Tajunnanvirtaa

Kauhun täyttämä kuvasto makasi pöydällä kuin raiskauksen uhri. Sitä pläränneet kun eivät selvinneet hengissä saatika sitten tervejärkisinä kovin kauaa. Itsehän minä sen suunnittelin, ja tässä olen. Tai siis missä minä olen? Kukapa tuohonkin osaisi vastata.

Vastauksia kun kertyy niin monia ja suurin osa niistä on vääriä. Omat vastaukseni jaan enintään ulos lehmille, enkä teille saastaisille kyselijöille. Te kyselijät ja teidän hienot kirjoituskoneenne. Pitäisi sotkea suohon koko porukka. Tulta munille vaan.

Pimeyden hetki on joka tapauksessa saapunut, katalogista huolimatta, ja nyt on Saatana keräämässä uhrejaan kadulla. Iloisena ne veikot mukaan näyttävät lähtevän; kaljapullo kädessä ja tupakki huulessa, riekkuen ja oksentaen omille rinnuksilleen. Sanansaattajia ei enää täälläpäin näy, heidät on kerätty kierrätykseen ja tuotanto on jo käynnistynyt yön aikana. Heistä tehdään uutta maistuvaa Soylent Greeniä.

"Mistähän nuo äänet kuuluvat", kysyi hän. Mitäs vittua se kyselemään alkaa? Minun nuoruudessani tuommoisista kysymyksistä olisi saanut 13 raipaniskua. Minäpä vielä hiihdin koulumatkan molempiin suuntiin ylämäkeen karhu jalassa kiinni.

Senkin ruojat.
2191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitä on "Soylent Green?"

Äänestä
  • viltteri suussa luin enkelin kirjoitusta. yö ei ollut turhaan nukuttua. löytyihän helmi viidakosta. paljon on tultua luettua. tämä kirjoitus kasvatti heti selkääni karva peitteen. karmean tuntuinen selonteko. onneksi on aikani tehnut ajatukseni patoneen paksuksi. harvoin on sukkani pyörineet jalassa. näin vain kävi. täydellisen kaunista. piilotettuna kirjallisuuden verhoihin. avattu on ikkuna. syöksyin maailmaan jota moni ei pysty tulkitsemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siiseli kirjoitti:

Kauhun täyttämä kuvasto makasi pöydällä kuin raiskauksen uhri. Sitä pläränneet kun eivät selvinneet hengissä saatika sitten tervejärkisinä kovin kauaa. Itsehän minä sen suunnittelin, ja tässä olen. Tai siis missä minä olen? Kukapa tuohonkin osaisi vastata.

Vastauksia kun kertyy niin monia ja suurin osa niistä on vääriä. Omat vastaukseni jaan enintään ulos lehmille, enkä teille saastaisille kyselijöille. Te kyselijät ja teidän hienot kirjoituskoneenne. Pitäisi sotkea suohon koko porukka. Tulta munille vaan.

Pimeyden hetki on joka tapauksessa saapunut, katalogista huolimatta, ja nyt on Saatana keräämässä uhrejaan kadulla. Iloisena ne veikot mukaan näyttävät lähtevän; kaljapullo kädessä ja tupakki huulessa, riekkuen ja oksentaen omille rinnuksilleen. Sanansaattajia ei enää täälläpäin näy, heidät on kerätty kierrätykseen ja tuotanto on jo käynnistynyt yön aikana. Heistä tehdään uutta maistuvaa Soylent Greeniä.

"Mistähän nuo äänet kuuluvat", kysyi hän. Mitäs vittua se kyselemään alkaa? Minun nuoruudessani tuommoisista kysymyksistä olisi saanut 13 raipaniskua. Minäpä vielä hiihdin koulumatkan molempiin suuntiin ylämäkeen karhu jalassa kiinni.

Senkin ruojat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu