Heinolasta autiokaupunki

Tshernobyl2

Heinolasta näyttää tulevan Suomen ensimmäinen varsinainen autiokaupunki. Suomen Detroit, jossa kokonaiset keskustakorttelit rapistuvat ja kumisevat tyhjyyttään.

Kohta neljäsosa väestöstä on paennut kaupungista ja työttömyys on silti hämeen korkeimpia. Vanhuusväestön määrä suhteessa aktiiviväestöön kasvaa koko ajan. On vain ajan kysymys milloin koko infrastruktuuri romahtaa kokonaan.

35

1011

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surkeakaupunki

      Näin on.
      Heinolan päättäjät tuhlaavat kymmenet miljoonat uusiin investointeihin, jotka ovat ylimitoitetut kaupungin väestöennusteisiin nähden, mutta samalla jätetään korjaamatta vanhaa infrastruktuuria. Kadut ovat huonossa kunnossa, viemäri vesi lämpöputkistot tulevat vaatimaan massiivisia korjauksia ja kaupunkikuva alkaa näyttää 90-luvun laman aikaiselta tyhjine näyteikkunoineen.

      Kaupungin ravintolatarjontakin alkaa muuttua siten, että kohta voimme valita syömmekö pizzaa vai kebabia. Kahdesta on tietysti helppoa valita.

    • Vanhuslähiö

      Heinolan strategian mukainen tulevaisuus toteutuu ja Heinolasta tulee Lahden vanhuslähiö. Väestöennuste toteutuu luultua nopeammin.
      Jyränkölä setlementin palvelutaloja ovat Konsuli, Konsulinna, Kunniakonsuli, Siltakoti, Jyränköläkoti ja uusin Helena valmistuu tänä vuonna.
      Attendolla on omat palvelutalot, joista viimeisin valmistui Sinilähteelle. Entisen Reuman tiloissa on Valolinnan vanhusten palvelutalo ja eiköhän ole kaavoitettu uusiakin tontteja palvelutaloille.

      Palvelutalojen asukkaat eivät keskustan liikkeissä shoppaile tai käy ravintoloissa syömässä sen enempää pizzaa tai kebabia. Kun sote-palvelut siirtyvät kuntayhtymälle, Heinolasta häviää vastaava määrä työpaikkoja ja noin puolet verotuloista.

      Heinolan kutistumista ei mikään estä. Hopeasillan uudisrakennus entisen tilalle, on ollut kärkihankkeena hyvin omituinen kouluolojen jäätyä odottamaan korjaamista. Lapsiperheiden kato johtunee paitsi suurtyöttömyydestä, nuorten heikoista työllisyys- ja koulutus-mahdollisuuksista ja myös lukuisista parakkikouluista.

    • lapsissa.tulevaisuus

      Tee lapsia, perusta yritys, kannata heinolalaisia yrityksiä jne. jne.. Ei se tilanne parane täällä valittamalla.

      • veroprosentti30

        Tietääkö teistä vanhuksista valittajista kukaan, kuinka paljon yleensä eläkeläiset tuovat verovaroja kaupungille. Useilla eläkeläisillä on huomattavasti suuremmat veroprosentit kuin työssä olevilla.


    • Pöhinää

      Lahdessa joka kymmenes asukas toimeentulotuen varassa. Kyllä on pöhinää.

      • negatiivisetnäkymät

        Lahdessa kehitysnäkymät ovat positiiviset, Heinolassa ne ovat negatiiviset. Siinä on se merkittävä ero. Heinolankin palvelut siirtyvät enenevissä määrin Lahteen, siksi onkin vaikeaa kilpailla Lahden kanssa asukkaista. Miksi uudet asukkaat muuttaisivat Heinolaan ja vaikeuttaisivat elämäänsä siksi, että joutuvat hakemaan palvelut Lahdesta, kun vaihtoehtona on muuttaa Lahteen, jossa esimerkiksi asunnon ostaminen on huomattavasti Heinolaa järkevämpi sijoitus.

        Päättäjät ja kaupunginjohto eivät ole onnistuneet kääntämään kaupungin suuntaa, lähinnä on keskitytty syytämään konsulteille rahaa ja konsultit ovat hoitaneet kaupungin brändäyksen. Brändäyksellä ei ole ollut vaikutusta, sillä v. 2016 asukasluvun väheneminen on ollut surullisen korkea, yli 240 henkilöä.


      • suhteellista
        negatiivisetnäkymät kirjoitti:

        Lahdessa kehitysnäkymät ovat positiiviset, Heinolassa ne ovat negatiiviset. Siinä on se merkittävä ero. Heinolankin palvelut siirtyvät enenevissä määrin Lahteen, siksi onkin vaikeaa kilpailla Lahden kanssa asukkaista. Miksi uudet asukkaat muuttaisivat Heinolaan ja vaikeuttaisivat elämäänsä siksi, että joutuvat hakemaan palvelut Lahdesta, kun vaihtoehtona on muuttaa Lahteen, jossa esimerkiksi asunnon ostaminen on huomattavasti Heinolaa järkevämpi sijoitus.

        Päättäjät ja kaupunginjohto eivät ole onnistuneet kääntämään kaupungin suuntaa, lähinnä on keskitytty syytämään konsulteille rahaa ja konsultit ovat hoitaneet kaupungin brändäyksen. Brändäyksellä ei ole ollut vaikutusta, sillä v. 2016 asukasluvun väheneminen on ollut surullisen korkea, yli 240 henkilöä.

        Onhan tuo 240 henkilöä paljon lohdullisempi luku - kuin aloittajan "1/4 paennut muualle" (=n.5000 henkilöä). Liikkeet lopettaa jos ei kannata, samoin ravintolat. Onhan tuokin melkoinen pelkistys, ettei heinolassa olisi kuin 2 ruokapaikkaa !! Minusta heinolassa on suhteellisen hyvät palvelut - verraten tottakai,SAMANkokoisiin pikkukaupunkeihin/paikkakuntiin. TURHA VERRATA LAHTEEN, onhan väestöpohja aivan eri - silloin myös palvelut


    • MarsPerseaukisetLahteen

      Negatiivisetnäkymät jälleen rinnevaaralaisen rassukan kynästä.
      Lahdessa joka kymmenes asukas toimeentulotuen varassa, apuna
      luonnollisesti kilometrin pituiset leipäjonot kaksi kertaa viikossa.
      Kyllä on dynaaminen city.
      Palveluja joudumme hakemaan Lahdesta,
      Heinolan yrittäjät eivät ole kaikki aivan pelikuntoisia. Monelle yritystoiminta on vain harrastus, se näkyy palvelussa ja valikoimissa.
      Mm. Kunnon ruokaravintola puuttuu.

      • hupsuolet

        Onko sinun vaikeaa myöntää tosiasioita?
        Lahti vetää asukkaita puoleensa, kaupunki kasvaa ja palvelut keskittyvät Lahteen.
        Heinola ei mitään noista :) Ja sinä et voi sille mitään =D


      • hein40

        "hupsuolet" Mitä sitten? Heinolassa on kuitenkin hyvä asua, muuta missä koet olevasi paratiisissa!


      • valivalivali

        Kyllä, samaa mieltä. Mitä järkeä asua paikassa johon ei itse ole tyytyväinen. Vai saako "hupsuolet" suunnatonta mielihyvää valittamisesta?


      • hupsuolet
        valivalivali kirjoitti:

        Kyllä, samaa mieltä. Mitä järkeä asua paikassa johon ei itse ole tyytyväinen. Vai saako "hupsuolet" suunnatonta mielihyvää valittamisesta?

        Kuka täällä valitti?
        Eikö kyse ollut vain tosiasioiden ilmi tuomisesta? Osalle niiden myöntäminen on vain niin kovin vaikeaa =)


      • valivalivali
        hupsuolet kirjoitti:

        Kuka täällä valitti?
        Eikö kyse ollut vain tosiasioiden ilmi tuomisesta? Osalle niiden myöntäminen on vain niin kovin vaikeaa =)

        Pessimisti ei pety ja omaan kaivoon on kiva pissata. Vai mitä?


      • hupsuolet

        Kyllä se on hyvä, että myönnämme päättäjien epäonnistuneen ja kaupunkimme ajautuneen jyrkkään taantuman alamäkeen. Miksi pitäisi hyssytellä? Pitäisikö kenties valehdella että kaupungin tilanne on hyvä, kun se ei ole? Kertokaapa missä se Iso elämä luuraa =D
        Idioottimaista on kimpaantua kun lukee tosiasioita, heh


      • KuihtuvaKaupunki
        valivalivali kirjoitti:

        Kyllä, samaa mieltä. Mitä järkeä asua paikassa johon ei itse ole tyytyväinen. Vai saako "hupsuolet" suunnatonta mielihyvää valittamisesta?

        Aktiiviväestö muuttaa. Lapsiperheet muuttavat. Heinolan väkiluku on vähentynyt kuluvalla vaalikaudella 20.000 asukkaasta 19.300 asukkaaseen. Aika monen mielestä ei ole mitään järkeä asua suurtyöttömyyden ja heikkojen palvelujen koko ajan kuihtuvassa Heinolassa. Heinolassa on lisäksi nuorten pitkäaikaistyöttömyys iso ogelma samoin kuin surkeat parakkikoulut. Haluttiinpa tai ei Lahdessa tulee olemaan maakuntahallinto ja Päijät-Hämeen Keskussairaalassa terveyspalvelut. Heinolaan voi jäädä jotain Hyte-palveluita ja vanhusten yksityiset palvelutalot.


      • Parempiavaltuutettuja

        Näinhän se menee, mutta voisi olla toisinkin, jos olisimme ymmärtäneet valita valtuustoon pätevämpiä henkilöitä edellisissä vaaleissa. Eiköhän tulevissa kuntavaaleissa pohdita asioita tarkemmin eikä valita ainakaan näitä nykyisiä töpeksijöitä.


    • ccccp

      Eipä mittää hättää kuntavaalit tulossa ja hönöläiset menevät taas demareita äänestämään. Sitten vaan päätetään kuka viimeisenä sammuttaa valot.

    • sonnii

      Orpo perussuomalaisten johdolla tekee ,keväällä 2miljardin
      leikkauksen. Timo sonnin ministeripaikkaa, maksavat köyhät
      työttömöt sairaat, opiskelijat eläkeläiset. faktaa t.

    • auringonkukka17

      Asioita ei ole laitettu tärkeysjärjestykseen Heinolassa vaan jotkut ajavat vain omia etujaan. Ensin pitäisi koulut rakentaa, saada lisää työpaikkoja Heinolaan. Vanhustenpaikkoja vain lisätään, eli haalitaanko tänne vain eläkeläisiä. Ne ei käytä yleisiä palveluja. Kohta olemme kaupunginosa Lahdessa, niinkuin Nastola nyt. Yläikaraja henkilöille, jotka saa olla kaupunginhallituksessa ja valtuutossa. Eli yläraja 65 v tai voisi olla jopa 60v. Näkemyksen ja asioiden ajaminen nuorilla olisi aivan erilaista jo elämän katsomuskin. Heinola on kaunis kesäkaupunki. Vaalikaamme sitä niin, että saamme uusia kaupunkilaisia ja rakennetaan uusia kouluja lapsillemme.

    • EnsiksiHopeasilta

      Oikeassa on auringonkukka17. Heinolaan on juuri valmistunut Attendon uusin palvelutalo Lähteenpuisto. Jyränkölän setlementin viiden entisen lisäksi valmistuu tänä vuonna kuudes eli Helena. Valolinnassa on palveluasuntoja tyhjillään.
      Kaupungin palvelutalo Hopeasilta valmistunee myös tänä vuonna samalle asiakasmäärälle entisen tilalle ja samalle pienelle jyrkälle rinnetontille.
      Yli puolet oppilaista käy koulua parakkikouluissa, joiden vuosivuokra on yli kaksi miljoonaa euroa. Minkä vuoksi kaupungin kärkihankkeena rakennetaan Hopeasillan uudisrakennus kun kouluverkkoselvitys on tehty ja uudiskouluja ei rakenneta?

    • rapuruitta

      Kaiken kurjuuden synnyttäjä on Raili ja täysin munaton valtuusto hallituksen nappulaliigaa unohtamatta.

    • matkallakakkosasunnolle

      Huomenna ajellaan perheen kanssa Espanjaan lähtiessä Heinolan läpi, jossa ajattelimme käydä ruokailemassa. Kysäisen tässä rakosessa suositusta ruokapaikasta. Mihin kannattaa kurvata? Olisiko sellaista, jossa ihan normaali oma keittiö? Lämmitettäviä eineksiä ei viitsisi lapsille antaa.

      ps. Meidän mielestä Heinola on yksi Suomen hienoimmista paikoista.

    • Plaani

      pizzaa vai kebabiako mieli tekee? Heinolasta ei löydy yhtään kunnollista ravintolaa, jossa voisi pysähtyä. ABC taitaa olla paras.

    • 1001tpaikkaa

      Vierumäen matkakeidas. Siellä käy myös ne heinolalaiset joilla on vielä varaa myös omaan autoon

    • Heinolalainen

      Heinolan kiinalaiset on hyviä ja ravintola maisteri, kesti, tukkijätkä näis nyt ainaki aikas hyvät pöperöt...

    • blanchesouce

      ja Kettu ja Kana, sieltä hunajakanaa, niin kyllä taas jaksaa

    • Ajatus_vain

      Heinolan pitäisi kehittää koululaisten oloja, se on selvää. Toivon mukaan Helenan ja uuden Hopeasillan valmistuttua intressit siirtyvät kohti kouluja. Miksei esimerkiksi uutta lukiota voisi rakentaa Vierumäelle Suomen Urheiluopiston yhteyteen? Synergiaetu olisi varmasti häikäisevä, kuten on ollut tähänkin asti.

      • ei_yhteistyölle

        Lukion rakentamisessakin paistaa yhteistyökyvyttömyys.
        Kaupunki ei hakenut tarjolla olevia hyötyjä toteuttamalla lukiota Salpauksen tai Urheiluopiston yhteyteen, vaan päätti toteuttaa hankkeen yksin. En tiedä, voisiko toiminta enää yhteistyökyvyttömämmältä näyttää, etenkin kun miettii mitä mahdollisuuksia yhteistyö olisi tarjonnut!
        Nyt sitten rakennetaan mielipuolisen kallis lukio, joka ei erotu mitenkään edukseen, ainoastaan seinät maksavat! Lukion oppilasmäärät putoavat ja lahjakkaimmat opiskelijat hakeutuvat Lahteen lukio-opintoihin. Tämä on jälleen yksi osoitus kaupungin päättäjien kompetenssin puutteesta.


    • Pienentäkää

      Kyllä on toivotonta, että kutistuvan Heinolan valtuustossa pitää edelleen olla 43 jäsentä jököttämässä. Suuressa joukossa tyhmyys tiiviistyy. Nähty on.

    • Veikkoväkevä

      Kyllä kannattaisi käydä katsomassa valtuustokokouksessa meidän parhaita naisia ja miehiä päättämässä.

    • VallanVarjot

      Ai käydä katsomassa miten valtuusto päättää poismuuttaneiden tai eronneiden valtuutettujen tai lautakuntien jäsenten tilalle valita uudet?

    • Kofoff

      Niin.olen asunut 50-vuotta päijät-hämeessä.muutan varsinais-suomeen.olen äärettömän onnellinen.olkaa tekin ☺.

    • valokatkaisija

      Alkaako Heinolan väkiluku jo 18000:lla vai vastako ensi vuodenvaihteessa?

    • Poislähtijä

      Kyllä väkiluku on jo alle 18000, jos väkikato jatkuu samaan tahtiin.

    • Demareidensyy

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe