Toukokuun toisella viikolla olemme mieheni kanssa suuntaamassa Burgasiin ja sieltä mieluiten Sunny Beachille. Albena, Kultahietikko ja SB (useasti) tullut koettua ja mieluisin näistä SB, mutta emme ole koskaan olleet näin aikaisin sesongin ulkopuolella siellä. Lämpötila ei välttämättä huikea ole, mutta emme hellettä kaipaakaan, tärkeintä on kahdenkeskinen aika, rentoutuminen, edullinen ruoka ja ostokset. Huolenani siis onkin, ettei SB vaan ole toukokuun alkupuolella liiankin rauhallinen? Eli pelaako palvelut? Ravintolat ja kaupat auki suht normaalisti (suppeampaa tietenkin kuin sesonkina) vai onko paikka aivan "kuollut" tuohon aikaan? Hotellien palvelut? Esim. suppeampi all-inclusive ? Sitä heinä-elokuun härdelliä ei ole ikävä, mutta kyllä elämää pitää olla ;)
Toivoisin infoa siellä juuri tuohon aikaan olleilta ( ei enää toukokuun viimeiseltä viikolta jolloin kausi alkaa), joilla on todellista, itsekoettua faktaa lähivuosilta ( ei 5 vuoden takaa)
Sunny Beach toukokuun alkupuolella?
4
276
Vastaukset
- SB17
Itsekin menossa 6.5. ja ihan innolla odotan rauhallista lomaa ilman villeimpiä bilettäjiä. Saattaa olla hyvinkin lämmintä jo tuolloin. Varmasti palvelutkin pelaa tarpeeksi. Hotellien altaat on auki ym. Viime syyskuussa eka reissu ja kaipuu jäi.
- Crue75
Hei, samana päivänä lennetään 🙂 Meinasin vielä tuon allas tilanteen varmistaa hotellilta, niin voi vielä tarvittaessa vaihtaa. Toivottavasti palvelut pelaa. Kerran oltiin juhannuksen aikoihin ja silloinkin sai allasbaarin avaamista pyytää, vaikka väkeä olikin. Sanoivat etteivät pitäneet auki, koska ei ollut vielä sesonki! Avasivat kuitenkin. Kyseessä olikin vähän pienempi hotelli sivummalla, joita nyt en harkitsekkaan, juuri palveluiden mahdollisesta puutteista johtuen. Hyvää reissua myös itsellesi! 🙂
- SB17
Minäkin varmistin altaan aukiolon hotellista joka on muuten nimenomaan "pienempi hotelli sivummalla". :) Bookingin kautta varattu. Ehkä nähdään koneessa.
- SB17
Crue75, miten matka onnistui? Itse päätin siirtää matkaani kahdella viikolla, osittain huonon sääennusteen vuoksi. Eli 20.5. olisi lähtö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714115Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152664Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242267Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052167Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072083Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5981911MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673