Joo eli Fisting sattuuks se?
Haluun kokeilla tätä mutta onko täällä ees kuka myös haluaa kokeille sitä....
Fisting.....
8
1844
Vastaukset
- EiKannata
Vaarana paikkojen repeäminen, peräsuolen esiinluiskahdus, sulkijalihaksen vauriot jne. Kannattaa noi dorkailut jättää niille imbesilleille kusileikkipervoille, joiden päätä ei järkipuheet pakota. Hienoa, että ihmisillä on tavoitteena käyttää vaippoja viiskymppisinä.
- Mukavaa-puuhastelua
En toki suosittele kellekään fistausjuttuja, mutta myöskään lähde edellisen nimimerkin pelottelulinjallekaan. Tohon pelottelistaan toki olisi voinut hyvällä mielikuvituksella keksiä vielä samanverran lisää pelotteluaiheita. Olen itse fistaaja ja siksi hymylyttää asian liiottelu. Toki on joku kuollut pelkästään juomalla vettä hullun lailla ja munaiset ovat lakanneet toimimasta. Samaan lopputulokseen pääse kun juo pullon viinaa. Kohtuus kaikessa.
Peränsuolen esiinluiskahdus toki saattaa olla mahdollista, mutta se työnnetään takaisiin. EI sieltä tulee kuin sentti pari ulos. Toki en itse tiedä yhtään tapausta, että näin olisi tapahtunut. Lapsilla se saattaa joskus myös tapahtua muutenkin.
Kun joskus joudutaan esim. peräpukamaleikkaukseen, niin siinäkin anus venyytetään äärimilleen, jotta sisäiset pukamat pystytään leikkaamaan pois.
Kaikki jutut fistauksessa kun tehdään järkevästi, niin ei myöskään mitään ikävää pääse tapahtumaan.
Toki fistaus sattuu ja hitonmoisesti ja kaikkihan perustuu alussa kipuun. Siksi se onkin SM:n seksiin liittyvää toimintaa. Siinä kipu muuttuu nautinnoksi. Anusta venyytetään muutama milli joka käsittelyssä aina vähän lisää eli juttu vaatii joskus viikkojen tai jopa kuukausinen tapaamiset. Sulkijalihakset ovat juuri lihaksia joita voi myös bodata ja niiden joustavuus säilyy. Kertarysäys on jopa mahdoton toteuttaa ja jos sitä yrittää niin silloin toki voi tapahtua mitä hyvänsä.
Jos joku lähtee ja haluaa tulla fistattavaksi, niin suosittelen ehdottomasti asian tuntevaa ja kokenutta fistaajaa. Muuten saattaa myös hengenlähtö olla lähellä peräsuolen repeämisen johdosta. Pitää tietää mm. miten peukalo pidetään ym. ym. ym. ym.- FistausOnHaitallista
Jos minä pelottelin muka liikaa, niin sinä nyt menet justiin sille vähättelylinjalle:
"Peränsuolen esiinluiskahdus toki saattaa olla mahdollista, mutta se työnnetään takaisiin. EI sieltä tulee kuin sentti pari ulos. Toki en itse tiedä yhtään tapausta, että näin olisi tapahtunut."
Esiinluiskahdus, eli prolapsi sattuu nyt olemaan merkki vaurioista, eikä sitä pidä tapahtua edes parin sentin verran. Ja sori nyt vaan jos satun myös tietämään fistausta harrastavia, joille ko. touhusta on aiheutunut aika ikäviäkin haittoja pornoleffoissa (joista fistaajat ovat myös esimerkkinsä ottaneet) noita vaurioituneita peräaukkoja näkee ihan kun vaan jaksaa katella fistauspätkiä. Myönnän että olen hyökkäävä, mutta kuten sanon, niin turha touhua harrastaville on mitään kritiikkiä tästä antaa. Heillehän kaikki tuollainen on kauaa aikan sitten normalisoitu.
Fistaamiseen olisi kuitenkin ihan aiheellista vetää raja. Se on extremeä ja sopii vain harvoille. Sitä ei pidä lähteä suosittelemaan jotain normaalina petipuuhana nuorille jannuille. Liika varovaisuus tuossa touhussa on aina ja pokkeuksetta parempi kuin asioiden vähättely. - PitihänSeArvata
"Toki fistaus sattuu ja hitonmoisesti ja kaikkihan perustuu alussa kipuun. Siksi se onkin SM:n seksiin liittyvää toimintaa. Siinä kipu muuttuu nautinnoksi."
Ei, ei ja vielä kerran ei! Sen ei kuulu sattua hitonmoisesti, koska hitonmoinen kipu kertoo siitä, että jokin paikka on vaurioitumassa ja keho antaa signaalia siitä. Fistaus voi tuntua epämiellyttävältä, mutta missään vaiheessa _SEN EI KUULU SATTUA!_. Siinä on nimenomaan tarkoitus edetä todella hitaasti just siksi, koska sen ei kuulu sattua. Se ei ole mitään SM-touhua, vaikka se on siihen osaksi liitetty. Siinä mennään aina fistattavan ehdolla, koska pienestäkin runnomisesta voi aiheutua vakavia, eläämää haittaavia vaurioita.
Arvasinhan, että siellä on joku amatööri neuvomassa, jolla aivan vääristynyt käsitys koko touhusta. - Anonyymi
voisitkos tulla fistaan minuu syvälle
t kapa imen sut kuiviin palkaks
- Mukavaa-puuhastelua
En tiedä ketä " PitihänSeArvata" mahdollisesti tarkoitti. Jos minua, niin voin kertoa, että minulla on siitä toiminnasta yli 10 vuoden kokemus. On ollut vasta-alkajia sekä paljon kokeneita kavereita fistattavana. En myöskään ole mitään vahinkoa koskaan kellekään tuottanut. Pitää myös muistaa, että fistaaja on aina vastuussa fistattavasta ja syyllistyy pahoinpitelyyn jos asia menisi oikeuteen. Vastusta ei pääse irti sillä, että toinen on pyytänyt sitä tehtäväksi. Toki se lieventää mahdollisesti annettavaa tuomiota. Minut aikoinaan opetti kokenut fistaaja ja olin alussa hänen apulaisena. Kuten jo kerroinkin, niin en suosittele kellekään tätä, mutta jokaisella on oikeus kokeilla mitä haluaa. Huvittaa toi kanta kipuun. Kyllä perseen venyminen aiheuttaa kipua eikä se ole vaarallista. Ilman kipua ei myöskään paikat venyy. Monelle nussiminenkin on alussa kipua tuottavaa ja silti sitä tehdään. Jokainen kyllä sen ymmärtää. Sitä en kyllä vieläkään ymmärrä mitä ihmeen nautintoa se voi tuottaa kun nyrkki uppoa perseen, mutta kyllä se lähes aina näkee toisen kasvoista, että siitä joku nautinto syntyy. Minulle ei valitettavasti kyllä se ole nautinnollista. Käteni ei tunne mitään kuin helvetin kovan puristuksen. Palkintoni saankin muuta kautta alistamalla ja nauttimalla muusta kaverin kanssa.
- Anonyymi
Nyrkki naamaan! Nyt tapellaan!
- Anonyymi
Jock-kulttuuri ei hae oppiennätyksiä peruskoulusta.
Punch fist the fireman
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768