Ranskan Marine Le Pen HS:n haastattelussa

EU..ja..euro..pois

Ulkomaat
Marine Le Pen kutsuu HS:n haastattelussa perussuomalaisia avukseen – ”Rakennamme EU:n raunioille kansakuntien Euroopan”

Ranskan presidentiksi pyrkivä Marine Le Pen tahtoo lopettaa EU:n ja euron.

Hän on ehkä lähempänä onnistumista kuin moni uskookaan.

Puhujanlahjojensa lisäksi Marine Le Pen tunnetaan Ranskassa rajuista vaatimuksistaan. Hän haluaa järjestää EU-jäsenyydestä kansanäänestyksen, hylätä euron ja lopettaa maahanmuuton lähes kokonaan.
Häntä vihataan ja pelätään, mutta myös rakastetaan.
Yhä useampi ranskalainen ajattelee, että sosialisteja ja porvareita on kokeiltu, kokeillaanpa nyt jotankin uutta.

Le Penin mukaan maailma kääntää selkänsä ”totaaliselle” vapaakaupalle ja ”villille” globalisaatiolle, joiden puolustajana seisoo vielä toistaiseksi ”totalitaristinen” EU.

”Ihmiset ovat tajunneet, että se onnellinen globalisaatio, joka heille on myyty – rajojen katoaminen, ihmisten, pääomien ja tuotteiden vapaa liikkuvuus – onkin johtanut taloudelliseen romahtamiseen ja vakaviin siirtolaisuus- ja turvallisuusongelmiin.”

EU-komissiota johtavan luxemburgilaisherran Jean-Claude Junckerin mielipiteen hän sanoo olevan, että "kansojen äänestämisillä ei ole tarkalleen ottaen mitään väliä.”

Erityisesti Le Penin hampaankoloon on jäänyt vuosi 2005. Ranskalaiset sanoivat silloin kansanäänestyksessä ”ei” EU:n uudelle perustuslaille. Myöhemmin lähes samat periaatteet ujutettiin perussopimuksiin Lissabonin sopimuksessa.

”Kansakuntien Eurooppa” näyttää Le Penin kuvausten perusteella pitkälti yhtä kurjalta kuin Eurooppa toisen maailmansodan jälkeen.

HS

8

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katsotaan-mitä-tapahtuu

      Jokatapauksessa muutosten aika on tullut,
      EU:n on kansakunnat pettyneet tosi pahoin,

    • Jos.ja.jos

      Jos ajat ja tavat muuttuu niin mennään mukana entä sitten, hajoamisen myötä meillä on tuntematon tulevaisuus eikö yhtään peloita, en löisi vetoa jostain paremmasta.

      • vain-parempaa-tulossa

        Suomen kohdalla ei voi tapahtua muuta kuin parempaa,
        jokatapauksessa jokin muutos tapahtuu,


      • Ei.takeita
        vain-parempaa-tulossa kirjoitti:

        Suomen kohdalla ei voi tapahtua muuta kuin parempaa,
        jokatapauksessa jokin muutos tapahtuu,

        Millä voit tietää sen olevan parempaa.


    • Talvisodanhenki

      Viisaita sanoja. On todellakin aika erote EU-rikollisten kiristyksestä. Viivyttely hankaloittaa tilannetta jatkuvasti, Suomella ei ole mitään mahdollisuutta taloudelliseen nousuun unionissa ollessa, jos täällä jotain tuottavaa saataisiinkin aikaan niin EU-rikolliset korjaa potin, raha ei jää Suomeen (mm. tullimaksuista 75% annetaan pois, miksi helvetissä?)

      Tärkein asia on saada umpihullu "pakolaisten" tänne kuskaaminen kertakaikkiaan seis. Rajat valvontaan ja pelleilylle loppu! Se ketä tänne päästetään EI VOI OLLA ulkopuolisten valtioiden päätettävissä - asian luulisi olevan kristallinkirkas jokaiselle täyspäiselle? Tämäkään välttämättömyys ei toteudu koska EU ja sen täysin sekopäiset johtajat, alkoholisti avaruusolennoille jutteleva Juncker ylipäällikkönään.

      Kusessa ollaan!

    • Ranskanvaalit

      Ennustajan vaalituloksen ,että le pen saa äänistä 44-48% ja jos näin käy niin selitys galluppien paikkaansa pitävyydestä alkaa.Uskon kuitenkin että kysymys on enemmän median puolueellisesta kysymys kuin äänestyskäyttäytymisestä.

    • Voi kun koittais aika kun persut ei olis hallitukses apupuolueena ,ja että miks haluan sitä?
      No siksi kun haluan nährä ketä syytetään kaikesta kun ei ole persuja tuhoamassa mailmaa.
      Se laittaakin vitsinikkarien älyn kovalle koetukselle , pikkasen haluaisin omaa ajattelua peliin ja paljon puhuttua älyllist rehellisyyt .

    • peukuuja-LYPENILLE

      Toivottavasti " mari lypeen " voittaa,
      suomen media on törkeä,
      tahallista väärää tai enemmänki kieroa manipulointia harrastaa,
      vaikka kaikki täysi järkiset ihmiset kyllä näkee ja kuulee missä eu politiikka oikeesti menee,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      23
      3143
    2. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      196
      2844
    3. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      171
      1831
    4. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      258
      1494
    5. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      110
      1273
    6. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      45
      1155
    7. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      1037
    8. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      149
      985
    9. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      32
      934
    10. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      824
    Aihe