aaton touhut

Mitäpä jyväskyläläiset tänään touhuaa tai missä viettävät aattoa?
14221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ääliöt leikkii raketeilla ampuvat rahaa taivaan tuuliin ja samalla itseltään silmät päästä ja sormet paskaksi siinä on meininkiä kerrakseen

Äänestä

Pissaan housuihin ja hieron kakkaa ympäröivään maailmankaikkeuteen unohtamatta hautuumaalla käyntiä.

Äänestä

Naapuriin menen viettämään laatuaikaa. Naapurin rekkakuski lähti ruattin keikalle ja rouva on ihan yksin. Katson sinkkuna jopa velvollisuudekseni rakastaa lähimmäistäni näin juhlapäivänä ja -yönä. Ehkä siinä laukaisemme nahkarakettia muutaman kerran ja muutakin perinteistä.

Äänestä
  • Eli runkkasit yksin himassa kuten aina.

    Äänestä

Mitä sitten?

Äänestä

meilla on perkle vielä joulukinnkukin paistamatta tuolla se odottaa ulkona kylmässä, vähän tässä ollemme ottaneet vinettoo ja kiljuakii on vielä 20 litraa, laitetmaan sitten yuoutubeen videoita kun aletaan joulukinkkua paistammaaan.

Äänestä

Aatto sanosi että: Pimmpi, meikäpoika sitä rakastaa Pimmpiä!
Sitten Aatto nousi Reggaauton Rattiiseen ja ajoi Lievestuoreen Celluloossatehtaseen. AINNA pitää hoitaa Cellusoossahommat, sanoo Aatto joka on Celluloossamies.

Äänestä

Viimme aikkona oon syönny Hämmälästä Perunna-Laatikoo ja Kinkuu ja Kinkun pääle Senappii ja nymmua Pierrettä.
Mistähän se johtu?

Äänestä

Aatto on TOSI KOVASA KUNNOSA! Samperi, eilen pani 2 tunnissa 8:aa lukiolaispimua ensin vitttuuseen ja sitten perrseeseen. Ja JOKA KERTA laski mällit sisään!
Hyvin tehty, Aatto!

Äänestä
  • Voisko Aatto järkätä meidän lätkäjunioreille muutaman lukiolaispimun panopuuksi? Meinaan vaan kun jätkillä seisoo molo koko ajan ja jos eivät saa pillua niin eivät jaksa keskittyä treeneihin.

    Äänestä

Aatto järkkää pimuja kaikille halukkaille kun se ensin on hoitanut celluloossahommat Lievestuoreessa.

Äänestä

Aatto ajoi registeröimätömälä Reggaautolla Jyväsjärveen ja hukkus.
Tuonen käki Jyväsjärven rannalla kukkus.
Aaton celluloossahommat loppu.
Tuonelaan oli hällä oppu.

Äänestä
  • Aatto ensin hukkus ja pari päivää järven pohjas nukkus.
    Sitte Aatto heräs henkiin, rantaan ui ja pisti jalat kenkiin.
    Aatto jälleen rekkaa ajaa, hän vie celluloossat vajaan.

    Äänestä

Aatto on celluloossa mies!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


udelias kirjoitti:

Mitäpä jyväskyläläiset tänään touhuaa tai missä viettävät aattoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu