Vituttaa, kun Thaimaassa jotkut maalaisperheet, sen naispuoliset jäsenet, kasaa paineita niille jotka heitä suurimmaksi osaksi elättää. Siskonsa baarityttö. Ja sitten heitä elättävät baaritytöt tuntevat syyllisyyttä kun ura alkaa olla ehtoopuolella ja huippuvuodet ovat takana.
Se on sellaista hiljaista piinaa, ei mitään suoraa eikä äänekästä, mutta kun marttyyriksi heittäytyneet siskot maalla laittavat mielenosoituksellisesti kellon soimaan aamulla aikaisin, kolistelevat astioita ja lähtevät pellolle hommiin vaikka todellisuudessa ei edes tarvisi, niin vituttaa katsella sitä sivusta kun elättäjää ahdistaa se kiusanteko. Kysyinkin tuossa siskoilta kun maalla taas kävin, että mitä olette tehneet viimeiset kolme kuukautta kun mitään näkyvää ei ole tapahtunu? Puhveleitako taluttelitte 15 minuuttia päivässä? Tuliko hiki? Vieläkös poikakaverinne vetää viinaa kaikki päivät?
6 vuotta hengaillut saman mimmin kanssa. Ammatistaan huolimatta erittäin tunnollinen, tunteikas ihminen ja harras buddhisti. Juttelin juuri Skypessä. Lähden hoitamaan hänet eroon siskoistaan tammikuussa. Äidistään tulemme pitämään huolen ja veljensä on ihan huippuhieno mies. Siskot joko ostaa nyt sitten sen talon alehintaan, tai se myydään muille täyteen hintaan. Sitten päräytämme uuden talon likelle Pattayaa, jossa lapsensa saavat jatkaa kouluaan ilman että siskot tienaa hänen lapsillaankin. Pitäkää puhvelinne ja farminne ja aloittakaa oma elämä.
Niille jotka tulevat tähän kertomaan että sinua kustaan silmään, niin kerron että senkun kusevat sitten. Minulla on varaa siihen. Mutta en katsele tuota menoa ja itkua enää yhtään. Jos minulta kysytään niin ne kusettajat löytyvät ihan muualta kuin baareista. Hyviä tyttöjä ja moni tekee epäitsekästä työtä. Joillakin on vain hauskaa muuten vaan.

Vastaukset 13
Vanhimmat
6 vuotta oot hengaillut sen ämmän kanssa ja vieläkin baarissa pillunmyyntihommissa?
Mitä niinkun meinaat?
Talo jää sille joka huolehtii vanhemmistaan, siis jos se talon haluaa. Harva niissä moskiittoverkoissa haluaa nukkua, kun sade hakkaa peltiseiniin ja maalattia on märkä. Muna suuhun vaan ja fallen ilmastoituun huoneeseen lihavan vanhan miehen viereen uinumaan.
Kohta tulee vastaus, että Mutku, mutku mä tunnen monta miljonääriä. Vittu jätkä suoltanut täällä paskaa koko päivän. Menestyvä mies Hah Hah
hmm.. kukahan täällä on ollut koko päivän?
Kokenut saman. Suku kokee farangin uhaksi, koska tämä saattaa viedä pois lypsävän lehmän. Anteeksi vertauskuva. Ota vaan ohjat käsiin ja teette suvulle mitä haluatten. Vitun landepaukut ovat ihan vitun laiskoja itse ja rumia moni. Näköiset laitetaan hommiin. Aloittajalle kaikki pisteet!
Köyhä farangi ON uhka suvulle
Siksipä älkööt lerpat ja kyselevät onkopojat koskaan haaveilko thai-vaimoista. Teillä ei ole varaa muuhun kuin tumputtamiseen ja katkeruuteen.
mitä te tyhmiä maalaisia tapailette? ootteko itekin jotain vitun maalaisjunteja? tai noh, oottehan te
Siellä on asiat mallillaan kun heikkoitsetuntoinen sossuluuserikin voi tuntea itsensä varakkaaksi ja vielä "mieheksikin" pidempään jatkuneesta impotenssista huolimatta.
Hyvä Green Curry.
Sinä olet herrasmies parhaasta päästä ja toki ymmärrät jättää nämä idiotismit omaan arvoonsa.
Onnea Teille toivotan ja pidä hyvä huoli rakkaimmastas.
Kiitos! Se että haluaa elää normaalia elämää, ei ole liikaa vaadittu. Tilanne muistuttaa tälläkin hetkellä kidnappausta, jossa lapset ovat panttivankeina ja niiden äidin ei anneta olla kotonaan rauhassa ilman syyllistämistä siitä, ettei ole hankkimassa lisää rahaa perheelle. Hänen ei anneta osallistua farmin töihin, koska muutoin siskot tuntisivat itsensä hyödyttömiksi. Tutustuin tähän tyttöön hänen ensimmäisenä baarivuotenaan tasokkaassa goukkarissa.
Paraikaa hän on Bangkokissa. Laitoin sen verran rahaa, ettei tarvi jouluna mennä töihin. Soitellut tässä vuorokauden aikana varmaan 15 kertaa Sangsom pullo kourassa hilpeänä ja välillä itkenyt. Eihän tämä nyt mikään helpoin projekti ole, mutta minkäs teet kun tällainen sattui kohdalle ja kolisemaan ja muut ei.
Jepjep Green Curry.
Varsin monella suomalaisella kuukausittaisiin menoihin ihan tosta lonkalta erittelen:
Asuntolaina ja asunnon muut kulut riippuen asumismuodosta.
Autokulut joissa myös usein rahoituskuluja.
Vakuutuksia monen moisia.
Elatusmaksuja ym. ja jne.
Oikein oivallettuna ja tietysti omaan varallisuuteen liittyen ei ole kummoinenkaan raha esim. lähettää rakkaimmalleen 500 euroa kuukaudessa, joka on tuplat normaali thain tienesteistä.
Toki on jokaisen oma asia nuo talousasiat, kuin myös onko rakkain tyttöystävä vai vaimo, joka käytäntö toimii suomessakin.
Mutta tämän palstan idiotismi on täysin käsittämätöntä, että henkilöt joilla ei ole kunnioitusta thaimaalaisia, eikä ns. kanssaveljiäänkään kohtaan, oireilevat täälä alituiseen.
Hyvää joulua näissä merkeissä Sinulle.
Kiitos samoin! Olet hieno mies joka tietää mistä puhuu. Kuten huomaat, niin palstatrolleja ei ole kuin 1-2 ja nyt ne / hän on liian päissään tai lepositeissä.
Hyvää joulua kaikille!