Ukkoköörit Kainuun baareissa

ukkoköörit

Miksi näissä muutamissa ja useissakin Kainuun baareissa kokoontuvat ukot päivittäin aamusta iltaan. Ja siellä tutkaillaan ja arvostellaan jokainen kävijä. Varsinkin naisihmisistä tehdään raisujakin arvosteluita. Eivätkö baarien pitäjät voi sanoa näille ukkokööreille: Tulkaa mutta älkää jääkö asumaan! Itse olen huomannut, että moni ohiajava turisti sanoo ja olen omin korvin kuullut. "Ei tuonne voi mennä, kun siellä on noita ukkoja". Ja varsinkin naiskävijöistä siellä juorutaan jälkeen päin. Eivät pahimmat juoruakatkaan ole noin ilkeitä. Tulevat jo nämä ukot aamulla ja eikö heillä liene eväätkin mukana ja omassa termospullossa kahvet. Sitten illalla lähdetään, kuin olisi paremmankin työpäivän tehnyt. No ovat tehneet työpäivän. Karkottaneet monta potentiaalista asiakasta.

22

1674

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • metusa

      Eivät ole muualla pahuuden teossa kun viettävät kaltaistensa seurassa aikaansa. Hyvä näin.

    • katokellehuutelet

      Kaveri oli tintannu nenuun muuan irstasta huutelijaa,kiltisti oli setä kengän pohjaa sit nuollu.

    • Törkeät

      Ei baareissa tartte asua eikä aina juopotella, joillekkin vaan kaljat ja viinat on tärkeämpi kuin oma vaimo ja perhe. Eikä kenellekkään pidä huudella, puhua mitään törkeyksiä.

    • kantturakanakotka

      Itehän tuota huutelet, anna ukkojen hönötellä rauhassa, huolehi onista asioistas, kanttura.

    • Lammaslauma

      Eihän siellä ole pakko sinun käydä, pysy kotona. Mitä se sinua häiritsee.

    • lennävuorille

      Ne ukot sentään työllistää , kun ostavat baarista kalijoo, ei sinne voi mennä vettä kuilimaan, senkin homerkorva luuta-akka moralisoija. Et sinä niisä kävis kuitenkaan , yhden kerran oot käynyt kesällä 1972

    • Hossan.ketku

      Yläsavolaisia ja kainuulaisia naisia onkin syytä arvioida ja ne arvioinnit julkistaa. Oppisivat akat huolehtimaan ulkonäöstään edes sen verran kuin se on käytännössä mahdollista.

    • hyiperrseta

      Hyvä vaan että ukit istuu siellä , ei tule niitä turhia ikäviä asiakkaita sinne nurkkiin pyörimään ja pörräämään seta juttuja, teille vihreille homppeliporukoille on ihan omansa paikkansa, helsinnin kalliossa , pysykää vaan siellä jupisemassa, siellä ei kainuun pelottavat jätkämiehet teitä jahtaa.

    • Hekkohekko

      Onneksi baareissa saa olla kuka tahansa ettei nämä nirppa nokat voi asialle mitään.Hah haaa

    • nirppalerppa

      Saapi olla nirppanokkia ja lerppasetiä. Ei ne sedät sieltä mitään osta. Hätä hätää käyvät välillä kotonaan syömässä ja kiireesti takaisin. Ja taas alkaa ohikulkijoiden ja todellisten asiakkaiden arviointi.

    • 007spy

      Me ollaan täällä akkojamme paossa!

    • evpm

      Naiset ei tyytyväisiä koskaan aina aihe valittaa. Vaikka naisten baari olis ei ne pärjää sielläkään , pukeutuminen ym, toisten närästää niitä!

    • Pro-ukkogroupedales

      Heillä on elämänkokemusta ja viisautta jota yhdessä tuumin jalostavat kansantieteeksi. Sulavasti ja notkeasti saavat asiat uuden otteen elämästä ja tavoittavat uudet sfäärit, samalla virkistäen kansalaisten mieltä ja antaen uutta sisältöä tähän, ah niin arkiseen maanpäälliseen vaellukseemme. Antakaamme siis noittein urhojen tuoda julki nuo elämän pienet helmet ja tehdä mielemme iloiseksi ja niin autuaaksi. Antakaa tuon harmaan viisauden loistaa ympärillämme. Maakuntamme pienet tiedon temppelit-loistavat tähtemme !

    • Selväpuheinen

      Jos kuulen itseäni koskevan arvostelun, annan raadille ja paikan henkilöstölle välittömän palautteen. Yleensä vielä käytän sanastoa, jolla asia tulee molemmille täysin selväksi.

    • kööukko

      Kotitöitä ovat pakosalla, odottelevat ruokaa, jahka vaimo pääsee töistä laittamaan sen.

    • sissosaattana

      Ja kun nämä ukkoköörit istuvat Kreikassa tai Italiassa, niin se on aah niin eksoottista ja ihanaa. Näitä ukkoköörejä on joka maailman kolkassa ja mitäs pahaa siinä on. Empä ole kuullut koskaan kenekään turistin missään paheksuvan näitä köörejä, taidat keksiä tai sitten olet joku kyylä, joka luikkii nurkissa kuuntelemassa vieraiden ihmisten puheita.

      • Uskoeevertti2

        Juuri näin! Otetaan Suomessa ja etenkin rakkaassa Kainuussamme käyttöön tuo turismin tuoma etuisuus paikkakunnan parlamentin julistaminen yhdistetyksi ravi- ja matkailukohteeksi. aatelkaapa miten esitellään japanilaisille turisteille jatkossa kaaleppi-uskoa parlamentin ensimäistä istuvaa jäsentä vuodelta 82. istunut koko kauden siitä asti. ja Kalleeppi käsi ojossa saa roposen jenejä. Suomi Nousuun !
        Näin se talous nousee uskolla eteenpäin- käyttämättömät voimavarat, camooon!


      • Eskouuvertti

        Juujuujuu, näitähän sitä ihaillaan jo muualla. Voi kun ne kreikan papparaiset istuvat turisemassa ouzolasi edessään, tai ranskalainen filosofoimassa patonkinsa ääressä. Ei ukot mitään rahaa tarvitse, pitävät vain seuraa muille vertaisilleen. Noita köörejä on nuoremmissakin polvissa jo. Ja varmasti uskoeeverttikin haluaisi mukaan, vaan kun ei ole mahiksia tai ei vaan sovi porukkaan. Nokan vartta Pitkin katselijat saavat yleensä äkkilähdön.


    • mustamurjaani

      No sehän on kaikenlaisten miesten päivähoito ja terapia tapahtuma . Eikä naisten kannata olla huolissaan näistä jo kykynsä menettäneistä hemmoita.

    • pirius

      Ei kaikki ole vastenmieleisiä tyyppejä, muuan isopäinen vähätöinen vanhalla saksanromulla ajava ällöttävä henkilöitymä pilaa kaikkien maineen,on porukassa ihan oikeita juttukavereita....

    • ravinotta

      Sotkamon Nesteellä ukot ovat nykyisin, kun Shell lopetti. Ns. oikeat asiakkaat kääntyvät ovelta.
      Neste voisi varata ukoille oman takahuoneen, jotta pöytiä riittäisi ruokailejioille.

    • Ihan.selvä.asia

      Olisiko alkoholisteja?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      94
      5482
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      56
      4201
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      46
      2466
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2258
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1835
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1494
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      33
      1342
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      20
      1158
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      22
      1058
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1051
    Aihe