Ensimmäinen kivääri

Ensikertalaiselle

Tätä on täällä varmaan kysytty ennenkin, mutta en jaksa kaivella arkistoita useita tunteja joten luon nyt uuden ketjun, eli:
Nyt olis metsästyskortti plakkarissa ja ensiaseen hankinta alkaisi olla ajankohtaista. Kysyisinkin teiltä kokeneemmilta, että miten te suosittelisitte ensiaseen hankintaproseduuria suoritettavaksi? Aluksi ajattelin pienriistaa pyytää kun en ihan hirviseuroihin kehtaa vielä tässä vaiheessa(vaikka sekin olisi suunnitteilla tulevaisuudessa), mutta ajattelin kuitenkin sen verran järkevästi pelata korttini että säästäisin rahaa tässä hankintaoperaatiossa ja lupasopassa joka on näinkin yksinkertaiseksi ja halvaksi tehty. Eli jo ihan aluksi kannattaa lienee kiväärilupaa hakea, koska sillähän saa ilmeisesti haulikonkin, mutta ei päinvastoin. Sitten siitä kaliiberista hakuvaiheessa, ajattelin jotain pienehköä ja kätevää(esim. .223), mutta en toisaalta haluaisi maalata ihan nurkkaankaan itseäni tässä vaiheessa joten miten asemalla kannattaisi lippulappusiin rajata se, minkä kokoiseen kivääreihin hakee lupaa itse ajattelin jotain esim. 222 - .308. Noita hirvikaliiberejahan en ihan vielä tarvitse, mutta kuten sanoin, olisi suunnitteilla jatkaa harrastusta isompiin eläimiin lähivuosina. Toisaalta arvelluttaa vähän se, että miten ensikertalaiselle myönnetään lupaa esim. .30-06 asti jos ei kuulu vielä edes seuraan ja kyseessä ensiase.
Enkä siis ole teinipoika, vaan ihan rapiat 30-vuotias ukkeli(paperit puhtaat, armeija käyty moitteetta eikä mitään psyykkisiä esteitä jne.)

Kiitokset vastauksista jo etukäteen.

23

3099

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ukkorähjä

      Oletpa aamuvarhaisella kirjoitellut kysymyksesi, niin ensimmäiseksi kivääriksi suosittelen .222 sakolaista ei ole turhan raju linnustukseen ja hyvällä kiikarilla varustettuna on jopa yli 200 metristä mahdollisuus pudotella teeriä. Hirvikiväärin hankinnan tullessa ajankohtaiseksi suosittelen .30-06 Sakolaista tai Tikkaa. Em aseet, kun puhdistaa aina kunolla ammunnan jälkeen ja parin vuoden välein poistaa vaippan jäämät piipusta niin aseet kestävät vielä pojan pojallekin, jos ammut vuodessa useita tuhansia laukauksia em. aseet kestävät kyllä vielä pojallekin.

    • 308

      308 käy hyvin molempiin ja ase ja panostarjontaa on,suosittelen kotimaista.

    • werqqerv

      jos meinaat metsästellä niin sää tarttet sekä kiväärin että haulikon, joten paa hakien molemmat luvat saman tien vaan heti ja pienoiskivääri siihen kylkeen.. kalliiberi 308 ei ole koskaan väärä valinta. Jos olet vähän pervompi niin laita 6,5x55 swedish niinku mulla. Tai sitten haet sen lintuluodikon nyt ja hirvihommiin sitten myöhemmin isompi, eli .375 H&H tai jos haluat etsiä kuolleita hirviä metsästä kauempaa kuin tavan 308 miähet niin 9,3mm, sanovat.
      3006 on käytännössä "ihan sama" kuin 308, samaten 7,62x53R.
      älä ainakaan osta mitään .234 win tekelettä, se on kaulasta kavnnettu 308, ei mitään järkeä siis. jos puhdas lintupyssy niin se 222 prkl.

    • Latailija

      Minäpä heitän kanssa, lusikkani soppaan. Suosittelen 6,5x55SE. Perusteluina parempi sopivuus pienemmällekin riistalle. Ulkoballistiset ominaisuudet, aivan eriluokkaa kun .30cal aseilla. Nykyaikana toi patien saatavuus, ei ole enää mikään ongelma. Matkahuolto on keksitty. Netistä löytyy.

      • Latailija

        Niin ja vielä. Haulikko, tarvitsee oman hankkimisluvan.


      • ukkorähjä

        Latailija totea, että ruotsin pyssyssä ulkopallistiset ominaisuudet aivan eriluokkaa, kuin 30cal aseissa. Otetaan esim. Scenar GB 464 7 graman painoisena, jonka B.C =0,504. Ladataan em. luoti nopeuteen v0=900m/s ja laitetaan kohdistus etäisyydeksi 179m niin max. PBR on 206 meträ. Otetaanpa 30 cal Scenar GB 422 10,9 grammaisena, tämän luodin B.C. on 0,470, ladataan luoti nopeuteen v0=850 m/s ja kohdistetaan ase 169metriin niin max. PBR on 196 metriä. Esim. näillä luodeilla ei mielestäni ero ole huomattava. Kertoipa n. 10 vuotta sitten Kuhmon mies ampuvansa .308:lla teeriä jopa 300:n metrin matkalta, patruunoissaan sanoi käyttävänsä Scenar luoteja. Niin ammuttiinhan -60 luvun alkupuolella alokkaana 300:ta metriltä pystykorvalla kyynärtuelta 82 pistettä 10 lukauksella, eikä kymppi olut muistaakseni halkaisijaltaan korkeintain 20cm.


      • Kainuustakajahtaa
        ukkorähjä kirjoitti:

        Latailija totea, että ruotsin pyssyssä ulkopallistiset ominaisuudet aivan eriluokkaa, kuin 30cal aseissa. Otetaan esim. Scenar GB 464 7 graman painoisena, jonka B.C =0,504. Ladataan em. luoti nopeuteen v0=900m/s ja laitetaan kohdistus etäisyydeksi 179m niin max. PBR on 206 meträ. Otetaanpa 30 cal Scenar GB 422 10,9 grammaisena, tämän luodin B.C. on 0,470, ladataan luoti nopeuteen v0=850 m/s ja kohdistetaan ase 169metriin niin max. PBR on 196 metriä. Esim. näillä luodeilla ei mielestäni ero ole huomattava. Kertoipa n. 10 vuotta sitten Kuhmon mies ampuvansa .308:lla teeriä jopa 300:n metrin matkalta, patruunoissaan sanoi käyttävänsä Scenar luoteja. Niin ammuttiinhan -60 luvun alkupuolella alokkaana 300:ta metriltä pystykorvalla kyynärtuelta 82 pistettä 10 lukauksella, eikä kymppi olut muistaakseni halkaisijaltaan korkeintain 20cm.

        "300:n metrin matkalta, patruunoissaan sanoi käyttävänsä Scenar luoteja. Niin ammuttiinhan -60 luvun alkupuolella alokkaana 300:ta metriltä pystykorvalla kyynärtuelta 82 pistettä 10 lukauksella, eikä kymppi olut muistaakseni halkaisijaltaan korkeintain 20cm".

        Se kympi on 12cm 300 metrin taulussa ja 6cm välein siitä alaspäin 9sin hakaisija 22cm ja niin edelleen. En kehu mutta ise ammuin armeijassa1963 96 pinnaa, tosin nollan kiväärillä ja senjälkeen korplaanina sain koppanian päällikön käskystä opettaa kokokompaniaa harjoittelemaan ampumista kaksiviikkoa, muutapalvelusta ei ollut kuin ammunta harjoitus.Puolet kompaniasta ampuivat yli 90 pistettä.
        Nojoo olin metsästellyt mosinaganilla( vintofkalla) vai mikäse on? 13 vuotiaasta- asti, se oli setävainaan sotasaalista patruunoitakin oli yli 1000 klp.


      • ukkorähjä
        Kainuustakajahtaa kirjoitti:

        "300:n metrin matkalta, patruunoissaan sanoi käyttävänsä Scenar luoteja. Niin ammuttiinhan -60 luvun alkupuolella alokkaana 300:ta metriltä pystykorvalla kyynärtuelta 82 pistettä 10 lukauksella, eikä kymppi olut muistaakseni halkaisijaltaan korkeintain 20cm".

        Se kympi on 12cm 300 metrin taulussa ja 6cm välein siitä alaspäin 9sin hakaisija 22cm ja niin edelleen. En kehu mutta ise ammuin armeijassa1963 96 pinnaa, tosin nollan kiväärillä ja senjälkeen korplaanina sain koppanian päällikön käskystä opettaa kokokompaniaa harjoittelemaan ampumista kaksiviikkoa, muutapalvelusta ei ollut kuin ammunta harjoitus.Puolet kompaniasta ampuivat yli 90 pistettä.
        Nojoo olin metsästellyt mosinaganilla( vintofkalla) vai mikäse on? 13 vuotiaasta- asti, se oli setävainaan sotasaalista patruunoitakin oli yli 1000 klp.

        Kivääri jonka sain alokaana oli muistini mukaan 1 kuokkaa. Siitä 300:n metrin ammunnasta vielä, ylikersantti sääti tähtäimiä ensinmäisen viiden laukauksen ajan, kun tähtäin saatiin kohdalleen oli loput 5 laukausta kymppejä, olisin halunut uusia sarjan mutta ylikessu sanoi tuloksen riittävän ensinmäisen luokan ampumarerkkin, joten ei uusintaa.


    • itellänäin

      Jos nyt metsästyskortti on saatu mutta ei ammuntakokemusta muuta kuin armeija yms. vähän kokeiltu niin aloittaisit pienoiskivääristä esim. sako quad 22LR(rata/hupi) 22WMR(pienriista) 17HMR(pienriista) siis näillä kolmella piipulla heti ostaa. Sitten vielä normi 12/76 haulikko lisäksi .

      Jos sitten innostus kasvaa ja on vähän kokemustakin karttunut ampumisesta/metsästyksestä niin sitten 6.5x55 (lintu,kettu,kauris,peura) kivääriksi ja 300 WM (hirvi,karhu,villisika,peura) kivääriksi .

      • riitäähyvin

        "Jos sitten innostus kasvaa ja on vähän kokemustakin karttunut ampumisesta/metsästyksestä niin sitten 6.5x55 (lintu,kettu,kauris,peura) kiväärjäslyiksi ja 300 WM (hirvi,karhu,villisika,peura) kivääriksi".

        Tuo swedu 6,5x55 riittää kaikille pohjoisen pallonpuolikon riistalle
        jääkarhusta grislyyn niin ja sitten vielä se gotiakkarhu vaimikä se oli sehi kaatuu. .


      • T3Tikka

        Olen samaa mieltä. Harva kaliiperi soveltuu niin monipuolisesti metsästykseen kuin 6,5. Itse aloitin hirvenmetsästyksen 30-06:lla jonka sitten onneksi vaihdoin 6,5:een. Siitä on monta vuotta ja monta kaatoa. Nyt peurat, kauriit ja ketut&supit kaatuvat samalla kaliiperilla.


    • itellänäin

      Vielä luvista eli ensimmäinen lupa 57,- esim. ouad 22 LR piippu 22 WMR 37,- piippu 17HMR 37,- haulikko 12/76 37,- , kun samalla kertaa jätät hakemukset .

      Muista että jokaisen kaliberin kohdalla on mainittava käyttötarkoitus eli metsästys ja metsästettävä laji , eli merkkaa vaan yksi laji mihin ko. kaliberi riittää , jotta jää "optiota" perustella miksi tarvitset esim. 300 WM kun sinulla on jo 6.5x55 . Koska arvioivat kaliberin sopivuutta/lakitehoja kyseiselle riistalle mitä haet , tarpeettoman tehokas esim. 300 WM oravan metsästykseen niin eivät myönnä lupaa sulle .

    • sako308

      Kun Itse hain eka lupaa niin hain kerralla haulikko sekä kiväri lupaa.

    • Kohtatuleekonkurssi

      Hanki alkuun 22LR harjoitteluun ja pienriistan metsästykseen.

      Ja sen jälkeen riippuen mitä metsästät,niin alkuun 223Rem -308 näillä pääset jo todella pitkälle 22LR 223Rem 308win.

    • CG96mauseri

      6,5 swedu mauseri riitää kaikille suomen riistallle. Karhusta lintuihin.
      Tietysti jokainen saavalita mielensämukaan, mutta suosittelen ensiaseeksi.
      Itselläni on CG 96 sotilasmallia metsästän sillä kaikenriistan.

    • CG96

      Nojoo se swedu 6,5x55 riittää , pidää olla huoli mihin suuntaan amuskelet nimitäin se luoti lentää aika pitkälle. Norman taulukoista saa lisätietoa, latausohjeita ruutimääristä sekä luodeista. helevetin hyvä caliberi.

    • metsästysonpaskaharraste

      Osta lihat kaupasta kun tänne kirjoittelet 00:23 armeijat käyty?.
      Eikö harrastamisesta putoa pohja pois jos ei tiedä edes kaliberi valintaa?
      Ja 308win on hirvi kaliberi suomen yleisin metsästys kaliberi.

      • metsienmiestenmies

        Kännissäkö kirjoittelet, juntti?


      • kiihkokulli
        metsienmiestenmies kirjoitti:

        Kännissäkö kirjoittelet, juntti?

        Taas joku nisti kurat housussa örveltää


    • Jarppa744

      Alottajalle: kannattaa mennä esim erälle.net foorumille ja sieltä lueskella, paljo tästäki aiheesta ja sävy huomattavasti asiallisempaa ku täällä.
      Asiaan sen verran että ite ostasin sinun tilanteessa aivan normaali pulttilukkosen 222-308 kiväärin. Kiikariin kannattaa satsata, esimerkiksi 3-12x50 putkilla pärjää melkeen joka tilanteessa, reilu viidellä sadalla saa jo hinta-laatu suhteeltaan sopivan. Haulikoksi aivan mieltymysten mukaan joko päälekkäinen tai pumppu/puolari. 12/70 tai 76 pesillä.

    • laukkuryssä

      Minulla olisi tuossa joutilaana SAKO 222 rem, jossa kantovaljaat, M14 vaimenninkierre, sako optiloc-jalat ja SPECTRA 3-12x56 kiikari. Hintahaitari 500 euron kantturoilla.

    • Ostakivääri

      Itse mietein myös todella paljon tuota, että ostanko .308 vai .30-06 ekaksi kivääriksi. Ja päädyin "kaikkien" metsästäjien ja varsinkin asekauppiaiaden "painoistuksesta .308 kaliperiin.
      En ole ihan varma teinkö oikean valinnan, mutta kyllä monet siitä hyvää sanovat.

      Ja se, kun jotkut sanovat, että osta mielummin .30-06 koska siinä on niin paljon enemmän tehoa kuin .308. Niin loppuen lopuksi esim Sakon latauksella noin 250 joulen teho eroilla ei ole perse karvan väliä.
      Eli ei sitä peura ym hirvi sulta kysy kuollessaan että, kuoleeko se .308 vai .30-06 eli kummallakin se kuolee.
      Tosin .30-06 pieni etu on esimerkiksi laakeampi lento-rata, mutta se on makuasia, että antaako noin 3 cm pienemmän pudotuksen 100 metrille vaikuttaa valintaan ??

      JA jos sitä tehon puolesta alkaa valitsemaan niin älä vaan mieti näitä pikku kalipereja vaan osta vähintään esimerkiksi .375 H&H niin silloin voit sanoa, että on enemmän tehoa kuin näissä "neiti" kalipereissa.
      (Mutta muista, että tehdasladattuna patruuna kustannukset tulevat jo huomattaviksi radalla harjoitellessa.)
      Terveisin OJJL

    • MullaOlisNoi

      Tommonen antimateriakivääri 50kaliiberia tai M60 raskas kk olis ok. Muut on vähän lasten laitteita...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9970
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      409
      4353
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2996
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2658
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2654
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1845
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1700
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe