Kysynpä tätä täällä, kun olen jo pitkään miettinyt. Mitä muuttaisitte omassa sukupolvessanne, jos voisitte?
Itse kuulun 70-luvun lopulla syntyneisiin eli varmaakin yhteen onnellisimmista ikäluokista. Lamat eivät ole heilutelleet, kehityksen suhteen ei ole tarvinnut kärsiä väliinputoajan ongelmista, ja 80-luvun kikkurapermanentitkin vältimme syntymällä tarpeeksi myöhään :)) Mutta suurimmat ongelmat ovat liika minäkeskeisyys, ja toisaalta passiivisuus. Valtavasti kaikkea turhaa murhetta ja huolta oman navan ympärillä, ja sitten toisaalta ollaan haluttomia tekemään yhteisten asioiden eteen mitään. Kuinka moni ottaa rohkeasti kantaa asioihin, hyvä kun jaksaa vaivautua äänestyspaikalle kerran neljässä vuodessa.
No, tässä lyhyesti oma näkemykseni. Jotenkin näkisin tuon minäkeskeisyyden osana myös sen, ettei mikään kelpaa, kaikessa on varaa nirsoilla. Vasta jokunen aika sitten seurailin kaverini mielenkiintoisia syömispuuhia. Keskittyneesti hän erotteli salaatista pilkottuja oliivinpalasia ja hillosipuleita, kun "niitä ei voi syödä". Niinpä niin.... rankkaa olisi hänen elämänsä ollut joskus pulavuosina :)
Itse kuulun 70-luvun lopulla syntyneisiin eli varmaakin yhteen onnellisimmista ikäluokista. Lamat eivät ole heilutelleet, kehityksen suhteen ei ole tarvinnut kärsiä väliinputoajan ongelmista, ja 80-luvun kikkurapermanentitkin vältimme syntymällä tarpeeksi myöhään :)) Mutta suurimmat ongelmat ovat liika minäkeskeisyys, ja toisaalta passiivisuus. Valtavasti kaikkea turhaa murhetta ja huolta oman navan ympärillä, ja sitten toisaalta ollaan haluttomia tekemään yhteisten asioiden eteen mitään. Kuinka moni ottaa rohkeasti kantaa asioihin, hyvä kun jaksaa vaivautua äänestyspaikalle kerran neljässä vuodessa.
No, tässä lyhyesti oma näkemykseni. Jotenkin näkisin tuon minäkeskeisyyden osana myös sen, ettei mikään kelpaa, kaikessa on varaa nirsoilla. Vasta jokunen aika sitten seurailin kaverini mielenkiintoisia syömispuuhia. Keskittyneesti hän erotteli salaatista pilkottuja oliivinpalasia ja hillosipuleita, kun "niitä ei voi syödä". Niinpä niin.... rankkaa olisi hänen elämänsä ollut joskus pulavuosina :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Kysynpä tätä täällä, kun olen jo pitkään miettinyt. Mitä muuttaisitte omassa sukupolvessanne, jos voisitte? "
Sukupolvi X on väliinputoaja joka suhteessa: kouluikäisinä saatiin kaikki loppuunkulutettuna suurilta ikäluokilta. Me osallistuimme peruskouluun silloin kun se oli vielä "kokeilu". Kokeiluun sisältyi esim. "uusi matematiikka" joka johti siihen ettei lapset koskaan oppineet oikeasti laskemaan. Uuden matematiikan opettaminen lopetettiinkin pian.
Opiskeluaikoina tuli sitten lama ja valmistuttiin työttömiksi jos valmistuttiin lainkaan. Pätkätyöläisiä on Sukupolvi X:ssä enemmän kuin missään muussa ikäryhmässä. Sukupolvi X on Suomen historian ensimmäinen sukupolvi jonka elintaso oli edeltävää sukupolvea pienempi.
Työmarkkinoilla on nyt tilanne että otetaan töihin joko nuoria tai sitten vakinaisissa viroissa on meitä vanhempia. Koskaan ei tule olemaan vakinaista leipää tällä sukupolvella.
Poliitikkoja ei kiinnosta näin pienet ikäluokat. Ei myöskään markkinamiestä.
Yhteen asiaan Sukupolvi X kuitenkin panostaa: elämän ajan jatkunut pessimismi johtaa turvallisuuteen panostamiseen. Ystäväni otti eläkevakuutuksen kolmikymppisenä. Minä sanoin siihen, että ai luulet että elät eläkeikäiseksi asti ja että eläkevakuutusrahat ihan oikeasti maksettaisiin sinulle? Olin oikeassa, eläkevakuutusten ryöstöverotus alkoi pari vuotta sitten.
Hih, minä taidan olla sukupolvi X:n prototyyppi.
Ostin asunnon opintojen alussa, koska kaikki varoittelivat kamalasti vuokra-asuntojen turvattomuudesta ja siitä, että töitä ei varmaan ole, kun valmistun.
Olin sillä hetkellä ja koko opintojen ajan kokopäiväisessä työssä, perusturvani taatakseni.
Harmi vain, ettei sillä työpaikalla ollut mitään tekemistä koulutukseni kanssa. Valmistuttuani hain sinnikkäästi oman alan töitä. Vihdoin tärppäsi: lottovoitto: sain tehdä 6 vuotta omaa koulutusta vastaavaa työtä melkein järkevällä palkallakin (aika pienellä, mutta sentään kokoaikaisella). Noh, sitten tulikin 2000-luvun alun talouspaniikki ja niinhän siinä sitten kävi, että firma myi osaston, jolla olin töissä ja jouduin aivan erilaisiin suorittavan tason töihin.
Ja nyt sitä ollaan sitten aikuisopiskeliana ja kokoaikaisena työntekijänä. Jos yksi asia on opittu, niin se, että työpaikasta kannattaa pitää kynsin ja hampain kiinni.
Nyt säästän eläkettä varten. Eli olen ostamassa Keski-Suomesta jossain vaiheessa sijoitusasuntoa, jonka toivon joskus maksavan eläkettä minulle:-)))
Ystäväpiirissäni suuri osa tekee pelkkää pätkää tai on kaupassa töissä tai jossain ihan muualla kuin oman alan töissä. Kaikki etsivät ja hakevat sitä työpaikkaa, jonka avulla olisi vara nauttia hiukan elämästä ilman penninvenytystä!
Meidän sukupolvemme on oppinut sen, että työpaikka ei ole itsestäänselvyys, vaan se epävarmin asia elämässä. Saan olla ikionnellinen, että itselläni on 20 vuoden työhistoria takanani eikä yhtään työttömyysjaksoa.
Mutta: omassa ikäpolvessa on vähemmän pinnallisuutta kuin monessa muussa ikäluokassa, toki tämä on nyt ihan oma mielipiteeni!:-)
Itse asiassa minun nuorimmalla sisaruksellani on isompi palkka kuin minulla.....vaikka on vasta opiskelemassa alaa.