romani sotilat

ISÄMME SODISSA
Johdanto
Romanit saapuivat Manner-Suomeen 1600-luvulla eli me olemme asuneet täällä jo yli 400 vuotta. Romaneja pidettiin pitkään toisen luokan kansalaisina ja heitä syrjittiin.

Ruotsin ja Venäjän vallan aikoina romanimiehiä kuitenkin pestattiin armeijaan. Eräs historian kirja kertookin 1700-luvulla tapahtuneesta taistelusta, jossa Ruotsi taisteli Venäjää vastaan. Paljon miehiä oli jo menetetty ja joukot joutuivat perääntymään, kunnes romanimies, korpraali Bork, otti johdon. Hänen johdollaan komppania käänsi taistelun voitokseen.

Myös Suomen vapaussodassa taisteli romanimiehiä. Vuonna 1939-1940 Suomessa oli noin 5000-6000 romania. Heistä kutsun rintamalle sai noin 1000 miestä, joista 500-600 oli todellisissa taisteluissa. Kymmeniä romanimiehiä kaatui ja satoja haavoittui sodassa.
111053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Toisen maailmansodan tunnustettuja uhreja
ovat juutalaiset, todellisuudessa myös
satojatuhansia romeneja surmattiin.
Heitä ei mainita sotahistoriassa kuin
ohimennen,sivuhuomautuksena.
Tämänkin totuuden "herrakansa" haluaa
mitätöidä vaikenemalla.
MIKSI?

sivulauseessa.

Äänestä

ROMANIT VAATIVAT AINA,ETTÄ ANTAKAA AIKAA MEILLE SOPEUTUA TÄNNE SUOMALAISEEN YHTEISKUNTAAN.
AIKAA ON ANNETTU.
MITÄ ON TAPAHTUNUT?
EI MITÄÄN.
MUSTALAINEN LUULEE PYSTYVÄNSÄ ELÄMÄÄN NYKYISENLAISTA ELÄMÄÄ.
MUSTALAISET EIVÄT YMMÄRRÄ ETTEI SE OLE MAHDOLLISTA.MISSÄÄN PÄIN MAAILMAA EI ENÄÄ PÄRJÄÄ ILMAN SITOUTUMISTA YHTEISKUNNAN TAPOIHIN&LAKEIHIN.SEN VUOKSI MUSTALAISET JOKA IKISESSÄ MAASSA MAAILMALLA OVAT SITÄ ALINTA ROTUA,KETÄ POTKITAAN SURUTTA PÄÄHÄN.HE ELÄVÄT KAATOPAIKOILLA JA KERJÄÄVÄT IHMISILTÄ ETTEIVÄT KUOLISI NÄLKÄÄN.AIKAA ON SUOMEN MUSTALAISILLA OLLUT,SE EI OLE SIITÄ KIINNI.HE YKSINKERTAISESTI LUULEVAT PYSTYVÄNSÄ ELÄMÄÄN TÄMÄN HETKISTÄ ELÄMÄÄ,JOSSA TYÖTTÖMYYS,VARASTELU,PIITTAAMATTOMUUS LAKIPYKÄLISTÄ&YLEISISTÄ SÄÄNNÖISTÄ OVAT KUNNIASSA.TÄSSÄ AIVAN ÄLYTTÖMÄN HYVÄ ESIMERKKI.
KAIKKI RYHMÄT,JOTKA OVAT SUOMEEN SAAPUNEET VIIME VUOSIKYMMENINÄ OVAT JO NYT SUOMESSA PAREMMASSA ASEMASSA KUIN MUSTALAISET IKINÄ.SYYNÄ SIIHEN ON,ETTÄ HE YMMÄRTÄVÄT PELIN HENGEN.MUSTALAISET EIVÄT TÄTÄ TAJUA JA HEITÄ POTKITAAN PÄÄHÄN VIELÄ TUHANNEN VUODEN PÄÄSTÄ JA MUSTALAINEN JATKAA NÄIN OMAA KÄRSIMYSNÄYTELMÄÄNSÄ.AIVOTONTA TOIMINTAA.

Äänestä
  • valkolaiset luulee

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    valkolaiset luulee

    munki mielestä ei valkolaisten tartte totuutta tietääkkään

    Äänestä

Siellä missä minä aikoinaan palvelin oli romaneita ja siinä he pärjäsivät kuin muutkin.
Itse en ole romani. Kuitenkin olen sitä mieltä totuus tässäkin on tultava julki.

Äänestä

terve leiffi! olen lukenut kirjasta, että romanit tulivat suomeen keskiajalla, eli 1500 luvulla. lähtivät intiasta 1000 luvulta.

Äänestä

kertookos se kirja jotakin mustalais-sotilaista. Kerro mikä kirja on kyseessä, itselle moista opusta ei vielä ole vastaan tullut.
Jotenkin minusta tuntuu mahdottomalta ajatus, että mustalainen sotisi ! Enimmäkseen se porukka juoksee karkuun kun jossain pamahtaa.

Äänestä
  • kuule ei me juosta karkuun ainakaan sinua ei me olla ainakaan niin pelkureita kuin sinä luulet ei me vähästä pelätä teitä ketään valkiosia että turhaa luulet vaan palaja pois erehtyksestä koska olet erehtynyt pahemman kerran

    Äänestä

  • mustalainen ei oo sodassa juossu karkuun vaan ne on juossu eturivillä suomalaisia ennen,,mustalaisia ei oteta joka paikassa töihin eikä pääse joka ravintolaa tai joka kauppaa,,mut sota ku tulee ni sitten kyllä apua pyyätte

    Äänestä

  • Mustalainen... kirjoitti:

    mustalainen ei oo sodassa juossu karkuun vaan ne on juossu eturivillä suomalaisia ennen,,mustalaisia ei oteta joka paikassa töihin eikä pääse joka ravintolaa tai joka kauppaa,,mut sota ku tulee ni sitten kyllä apua pyyätte

    Ravintolaan ja kauppoihin pääsy on oltava kaikilla,ellei joku erikseen nimetty ole sitten hillunut niinettei oo muutakuin porttari.Töihin taas otetaan kykyjen ja ansioden mukaan.Ei valkolaisetkaan pääse mihin lystää.Edes ravintolaan,mikäli porttari päällä.Tiedänpäs ettei jotku taksit ota kovasti kännisiä suomalaisia kyytiin,koska voipi auto olla siivouskunnossa humalaisen jäljiltä.

    Äänestä

  • jaajaa kirjoitti:

    tukholmassa on yks ravintola missä joku mulle vieras mustalainen oli tapellu niin nyt ne ei päästä ees mua sisälle vaikka en ole mitää pahaa teheny sielä,.,omassa kylässä on yks kauppa mihin ei koskaan oo päässy mustalaisia vaikka mustalaiset ei oo siinä teheny mitää,.,yritin kerran soittaa taksin omaa pihaa niin taksi tuli siihen mutta lähti samantien pois ku näki että olin mustalainen,.enkä kenellekkään niille ketkä ei oo hyväksyny mua ni en oo kenellekkää niille teheny mitää pahaa,,vaan vieraat mustalaiset on teheny ja siitä syytetää muaki

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

leiffi h kirjoitti:

ISÄMME SODISSA
Johdanto
Romanit saapuivat Manner-Suomeen 1600-luvulla eli me olemme asuneet täällä jo yli 400 vuotta. Romaneja pidettiin pitkään toisen luokan kansalaisina ja heitä syrjittiin.

Ruotsin ja Venäjän vallan aikoina romanimiehiä kuitenkin pestattiin armeijaan. Eräs historian kirja kertookin 1700-luvulla tapahtuneesta taistelusta, jossa Ruotsi taisteli Venäjää vastaan. Paljon miehiä oli jo menetetty ja joukot joutuivat perääntymään, kunnes romanimies, korpraali Bork, otti johdon. Hänen johdollaan komppania käänsi taistelun voitokseen.

Myös Suomen vapaussodassa taisteli romanimiehiä. Vuonna 1939-1940 Suomessa oli noin 5000-6000 romania. Heistä kutsun rintamalle sai noin 1000 miestä, joista 500-600 oli todellisissa taisteluissa. Kymmeniä romanimiehiä kaatui ja satoja haavoittui sodassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu