole ollut. Hyvä ja selkeä ajaa.
Miten teillä muilla siis?
Fiesta 1.3 vm 97
5
3538
Vastaukset
- ...
Joo mulla vähän sama vika ton oven kanssa,paitsi että se ei aukea enään ollenkaan.Taitaa olla tyyppivika.
- Tiina
Olen joskus sanonut siitä ovesta kun olen vienyt auton huoltoon stockkalle mutta ei ne tee sille mitään, ilmeisesti pitäis tilata työ erikseen koska oven purkaminen vie niin paljon aikaa. Ja sitten kun se välillä toimii, niin se toimii ilmeisesti tietenkin silloin, kun sitä huollossa kokeillaan.
Olikohan noissa ovissa jotain sellaista että jos sen sisäverhoilun avaa niin sieltä menee jotku tarrat tai pahvit sitten uusiksi, en nyt muista. Nimittäin mietin et jos vaikka ens kesänä yrittäis avaa ja kattoo mikä siel mättääpi? Ja jos en minä, niin pistän miehen asialle.
- pasleh
Mulla oli -98 fiesta, nyt -98 esco. Molemmissa samaa vikaa, kun tulee liikennevaloihin, niin jää kierrokset päälle. Escossa sentään kierrokset laskee hetken kuluttua, meinaa sammua ja palaa normaalin 800n. Vika on juuttuneessa ilmaventtiilissä, joka escossa on startin lähellä, fiestassa muistaakseni näkyy helpommin. Putsaus spriillä tms auttaa hetkeksi, vaihto tietty varmempaa. Mulla vielä teki sitä, että jos päästin vauhdissa vapaalle ilman kytkintä, niin kierrokset nousi just tonne yli 3tonnin. Mulle vaihdettiin semmonen takuuna molempiin autoihin, mut ei juuri auttanut. Lienee siis joku moottorinohjaussysteemin vika. Ovipahvin sisäpuolella on muovikalvo mustalla sikaflexillä kiinni, saa nätisti irti kun "sahaa" hampaallisella keittiöveitsellä. Takaisin laittaessa vain muljaa hieman kittipintoja yhteen niin pysyy paikallaan. Kuullostaa vivustovialta, joku vipu tai tanko hieman kääntynyt? Mun escossa ei toimi takaoven keskuslukitus kunnolla, oon jo rasvannut ovilukon kertaalleen, auttoi n. vuodeksi...
- pasleh
Niin ja mulla meni akku oikosulkuun reilu vuoden käytön jälkeen, ei lähteny käymään, starttirele vaan paukku. kaksi kennoa sökönä. Kuskin ovipahvi murtui pakkasella, lisäksi takapyörän laakerit olivat ruostuneet ja pitivät ääntä, vaihdettiin takuuna 30tkm kohdalla. Ja takakontissa laitoin kerran tunkin väärinpäin koteloonsa, jonka seurauksena takajarrun johdon kuori nirhautui puhki. Aina kun painoi jarrua, paloi takajarrun sulake, samaan sähköpiiriin kuului myös lämmityslaitteen säätöventtiili --> lämppäri alkoi pukkaamaan tulikuumaa. Termostaatinkin taisin vaihtaa pari astetta kuumemmaksi kun ei meinannut lämmetä talvella...
- Tiina
Fiestan akku on 60 ampeeria, vaikka yleensä autoissa on akut 40 ampeerisia. Eli iso akku vaatii korkeampia moottorinkierroksia latautuakseen. Vaihdettiin akku uuteen mutta nyt olen kiinnittänyt huomiota maantieajossa siihen, että jos vauhti on 70kmh en välttämättä survaise vitosta peliin. Tämä siksi että akku alkaa latautua vasta moottorin kiertäessä n.2300 kierroksessa. Nelosvaihteella pääsee tähän kierroslukemaan tai hiukan sen yli. Hyötyminen edellyttää tietysti tasaista ajoa, ei kiihdytyksiä jottei taas bensaa kuluisi liikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san771978- 541196
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1831000Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58965Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122948- 93948