Masennus (?)

Olen siis kolmetoistavuotias.

En tiiä mistä alottaisin. No aloitan vaikka kutosluokasta, milloin kaikki alkoi vähitellen sortua niskaan.

Mulla oli paras kaveri. Olkoon sen kaverin nimi nyt vaikka Suvi. Mä ja Suvi oltiin joka välkkä yhdessä. Sit eräänä päivä meiän luokkalainen Noora sano et sillei oo kavereita ja voitasko me olla parhaita kavereita kolmestaan. Me suostuttiin mut sit me nähtiin että Henna oli koko ajan yksin ja otettiin sekin mukaan. Niimpä meit oli neljä.

Suvi alko hengailla sen serkun kaa enemmän kun meiän ja kun se jätti Nooran synttärit välistä, me päätettiin laittaaa sille viesti. Tai no, Noora ja Henna päätti, mä suostuin vaa ettei ne suuttuis mulle, koska en halunnu jäädä yksin.

Siispä ne lähetti Suville ehkä maailman ilkeimmän viestin, missä ne haukku sitä. Ne haukku sen ihan lyttyyn.

Seuraavana päivänä se ei tullu kouluu ja juorukello huuteli pitkin pihaa et se on vaihtanu kouluu.

Siispä mä jäin Nooran ja Hennan kaa kahestaa. Ne löys uuden ystävän meille vitosluokalta, Annan.

Kaikki oli hyvin ja ne ehdotti et mä alkaisin harrastaa yleisurheilua ja koska ne oli niin hyvii suostuttelee nii mut oli helppo houkutella mut sinne.

Mä en tykänny olla siel ja mua alko ahdistaa. Mut mä kävin siel kiltisti etten menettäis ainoit kavereit.

Mut sitten, helvetti pääs irti.

Ne alko haukkuu mua läskiks ja rumaks ja luuseriks. Aina kun sanoin ettei se oo kivaa niin ne ei ottanu sitä tosissaan. Ne alko vaa kikattaa. Jos ne otti sen tosissaan niin ne alko äyskii mulle et oon hirvee tosikko.

Mä tiiän et se on normaaliin et kaveriporukoissa heitettään läppää ja näin, mut se ei ollu enää läppää. Se kaikki kohdistu muhun.

Aina kun joku opettaja huomaa ja kysy asiasta, niin mä en uskaltanu sanoo mitää koska ne ois suuttunu kokonaa ja mä oisin menettäny mun ainoot kaverit.

Ne alko potkii mua. Lyömää mua. Heittelee mua esineillä. Sitte kun mä kaaduin ja aloin itkee niin ne alko vaa nauraa. Ne oli koko ajan ilkeitä. Jos olin sanomassa jotain niin ne vaan käski mun olla hiljaa ja alko kikattaa.

Ne varasti mun puhelinta, laturii, huijas mua, levitteli musta juttuja ja keksi must ihan hirveit juttui et usein tuntu siltä, etten yksinkertaisesti jaksa.

Mä aloin keksii tekosyitä. Tekosyitä miksen vois tulla niille yöks tai kylää. Miksen vois mennä yleisurheiluharkkoihin. En uskaltanu sanoo mitää.

Kaikki muut mun luokkalaiset näki mitä tapahtu. Mut ne ei puolustanut mua koska Noora oli suositumpi kun mä. Muut vaa nauro mukana.

Sit mä sain voimaa jostain.
Mä lopetin yleisurheilun ja soitin Suville ja kerroin sille itkukurkussa ihan kaiken.

Se lohdutti mua ja mä tajusin etten mä menettäiskään kaikkii mun ystävii vaikka en totteliskaa Hennaa ja Nooraa.

Mä kirjotin Suvin nimen lappuun missä kysyttiin kenen kanssa haluaisin päästä samalle luokalle.

Sitten kun luokat julkistettiin niin tuntu kun olisin saanu menolipun taivaaseen.

Pääsin Suvin kaa samalle luokalle mut eriluokille kun Noora ja Henna
Sitten yhtäkkii kun yläaste alko, niin mä tajusin, etten ollu kokenutkaan mitään vielä.

Tällä kertaa ne ongelmat oli kotona.

Mulla huomattiin L-vika ja että mä kävelin varpasilleen. Mulle määrättiin edellisen takia yökipsit.

Mä sain tukihenkilön ja tukiperheen. Kaivoin äitin papereita ja löysin sielt syyn Miks mull oli tukihenkilö. Vastaus oli printattuna paperille. "Laaja tuentarve. ".

Sitten kun mä rupesin miettimään, tajusin, ettei äiti oikeastaan vahdi mua tai muutenkaa hoida mua. Se tekee ruuan. Siivoo joskus. Siinä se.

Joka päivä ei oo ruokaa. Joskus saatto olla kaks päivää pelkkää mikropitsaa ja salaatti oli harvinaisempaa kun kokis.

Aloin pikkuhiljaa tajuta ettei kaikki tainnu olla ihan hyvin.

Tiesin et mun sisko oli huostaanotettu ja et sill on dissosaatiohäiriö (Miten kirjotetaankaan). Mun veli taas sijoitettiin sijaisperheesee. Jäin yksin äitin ja isäpuolen kaa.

Mun sisko kerto et kun olin ollu pieni niin faija oli lyöny sitä. Mä olin vaan niin pieni etten muista.

Aloin näkee painajaisia ja saada unihalvauksii. Mua pelotti joka ilta, sulkee silmät ja käydä nukkumaan.

Sitten yhtäkkii joku teki lastensuojelu ilmotuksen. Äitin alkoholin käytöstä. Ne alko pitää palaverii ja mun sisarukset oli sitä mieltä et äiti käyttää rutkasti alkoholii.

Mä en. Mutten uskaltanu sanoo mitää.

Mun veli sijotettii laitokseen ja sisko muutti omilleen.

Sossu päätti et mä vaihan kouluu joulunjälkee ja siirryn perhekotii.

Se perhekoti on ihan hyvä paikka. Ainoo että siellä ei kunnioiteta yksityisyyttää yhtään. Ei yhtään. Se perheenäiti saattaa tulla samaa huonesee ku oon suihkussa ja vahtii et laitan varmasti puhtaat pikkarit ym.

Sen lisäks jotenki siell on ahdistavaa.

En oo kertonu tästä kenellekkään mut haluisin vaa takas kotii.

Vaihan loman jälkee uutee kouluu ja epäilen et oon masentunu.... Koska mä en jotenkaa vaa jaksa enää ja tuntuu ku kaikki ois sortunu mun niskaa. Vaikka se kiusaaminen loppu, niin mun itsetunto ei koskaan palautunu tain.