Miksi vanhemmat eivät ota

rankkaapienelläpalkalla

kasvatusvastuuta lapsitaan vaan heittää ne kouluun opettajan kasvatusvastuulle. Ekaluokkaliset ievät osaa mitään ei edes tiedä mikä on kynä tai mikä on puleptti, jollei heille sitä neuvo.
Nykylapset ovat tosi tolloja, mitään ei osata. Opettajan velvollisuuksiin kuuluu opettaa lukemaan ja laskemaan ei sanomaan mikä on kenkä ja mikä reppu.

Huutaa, mellastaa eikä kuuntele, hermot menee. Onneksi on avustaja joka pitää kuria muuten ei opettaja jaksa. Pienen pieni palkka ja töitä on kasvatuksen lisäksi opettaa. Joskus on mentävä huilaamaan oiekesti ja antaa avustajan opettaa. Opettajalla on hyvä etu siinä että voi jättää luokalle niin pääsee häiriköistä erroon. Vanhemmat voisi hieman olla kiinnostuneita lapsistaan ja olla opettajan tukena ja kertoa lapsille että opettaja on aina oikeassa, ettei kannata vastustaa opettajan sanoja.

1

210

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suutarinlapsenkehngät

      Mistä muuten johtuu, että opettajien lapset ovat turhan usein koulukiusaajia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      64
      1770
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1189
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      849
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    7. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      626
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      92
      585
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      518
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe