Prismassa halpaa kalaa

Kylläpä on ahneita noi kauppiaat, ensin sävelletään ennen joulua satuja joissa lohi on niin perkuleen kysyttyä ja harvinaista jotta siitä valitettavasti täytyypi nyt maksaakin ihan vitusti.
Ja nyt Prismassa 500 kiloa happanee viimesellä myyntipäivällä, siitäkin kinutaan vielä kolmeee euroo parista graavisivuista. Filettä ja graavia hyllyt ja altaat pursuaa. No kauppa on jo varmaan saanut omansa pois koko erästä kiskurihinnoin joten loput roskiin vaan. Saakohan työntekijätkään ottaa niitä. No ei varmaan kai ne olisi sitten vatsataudissa.

Kyytipojaksi voipi ottaa siitä viereisestä laarista vihreitä perunoita. Onko se joku uusi lajike uuniperunaksi. Eikös ne ollu ennen punasia.
30486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Mutta miten noi kauppiaat tähän liittyy? Toiseksi, tässä kylässä on pari muuta kauppaa jotka myyvät aina eioota.

Äänestä

Lohen elämää ja ruoan tuottajaa ei yhtään kunnioiteta.

Äänestä

Kauppias se jaksaa kusettaa, kuluttajaa!

Äänestä

Jotenkin sain avauksesta sellaisen kuvan että tässä puhuttiin Prismasta. Prismoissa ei ole kauppiasta.

Sinänsä on huono asia että tavaraa on liikaa ja sitä heitetään roskiin. Toisaalta kaupan kuuluu olla sellainen että sieltä ihminen voi ostaa haluamansa.

Äänestä
  • Juu ei ole ei. Sinä itsehän olet se kauppias ja omistaja ja ihan itse mädätät kalasi. Kukaan muu ei hyödy sinun lisäksesi mitään tästä kaupasta.

    Äänestä

  • Keskimääräistä yksinkertaisempaa väkeä taas hereillä...

    Äänestä

Näkyikö kuhaa tarjouksessa??

Äänestä
  • Näkyhän sitä

    Äänestä

  • Graavilohi hyppäsi mukaan.

    Äänestä

  • pikalounas kirjoitti:

    Graavilohi hyppäsi mukaan.

    Taitaa olla kuluttajan etu jos tuotteita myydään reilulla alennuksella.

    Äänestä

  • Mitäänsanomatonta oli kuitenkin.

    Äänestä

  • pikalounas kirjoitti:

    Graavilohi hyppäsi mukaan.

    Tai kylmäsavu maku silti sama.ei mitään eroa muuta kun nimi

    Äänestä

  • Toisessa on tilliä.

    Äänestä

Vieläkös siellä on se kyltti että Pakattu Kala eiku k......

Äänestä
  • Ei auennu

    Äänestä

  • Kullo kirjoitti:

    Ei auennu

    Luttinen yritti esittää jotain anagrammia.

    Äänestä

Hyvää oli kala.

Äänestä
  • Meillä tänään kanaa.

    Äänestä

Joulusalaatteja saa kohta 20 sentillä.

Äänestä
  • Myyty jo,mutta kalaa on edeleen kuivaa kultamaata.

    Äänestä

Tyhmät ostaa puolimätää kalaa.

Äänestä
  • Eilen ostettu tuote olikin päiväykseltään kolme päivää yli, reklamaatioon vastattiin että kiitos palautteesta/mitäs otitte mukaanne. Tyypillistä toverimarketin palvelua.

    Äänestä

  • Joulun Italiansalaatit nyt halvalla pääsiäispöytään.

    Äänestä

Mitä+ihmettä.+Viime+vuotisen+ruoan+"halpuutuksen"+ohessa+samanaikaisesti+tapahtunut+ryysyjen+50%+hinnankorotus+on+nyt+peruttu.

Äänestä

Lohen vaihtoehdoksi kelpaa hyvin kuhaa A`la Lilli.

Äänestä
  • Kallu on pissalla.

    Äänestä

  • Sama annos kolminkertaisena??

    Äänestä

Jouluna oli sillit mäsässä. Nyt on jullit paastossa.

Äänestä
  • Sellaisesta sukulaisesta en ole nnen kuullutkaan, kylvyn tarpeessa ainakin.

    Äänestä

Mursuille Penaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Greenmunda kirjoitti:

Kylläpä on ahneita noi kauppiaat, ensin sävelletään ennen joulua satuja joissa lohi on niin perkuleen kysyttyä ja harvinaista jotta siitä valitettavasti täytyypi nyt maksaakin ihan vitusti.
Ja nyt Prismassa 500 kiloa happanee viimesellä myyntipäivällä, siitäkin kinutaan vielä kolmeee euroo parista graavisivuista. Filettä ja graavia hyllyt ja altaat pursuaa. No kauppa on jo varmaan saanut omansa pois koko erästä kiskurihinnoin joten loput roskiin vaan. Saakohan työntekijätkään ottaa niitä. No ei varmaan kai ne olisi sitten vatsataudissa.

Kyytipojaksi voipi ottaa siitä viereisestä laarista vihreitä perunoita. Onko se joku uusi lajike uuniperunaksi. Eikös ne ollu ennen punasia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu