Miksi kunnanjohtaja valehteli?

luottamusmeni

Kunnanjohtaja Kitkiöjoki kertoi sekä valtuustossa että kansankäräjillä että heitä on rangaistuksen uhalla kielletty kertomasta esitutkintaan liittyvistä asioista. Lausunnon voi kuunnella vaikka täältä: https://www.youtube.com/watch?v=XVaAnpfP-1g&t=123s.

Ei muuten ole. Kunnanjohtajalta on pyydetty asiakirjaa nimeltä ”Ilmaisukielto”, joka on ainoa määräys jolla voidaan rangaistuksen uhalla kieltää esitutkinta-asioista kertominen. Kitkiöjoki joutuikin vastaamaan asiakirjapyyntöön että kyseistä asiakirjaa ei ole. Näin ollen lahjusepäilyyn liittyvät kuulemisten salaamiset ja kokousten sulkemiset perustuivat valehteluun. Ja puoli vuottahan niitä kuulemisiakin onnistuttiin tällä valehtelulla viivyttämään. Mitähän muuta meille on valehdeltu?

52

2908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • plop.plop

      Voisin lasketella peräilmaa avaajan naamalle. Sopiiko kyseinen homma?

      • nikkari59

        Niin, muutahan et tosiasioille perustuvaan kykene lausumaankaan leimautumatta itsekin samaan sakkiin.


      • plop.plop.plompsis

        Taitaa muutenkin plop.plopin aatokset olla perseestä.


      • plop.plop
        nikkari59 kirjoitti:

        Niin, muutahan et tosiasioille perustuvaan kykene lausumaankaan leimautumatta itsekin samaan sakkiin.

        Oletko idiootti?


      • Anonyymi

        Taidat olla aika perverssi tyyppi. Punastenlamppujenkatu Saksassa on sinunlaiselle tyypille oikea paikka.


    • uskomeni

      Tuntuupa hyvinkin suuresti kuntalaista halveksivalta koko asiassa kiemurtelu ja lain taakse piiloutuminen ja jos pitää paikkansa että asiassa vielä harkiten puhutaan muuta kuin totuus niin ei voi muuta kuin todeta että olisikohan ko. henkilöiden aika tehdä omat johtopäätökset ja poistua estradilta, kuka teihin enää luottaa? Koskahan se oikeuden päätös asiasta annetaan?

    • onkototta

      Eikös ne muutkin retkeilijät sitten valehdelleet?

      • yksisysmämyass

        Kuulemma käräjillä valehdeltiin ihan urakalla. Mutta syytetty saakin siellä valehdella.


      • kaavailta14
        yksisysmämyass kirjoitti:

        Kuulemma käräjillä valehdeltiin ihan urakalla. Mutta syytetty saakin siellä valehdella.

        Kuulemma ja kuulemma. Saahan sitä seinille puhua vaikka mitä. Olitko estolääkityksen takia pois?


      • naapurista

        Paraskin sanomaan.


    • aikaebin

      Kertoo aika paljon tuo, että kyseisellä videolla ei ole yleisöä kuin muutama. Liekö hekin pelkkiä toimittajia. Ihme vatkaamista täällä, ketään ei oikeasti näytä kiinnostavan. Luulisi, että tuossa tilaisuudessa nimenomaan olisi porukkaa paikalla, kyselemässä ja kuulemassa asioista. Noh eipä sitä tarvitse uskaltaanäyttää naamaa julkisesti.

    • Kokoomuksen_sisäpiiristä
    • Pilvetpoisaurinkoa

      Näillä hörhöillä on kaikilla univelkaa pilvenpolton takia sen verran, että kannattaisi nukkua viikko tai pari ennen kirjoitteluja. Harhat vie voiton kaikesta elämästä.

      • maljakeisarille

        Suppean pers pektiivisi mukaan siis kaikki mitä ei ole keisariparille myönteistä on hörhöilyä ja harhaa. Upeeta, ettenkö sanoisi mahtavaa!


      • alisturpksdd

        Mikä ihmeen keisaripari? Elätkö jossain saatanan unimaailmassa.


      • maljakeisarille
        alisturpksdd kirjoitti:

        Mikä ihmeen keisaripari? Elätkö jossain saatanan unimaailmassa.

        Vai elätkö sinä?


    • Terkkujaheinolasta

      Älkää nyt pöljiä puhuko. Eihän korkeasti kunnioitettu johtajamme voi valehdella. Seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa päätetään äänin 5-4 että todellisuus on se joka on väärässä. Ja jotkut mulkut sitten valittaa tästä päätöksestä, jotta yhteiskunta maksaa epäasiallisen epäilyn viulut. Kaikkihan taitaa olla nyt hyvin jos vielä syyttäjäkin tajuaisi olla viemästä retkuiluja hoviin.

      • itäinenkajastus

        Sehän on jo kirjattu yhtiön autotallin seinään; 1§ Suuri ja arvostettu Johtajamme on aina oikeassa. 2§ Mikäli Johtajamme, mikä ei ole todennäköistä, olisi poikkeuksellisesti väärässä, noudatetaan 1§:n määräystä. Tämä tulle uuteen hallintosääntöön ja pian valtuuston yksimielisesti päätettäväksi. Kunnanhallitus on yksimielisesti päättänyt asian valtuustolle esittää.


    • QualisReginaTalisGrex

      Valehteli juutas vielä jatkokysymykseenkin mairea tekohymy eltaantuneilla kasvoilla. Taitaa olla tyhmä kun luulee että voi lakia tulkita niinkun haluaa eikä kukaan huomaa.

      • NoliTurbareCirculosMeos

        Vanharouva ei vaan tajua että juutuupissa jutut säilyy pidempään ja jakelu on isompi kuin pöytäkirjoissa kunnan palvelimella.


      • Ihmettelenvaan

        Ja sekoomus mainostaa lähilehdessä "kaikkien kuntapäättäjien tulisi pysyä totuudessa". Olisko syytä aloittaa omasta pesästä.


    • huijarisakkivedättää

      Eipä siinä Koskinen ja Järvinen millään tapaa halunneet videolla oikaista valehtelua. Mukana roikkuivat Kitkiöjoen tarinassa kuin hemorroidit. Oho, tulipa osuva vertaus.

      • Osuijauppos

        Peräpukamat! ROTFL


      • hemofiliahemorroidi

        Kait se Nurminen pitää peräpukamat kunnossa vaikka paskaa jauhattamalla.


      • Anonyymi

        On ne niin peruskieroja, ettei niitä saa suoraksi edes jyrällä mankeloimalla.


    • radiojerevan

      Radio Jerevan osasi aikanaan tiivistää asioita:
      K: Mistä tietää että Marketta valehtelee?
      V: Kun sen huulet liikkuu.

    • Eikaikkisentääntymiäole

      Harvinaisen paljon on liikkeellä ihmisiä pakkohoidon tarpeessa. Valitettavasti vain on nykyään liian vaikeaa saada heitä hoitoon. Onneksi luonnollinen poistuma hoitaa edes osan ongelmasta. Jotkut sentään löytävät sen köyden pätkän, joka auttaa ja toimii. Raadollisuus on valttia tyhmien keskuudessa.

    • olisittetyhmäthiljaa

      500 sysmää sakkoa tämän ketjun aloittajalle!
      Pitääkö kaikkiin pikkuasioihin puuttua ja pilata kunnan maine?

      • mummorolla

        Voiko tota nyt oikeastaan enempää pilata?


    • Anonyymi

      Kukahan tämänkin ketjun on aloittanut?

      • Anonyymi

        Varmaan se kuuluisuus, joka esittää vain totuuksia ja faktoja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan se kuuluisuus, joka esittää vain totuuksia ja faktoja

        Hyvä että pysytään faktoissa. Valehtelijoita ja väärille reiteille johdattelijoita ei klaivata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että pysytään faktoissa. Valehtelijoita ja väärille reiteille johdattelijoita ei klaivata.

        Olisiko niin, että kun tarpeeksi valehtelee niin alkaa itse uskomaan että puhuukin totta. Jokuhan puhuu tosiasiana ja faktana täyttä sopaa, kun ymmärrys ei muuhun riitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko niin, että kun tarpeeksi valehtelee niin alkaa itse uskomaan että puhuukin totta. Jokuhan puhuu tosiasiana ja faktana täyttä sopaa, kun ymmärrys ei muuhun riitä.

        Juurikin näin ja niitä Sysmässä riittää!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että pysytään faktoissa. Valehtelijoita ja väärille reiteille johdattelijoita ei klaivata.

        Eikä valehdella eläkkeelle lähtöä, kun toisilla se on liukuva käsite.


    • Anonyymi

      Siihenhän se on koulutuksen hankkinut.

      • Anonyymi

        Koulutus siihen, että menee ja toimii oikeuden harmaallalinjalla!


      • Anonyymi

        Kyllä ja osaa laittaa porukan laittamaan kirjoituksia joka lehteen, mitä heille toimittaa valmiiksi. Nöyriä hölmöjä löytyy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ja osaa laittaa porukan laittamaan kirjoituksia joka lehteen, mitä heille toimittaa valmiiksi. Nöyriä hölmöjä löytyy.

        Säälittävä kirjoitus tämän aamun Itä-Hämeessä, onko viimeinenkin lamppu sammunut pääkopassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ja osaa laittaa porukan laittamaan kirjoituksia joka lehteen, mitä heille toimittaa valmiiksi. Nöyriä hölmöjä löytyy.

        Sysmän Tytti Yli-Viikari, joka ei näe omia virheitään ollenkaan, ja saa viellä toiset kirjoittelemaan puolestaan valmiiksi annettua tekstiä. Kyllä on Sysmän pohjanoteeraus. Voiko noin hölmöjä ihmisiä löytyä maanpäältä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sysmän Tytti Yli-Viikari, joka ei näe omia virheitään ollenkaan, ja saa viellä toiset kirjoittelemaan puolestaan valmiiksi annettua tekstiä. Kyllä on Sysmän pohjanoteeraus. Voiko noin hölmöjä ihmisiä löytyä maanpäältä.

        Nilkkasukat ja shortsit yhdistelmä säväytti kesällä yhtä paljon kuin kirjoitelmat nykyään. Ei tajua eikä tyylitajua. Toivottavasti löytää uuden suojatyöpaikan.


    • Anonyymi

      Juurikin näin.

    • Anonyymi

      Narsistit eivät näe omassa toiminnoissaan mitään vikaa. Täällä niitä sikiää useampikin, hyvin tunnistettavissa kun seuraa puskaradioo niin siellä ne nimet näkyy 😉

    • Anonyymi

      Ei se mitään ole oppinut. Sama linja jatkuu puskassa. Nyt kannattaisi olla hiljaa koska niin moni muukin on. Näyttää siltä että hiljainen kansa tietää enemmän kun puskan räksyttäjät.

      • Anonyymi

        Täytyyhän vähintään olla 1100 sivua silppuripaperia. 🤣


      • Anonyymi

        Hyvä luku. 👍


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eiköhän tuo ole luontainen ominaisuus kunnanjohtajalle.

    • Anonyymi

      On varmaan luontainen ominaisuus, tuo valahtelu.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Silmienvääntelijä-persut pääsivät Japanissa sarjakuvaan

      Torille! https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000011943173.html
      Maailman menoa
      45
      4256
    2. Avopuoliso, mies-/naisystävä vai mikä?

      Kävin eilen irl keskustelun, joka jätti minut pohtimaan seuraavaa ... millä nimityksellä kutsua henkilöä, jonka kanssa o
      Ikävä
      242
      4062
    3. Huvittava ilmiö: Vasemmistolaiset uskoo sokeasti SDP:n parantavan heidän

      elämäänsä, jos demarit johtaa seuraavaa hallitusta (Kyse on siis palstan vasemmistolaisista) Totuus on toinen, nimittäi
      Maailman menoa
      135
      3168
    4. Miksi Kuhmolaiset on niin nyrpeä ilmeisiä?

      Miksi suurin osa (ei onneksi kaikki) on niin typääntyneen näkösiä elämäänsä? Tuijotetaan toisia pahansuopaisesti ja kat
      Kuhmo
      18
      3112
    5. Riikka ohoi! Saksa alensi bensaveroa, missä euron bensa?

      Perussuomalaisten yksi vaalilupauksista oli euron bensiini suomalaisille autoilijoille. Ei ole näkynyt. Jopa vasemmis
      Maailman menoa
      65
      3024
    6. Tulipalo rivitalossa, tuhoutuu täysin

      Kainuun pelastuslaitos sai hieman puolenyön jälkeen maanantaina ilmoituksen rivitalon huoneistossa syttyneestä tulipalos
      Puolanka
      73
      2765
    7. Kyllä, maata ei halua puolustaa nimenomaan punavihreän puolen edustajat

      "Esimerkiksi maanpuolustushenki on keskimääräistä alempana naisten, arvoliberaalien, heikossa taloustilanteessa olevien
      Maailman menoa
      98
      2483
    8. Älkää vaan sairastuko syöpään Suomessa

      Tilaston mukaan Suomi, Slovakia ja Latvia lääkitsee aivan pohjamudissa syöpää. Sairastunutta hoidetaan edelleen vanhana
      Maailman menoa
      125
      2162
    9. Sä veit mun sydämen ihan totaalisesti

      Aivan totaalisesti..
      Ikävä
      47
      2062
    10. Oot se sinä

      Ihan varmasti oot, tuo olemus ei valehtele 😘💓🪅 🏡 ihana 😍🙏
      Ikävä
      24
      1790
    Aihe