Hesasrin ryssänviha ei tunne joulurauhaa

Helsingin sanomien nettisivulla revitetään ryssänvihaa joulun kunniaksi oikein kolmen otsikon voimin.

Venäjän väitetään taas kerran puuttuneen hakkeroimalla USA:n vaalikampanjaan. Lähdekin on mitä puolueettomin tässä asiassa: Ukrainan nykyhallitus. Venäjän armeija on kuulemma käyttänyt samaa ohjelmaa Ukrainassa kun USA:ssa. Hesarille ei tietenkään kelpaa se, että FBI on todennut venäläisten osuuden pötypuheeksi tai että siihen on Clintonin sotapuolueen ulkopuolella muutenkin hyvin vähän uskoa. Tätäkin feikkiuutista kelpaa levittää, koska sen avulla saadaan kylvettyä suomalaisiin niin ihanaa ryssänvihaa.

Toisessa otsikossa sanotaan Putinin vaatineen Venäjälle ”ydinaseylivoimaa”. Muissa lähteissä puhutaan hänen vaatineen aseistusta, joka pärjää USA:n uusille torjuntaohjuksille. Näitähän on Hesarin ja muun NATO-puolueen suureksi riemuksi sijoitettu vastikään Venäjän rajoille Puolaan ja Romaniaan osana samaa uutta Barbarossa-suunnitelmaa, johon Suomikin on ujutettu mukaan kansan NATO:n vastaisesta kannasta piittaamatta.

Kolmannessa jutussa kerrotaan taas Aleppon julmuuksista. Lähde on Hesarin oma toimittaja, joka on haastatellut kaupungista evakoituja kapinallisia. Syyriassa on varmaankin kuollut siviilejä venäläisten pommituksissa, mutta siviilejä kuoilee muissakin sodissa. Tiedossa on lisäksi, että kapinalliset käyttivät siviilejä ihmiskilpinä ja propaganda-aseita, jotta vapaan lännen media, Hesari muiden joukossa, voisi revittää päivästä päivään vihaa venäläisiä kohtaan ja pohjustaa näin uutta maailmansotaa, josta Clintonin takana olevilla uuskonservatiiveilla oli jo valmiit suunnitelmat. Onneksi Clinton kuitenkin hävisi, joten ihmiskunta voi viettää hieman rauhallisemman joulun pikkuisen kauempana ydintuhon vaarasta.
463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Valtamedia tietysti tekee valtaeliitin tahdon mukaista propagandaa.

Ja Suomen valtaeliitti on yhtä kuin svekoeliitti eli Ruotsin asialla.

Eli Suomen todellista etua vastaan!

Äänestä

Eiköhän Venäläiset ole SEN IHAN OMILLA TEOILLAAN JA PUHEILLAAN ANSAINNEET!

Äänestä

Kuka ihme lukee sitä propagandatorvea? Netistä löytää nykyään kaiken tarvittavan tiedon maailmasta, ja kotiseutu-uutiset paikallislehdestä.

Joskus harvoin kun jossain kahvilassa tms. paikassa hesari-läpyskään törmää, niin se kulttuurimarxismi suorastaan löyhkää niiltä sivuilta, ettei tee edes mieli selailla pikaisesti.

Äänestä

Suomalaisen valtamedian pitäisi katsoa peiliin eikä syyttää muita hybridisodankäynnistä. George Orwellin romaani "1984" on ajankohtaisempi kuin koskaan. Siinä kerrotaan muun muassa, että useasti kerrottu valhe muuttuu kansan parissa ainoaksi totuudeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AntiWar kirjoitti:

Helsingin sanomien nettisivulla revitetään ryssänvihaa joulun kunniaksi oikein kolmen otsikon voimin.

Venäjän väitetään taas kerran puuttuneen hakkeroimalla USA:n vaalikampanjaan. Lähdekin on mitä puolueettomin tässä asiassa: Ukrainan nykyhallitus. Venäjän armeija on kuulemma käyttänyt samaa ohjelmaa Ukrainassa kun USA:ssa. Hesarille ei tietenkään kelpaa se, että FBI on todennut venäläisten osuuden pötypuheeksi tai että siihen on Clintonin sotapuolueen ulkopuolella muutenkin hyvin vähän uskoa. Tätäkin feikkiuutista kelpaa levittää, koska sen avulla saadaan kylvettyä suomalaisiin niin ihanaa ryssänvihaa.

Toisessa otsikossa sanotaan Putinin vaatineen Venäjälle ”ydinaseylivoimaa”. Muissa lähteissä puhutaan hänen vaatineen aseistusta, joka pärjää USA:n uusille torjuntaohjuksille. Näitähän on Hesarin ja muun NATO-puolueen suureksi riemuksi sijoitettu vastikään Venäjän rajoille Puolaan ja Romaniaan osana samaa uutta Barbarossa-suunnitelmaa, johon Suomikin on ujutettu mukaan kansan NATO:n vastaisesta kannasta piittaamatta.

Kolmannessa jutussa kerrotaan taas Aleppon julmuuksista. Lähde on Hesarin oma toimittaja, joka on haastatellut kaupungista evakoituja kapinallisia. Syyriassa on varmaankin kuollut siviilejä venäläisten pommituksissa, mutta siviilejä kuoilee muissakin sodissa. Tiedossa on lisäksi, että kapinalliset käyttivät siviilejä ihmiskilpinä ja propaganda-aseita, jotta vapaan lännen media, Hesari muiden joukossa, voisi revittää päivästä päivään vihaa venäläisiä kohtaan ja pohjustaa näin uutta maailmansotaa, josta Clintonin takana olevilla uuskonservatiiveilla oli jo valmiit suunnitelmat. Onneksi Clinton kuitenkin hävisi, joten ihmiskunta voi viettää hieman rauhallisemman joulun pikkuisen kauempana ydintuhon vaarasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu