Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka vaalivat hyvää kuntoaan pääharrastuksenaan. Tavoitteena kaiketi elää terveenä ainakin sata vuotta. Onhan urheilijoillakin tunnuslauseena "Terve sielu terveessä ruumiissa". Se vain on pätkä alkuperäisestä antiikin aikaisesta, joka kuuluu "Olisi oltava niin, että on terve silu terveessä ruumiissa". Toisin sanoen jo silloin antiikin aikanahaaveiltiin tällaisesta. Nykyajastahan tiedämme, että urheilijat vetävät kaikenlaisia kemikaaleja itseensä pärjätäkseen toisille samanlaisille ja siinä se terveys menikin. Tai tulee kaikenlaisia rasitus- ja muita vammoja, joita meille vähemmän urheileville ei tule ollenkaan. Työelämässäkin ovat töistä poissa milloin minkäkin urheiluvamman takia, toiset saa tehdä heidänkin työnsä.
Ja sitten kuitenkin kuolevat nuorina. Minäkin olen tuntenut monta. Olen myös tuntenut monta viinaan sekä tupakkaan kuolleita, jos ja kun joku kuitenkin tästä muistuttaa.
Minäkin taatusti urheilemettomana olen jo 15 vuotta vanhempi kuin esimerkiksi tämä himourheilija: http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-2000005024354.html
Kannattiko?
Maailman hautuumaat ovat täynnä todella hyväkuntoisia vainajia!
Ja sitten kuitenkin kuolevat nuorina. Minäkin olen tuntenut monta. Olen myös tuntenut monta viinaan sekä tupakkaan kuolleita, jos ja kun joku kuitenkin tästä muistuttaa.
Minäkin taatusti urheilemettomana olen jo 15 vuotta vanhempi kuin esimerkiksi tämä himourheilija: http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-2000005024354.html
Kannattiko?
Maailman hautuumaat ovat täynnä todella hyväkuntoisia vainajia!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jäi vähän epäselväksi mikä tämän aloituksen perimmäinen tarkoitus on.
Vaikuttaa lähinnä siltä että kirjoittajalla on tarve keksiä syitä ja selityksiä omalle
saamattomuudelleen.
Ja urheiluvammojen takiahan sitä yleensä pois töistä ollaan, heh : )
Ihmiset jotka harrastaa (lähes päätöikseen) jotain yksinkertaista ja pitkästyttävää urheilulajia kuten pitkän matkan juoksua, on usein aika ykspuisia tyyppejä.
Kuulunen tuohon "pääharrastusryhmään" koska viimeiset 13 vuotta kuntoilu on ollut eniten aikaa vievä harrastukseni.
Sitä ennen harrastin 3 vuotta alkoholistiksi opettelua.
Kuntoiluun kohdistuvan fanatismin seuraukset tuntuvat elämisen kaiken puolisessa laadussa. Sekä fyysisessä, että psyykisessä mielessä.
On tunnustettava, että uusheräämiseni ärsytti esiin 60-luvulla syntyneet urheiluvammat joista en ollut tietoinen aikaisemmin. Yksi olkapääleikkaus ja tulos on moitteetton.
Eräs merkki luottamuksesta fysiikkaani on se, että huolimatta pienestä eläkkeestäni, vielä 72 vuotisena laitatin hammasimplantit.
On hiivatin kiva elellä vielä vanhuksenakin kun kaikki on kevyttä.
Eikö sitä varsinkin vanheneva ihminen harrasta liikuntaa siitä syystä, että hyvä tai edes kohtalainen kunto mahdollistaa ne asiat, joista ihminen on aidosti kiinnostunut? Ja mahdollistaa paremman terveyden, joten siihen puoleen ei tarvi kiinnittää sen enempää huomiota.
Tietysti jotkut voi harrastaa liikuntaa ihan harrastuksenakin, mutta itselleni se on ainakin väline ihan muihin aktiviteetteihin. Itsessään liikkuminen on tylsää eikä tuota mitään sen ihmeempää oloa.
Kyllä, minulla on vapaa-ajan harrastuksena hyvän kunnon ja terveiden elämän tapojen ylläpitäminen. Käyn mm. crossfit -salilla 3-4x vko, liikun luonnossa lenkkeillen, vaeltaen,syksyisin marjastan, sienestän ja metsästän pääasiassa metsäkanalintuja ja hirveä. Syön terveellisesti, ylipainoa ei ole, ikää lähemmäksi 56-vee. Työvuosia vielä jäljellä tarpeeksi monta, ja ne vuodet ja sen jälkeenkin haluan pysyä terveenä ja hyväkuntoisena. Työskentelen hoitoalalla, työtovereista 15 20:stä on ylipainoisia, useimmat reilusti, keskivartalolihavia pullaa mussuttavia keski-iän ylittäneitä naisia. Jatkuvasti heistä pari kolme on sairaslomalla, tuki-ja liikuntaelin vaivoja, korkea verenpainetta ym lukuisia vaivoja. Joihin lääkkeiksi usein riittäisi laihdutus, ja terveelliset elämäntavat...Kahvipaussilla sitten vinkuvat ja valittavat, haukkuvat puolisoitaan ja parisuhteitaan. En yhtään ihmettele miksi parisuhteet väljehtyy...Mutta ei, välillä oikeasti tekee pahaa näiden puolesta...Joskus olen yrittänyt työpaikan yhteiseksi jotain liikuntapainoitteista, mutta ei. Mieluumin yhdessä syömään ja juomaan...
Osana elämäntaparemonttia saattaa liikunnalla todella olla yllättävän suuri merkitys terveyden kohenemiseen.
Aloitin kuukautta vaille 60v. Ensimmäiset 6kk antoi jo vakuuttavia tuloksia.
Riittävän paljon, minulla alkuun 5krt/ viikko. Yhteensä 10h.
Riittäävän kovaa. Syke 110 - 130, käyden välillä maksimissa.
Riittävä lepo ja stressitön elämä.
Painoni ei laskenut mutta vyötärö oheni.
Elämäni ei niin stressitöntä, mutta kun on fyys ja psyyk kunnossa, niin oman elämänhallinta on helpompaa, silloin myös sietää paineitakin helpommin. Painoni kyllä putosi 10 prosenttia neljään viikkoon, mutta tahtomattani. Mieheni kuoli alkusyksystä. Siltikin elämä hallinnassani, myös terveelliset elämäntavat. Painoa tullut hieman lisää, pysyy suunnilleen 50 kilossa.
Kunnossa kaiken ikää. Nimittäin kuntoa se on huonokin kunto. Paino, pulssi ja puntit ovat luonnollisesti oivaa itsetunnon bodausta kilpailuhenkisille, mutta oman hyväisyyden huumassa olisi tärkeä muistaa, että se sairasteleva huonokuntoinen pullukka siellä työpaikalla, kotona tai kerhossa on yhtä hyvä, arvokas ja ainutlaatuinen ihminen kuin sinäkin/minäkin. Pyhä Pietari tuskin kiinnittää huomiota siihen, saapuuko maan matonen kolkuttelemaan taivaan portteja viimeisen päälle timminä Intersportin uusimmissa, vai maan vetovoiman uuvuttamana nuhjaantuneissa lökäreissä. Sitä odotellessa, yritetään elellä ihmisiksi.
Kokenut, jos ei tiedäkään kaikkea, niin jotain kuitenkin.
Suhtautuminen omaan kuntoon, olotilaan ja terveyteen on jokaisen oma asia. Toki sivuaa myös yhteiskuntaa kustannusten muodossa.
Aloitin muutaman kymmenen vuoden rappioelämän hyväkuntoisena.
Se pääoma oli kulutettua ennen 60v ja tein tilannearvion.
Muutin elintapojani ja totesin pian miten miellyttävämpi ja joka suhteessa antoisampi tämä vaihtoehtoinen tapa on.
Vaikutus tuntuu myös psyykessä. Positiivinen, jopa kohtuullisen itsevarma olo.
Itsekäs tavoitteeni on mahdollisimman lyhyt kitumisaika kun se hetki lähenee.
Joku ilmaisee karummin, että tavoitteena on kuolla mahdollisimman terveenä ja hyväkuntoisena.
Intersportilla ja pullistelulla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.
Ps. Tulin juuri vetelemästä!
"..huonokuntoinen pullukka siellä työpaikalla, kotona tai kerhossa on yhtä hyvä, arvokas ja ainutlaatuinen ihminen kuin sinäkin/minäkin.."
Eihän tässä kukaan ole halveerannut huonokuntoisia tai pullukoita, toisin kuin aloitus joka pottuilee kunnostaan huolta pitäville.
On vain todettu että elämänlaatu tuppaa paranemaan kuntoilun myötä tai ainakaan se ei huonone niin nopeasti kuin ilman sitä.
Kyllä keho pysyy kunnossa vähemmälläkin liikunnalla, hyötyliikuntaa jota saan huomaamatta, hiihtämisestä nautin ja pyöräilyä kesällä, mihinkään kuntosalille en suostu menemään.
Perimä, mieltymykset ja lapsena, ennen murrosiän päättymistä harrastettu liikunta määrittävät pitkälti varttuneen iän liikunnan.
Olosuhteita ja ympäristöä unohtamatta.
Haja-asutusalueella varttuneet ikäluokkani ihmiset saivat siitä "hyötyliikunnasta" hyvän aerobisen kynnyksen.
Perheellisenä 26 vuotta ok:ssa asuneena en saanut murto-osaakaan tarvittavasta liikunnasta ns. hyötyliikuntana joten rappeuduin vauhdilla.
Eivät ok:n tavanomaiset askareet riitä alkuunkaan.
Lopetin hiihtelyn muutettuamme keskustan kerrostaloon.
Kokeilin ryhmäliikuntaa mutta en sopetunut. Yksin en viitsi jumputtaa joten kymmenisen tuntia salilla viikottain sopii minulle hyvin. Kavereita, eri asteisia ,tasoisia ja ikäisiä tuttavia molemmista sukupuolista.
Kuntoilu ja sosiaaliset kontaktit yhdistyvät.
Kun siirtyy lännemmäksi täältä kaakon kulmalta, niin salien ilmapiiri muuttuu. Ihmiset eivät keskustele. Eivät palauteusten aikana, eivät pukuhuoneessa eivät saunassa eivätkä edes kahviossa. Mulkoilevat toisiaan kuin vihollisia.
Itse olen käynyt kansalaisopiston ryhmässä kuntosalilla kerran viikossa, se on taloudellisesti edullista eikä musiikki huuda täysillä, kuten käsittääkseni muilla kuntosaleilla. Meillä kyllä keskustellaan niin pukuhuoneessa kuin salillakin. Naisten jutut vain ovat kovasti itseä ja omaa ikäryhmää vähätteleviä, olen muutaman kerran sanonut asiasta maltillisesti, mutta en viitsi haastaa riitaa, joten yritän sanoa maltillisesti vastakin.
Muutoin olen liikkunut kävelemällä pitkiäkin matkoja ikään kuin huomaamattani ja kotijumpannut. Mutta kuten totesin aiemmin, niin en saa liikunnasta mitään kicksejä, se on vain välttämätön paha, jotta voin olla kohtalaisessa kunnossa ja terveenä ja harrastaa asioita, jotka oikeasti kiinnostavat.