Onko kukaan käynyt kursseilla tai koulutuksissa Taidoggaalla? Koirien uittokin on siellä mahdollista, miten uittaminen tapahtuu?
Minkälainen koulutuksen taso on? Osaako kouluttaja hommansa mielestäsi?
Kävin tänään ensimmäisen kerran siellä avoimien ovien päivässä, ajatuksena kysellä ja jutella kouluttajien kanssa mutta kokeilu tuntia lukuunottamatta sain todella huonoa asiakaspalvelua. Kouluttajat vetäytyivät uima-altaalle ja takahuoneeseen juoruamaan keskenään, sivusta kuuntelin kuinka haukuttiin muita kouluttajia ja koirien omistajia.
Olisin ollut kiinnostunut heidän koulutuksiensa sisällöistä mutta heitä ei kiinnostanut esitellä palveluitaan joten hetken juteltuani virikkeistämisestä eläintenkouluttajaopiskelijan kanssa luovutin ja poistuin.
Kertokaa kokemuksista koulutuksista, sopiiko kisakoiran treeni paikaksi lajina Rally-Toko ja Agility?

Vastaukset 1
Vanhimmat
En tiedä edellisestä paikasta, mutta uudessa hallissa, jossa on uusia kouluttajia on todella hyvä ilmapiiri ja olen saanut todella hyvää ja ystävällistä asiakaspalvelua. Kaikki otetaan huomioon tasosta riippumatta ja kouluttajat todella osaavat hommansa (ja minulle ei kuka tahansa kouluttaja kelpaa...) Kisaan agilityssä 3-luokassa maxikoiralla ja olen käynyt myös tokokurssilla, johon olin erittäin tyytyväinen. Suosittelen lämpimästi!