lakanakankaatkin oli kestävämpiä ja kauniimpia ja miellyttävämpiä kuin nykyiset.
Vastaukset 16
Niin ja housut mullakin alkaa nyt vasta rippipuvun persusta kiiltelemään
- Ennen-oli-ennen
Niin oli eikä mitään nykyajan selluloosasekoitusta.
Viskoosi on sentään luonnonkuitu. Polyester taas muovia. Kumpaa siis kannattaisi välttää? Maailman meretkin alkaa olla pullollaan muovikuituja, muovipussien lisäksi :(
Puuvillaakin on erilaista, käsittelystä riippuen, vaikka luonnonkuitu onkin. Tarkkana kannattaa olla.
Aloittaja voisi muuten vähän tarkentaa aloituksensa ajatusta, liekö ajatellut kehua ikiaikaista jokamiehen lakanakangasta, vai...?
- pedantikko
Saahan sitä laatulakanoitakin kun etsii. Markettilakanat kun ovat valikoimaan hinnan perusteella valittu, niin ovat, no, lakanoita, muttei kovin hyvästä kankaasta.
- havukkainen
Minulla on jossain ullakolla kotoani tuomiani aluslakanoita. Ovat hyvää ja tukevaa puuvillaa. Harmi vain kun ovat nykysänkyihin hiukan pienehköt.
Pitää tunnustaa myös, että käytän yhä eräitä äidiltäni lahjaksi saamiani kylpypyyhkeitä. Äiti on kuollut yli 30 vuotta sitten. Perustele. Millaiset lakanakankaat olivat sinusta kauniimpia?
Oletko varma, että olet tutustunut kaikkiin tarjolla oleviin kangaslaatuihin? Puuvillaa, pellavaa, viskoosia, satiinia, luonnon tai tekokuituisia sekoitekankaita ja vaikka millaisia lakanakankaitakin on tarjolla.
Jokamiehenlakanakangas oli mielestäni kudottu valkaisemattomista ja nykyisin käytettäviä paksummista kuiduista.
Kun katselee vanhoja käsin virkatuilla tai nyplätyillä pitseillä varustettuja päälilakanoita, ehkä niitä voisi kutsua nykyisiä pussilakanoita kauniimmiksi. Toisaalta kauniit kuviolliset lakanat tarjoavat mukavaa vaihtelua vuoteen ilmeeseen.- Anonyymi
Noilla vanhusten kutomilla lakanoilla voi korkeintaan heittää vesilintua tai käyttää trasselina. Sen verran haperoa on kun hoito-ohjeita laiminlyöty ja pesty aivan liian kuumalla tai jopa keitetty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noilla vanhusten kutomilla lakanoilla voi korkeintaan heittää vesilintua tai käyttää trasselina. Sen verran haperoa on kun hoito-ohjeita laiminlyöty ja pesty aivan liian kuumalla tai jopa keitetty.
Niin! Olisi pitänyt pestä 30° hellävaraisella hienopesuohjelmalla😂
- Anonyymi
ennen oli lähes kaikki parempaa ja kestävää, nykyään saa kaiken tuotteita , "secundaa", että laatu on entinen, kun kerran pesee !
- Anonyymi
Niinpä.Nykyisin puuvillaan sotketan paljon keinokuituja.Pellava lakanoihin minulla ei rahaa,sen enempää ei 100% puuvillaan. Maku kysymys on kauneus. Ihania on Marimekon,niihin ei rahaa.piste
- Anonyymi
Olen jo vuosia pitänyt päällekkäin kahta lakanaa kun ovat niin ohuita. Ostan aina vain niitä, joissa lukee 100% puuvilla. Alimmaisen vaihdan harvemmin, päällimäisen kahden viikon välein. Nukun alasti, ihosta irtoaa solukkoa, luulen että hituset menisivät yhden lakanan läpi sijauspatjaan. Pussilakanaan en niinkään kiinnitä huomiota, tuskin ne ihohituset ylöspäin lentävät, vaihdan kuukauden välein.
Myös tyynyliinat pidän kaksittain. - Anonyymi
toiseen huonoon , tuli tässä mieleeni, vaikka asia ei nyt juuri ole ajankohtainen.
mistä saa kunnollisen matonpesuharjan !??
ostin taannoin kaksikin uutta harjaa, siis edellinen noin -70 luvulta harja alkanut "jo" kuluun . ..
niin, siis, ostin todellakin uudet harjat, ja molemmista irtoilee kokoajan niitä harjasia, niin kai niitä nimitetään, ei siis harjaa voi käyttää ollenkaan, kun matto on täynnä niitä irtoilevia harjasia , sitten saa käsin nyppiä niitä matoista , ei sellaisilla mitään tee !!!
käyttänyt siis edelleen sitä vanhaa -70 luvun harjaa, mutta kohta jo se puuosa näkyy, ei siis irtoile harjaosat vaan on kulunut, eikä ihme, onhan harjalla jo ikääkin siis käytetty jo vuosikymmeniä, vaan yhtä hyvää ei saa kai mistään, mutta kun uudet harjat sökönä "alku-aamenista" .
vinkkejä, mikä liike myisi kodinhoidon laatua ??- Anonyymi
Sokevan tuotteet ovat edelleen huippuja. Löytyy verkkokauppakin. Juuriharjan hintakin on edullinen, yhdeksän euroa.
- Anonyymi
Kaikki muistaa 60-luvun teryneenihousut, Olivat päällä koko talven. Kesällä pestiin seuraavaksi talveksi. Ja perin sitten vanhempien veljien teryleenit heiltä. Pitäisin vieläkin.
- Anonyymi
"Kaikki" ei voi muistaa, jos on syntynyt esim. 1960.
Muistan veljeni banlonpaidan, sihisi kun osui hiuksiin - muovin esiaste kait.
Ensimmäinen muoviastia tuli kotiin ja äitini laittoi sen lämpimään uuniin. No, kivasti muotoutui, kun älysi tovin päästä mokanneensa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551