Nyt kun nuo ikärajatkin laski, ei kai sitä Cadetti- luokan kuskia, alle kouluikäisi enää tarvi lähteä ajattamaan ympäri valtakuntaa. STOPPI tällaiselle reissaamiselle, myöhemmin kyllä vielä ehtii pistää kaikki ne omat- ja suvun-omat eurot likoon.
Nautitaan yhdessä harrastamisesta lähiradoilla, ajetaan viikkokisoja, turnauksia ja kuppeja siellä kotiradalla vaikka viikoittain.
Opetellaan ajamaan yleensäkin vain ajamaan.
Yritetään kehittää, pitää yllä sitä seurojenvälistä toimintaa alueittain ja vaikka naapurialueen kanssa. Ei kaikista tarvi tehdä heti Suomenmestareita.
Järki käteen
25
984
Vastaukset 25
- Nousuanäkyviin
Brioriteetit kaikki seuratyöhön, sieltä se lähtee.
- Nbhgygy
Isoin virhe mitä on tehty,oli aikoinaan kun kartingliitto alkoi järkkäämään sarjaa cadeteille. Silloin loppui aluekisat ja maankierto alkoi. Nykyään pikku vilpertin tarttee jo päästä sm kisoihin. Mitään pikkukisaa ei ajeta. Jotenkin tuntuu että joku jarru tarttis saada päälle
- Idkkdjdjhdjdj
Ehdottomasti näin. Cadetit pitäs poistaa kaikista isommista kisoista.
- arewf
Eikä tilannetta ainakaan helpota rotaxi micro maxeineen tai x30 uuudella koneellaan. Tän kokoset kuskit niin kyllä aluekisat tarttis riittää. Näitten sarjojen perään joutuu kiertään koko suomen. Aivan pimeetä
- EiAmmutaKaikkeasAlas
Kyllä ne aluekisat hiipu ja loppu ensin, harrastajat väheni, järjestäjät väheni, ei ollut enää seuratyötä ja kouluttajia, Ajettiin alas kokonaisvaltainen moniportainen valmentautuminen (seura- alue- valmennus) ja seuratyötä tekevien ohjaaminen, ei tuettu, arvostettu millään muotoa. Oli vai AKKn huippuvalmennusta muutamille saatavana.
Tähän yritti sitten vastata Kartingliitto ainoana tahona ja onnistuikin tässä jossain määrin. Karting Liiton kilpailun yhteydessä järjestettiin ajoleirejä, ohjattiin ja opastettiin vanhempia ja kuljettajia, lopussa ajettiin ja hyödynnettiin opittuja oppeja, kaikki palkittiin.
Ainakin meidän perheen harrastus lähti näin matkaan näiltä leireiltä.
Josko nyt sitten saatais terveempi systeemi ja muutos Suomi-100 projektin mukana, seurojen ja alueiden kautta.
- 9876654
Ei ole oikein talkootyön tekijöitä nykymaailmassa , kyllä se kuva kaikesta heti valmiina on vääristynyt . Ei AKK , tai mikään muukaan instanssi saa aikaiseksi näitä juttuja , jos ei seuroissa ole sitä puuhaporukkaa . Uskon että leirejä ymm saa rahoitettua jos kenttä ottaa itse niitä järjestääkseen .
- hiipuuennenkuin
Eikä seurojen junnutoimintaa ainakaan ole helpotettu näillä lukuisilla luokilla samaan ikäryhmään.
Alueen sisällä revittiin harrastajat jo eri leireihin moottorimallin mukaan.
Jolloin myös kartingliitto ehkä yritti imuroida kermoja päältä.
Sama sekavuus jatkuu näköjään edelleen. - Hyvänäinjee
Samaa mieltä kyl toi raketti pitää lopettaa ehdottomasti ja kaikki pikkukuskit ajaa miniä äx sarjassa.
- 9876554
Ja se äx loppuu jo luonnostaan ens vuonna , maahantuojan kämppä kuulemma myynnissä
- yksäx
ihan se ja sama millä ajetaan, mutta joku järki täytyis saada.
- Uusitieto
Rotax alkaa ajattamaan mini luokan kun äx tehnyt konkan. Varma tieto. Laine toimii lähdön järjestäjänä. Huomenna julkaistaan
- Hfhdjjd
Ja Nico Ruuspäri maksaa kaikkien kulut ja antaa vielä kuskeille karkkirahaakin!
- eiii
tuli kyllä tämä tieto täysin puskista.. rotaksissa pikkumini?? harmi x30 sarjalle et on loppunut.
- Hfhd
Rotaxiin tulee uusi luokka jossa ajaa 4-6v kuskit. Koneena raket 85 mini
- ontämäaikakusinenfoorumi
vmp
- oeufoihewliwle
Tossa joku kyseli mitä nää pikkuluokat Mini 60 ja Micro 60 ovat X 30 yhteydessä.
Eli ovat AKK:n Junior Suomenmestaruudesta ajettavia luokkia jotka ajetaan AKK:n säännöillä ja Vegan renkailla.
X 30 sarjan yhteydessä ajettava Mini ja micro ovat eri nimisiä siksi että voidaan ajaa
sarjan pyörittäjän renkailla,( Komet ) - Mikkoruleskart
Olisipa hyvä jos näin ois. Peukut pystyyn!!!
- 2018luokkia
toi nyt on pelkkää paskaa mitä jauhat. ihan turha huudella jos ei mistään mitään tiedä. ei koske kautta 2017
- äläViitsiNyt
x luokan micro ja mini ajetaan vegan renkailla. ei ole tulossa mitään ala-asteelaisten sjm sarjaa. ap jauhaa sontaa.
- RottaÄxxä
ne ajetaan mojolla ja toisena kokeena on rotax
- 445679
RottaÄxxä kirjoitti:
ne ajetaan mojolla ja toisena kokeena on rotax
Huumeessa ?
- Cadetisi
vmp=VaraMiesPalvelu miten se liittyy kartingiin?
- toinencadetisi
Ja aloitukseen ja aiheeseen liittyen niin ei tarvii lähteä cadet-ikäisenä kiertämään Suomea, ei ole pakko, mutta kivaa se on kieltämättä muutama reissu pojan kanssa yhdessä tehdä. Menestyksestä viis. Vieläkin muistelee kuski miten kivaa oli löytää uusia kavereita ympäri Suomea ja mitä kaikkea tuli puuhasteltua yhdessä. Aluekisoissa ei myöskään maakunnissa kauheasti kehity kun kuskeja on se kaks tai viis ja erot sekunteja.
- Niskatuki
Kyllä jo 3 vuotiaana pitäisi päästä kilpailemaan.Siinä on suuri vaara, että kuskin kehitys hidastuu, jos ei heti tuttipullosta päästyään, pääse kansallisiin kisoihin.
- Toinencadetisi
Noh noh, eipä provoilla. Kyllä sitä muissakin lajeissa mennään cadet-iässä pitkin maata turnauksissa ja peleissä. Kyllä se itse kuski niitä kisoja kaipaa. Isälle kelpaisi vaikka pelkkä reenaaminen. Yksinajelu ei tuossa iässä kiinnosta pätkääkään ja harrastus loppuu helposti. Hauskaa pitää olla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77798Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?145770- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402462Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.28398- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390