Isot tytöt kiusaa

itsetyydytys.org

Tämä tapaus sattui noin 20 vuotta sitten, kun olin koulussa neljännellä luokalla. Muistan sen, koska suosikkiopettajani jäi sinä keväänä eläkkeelle. En enää muista tarkalleen, mihin aikaan keväästä tämä tapahtui, mutta lumet olivat jo aikoja sitten sulaneet ja lämpötila oli iltapäivisin 20 Celsius-asteen paremmalla puolella. Jotenkin muistelen, että koulua oli jäljellä alle kaksi viikkoa, mutta ihan varma en tästä ole.
Syntymäpäiväni on maaliskuussa, joten olin jo täyttänyt 11 vuotta. Sen päivän osalta koulu oli jo päättynyt. Tallustelin kotimatkani jalkaisin, koska koulumatkani oli lyhyt, ja isäni oli sitä mieltä, että liikunta tekee hyvää minulle, joten pyörällä ajaminen ei tullut kysymykseenkään. Jos olisin ajanut luvatta pyörällä kouluun, pyörä olisi nostettu autotallin seinälle, missä se olisi pysynyt seuraavaan jouluun asti. Epäilemättä isäni olisi sen tehnyt. Hän on nimittäin niitä miehiä, jotka eivät uhkaile. He vain kertovat, miten tulee käymään.
Olin siis pari kuukautta sitten täyttänyt 11. Olin luonnollisesti vaille minkäänlaisia seksikokemuksia. En ollut vielä päässyt edes runkkauksen ihanaan maailmaan sisälle. Olin jo tosin kuvitellut luokkani tytöistä yhtä ja toista, etenkin millaiset pillut heillä mahtaisi olla. Eräällä ajattelin olevan kova kuin imurin putki, toisen pillun kuvittelin pehmeäksi kuin pullataikinaan tehty reikä. Mielikuvani panemisesta oli vähän outo: luulin, että kikkelin päätä vain hangataan pimppaan, siinä kaikki. Ei tullut mieleenikään vielä siinä vaiheessa, että sisäänhän se pitää työntää.
Kotia kohti kävellessäni en kuitenkaan miettinyt näitä asioita vaan maksapihvejä. Niitä oli ollut jälleen kerran ruokana koulussa. Olin onnellinen, koska tämä oli ollut viimeinen kerta tänä lukuvuonna. En ollut mikään suuri kouluruoan ystävä, mutta ainoastaan maksapihveistä näin painajaisia jo viikkoja etukäteen. Mieleni oli kevyt; miten vähästä siinä iässä olo keveneekään!
Lyhin koulumatkani kulki paikallisen yläasteen pihan läpi. Yleensä en oikaissut siitä, vaan kiersin linja-autoaseman ja apteekin kautta, sillä yläasteella oli yleensä aina isoja poikia mopojensa kanssa. Pari kertaa olin saanut käpysateen selkääni ja kerran piponi oli heitetty kuralätäkköön. Tietenkään en kertonut kotona mitään, minähän olin nynny. Kympin käyttäytyjänä, ysin keskiarvolla en ollut aivan kaikkien suosiossa. Harrastin yleisurheilua ja hiihtoa; en siis ollut mikään rillipää läski, jollaiset siihen aikaan joutuivat lähes poikkeuksetta kiusaamisen kohteeksi. Käräytin kerran kouluni poikia aika joukon, kun he kömpivät tyttöjen pukuhuoneeseen avonaisesta ikkunasta; ehkäpä se oli merkittävin syy, miksi jopa jotkut yläasteen pojat pitivät minut pihdeissään.
Tällä kertaa kuitenkin oikaisin yläasteen pihan poikki. Olin hyvällä tuulella ja uskoin, ettei mikään voisi häiritä minua tänään.
Koulu yläasteella oli päättynyt jo aikoja sitten. Piha oli tyhjä, opettajien parkkipaikka samoin. Tai niin minusta ainakin ensin näytti. Kierrettyäni päärakennuksen kulman ja käveltyäni muutaman metrin kohti pihan vastapäistä nurkkaa huomasin pääoven viereisellä ikkunalaudalla neljä tyttöä. En ollut aivan varma tyttöjen suhtautumisesta minuun, joten käänsin kiireesti katseeni pois ja tuijotin tiiviisti maahan metrin päässä edessäni. Koetin tiivistää askelten tahtia näyttäen silti tyyneltä ja rauhalliselta.
Luulin jo päässeeni ohi tytöistä. Olin jo itse asiassa ohittanut heidät, kun kuulin äänen takaani.
"Hei poju!"
Tiesin, että tytöt puhuttelivat minua, mutta en ollut kuulevinani. Toivoin, että ehtisin pihan päähän, ennen kuin he keksivät lähteä mukaani. Sitten voisin panna juoksuksi.
"Hei, jätkä! Kuuletko?" kuului takaani. Alkoi pelottaa; yleensä minulla ei ollut tyttöjen kanssa ongelmia, ja oman kouluni viides- ja kuudesluokkalaiset tytöt olivat jopa alkaneet puolustaa minua sen jälkeen, kun olin käräyttänyt ne pukuhuonetunkeutujat.
Jotain tytöt keskustelivat takanani, epäilemättä sellaisia kommentteja minusta, joita en halunnutkaan kuulla. Sitten tuntui kuin veri olisi paennut päästäni, sillä kuulin juoksuaskeleita. Olisi kai pitänyt alkaa juosta, mutta ylpeys ei antanut lupaa ja niin tytöt piirittivät minut hetkessä. Oli pakko pysähtyä.
"Hei, jätkä, me puhuttiin sulle!" yksi tytöistä muistaakseni sanoi. Mietin, mitä tekisin, ja päätin aluksi esittää kovaa tyyppiä, jolla ei olisi aikaa tällaiseen. Yritin tuupata yhtä tytöistä pois edestäni ja jatkaa matkaa, mutta silloin tytöt ottivat minusta kiinni. Yksi tarrasi toiseen käsivarteeni, toinen toiseen, takana ollut otti repun kahvasta kiinni.
"Äläs rupee tönimään!" kuului käsky. En saanut sanotuksi mitään, koetin vain pitää kasvot peruslukemilla, etten pillahtaisi itkemään. Nyt sen tässä varmaan voin sanoa, että pelotti niin saatanasti...

4

5000

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itsetyydytys.org

      Viärään se tonne!" yksi tytöistä keksi. He alkoivat yhteistuumin raahata minua selkä edeltä kohti yläasterakennusta. Yritin pysytellä pystyssä, mutta taaksepäin käveleminen sokkona kahden epätasaisen voiman retuuttaessa molemmilta puolilta oli hiukan vaikeaa.
      Tässä vaiheessa huomasin tunnistavani tytöt. He olivat olleet kuudennella luokalla ala-asteella silloin, kun minä olin ollut ekaluokkalainen. Tytöt olivat jo silloin olleet välituntivalvojien kauhu käymällä luvatta ostamassa karkkia ja limsaa läheisestä kioskista ja keksimällä kaikenlaisia kepposia. Heidän täytyi nyt siis olla yhdeksäsluokkalaisia, ehdin tajuta kaikessa tiimellyksessä. Näin jälkikäteen arvioiden he olivat siis täyttäneet tai täyttämässä 16 sen vuoden aikana, elleivät olleet jääneet luokalleen.
      Edelleenkään en saanut sanaa suustani. Tulimme katokseen ja näin sivusilmällä yhden tytöistä avaavan oven. Minut vietiin sisään, raahattiin lyhyet portaat alas ja toisesta ovesta sisään. Viimeisenä sisään tullut tyttö väänsi oven lukkoon, samanlaiseen kuin vessoissa on.
      Katsahdin ympärilleni. Olimme suurehkossa huoneessa, jonne valoa tuli harmaista, kapeista ikkunoista. Huonetta kiersivät penkit ja niiden yllä seinässä oli naulakkorivistö. Oven, josta olimme tulleet sisään, lisäksi huoneessa oli toinenkin ovi. Ehdin nähdä siellä olevan kaakelilattian. Keskellä huonetta oli metrin leveä, pari tai kolme metriä pitkä penkki. Ei ollut vaikea päätellä, että olimme koulun liikuntasalin pukuhuoneessa, todennäköisesti tyttöjen.
      En liene koskaan pelännyt niin paljon kuin siinä tilanteessa. Vapisin varmaan aivan holtittomasti, enkä saanut sanottua mitään, vaikka olisin halunnut. Käsivarteni olivat edelleen tiukassa otteessa. Reppu lensi selästäni huoneen nurkkaan. Oven lukinnut tyttö, olkoon hän tässä A, asteli eteeni. Repun heittäjä, B, jäi etuoikealle, kaksi muuta, C ja D, puristivat edelleenkin käsivarsiani tiukasti.
      "Mitä nyt?" sain viimein ähkäistyksi.
      "Hei, sehän puhuu!" riemastuivat tytöt. En muista tarkalleen tätä seurannutta sananvaihtoa, mutta se ainakin tuli selväksi, että he halusivat nähdä pikkupojan kikkelin. Siinä vaiheessa olisin kai paskantanut housuihini, ellei vatsani olisi ollut tyhjä; olin aamulla jännittänyt maksapihvejä niin, etten ollut saanut syödyksi edes aamupalaa.
      Tytöt kävivät tuumasta toimeen. Vyötä minulla ei ollut, joten nappi ja vetskari auki vain ja farkut nilkkoihin. Onneksi kalsarit eivät olleet mitkään Aku Ankka - tai Nalle Puh -kuvioiset... A ja B vetivät farkut alas yhteistuumin, mutta kalsareista B huolehti yksin. Varsin vaatimaton tappini herätti suuresti hilpeyttä tytöissä, myös edelleen tiukasti käsivarsiani puristaneet C ja D kurkistelivat t-paitani alle ja kikattivat. "Mulla on isompi pikkusormikin!" sanoi muistaakseni B. Eihän se tietenkään mikään järin suuri vielä silloin ollut, mutta että pikkusormen kokoinen? Ei sentään, mutta vasta edellisellä uimahalliretkellä olin huomannut, että siinä yläpuolella oli vaaleita pitkiä haivenia. Ehkäpä siis olin kehityksestä vähän jäljessä, en tiedä, mutta siinä tilanteessa se ei minua kiinnostanut.
      Luulin pääseväni kohta pois, kunnes kuulin seuraavan kysymyksen. A kysyi toisilta:
      "Maistetaanko sitä?"
      C ja D vaikenivat, B kommentoi:
      "Hyi vittu, kusista kikkeliä, ootko hullu?" A pyöräytti kaluani sormissaan ja totesi sen olevan kuiva. Sen enempää miettimättä A kyykistyi, avasi suunsa ja otti kaluni suuhunsa.
      Henkeni salpautui, niin tilanteen kuin fyysisen tuntemuksenkin vuoksi. Pitkät, vaaleat hiukset heilahtelivat pään liikkeiden tahdissa, kun A otti suihin. Vatsanpohjassani väänsi oudosti ja äkkiä tunsin munissani oudon nykäisyn ja vihlaisun, aivan kuin joku olisi paketoinut ne narulla ja sitten vetäissyt siitä... Ja sitten uudestaan... Ja taas...
      A suorastaan pomppasi pystyyn ja kakisteli kurkkuaan. "Hyi vittu, se laukes mun suuhun!" hän pärski sylkiessään valkoista nestettä suustaan. Muut tytöt olivatkin aivan hiljaa. Katsahdin mulkkuani. Se olikin nyt samankokoinen kuin joskus yöllä herätessäni tyttöjä koskevista unista. Ei tainnut enää tytöille tulla pikkurilli mieleen!
      A kävi pesuhuoneessa. Kuulin hänen laskevan vettä ja huuhtovan suutaan. Muut tytöt eivät oikein näyttäneet tietävän mitä tehdä, mutta kiinni he pitivät edelleen. Minulla ei ollut toivoakaan karata.
      A palasi eikä näyttänyt ollenkaan siltä kuin olisi valmis päästämään minut pois. En muista, mitä hän sanoi, mutta kohta olin keskellä huonetta olevalla pitkällä penkillä selälläni. C ja D pitivät minua edelleen paikoillani, mutta ei kauan. A, jolla oli yllään lyhyt, puoliväliin reittä ulottuva farkkuhame, puuhaili jotakin vähän sivummalla ja tuli kohta penkin viereen. Kädessään hänellä oli vaaleansiniset pikkupöksyt. Ne hän antoi C:lle ja rullasi sitten jäykkää farkkuhamettaan ylöspäin.

    • itsetyydytys.org

      Jotakin siinä tytöt puhuivat, sitten A asetti polvensa penkille korvani viereen ja B:n tukemana heitti toisen polvensa toiselle puolelle päätäni. Hän kysyi jotakin, että olenko nähnyt vittua, mutta minä en saanut sanotuksi mitään. A ei ilmeisesti odottanutkaan vastausta, vaan kiskoi hamettaan vieläkin ylemmäksi ja siirsi lantiotaan lähemmäksi kasvojani. Ja siinä se silloin oli: hiukan eri maata kuin äitini karvareuhka, jonka joskus lapsena olin saunassa nähnyt. Kaksi vaaleaa, pitkulaista kumpua, joiden välistä näin pilkottavan kaksi aivan kuin nahanriekaletta, aivan kuin koko rakennelma olisi ollut rikki. Karvapehko koko komeuden yläpuolella oli muistaakseni varsin tuuhea, mutta ellen väärin muista, siististi rajattu. Kumpujen alue oli karvaton.
      Jos hetkeä aiemmin oli veri tuntunut pakenevan päästäni, nyt tuntui siltä kuin ohimot olisivat räjähtämäisillään tykytyksestä. Suutani kuivi, mutta enää en pelännyt kovinkaan paljon. A keinutteli itseään, siirteli vuorotahtiin polviaan vielä vähän eteenpäin pari senttiä kerrallaan oikealle kohdalle päästäkseen, sitten laski lantionsa alas, ja niin hänen koko aarteensa painui suutani vasten.
      "Nuole!" Sen käskyn muistan ikäni.
      Farkkuhame valahti pääni peitoksi. En nähnyt enää muuta, mutta tunsin, kuinka käsistäni päästettiin irti. Hetken päästä kaluuni tartuttiin taas ja tunsin jälleen kostean, lämpimän suun sen ympärillä. Suu imi kaluani niin, että teki melkein kipeää. Samalla tunsin, miten kaluni alkoi paisua ja huomasin, että se venyi liian pitkäksi; tyttö ei saanut sitä enää kokonaan suuhunsa.
      Mutta minä jatkoin nuolemista. A oli kohottautunut hieman, että pystyin työskentelemään paremmin. Alku oli haparoivaa. Vetäisin vain pari kertaa kieleni kärjellä noita kumpuja, sitten niitä ohuita riekaleita siinä kumpujen välissä. Vauhtiin päästyäni aloin suorastaan innostua ja pelko häipyi jonnekin taka-alalle. Aloin nuolla A:n pillua niin kuin tikkaria. Jossain vaiheessa keksin tunkea kieleni sinne riekaleiden väliin ja huomasin sieltä löytyvän kolon, jonka nuolemiseen sitten keskityin. Kuvailisin mielelläni sen maun, mutta olen sen jo unohtanut...
      Kaluni imeminen keskeytyi hetkeksi, mutta jatkui pian. Nyt tyyli oli toisenlainen: nyt tyttö vain pyöritteli terskaani huuliensa välissä. Jälkikäteen olen päätellyt, että alapäässäni tapahtui vuoronvaihto. Kohta tein oudon havainnon: tähän asti nuolemani pillu oli ollut kuiva. Nyt jostain tuli kosteutta kielelleni. Siinä vaiheessa panin merkille myös, että kasvoillani istunut tyttö puristi varsin kipeästi tukkaani molemmilla käsillään ja hengitti hyvin tiheästi ja kuuluvasti.
      Terskanpyörittelijä vaihtui taas uuteen. Mikäli tämä oli kolmas alapäähäni jääneistä tytöistä, hänellä oli taas omanlaisensa tyyli: hän kyllä otti koko kaluni suuhunsa ja heilutteli päätään edestakaisin, mutta hän ei imenyt kuten ensimmäinen tyttö. Sen sijaan tunsin pari sormea ja peukalon kaluni varrella hierovan sitä tyvestä.
      Nyt ei ollut enää epäilystäkään: jostakin tuli kielelleni märkää. A oli kohottanut lantiotaan sen verran, että minäkin jouduin jännittämään niskalihakseni pitääkseni päätäni tarpeeksi koholla yltääkseni tuohon herkkuun; samalla minulle avautui esteetön näköala. Vaaleat, kapeat ja pitkulaiset kummut olivat levenneet, siirtyneet kauemmaksi toisistaan ja muuttuneet tummemmiksi. Ja ne riekaleet siellä välissä, jotka alussa olivat muistuttaneet kahta koivunlehden puolikasta, jotka kaiken lisäksi olivat olleet taittuneina minusta katsoen vasempaan, olivat nyt paksut kuin kaarnanpalat ja törröttivät toinen oikealle, toinen vasemmalle; aivan kuin kukka olisi avannut terälehtensä. Ja sieltä sitä hiljalleen valui...
      Käteni olivat vapaat, joten tartuin A:n lantioon ja vedin häntä kasvojani vasten. Tungin kieleni niin syvälle sinne terälehtien väliin kuin sain, vaikka kaulaani sattui. Tunsin kieleni kärjen ympärillä aivan kuin renkaan, joka aavistuksen verran sykki. Tunsin, ettei sisältä tullut neste ollut ihan pelkkää vettä. Tämä aine oli sitkeämpää, aivan kuin sylkeä.

    • itsetyydytys.org

      En tiedä, miten kauan olin nuollut pillua ja kauanko tytöt olivat imeneet kaluani, tuskin paljonkaan yli minuutin, kun tunsin kolmet huulet yhtä aikaa kaluni varrella. Nyt olin varma siitä, että myös B oli osallistunut talkoisiin, vaikka olikin aluksi ollut vastaan. Sama kiertyvä tunne vatsanpohjassa, samat nykäykset munissani, sama repäisevä tunne kalussani, ja tunsin, miten nesteet alkoivat roiskahdella pitkin jalkojani.
      Mutta en joutanut keskittymään siihen. A näet vaihtoi hiukan asentoaan, tuo ihana terälehtien ympäröimä mehukas kolo pakeni kieleni ulottumattomiin, mutta jotain muuta tuli tilalle. Noiden suurien kumpujen yläpäässä, niiden liittymäkohdassa, näkyi olevan omituinen pieni nappula, noin herneen kokoinen, ja sen päällä aivan kuin huppu, jonka arvelin silloin olevan tuon herneen kokoisen nappulan suojana.
      En tiennyt mitä tehdä, mutta aloin tunnustella kielelläni, mitä tapahtuman pitäisi. Totesin pian, että tuohon nappulaan kannatti keskittyä. Aloin pyörittää kieltäni sen ympäri ja huomasin A:n hengityksen tiivistyvän sitä mukaa, mitä enemmän lisäsin vauhtia. Niinpä pyörittelin kieltäni niin nopeasti nappulan ympäri kuin osasin. Ja sitten tapahtuikin jotain, mitä en pitkään aikaan ymmärtänyt. Kuulin A:n äännähtävän, ensin hiljaa, sitten vähän kovemmin. Lopulta hän suorastaan parkaisi. Toinen tukistava nyrkki irtosi päästäni. Huudahdukset jatkuivat mutta hiljaisempina, joten luulin hänen panneen kätensä suunsa eteen. Itse olin vähällä aivastaa, sillä hänen karvansa kutittivat jatkuvasti nenääni.
      Aina samalla kun A huudahti, hänen reitensä puristuivat hetkeksi tiukemmin päätäni vasten rentoutuen kuitenkin välittömästi. Jatkoin villiä kieputusta nappulan ympärillä ja sama toistui taas: reidet puristuivat pääni ympärille, koko tyttö nytkähti kuin sähköiskun saaneena, käden peittämästä suusta kuului lyhyt huudahdus, sitten reidet taas vapautuivat ja kaikki oli ohi... alkaakseen parin kolmen sekunnin päästä uudestaan. Tämä toistui varmaan kymmenen kertaa, ehkä enemmänkin, sitten tilanne näytti rauhoittuvan. Minä en enää muistanut pelkoani, halusin vain lisää tuota herkkua... Kun näytti siltä, että A aikoi nousta, tarrasin hänen lantioonsa kiinni ja painoin häntä suutani vasten.
      En halunnut tämän päättyvän vielä ja yritin keksiä salamannopeasti, miten saisin sen jatkumaan. Ja katsahdettuani tuota nappulaa, näin sen kasvaneen: se oli edelleen herneen paksuinen, mutta pituutta sillä oli jo kahdenkin herneen edestä. Ja koska se näytti olevan tutkimisen arvoinen paikka naisessa, kokeilin hetken mielijohteesta erästä kikkaa: otin nappulan huulteni väliin. Pyörittelin nappulaa huulteni välissä kuin jokainen teistä lienee joskus pyöritellyt makunsa menettänyttä purukumia, ennen kuin on heittänyt sen pois. Kielelläni aloin lipsutella nappulan kärkeä samaan tahtiin huulieni kanssa. Ja ilokseni huomasin sen toimivan! Nuo kahden, kolmen sekunnin välein tapahtuvat reisiensupistukset ja niihin liittyvät kädellä tukahdutetut huudahdukset alkoivat taas! Olin jopa kuulevinani, että huudahdukset olivat vielä voimakkaammat kuin hetki sitten. Ja minä olin haltioissani. Ainoastaan A:n tukkaani repivä toinen käsi häiritsi minua.
      Pian sekin ilo loppui. A lakkasi sykähtelemästä ja huudahtelemasta ja pomppasi päältäni aivan yhtäkkiä. Makea nappula vain luiskahti suustani pois ja farkkuhameen hämärään tottuneet silmäni sokaistuivat hetkeksi himmennetyistä ikkunoista tulevassa auringonvalossa. Käänsin päätäni ja näin A:n vetävän kiireesti pikkuhousuja jalkaansa. Huomasin hänen oikean kätensä peukalonsyrjässä syvät hampaanjäljet, joista tihkui verta. Arvaan, että hän olikin purrut kättään eikä vain pitänyt sitä suunsa edessä, ehkä vaimentaakseen huutonsa.
      Kun A oli saanut pikkuhousut jalkaansa ja suoristanut farkkuhameensa, tytöt keräsivät vähät tavaransa ja alkoivat lähteä. He supattelivat jotakin keskenään. Yksi tytöistä oli erittäin halukas kuulemaan, miltä se oli tuntunut. Ja muistan ikäni A:n sanat, kun he olivat astumassa käytävään: "Vittu, se nuoli paremmin kun meidän jätkät!"
      Sittenpä ei liene mitään kertomista. Tyttöjä en ole nähnyt sen jälkeen. Emme siis "ottaneet lähiaikoina uusiksi", kuten tämän palstan tarinoissa usein käy. Eikä tämä tapaus muutenkaan ollut mikään seksihurjastelijan irstaan elämän alku, vaan piti odottaa lähes viisitoista vuotta, ennen kuin seuraavan kerran pääsin maistamaan sitä herkkukoloa terälehtien keskellä tai ihmeitä tekevää nappulaa...
      Hyppelin housut nilkoissa pesuhuoneen puolelle, missä oli myös vessa, pyyhin käsipyyhepaperilla valkoiset nesteet pois jaloistani, nivusistani ja vatsastani ja vedin housut jalkaan. T-paitaan jäi tahra, mutta se onneksi kuivui nopeasti näkymättömiin. Sieppasin repun ja suorastaan ryntäsin ulos ja melkein juoksin kotiin. Äiti ja isä huomasivat heti, että jotain oli sattunut, mutta he eivät saaneet koskaan tietää...

    • Mepa44

      Kiihottavaa, 11-v poju ja 16-v tytöt. Vielä ihanampaa jos 11-v poju olisi keski-ikäisten tätien kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3821
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3595
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3552
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2231
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2219
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1967
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1947
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1756
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1413
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1352
    Aihe